Hei kuulkaas..

ollikolli-63

Tuli vaan mieleen että kuinkas monella palstalle kirjoittavalla löytyy omat kotisivut?
Osotteita en nyt kysele vaan pelkkä tunnustuskin riittäis..
Eli meidän poppoolla on sellaiset..oikeestaan on useempiakin..tyttärellä, perheellä ja jopa koirallakin omansa..:))

7

524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-Nainen

      Olen myös muutaman yhdistyksen sivuilla

    • Linda

      on kotisivullaan varsinainen kuvagalleria johon minäkin olen päässyt. Ei edes mikään huono kuva:)

    • puskapaska

      ei nyt kuitenkaan tällä nimellä:))

    • Loistava.polku

      Minulla on ollut jo aikoja ne valmiina koneella, tein ihan huvikseni ja vieläpä muutaman eri version. Sitten kun ne oli valmiita siirrettäväksi verkkoon, tuli ajankohtaiseksi se tärkein kysymys: MIKSI?

      En ole vieläkään keksinyt vastausta, joten jäänevät koneelle lopullisesti.

      • Remmari ek

        On tehtynä kotisivut ihan vain harrastuksen vuoksi, mutta en aio koskaan panna niitä nettiin.

        Parantelen niitä tuon tuostakin, mutta katselen niitä vain itse.

        Olen kuullut juttuja siitä, että roskapostin levittäjät hakevat esimerkiksi juuri kotisivujen osoitteita. Jotkut ovat joutuneet sulkemaan sivunsa häiriökäyttäytymisen takia. - En sitten tiedä, miten yleistä sellainen on.

        Minä vain en halua tehdä itsestäni niin suurta numeroa, että haluaisin kaikkien näkevän asioitani netissä.


    • Hexa

      En ole keksinyt vastausta kysymykseen miksi pitäisi.

    • koska

      en halua mainostaa itseäni!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      151
      11359
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4296
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      37
      2701
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1623
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      90
      1473
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1406
    Aihe