oli ihana kesäpäivä ku mä näin jusan ekan kerran. lumet oli jo kauan aikaa sit lähteny ja mä istuskelin hesan keskustassa katselemassa ihmisiä, se oli mun mielest todella mukavaa, tutkin kaikkien elekieltä katselin kuinka miesten päät kääntyy jonkun hyvännäköisen muijan perään.vanhempani olisivat koko kesän mökillä vain minä ja mussu, meidän koiramme olimme kotona. Jusa tuli mua vaan yhtäkkiä mun eteen seisomaan, tosin se ei alux tajunnu et mä istun siinä, hän istahti jo mun syliin ku aloin kiljumaan sille mitä ihmettä se oikee kuvittelee tekevänsä.
-sori en mä huomannu sua... se yritti soperrella. siitähän mä suutuin vieläki enemmän ku mun pieneen kokooni puututtiin. hetkellisen raivokohtauksen aikana jusa oli jo istahtanu ja katseli mua päätä pyöritellen hämmästynyt ilme naamallaan. aloin pikku hiljaa tajuta millaiset raivopuuskat olin ottanut ja valahdin ihan kirkkaan punaiseksi. istahdin jusan viereen. vieläki noi vihreet silmät tuijottaa mua, kunnes jusa kääntää päänsä pois ja kysyy hiljaa:
-no joko voidaan mennä? mä ajattelin varata meille leffaliput... ja ne pitäis koht hakee tai ne menee..
menee minne menee?? olin ihan pyörällä päästä, mitkä leffaliput. kuka toi jätkä oikee on?? mun pää oli täynnä kysymyksiä ja ilmeisesti mun hjämmennys oikein hohti ulospäin sillä jusa alkoi selittää kuinak se oli tossa avstapäisessä kaupassa kesätöissä ja nähny mut monena päivänä istuskelemassa tässä ja on katellu mua. siinä vaiheessa jusa punastui ja katseli kohti jalkojaan. no joka tapauksessa jusa sanoi et oli tänään kerännyt voimiaan tulla pyytää mua leffaan ja oli harmistunu ku ei ollut nähny mua kunnes se istahti mun syliin. olin tietenkin ihan myyty vaikka yleensä en lähde vieraiden poikien mukaan. en sitä paitsi ollut hirveän suosittu jätkien keskuudessa muuna ku kaverina, tosin erittäin hyvänä sellaisena, oli jätkien tukipylväs tai joku vastaava mulle ne aina kaiken sydäsurunsa kerto ja jos tarvittiin apua tyttöjen suhteen tiedettiin kenen puoleen kääntyä.
No me sit lähettiin jusan kaa leffaan ja siit tää meidän pieni tarinamme alkoki.tuon ihanan kesäpäivän jälkee mä en enää lähteny istuu sinne puskapenkille katselemaan ketä tahansa ihmisiä vaa sitä tiettyä jolle mun sydän oli liukumassa hyvää vauhtia. Kesä meni kuin lentäen, meil oli joka päivä joku uus kuje mitä piti mennä testaa tai joku seikkailu koettavana, kaikki tuntui täydelliseltä, mutta iltasin mietin miksi musta ei tuntunu yhtään oikeelta, miksi musta tuntu et kaikki oli liian täydellistä.
Me oltiin jo kuljettu melkein 2kuukautta yhes enkä tienny missä jusa asuu en tienny mitään sen perheestä paitsi et sil oli kaksoissisko. Joka kerta ku yritin kysellä siltä niistä asioista sen hymy hyyty ja se sanoi tyynen rauhallisena ettei halunnut puhua siitä. Olin antanu asian olla mut nyt aloin jo miettimään missä oli vika. Ovikello soi. Jusan piti tulla vast mutaman tunnin kuluttua mutta en yhtään ihmettelisi jos hän tulisi jo nyt kukkapuska kädessään valmiina kosimaan. Jusa oli aina keksimässä jotain uutta ja jos hän idean sai ei tuhlailtu aikaa miettimään kuinka vaarallista/järkevää se oli.
Avasin oven ja pihalla seisoi kaksi poliisia ja kaksi rikosetsivää, kuten he asian esittivät. Katsoin heitä ihmeissäni ja kysyin mitä asiaa heillä oli meille.
-oletteko nähnyt tätä poikaa?? Toinen rikosetsivä kysyi kädessään kuva jossa jusa irrvisteli naama täynnä lävistyksiä punaisen irokeesin jatkeena. Häkellyin ja vastasin etten ollut nähnyt häntä. Selvästikin he huomasivat että valehtelen. Halusin puhua ensin jusan kanssa ennen kuin sanoisin mitään poliisille.
- entäs tätä? Toisella rikosetsivällä oli kädessään kuva jossa oli tyttö joka oli ihan jusan näköinen kuka vain olisi huomannut yhdennäköisyyden.
Pudistelin päätäni. Poliisit kiittivät avusta ja lähtivät. Menin sisään ja katselin keittiön ikkunasta kuinka poliisit menivät autoon mutta eivät lähteneet. Onneksi tiesin jusan tulevan aina parvkkeen kautta menin ylös ja kirjoitin paperille viestin:
”ole varovainen katto on liukas. Etupihalla on tummansininen ford mondeo, siellä istuu kaksi rikosetsivää jotka nähtävästi etsivät sinua, miksi??? Tule heti luettuasi tämän puskapenkille odottelen sinua siellä.”
Paperi kontakti muovilla ympäri ja ei kun menoksi. Otin meidän mussun mukaan ettei poliisit alkaisi epäilee. No menin puskapenkille ja jäin istuskelemaan. Onnekseni olin ottanut vaatteita tarpeeksi päälle sillä alkoi jo tulee vilu. Syksyn sävel soi korvissa ja puut tiputtelivat lehdet. Mussu oli tottunut makoilemaan penkin alla sillä kävimme täällä usein ja vain istuimme. Kello alkoi tulla jo puoli yhdeksän jusan piti tulla meille kasilta. Aloin vilkuilemaan ympärilleni ja pian huomasinki tutun hassunkurisen varjon ilmestyvän näköpiiriini. Normaalisti olisin jo lähtenyt juoksemaan häntä kohtaan, mutta nyt kaikki ei ollut niin kuin normaalisti. Jusa tuli viereeni ja sanoi että nyt mentäisiin niille. Aluksin tunsin pientä innostuneisuutta mutta pian muistin iltapäivän tapahtumat. Menimme ensin bussilla ja sitten kävelimme vielä hiukan matkaan. Lopulta tunnistin että olimme herttonimessä. Olin aivan ihmeissäni jusa käveli niin nopeasti että minä ja mussu jouduimme melkeinpä juoksemaan siellä perässä. Yhtäkkiä jusa pysähtyi niin nopeasti että kävelin melkein häntä päin. Menimme sisälle yhdestä rikotusta ikkunasta ja näin kaksi patjaa, pienen vaatekasan yhden pöydän ja yhden lampun sänkyjen välissä. Jusa lysähti toiselle sängylle ja pyysi minut viereensä.
Sitten jusa aloitti tarinansa kauniista ruotsin saaristossa sijaitsevasta kartanosta jossa jusa ja hänen siskonsa olivat kasvaneet. Hän kertoi ilkeistä äitipuolista jotka olivat vaihtuneet parinvuoden välein; jusan oma äiti oli kuollut synnytyksessä. Hän kertoi parhaasta ystävästään joka oli ollut palvelusväen poika. Jusan kertoi kuinka oli karannut sieltä siskonsa kanssa. He olivat aluksi tehneet kaikkensa että heidät lähetettäisiin siä oppilaitoksiin ottaneet lävistyksiä värjäilleet hiuksiaan, mikä selitti kuvat, he eivät enää halunneet asua tuolla kartanossa jossa isä uusi vaimo oli heitä kohdellut kuin roskaa ja kun isä oli joutunut sairaalaan oli tuo nainen vain jatkanut samaan tahtiin. Ainoana ongelmana oli se että tuo ilkeä äitipuoli oli luvannut isälle ettei lähettäisi kaksosiaan minnekään vaan että he olisivat siellä kartanossa odottelemassa häntä. Isä oli joutunut sairaalaan pysyvästi joten äitipuoli olisi voittanut ja saanut heistä pysyviä palvelijoita elleivät he olisi karanneet. Siksi nuo poliisit olivat heidän perässään koska nyt oli äitipuoli ollut ongelmissa kun ei voinut kertoa miehellensä totuutta tai menettäisi koko suuren osan perinnöstään. Sillä jos isä kuolisi oli hän testamentannut tuolle kauhealle akalle ½ perinnöstään. He olivat löytäneet tämän hylätyn talon ja olivat päättäneet jäädä asumaan sinne. Jusa ei ollut halunnut kertoa minulle asiasta etten kohtelisi häntä liian säälivästi.
- nähtävästi poliisit olivat nähneet meidät yhdessä sillä he osasivat tulla juuri sen ihmisen luo ketä minä rakastan eniten. Jusan katse pysyi maahan kohdistettuna. Silmistäni alkoi pikku hiljaa valua kyyneleitä. Olin aivan hiljaan menin jusan viereen ja sanoin että meidän olisi tehtävä asialle jotain. Me lähtisimme sinne suureen kartanoon ja kohtaisimme tuon ilkeän äitipuolen. Jusan sisko voisi sillä välin pitää huolta mussusta. Jos kaikki olisi ok, tulisimme hakemaan hänet.
Jatkoa tulee huomenna...
-sori en mä huomannu sua... se yritti soperrella. siitähän mä suutuin vieläki enemmän ku mun pieneen kokooni puututtiin. hetkellisen raivokohtauksen aikana jusa oli jo istahtanu ja katseli mua päätä pyöritellen hämmästynyt ilme naamallaan. aloin pikku hiljaa tajuta millaiset raivopuuskat olin ottanut ja valahdin ihan kirkkaan punaiseksi. istahdin jusan viereen. vieläki noi vihreet silmät tuijottaa mua, kunnes jusa kääntää päänsä pois ja kysyy hiljaa:
-no joko voidaan mennä? mä ajattelin varata meille leffaliput... ja ne pitäis koht hakee tai ne menee..
menee minne menee?? olin ihan pyörällä päästä, mitkä leffaliput. kuka toi jätkä oikee on?? mun pää oli täynnä kysymyksiä ja ilmeisesti mun hjämmennys oikein hohti ulospäin sillä jusa alkoi selittää kuinak se oli tossa avstapäisessä kaupassa kesätöissä ja nähny mut monena päivänä istuskelemassa tässä ja on katellu mua. siinä vaiheessa jusa punastui ja katseli kohti jalkojaan. no joka tapauksessa jusa sanoi et oli tänään kerännyt voimiaan tulla pyytää mua leffaan ja oli harmistunu ku ei ollut nähny mua kunnes se istahti mun syliin. olin tietenkin ihan myyty vaikka yleensä en lähde vieraiden poikien mukaan. en sitä paitsi ollut hirveän suosittu jätkien keskuudessa muuna ku kaverina, tosin erittäin hyvänä sellaisena, oli jätkien tukipylväs tai joku vastaava mulle ne aina kaiken sydäsurunsa kerto ja jos tarvittiin apua tyttöjen suhteen tiedettiin kenen puoleen kääntyä.
No me sit lähettiin jusan kaa leffaan ja siit tää meidän pieni tarinamme alkoki.tuon ihanan kesäpäivän jälkee mä en enää lähteny istuu sinne puskapenkille katselemaan ketä tahansa ihmisiä vaa sitä tiettyä jolle mun sydän oli liukumassa hyvää vauhtia. Kesä meni kuin lentäen, meil oli joka päivä joku uus kuje mitä piti mennä testaa tai joku seikkailu koettavana, kaikki tuntui täydelliseltä, mutta iltasin mietin miksi musta ei tuntunu yhtään oikeelta, miksi musta tuntu et kaikki oli liian täydellistä.
Me oltiin jo kuljettu melkein 2kuukautta yhes enkä tienny missä jusa asuu en tienny mitään sen perheestä paitsi et sil oli kaksoissisko. Joka kerta ku yritin kysellä siltä niistä asioista sen hymy hyyty ja se sanoi tyynen rauhallisena ettei halunnut puhua siitä. Olin antanu asian olla mut nyt aloin jo miettimään missä oli vika. Ovikello soi. Jusan piti tulla vast mutaman tunnin kuluttua mutta en yhtään ihmettelisi jos hän tulisi jo nyt kukkapuska kädessään valmiina kosimaan. Jusa oli aina keksimässä jotain uutta ja jos hän idean sai ei tuhlailtu aikaa miettimään kuinka vaarallista/järkevää se oli.
Avasin oven ja pihalla seisoi kaksi poliisia ja kaksi rikosetsivää, kuten he asian esittivät. Katsoin heitä ihmeissäni ja kysyin mitä asiaa heillä oli meille.
-oletteko nähnyt tätä poikaa?? Toinen rikosetsivä kysyi kädessään kuva jossa jusa irrvisteli naama täynnä lävistyksiä punaisen irokeesin jatkeena. Häkellyin ja vastasin etten ollut nähnyt häntä. Selvästikin he huomasivat että valehtelen. Halusin puhua ensin jusan kanssa ennen kuin sanoisin mitään poliisille.
- entäs tätä? Toisella rikosetsivällä oli kädessään kuva jossa oli tyttö joka oli ihan jusan näköinen kuka vain olisi huomannut yhdennäköisyyden.
Pudistelin päätäni. Poliisit kiittivät avusta ja lähtivät. Menin sisään ja katselin keittiön ikkunasta kuinka poliisit menivät autoon mutta eivät lähteneet. Onneksi tiesin jusan tulevan aina parvkkeen kautta menin ylös ja kirjoitin paperille viestin:
”ole varovainen katto on liukas. Etupihalla on tummansininen ford mondeo, siellä istuu kaksi rikosetsivää jotka nähtävästi etsivät sinua, miksi??? Tule heti luettuasi tämän puskapenkille odottelen sinua siellä.”
Paperi kontakti muovilla ympäri ja ei kun menoksi. Otin meidän mussun mukaan ettei poliisit alkaisi epäilee. No menin puskapenkille ja jäin istuskelemaan. Onnekseni olin ottanut vaatteita tarpeeksi päälle sillä alkoi jo tulee vilu. Syksyn sävel soi korvissa ja puut tiputtelivat lehdet. Mussu oli tottunut makoilemaan penkin alla sillä kävimme täällä usein ja vain istuimme. Kello alkoi tulla jo puoli yhdeksän jusan piti tulla meille kasilta. Aloin vilkuilemaan ympärilleni ja pian huomasinki tutun hassunkurisen varjon ilmestyvän näköpiiriini. Normaalisti olisin jo lähtenyt juoksemaan häntä kohtaan, mutta nyt kaikki ei ollut niin kuin normaalisti. Jusa tuli viereeni ja sanoi että nyt mentäisiin niille. Aluksin tunsin pientä innostuneisuutta mutta pian muistin iltapäivän tapahtumat. Menimme ensin bussilla ja sitten kävelimme vielä hiukan matkaan. Lopulta tunnistin että olimme herttonimessä. Olin aivan ihmeissäni jusa käveli niin nopeasti että minä ja mussu jouduimme melkeinpä juoksemaan siellä perässä. Yhtäkkiä jusa pysähtyi niin nopeasti että kävelin melkein häntä päin. Menimme sisälle yhdestä rikotusta ikkunasta ja näin kaksi patjaa, pienen vaatekasan yhden pöydän ja yhden lampun sänkyjen välissä. Jusa lysähti toiselle sängylle ja pyysi minut viereensä.
Sitten jusa aloitti tarinansa kauniista ruotsin saaristossa sijaitsevasta kartanosta jossa jusa ja hänen siskonsa olivat kasvaneet. Hän kertoi ilkeistä äitipuolista jotka olivat vaihtuneet parinvuoden välein; jusan oma äiti oli kuollut synnytyksessä. Hän kertoi parhaasta ystävästään joka oli ollut palvelusväen poika. Jusan kertoi kuinka oli karannut sieltä siskonsa kanssa. He olivat aluksi tehneet kaikkensa että heidät lähetettäisiin siä oppilaitoksiin ottaneet lävistyksiä värjäilleet hiuksiaan, mikä selitti kuvat, he eivät enää halunneet asua tuolla kartanossa jossa isä uusi vaimo oli heitä kohdellut kuin roskaa ja kun isä oli joutunut sairaalaan oli tuo nainen vain jatkanut samaan tahtiin. Ainoana ongelmana oli se että tuo ilkeä äitipuoli oli luvannut isälle ettei lähettäisi kaksosiaan minnekään vaan että he olisivat siellä kartanossa odottelemassa häntä. Isä oli joutunut sairaalaan pysyvästi joten äitipuoli olisi voittanut ja saanut heistä pysyviä palvelijoita elleivät he olisi karanneet. Siksi nuo poliisit olivat heidän perässään koska nyt oli äitipuoli ollut ongelmissa kun ei voinut kertoa miehellensä totuutta tai menettäisi koko suuren osan perinnöstään. Sillä jos isä kuolisi oli hän testamentannut tuolle kauhealle akalle ½ perinnöstään. He olivat löytäneet tämän hylätyn talon ja olivat päättäneet jäädä asumaan sinne. Jusa ei ollut halunnut kertoa minulle asiasta etten kohtelisi häntä liian säälivästi.
- nähtävästi poliisit olivat nähneet meidät yhdessä sillä he osasivat tulla juuri sen ihmisen luo ketä minä rakastan eniten. Jusan katse pysyi maahan kohdistettuna. Silmistäni alkoi pikku hiljaa valua kyyneleitä. Olin aivan hiljaan menin jusan viereen ja sanoin että meidän olisi tehtävä asialle jotain. Me lähtisimme sinne suureen kartanoon ja kohtaisimme tuon ilkeän äitipuolen. Jusan sisko voisi sillä välin pitää huolta mussusta. Jos kaikki olisi ok, tulisimme hakemaan hänet.
Jatkoa tulee huomenna...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Istuimme viking linen kannella ja katselimme ruotsin lähestyvää satamaa, ekllo oli jotain vähän vaille kasi ja aurinko oli jo nousemasssa, oli tulossa talvi ja sen huomasi ilmat oli viilenneet ja päivät pidenneet. Mietin miltä kartano näyttäisi ja millaisia jusan vanhemmat olisi. Pian jusa sano että koht olisi aika, siis nousta laivasta. Menisimme odottelemaan jo sisälle, välttäisimme ruuhkan. Kun lopulta olimme ulkona laivasta jusa lähti päättäväisesti kulkemaaan kohti pienten laivojen satamaa, näytti aivan että hän olisi unohtanu mimnmut sillä katsellessani hänen takaraivoaan ei syntynyt elettäkään minua kohtaan. Pian jusa kuitenkin pysähtyi ja olin vähällä törmätä häneen, taas. Siinä vaiheessa jusan huulille muodostui pieni hymy, ja yhtäkkiä jusa otti minua vyötäröltä kiinni ja pamautti ihanan hellän suudelma suoraan huulilleni. Alkujärkytyksestä selvittyäni huomasin että se oli meidän ensisuudelma.
- en halunnut sekoittaa sinua tähän, en halunnut rakastua, mutta nyt olet jo mukana, voin antaa sinulle kaiken. Jusa selitti, olin hiukan ihmeissäni, mutta kyllä siitä selvittiin.
Jatkoimme matkaa suurella kalanhajuisella metallipurkilla. Jusa näytti tuntevan omistajan olivat he innoissaan jälleennäkemisestään. Lähdimme kohti suurta kartanoa jonka ilkeä äitipuoli oli ottanut valtaansa. Mietin hiljaa itsekseni kuinka satumaiselta tämä kuullosti. Sanakaa en uskaltanut sanoa koko matkalla sillä jusa ja sen peltipurkin omistaja kävivät iloista keskustelua, ruotsiksi. Vaikka minulla oli ysi ruotsis, en silti osannut kommunikoida sillä kielellä. Saksa minulta sujui loistavasti mutta kun mentiin ruotsin puolelle jäin kuin tikku paskaan siihen.
Yhtäkkiä jusa sanoi että nyt olisi aika jäädä pois. Olin aivan ihmeissäni sillä missään lähisaarista ei näkynyt unenomaista kartanoa. Oli vain pieniä mummon mökkejä. Päästyämme pois, takaisin maan kamaralle. Lähdimme kohti sellaista mummon mökkiä. Olin aivan ihmeissäni sillä meidänkin talo oli tuota isompi eikä kukaan nimittänyt sitä kartanoksi.
Sisälle päästyämme huomasin tuon mökin olevan asumaton. Kysyin Jusanlta mitä ihmettä me täällä tekisimme. Ja vastauksena oli toinen ihana suudelma, ja sängylle kaato. Näistä on varoitettu ensin viedään jonnekin syrjäselle seudulle uskottelemalla ties mitä ja sitten tilaisuuden tullen ottaan vaikka väkisin, menin aivan jäykäksi ja lopetin suutelun. Jusa katsoi minua ja huomasi minun epäillykseni. Hän alkoi nauraa ja nauroi vielä kahenkymmenen minsin päästäki. Rauhoituttuaan hän kysyi minulta aivan suoraa, luulinko hänen raiskaavan minut. Tietenkin nolon puna alkoi levitä kasvoilleni. Ja aloin ymmärtämään kuinka tyhmä ajatus se oli, Jusalla oli ollut jo lukuisia tilaisuuksia tehdä se, mutta mitään ei ollut tapahtunut.
Nousin istumaan ja tein tilanne raportin. Pölyjä, löytyy, tyyny on, peitto on, yksi sänky. Kaappasin tuon ainukaisen tyynyn ja aloin yksipuolista tyyny sotaa Jusaa vastaan joka johti taas siihen että makasin sängyllä ja Jusa istui päälläni kutitellen minua kyljistä ja mahasta. Pian huomasimme kellon lähenevän jo kahtatoista ja huomasimme kuinka kova nälkä meillä oli.
syödessämme keskustelimme huomisesta päivästä, kun lähtisimme kohti kartanoa ja kohtaisimme ilkeän äitipuolen.
Istuimme vanhaan soutuveneeseen johon oli kiinnitetty pieni moottori, korkeintaan 10 heppanen. Istuin kyytiin laitoimme pelastusliivit päälle, niitä ei ollut kuin kahdet ja molemmat olivat hirveän isoille ihmisille tarkoitettu, hyvä kun mun pää pysy siin ulkopuolel, me lähettiin matkaan. Puikkelehdimme pienten saarien välissä ja Jusa todellakin näytti siltä että hän tiesi mitä tekee. Eilen illalla Jusa oli kertonut että se pieni mökki oli kuulunut juuri sille Jusan parhaalle kaverille. Heidän perheensä oli asunut siinä, mutta jo kauan aikaa sitten heidät oli häädetty, joku oli väittänyt heidän varastavan tavaraa.
Pian saavuimme suuren saaren eteen, se oli suurempi kuin muut ja keskellä pientä koivikkoa kohosi torni, aivan kuin linnan torni. Hengitykseni salpaantui kun näin sen linnan. Se oli aivan uskomattoman iso. Näytti aivan pasadenan talolta. En voinut uskoa silmiäni. Kunnes Jusa tökkäisi minua leukaan ja sanoi:
- Varo ettei leuka tipu, ei se nyt noin hieno ole!
Pudistelin päätäni, kyllä se oli niin hieno, ei tuollaisia voinut olla jossain hikisessä Ruotsin saaristossa, tuollaisia kartanoita oli vai televisiossa tai elokuvissa joissa joku on yksin suuressa kartanossa ja häntä yritetään murhata. Sinä aikana kun minä olin haaveillut pääni sisällä Jusa oli jo kiinnittänyt veneen noussut rantaan ja ottanut pelastusliivit pois:
- no aiotko sä siinä vielä kauankin istua?? Tuli ilkikurinen kysymys joka onneksi minulta meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Pian lähdimme kohti taloa, joka oli kaukana suurella mäen kukkulalla puiden ympäröimänä. Mitä lähemmäksi pääsimme sitä vakavampi ilme Jusalle muuttui. Loppu matkasta en enää edes uskaltanut katsoa häntä niin vihaiselta hän näytti.
Ovella meitä tuli vastaan iloisen näköinen mies, joka oli minun mielestäni ihan suoraa ”näkymätön mies”-sarjan Erbets yhtä eloisa ja kiltin näköinen. Heti kun hän huomasi Jusan hänen kasvoilleen nousi hymy:
- Joakim ja Maria te tulitte takaisin. Oih, ethän sinä olekaan Maria, hän katseli minua.
- Ei Niklas, emme tulleet takaisin tulimme vain käymään. Miten isän tila on? Onko hän vielä sairaalassa? Jusa puhui rauhallisesti.
Se mies, Niklas, alkoi kertomaan Jusalle hurjaa vauhtia Ruotsiksi mitä oli tapahtunut, en ymmärtänyt sanaakaan, mutta Jusan ilmeestä päätellen asia ei voinut hirveän hyvää olla. Jusa vastasi hänelle että tulisimme huomenna uudelleen ja ettei Niklas saisi sanoa kenellekään sanaakaan, että olimme käyneet siellä. Niklas nyökkäsi ja lukitsi suunsa, niin kuin pikku lapsilla oli tapana tehdä. Me lähdimme.
Koko venematkan mökille, missä me nyt asuimme Jusa oli hiljaa hän vain ajoi ja katseli kaukaisuuteen. En uskaltanut sanoa sanaakaan, ennen kuin pääsimme mökkiin. Joku oli tuonut laiturille säkillisen ruokaa, joka kyllä tuli tarpeeseen emme olleet syöneet melkein kokonaiseen päivään mitään. Nyt vasta huomasi kuinka nälkä oli, maha oli klommolla ja huusi ruokaa.
Istuimme sängylle ja aloimme tutkimaan säkkiä. Varovasti kysyin Jusalta mitä tuo Niklas oli sanonut hänen isästään. Jusa sanoi isän olevan vielä sairaalassa mutta pääsisi huomenna kotiin puolen päivän aikaan. Me menisimme sinne silloin ja keskustelisimme hänen kanssaan. Loppuun Jusa vielä lisäsi että hänelle olisi hyvin tärkeää että isä saisi tavata minut, hänen rakkaansa. Olin tietenkin ihan punainen ja kyyneleet nousi silmiin, tämä kaikki oli ihanaa, tai ei nyt tietenkään ihan kaikki, mutta, no kyllä te tajuatte mitä mä meinaan. Menimme nukkumaan huomenna olisi oltava pirteä ja sanavalmis.
Heräsin aamulla ja huomasin että oli jo kaunis päivä. Katselin ympärilleni, mutta Jusaa ei näkynyt missään. Olin aivan ihmeissäni. Kävin katsomassa rannassa, vene puuttui. Just tätä hän oli lähtenyt jonnekin ja jättänyt minut tänne. Menin takaisin sisälle ja ajattelin käydä aamu-uinnilla. Hain sisältä vanhan pyyhkeen joka roikkui naulasta ja menin laiturille. Riisuin vaatteeni pois ja hyppäsin juuri kun olin nousemassa vedestä kuulin moottorin äänen. Minulle tuli kiire, sillä en tykännyt olla muiden edessä alasti, ei sinänsä etten olisi ollut sinut kroppani kanssa, mutta minulla vaan oli joku ihme kammo. Nousin nopeasti ja vedin pyyhkeen päälle. Keräsin vaatteeni ja jäin rannalle odottamaan Jusaa. Pian pieni moottorivene ilmestyi horisonttiin ja läheni. Jusa hyppäsi laiturille ja katsoi minua hiukan hölmistyneenä.
- No mä kävin aamu uinnilla, mutta missäs tämä herra on ollut? Etkä ees voinut jättää viestiä? Aloin selitellä Jusalle.
Jusa kääntyi ja katsoi minua yhtäkkiä hän otti minut syliinsä ja heitti minut veteen pyyhe päällä onneksi vaatteet sentään jäivät laiturille. Sitten hän alkoi riisuutua ja hyppäsi itsekin mereen. Siellä me sitten rämmittiin kuin pienet lapset oltiin vesi sotaa, heittelimme toisiamme mudalla ja levällä. Kunnes yhtäkkiä Jusan puhelin alkoi soida. Nousimme nopeasti rantaan keräsimme vaatteet ja lähdimme kohti mökkiä. Matkalla Jusa sanoi puhelimeen jotain ruotsiksi, siitä en ymmärtänyt mitään muuta kuin että tulisimme sinne mahdollisimman nopeasti. Jusa katsoi minua ja sanoi että tästä jatkaisimme illalla. Ja sehän sopi minulle kyllä. Puimme vaatteet päällemme ja lähdimme.
Menimme tällä kertaa takakautta, koska äitipuoli tuli isän kanssa etukautta juuri nyt, eikä Jusa halunnut nähdä äitipuolta, ei vielä. Niklas ja jusa olivat sopineet että kun isällä oli aika ottaa lääkkeet Niklas toisi hänet isän työhuoneeseen jossa me odottelisimme. Isä ei antanut koskaan äitipuolen käydä siellä siksi se oli täydellinen kohtauspaikka. Hiivimme hiljaa työhuoneeseen ja kävimme odottelemaan. Katselin ympärille, huone oli täynnä antiikkisia huonekaluja hyllyjä koristi mitä ihmeellisimmät esineet. Jusa kertoi isän tuovan aina yhden joka matkaltansa. Yhdellä hyllyllä oli kolme valokuvaa yhdessä oli Jusa yhdessä Jusan sisko Maria ja yhdessä Jusan äiti, tai niin ainaki oletin. Menin katsomaan sitä lähempää, Jusa tuli viereeni ja kietoi kätensä ympärilleni.
- Hän oli kaunis, Maria on aivan äitinsä näköine, sanoin vahingossa ääneen, en aina tiedä puhunko ääneen vai itsekseni. Jusalle nousi kyyneleet silmiin kun huomasimme isän työpöydällä olevan äitipuolen kuvan. Hänkin oli kaunis mutta ei samalla tavalla kuin Jusan äiti, ei yhtä viattomasti. Hänen silmissä oli jotain pelottavaa jotain synkkää ja pimeää. Käänsin nopeasti katseen pois kun kuulimme askelien lähestyvän ovea. Jusa katsahti kelloa ja sanoi ettei vielä ollut isän lääkkeiden aika. Menimme piiloon pieneen kaappiin jossa
mahduimme juuri ja juuri olemaan. Kaapin ovessa oli pieni reikä josta näimme mitä huoneessa tapahtui. Huoneeseen tuli äitipuoli eikä isä. Hän laittoi oven varovasti kiinni ettei kukaan kuulisi mitään. Sitten hän meni isän työpöydälle, ja otti jotain laatikosta, emme nähneet mitä mutta äänestä päätellen jotain papereita tai vastaava. Sitten hän katsoi ulos ikkunasta ja lähti nopeasti huoneesta. Juuri kun tulimme ulos kaapista, ovi aukesi. Pidätimme henkeä ja menimme piiloon kirjoituspöydän taakse. Olin aivan varma että äitipuoli oli unohtanut jotain ja tulisi nyt hakemaan sitä.
- Joakim oletko täällä?? Joakim? Kuului kuiskaus katsahdimme ylöspäin ja näimme Niklaksen iloisen virnistyksen, - ajattelin tuoda teille syötävää siltä varalta että teillä on nälkä, Niklas sanoi pidellen tarjotinta. Näimme mitä siinä oli ja olisin voinut vannoa olevani taivaassa. Kaksi banaanisplittiä, lautasellinen keksejä, kaksi lasia ja kannullinen mehua. Jusa katsoi Niklasta sättivästi, mutta hänen katseensa leppyi, otimme tarjottimen ja istuimme lattialle syömään. Syödessämme Jusa kertoi äitipuolesta ja siitä mitä hän oli täällä tehnyt. Niklas sanoi että hän teki sitä usein, kun isä ei ollut kotona, mutta ei olisi ikinä uskonut hänen tulevan tänne isän ollesa kotona. Niklas lähti ja sanoi tulevansa isän kanssa tunnin sisällä ja laittaisi oven varmuuden vuoksi lukkoon siksi aikaa, äitipuolella ei ollut avainta. Siinä me sitten istuimme suu täynnä keksejä ja banaanisplittiä, katsoimme toisiimme, kumpikaan ei voinut pidättää naurua.
Tunti meni nopeasti kun katselimme vanhoja valokuvia ja tutkimme kaikkia niitä esineitä jotka täyttivät hyllyt. Pian alkoi kuulua oven takaa ääniä ja olimme valmiina. Ensin tuli Niklas ja perässä isä. Ensin isä oli hämillään mitä me oikein teimme siellä ja miksi Jusa ja Maria eivät olleet tulleet isää vastaan. Jusa selitti mitä oli tapahtunut, ja miksi Maria ei olut täällä. Isä näytti aivan siltä kuin olisi tiennyt asian. Sitten isä sanoi:
- kyllä, minä tiesin asiasta ja siksi en olisi viipynyt sairaalassa näin kauaa ellei olisi ollut pakko. Niklas on kertonut minulle jo kauan aikaa sitten kuinka Katriina kohtelee teitä. Olin juuri tilannut eropaperit kun jouduin sairaalaan. En minä enää tahdo tuon haaskalinnun kanssa olla. Hän on yrittänyt kaikkensa muuttaakseni minun mieleni. Oli viimeinen tikki kun kuulin että te karkasitte, en voinut enää katsoa asiaa sormien läpi. Minä olen valmis kirjoittamaan eropaperit vaikka heti. Isä käveli laatikolleen ja avasi sen. Hän alkoi selaamaan papereita ja huomasi ettei eropaperit olleet enää siellä. Silloin Jusalla välähti ja hän tajusi mitä äitipuoli oli täältä hakenut, EROPAPEREITA. Isä käski Niklaksen hakea hänet, Niklas lähti heti. Silloin isä katsoi minua ja sitten Jusaa.
- Ai joo… Tässä on Kaisa. Hän on suomalainen, tapasin hänet kun asuimme Marian kanssa Suomessa. Pieni lisäys ruotsiksi loppuun, josta minä en ymmärtänyt, mutta kun isä alkoi hymyillä tiesin sen olevan jotain hyvää. Sitten ovelta alkoi kuulua ääniä ja sisään astui ensin Niklas ja sitten äitipuoli Katriina.
Jatkoa huomenna...
Katriinan ilme kertoi kaiken. Kun isä pyysi häneltä takaisin ne eropaperit mitkä hän oli ottanut aikaisemmin pöydänlaatikosta, oli peli selvä, enää ei tarvittu mitään sanoja. Katriina häipyisi ja Jusa ja Maria voisivat muuttaa takaisin kotiin.
Istuimme laiturilla Jusan kanssa. Lähtisin huomenna kotiin Jusa veisi minut Tukholmaan josta menisin laivalla kotona kertoisin kaiken Marialle ja hän tulisi kotiin. Koulukin alkoi. Ja minulle jäisi vain hyvät5 muistot, ei muuta. Aamulla oli aikainen herätys joten menimme nukkumaan, se oli viimeinen yö Jusan kainalossa.
THE END
No mitäs piditte? Kommentoikaa?
OK
kiitos, se nyt oli tylsien kesätyöpäivien tuotosta...