Miksi ilmainen ruoka ei kelpaa

Kysyn vaan

Tunnen monia Omakotitaloissa asuvia palkansaajia joilla olisi riittävän iso tontti kasvimaan ylläpitoon, eivät nämä laiskurit viitsi kuitenkaan kasvimaata ylläpitää ja sieltä saada satoa.
Usein syyksi sanovat että on tuo peruna, porkkana ja muut juurekset sen verran halpoja kaupassa ettei viitsi kasvattaa, joten se siitä ruuan kalleudesta, se ei siis ole kallista.

Ja rivitalossa ja kerrostaloissa asuvat eivät myöskään voi puolustautua sillä ettei ole maata, sillä monet kaupungit tarjoavat asukkailleen siirtolapuutarhoja, joissa voi kasvattaa kasviksia ja juureksia, mutta harvat käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen.
Eli periaatteessa voisi itsellekin saada palkansaajien elpotusta ruokabudjettiinsa näkemällä vähän vaivaa mutta eihän tämä LULLUKKAVÄKI viitsi itse nähdä vaivaa, paitsi että valitellaan täällä nettipalstoilla kuinka muka maajusseilla on ruokakin muka ilmaista.

40

2306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt sentään

      ..joku uusavuton ala käsiään sotkeen.

      • -

        -

    • sossutädykkä

      Se on kuule ympäristölautakunta joka kaupungissa komentaa paljon tontin hoitoa ja kaupungeissa usein mahdotonta kasvattaa kukkia kummempaa.
      Siirtolapuutarhat ovat taas kiven alla.Käys kysymässä mitä "kaupunki tarjoaa" :)
      Pitkän jonotuksen tai jonkun kuoltua saat ostettua tosi isolla rahalla siirtolapuutarhavajan ja pienen pläntin oikeudesta viljellä kaupungin maata.
      Kyllä ökytilalliset voisivat köyhilole halukkaille vaikka hehtaarin mieheen/naiseen antaa ilmaiseksi.
      Siinä se porkkakanan kotitarveviljelijä ehkä ostaisi traktorityötäkin joka vuosi hiukan eikä kuitin perään kyselisi...

    • ja palstat

      Täällä kaupunkissa kun oikeesti elää niin tietää vähän enempi eikä kuvittele kaikenlaista.
      Vilkkkaan liikenteen keskellä ei oikeen syötäviä kasiksia viljellä.

      Siirtolapuutarhajonoihin on paljon kuoltu. Siirtolapuutarhapalstansa kun voi myydä sille ketä siitä eniten maksaa, ei oo köyhän huveja ne. Samoin kuin kaikki muutkin palstaviljely palstat ovat niin kysyttyjä että niihin ei niin vaan pääse kiinni.

      Mutta eikös se isontalonisäntä vois vähän jaella niitä pellonreuna tonttejaan köyhílle pottumaiksi? Vai pelkääkkös että joku kaupukilainen köyhä tuleekin oikeen sinne sun rauhaas häirittee.

      • annabelle

        Ainakin Jyväskylän kaupunki vuokraa maatilkkuja esim.Kortesuolla, Keljossa ja varmaan muuallakin.Vuokra on 10 e kesässä.Eiku sinne kykkimään ja ihmettelemään luonnon ihmeitä.Parasta terapiaa ja ulkoilua työttömille.

      • itekkö kekesit
        annabelle kirjoitti:

        Kiitti vaan oikeeen ...mää ny lähdenkin täältä Lempäälän perältä sinne Jyväskylään palstaviljeleen...ja kykkimään...

      • Tarkastaja

        Tarkastajat käyvät sen verran usein, ettei tuo ole mahdollista. En viitsi itsekkään kasvattaa, olen laiska, kaupasta saa niin halvalla. Peruna ja sipuli kasvatetaan itse. Ei maallakaan kaikkea tehdä itse. jää aikaa muuhunkin.

      • Porkkanasorvi
        itekkö kekesit kirjoitti:

        Kiitti vaan oikeeen ...mää ny lähdenkin täältä Lempäälän perältä sinne Jyväskylään palstaviljeleen...ja kykkimään...

        No et sitten viittis alkaa hiillostamaan oman kuntas päättäjiä etä teillekin tulis mahdollisuus saada piäni vuokraläntti?!

      • viitsi
        Tarkastaja kirjoitti:

        Tarkastajat käyvät sen verran usein, ettei tuo ole mahdollista. En viitsi itsekkään kasvattaa, olen laiska, kaupasta saa niin halvalla. Peruna ja sipuli kasvatetaan itse. Ei maallakaan kaikkea tehdä itse. jää aikaa muuhunkin.

        Ei kannata perunaa tehdä, lannoite maksaa jo saman millä saa ostettua talven perunat joltain juntilta.

      • EU-avustaja
        viitsi kirjoitti:

        Ei kannata perunaa tehdä, lannoite maksaa jo saman millä saa ostettua talven perunat joltain juntilta.

        Tässä selkeässä lauseessa kitetyy tämä EU- tukipolitiikkan ydin, tilalta lähtevä raaka-aine on halvempaa kuin tuotantokustannukset.

      • annabelle
        itekkö kekesit kirjoitti:

        Kiitti vaan oikeeen ...mää ny lähdenkin täältä Lempäälän perältä sinne Jyväskylään palstaviljeleen...ja kykkimään...

        maanviljelijöitä? Aina voi lainata peltoa joltain isolta tilalliselta.HIukka aktiivisuutta.Mut niihän se on et venäläiset ja muut ulkolaiset on oppineet pitämään leivänsyrjästä kiinni, kun nää uusavuttomat suomalaiset kuolee nälkään täällä suomessa.Meillä on venäläisen lääkärin kans vierekkäiset palstat ja sillä on loistokunnossa pellot kun sillä on aikaa hoitaa niitä.Mulla kasvaa pensaiden lisäksi kaikki mahdolliset rikkaruohot siellä..mut periks en aio antaa.Niin kauan kun puskat on hengissä.Mehumarjat aion kasvattaa itse.Monivuotinen palsta.

      • annabelle
        Tarkastaja kirjoitti:

        Tarkastajat käyvät sen verran usein, ettei tuo ole mahdollista. En viitsi itsekkään kasvattaa, olen laiska, kaupasta saa niin halvalla. Peruna ja sipuli kasvatetaan itse. Ei maallakaan kaikkea tehdä itse. jää aikaa muuhunkin.

        Mun kymmenen neliön viljelypalstalle eu-tukee.voisin palkata yhen venäläisen sinne kykkimään,kun itse teen 7-vuorotyötä ja hoidan 2 autoa ja kolmee lasta.Ehtis paremmin osallistua lapsen luistelujoukkueen toiminnan vetämiseen ja vois kotona ehtii harjoitella kuoron säkeitä....että osaisin kunnolla nekin ..niin ja voisin ehkä puutöitäkin hioo kotona niin tulis nekin jouluksi valmiiksi...Parvekkeeni antoi kivan sadon tomaateista.siihen paistaa niin kuumasti aurinko koko kesän..

      • SDP ddt DDR

        Pidä se palstasi kunnossa vaan. Tulee aika kun se otetaan käyttöön.Ilman tukiaisia vielä viljelet ja muistelet sitä hyvää aikaa jolloin oli maa omavarainen ja turvattu maatalous.

        Mailman ruuan tuotanto tulee mullintumaan seuraavan 40 vuoden aikana. On muuten arvokkaampaa kuin öljy .

        PS: tiesitkös ihminen elää n. kuukauden ilman ruokaa , mutta ruuantuotantoa ei saada kuntoon kuukaudessa.:))

      • annabelle
        SDP ddt DDR kirjoitti:

        Tarttis varmaan lähtee opettelemaan pettuleivän leipomista..

      • Asenne ja ainanen osoittelu!
        annabelle kirjoitti:

        maanviljelijöitä? Aina voi lainata peltoa joltain isolta tilalliselta.HIukka aktiivisuutta.Mut niihän se on et venäläiset ja muut ulkolaiset on oppineet pitämään leivänsyrjästä kiinni, kun nää uusavuttomat suomalaiset kuolee nälkään täällä suomessa.Meillä on venäläisen lääkärin kans vierekkäiset palstat ja sillä on loistokunnossa pellot kun sillä on aikaa hoitaa niitä.Mulla kasvaa pensaiden lisäksi kaikki mahdolliset rikkaruohot siellä..mut periks en aio antaa.Niin kauan kun puskat on hengissä.Mehumarjat aion kasvattaa itse.Monivuotinen palsta.

        No kiva kun kehut. Totuus on että tälläpaikkakunnalla ei ole palstatilaa yhtään!

        Ja se vähäkin mitä on ollut kaupunki anto Rikkaille Porvareille sen tonttimaaksi kun on niin kuuluuisaa asutusaluetta että sinne täytyy kaikkien vähäkään Tärkeiden ny päästä asuun!
        Joutomaata kyllä on ja on kysytty, pyydetty ja vaadittu mutta ei voi ny antaa kun ei voi!

        Pelkona on että siellä missä olis vähänkään joutilasta kasvinviljelyyn kelpaavaa maaplänttiä niin sinne pesiytyy sitte kaikenmaailman köyhän työttömät maisemaa pilaamaan!

        Turha sitä on tulla haukkuun aktiivisuuden puutteesta. Ihankun ei itte tiedettäis mitä halutaan!

      • .........................
        annabelle kirjoitti:

        Tarttis varmaan lähtee opettelemaan pettuleivän leipomista..

        Kyllä sun mukulat kuolee ennen kun se pettuleipä on tullut uunista.

      • Isäntämies
        viitsi kirjoitti:

        Ei kannata perunaa tehdä, lannoite maksaa jo saman millä saa ostettua talven perunat joltain juntilta.

        No, ruoka onkin vielä toistaiseksicaika halpaa, kun ei itse viitsitä kasvatella mitään, ei muutakun perunalle vaan lisää hintaa.

      • hc-c
        annabelle kirjoitti:

        Mun kymmenen neliön viljelypalstalle eu-tukee.voisin palkata yhen venäläisen sinne kykkimään,kun itse teen 7-vuorotyötä ja hoidan 2 autoa ja kolmee lasta.Ehtis paremmin osallistua lapsen luistelujoukkueen toiminnan vetämiseen ja vois kotona ehtii harjoitella kuoron säkeitä....että osaisin kunnolla nekin ..niin ja voisin ehkä puutöitäkin hioo kotona niin tulis nekin jouluksi valmiiksi...Parvekkeeni antoi kivan sadon tomaateista.siihen paistaa niin kuumasti aurinko koko kesän..

        Et ole tukikelpoinen, koska pienin tukeen oikeuttava pinta-ala on .30 hehtaaria. Se oikeuttaa sinut cap-tukeen, joka on tuotantoon sidonnainen Eu:n maksama tukimuoto. Koska eletään jo loppuvuotta niin tämä ei ole vuoden vaihteessa enää voimassa, koska cap-tuesta tulee historiaa. Siirytään tilatukeen, joka koostuu tasastuesta ja lisäosasta, joka poistuu asteittain vuoteen 2016 mennessä, mutta vastaavasti alueellinen tasatuki kasvaa hieman samalla aika jakaolla. Kivaa pyrokratiaa tää maatalous tuolla Brysselin suunnalla.

      • Majori
        EU-avustaja kirjoitti:

        Tässä selkeässä lauseessa kitetyy tämä EU- tukipolitiikkan ydin, tilalta lähtevä raaka-aine on halvempaa kuin tuotantokustannukset.

        Mutta mikäs hätä sulla on. Älä huolehdi itseäsi suuuremmista asioita. Me huolehdimme sinusta.

      • talonpoika minäkin

        Voisin vuokrata palstoja, mutta kun tuppaa vaan oleen niin, että kun tänne sitten joku tulee viljelemään kasvimaitaan, niin ovatkin sitten vailla kaikkea: Maitoa, viljaa, polttopuita(valmiiksi pilkottuina), soraa, majoitusta, leiripaikkaa, venettä lainaan, jne. On noista kokemusta.

      • neljän lapsen äiti
        annabelle kirjoitti:

        Mun kymmenen neliön viljelypalstalle eu-tukee.voisin palkata yhen venäläisen sinne kykkimään,kun itse teen 7-vuorotyötä ja hoidan 2 autoa ja kolmee lasta.Ehtis paremmin osallistua lapsen luistelujoukkueen toiminnan vetämiseen ja vois kotona ehtii harjoitella kuoron säkeitä....että osaisin kunnolla nekin ..niin ja voisin ehkä puutöitäkin hioo kotona niin tulis nekin jouluksi valmiiksi...Parvekkeeni antoi kivan sadon tomaateista.siihen paistaa niin kuumasti aurinko koko kesän..

        Omista valinnoista se on kiinni. Valitse itse, äläkä leiki tyhmää.

      • Nöyrin Kiitokseni siitä
        talonpoika minäkin kirjoitti:

        Voisin vuokrata palstoja, mutta kun tuppaa vaan oleen niin, että kun tänne sitten joku tulee viljelemään kasvimaitaan, niin ovatkin sitten vailla kaikkea: Maitoa, viljaa, polttopuita(valmiiksi pilkottuina), soraa, majoitusta, leiripaikkaa, venettä lainaan, jne. On noista kokemusta.

        No ei oo helppoo toikaan. Useinhan käy niin että teoria ja käytäntö ei kohtaa, mutta uhoa ja muiden mollaamistahan se ei estä.

        Aina on helpompi hakea ongelmia kuin löytää ratkaisuja!

      • annabelle
        neljän lapsen äiti kirjoitti:

        Omista valinnoista se on kiinni. Valitse itse, äläkä leiki tyhmää.

        enkä missään tapauksessa valita.Halusin vain näyttää esimerkkiä että elämä on annettu elettäväksi.

    • Otas asioista selvää

      Siirtolapuutarhan hinnalla saa niin paljon vihanneksia että elää niillä monta vuotta. Satohan on taas aina mahdollista myös menettää joko ilmojen tai varkaiden vuoksi. Silläaikaa kun joku harrastaa palstaviljelyä voi etsiä vaikka töitä.

      • Haastaja

        Olet kyllä oikeassa, ne siirtolapalstat ovat kalliita.

        Mutta jos ihmiset oikeasti haluaisivat kasvattaa ruokansa itse, niin esim. Helsingissäkin on runsaasti peltoa, ja kaupunki varmaan vuokraisi pellon myös vaikkapa "uudenajan kotipuutarhuriyhdistykselle" ja vaikka vuokra olisi jopa 1000 euroa hehtaarilta (mitä kaupunki ei varmasti nyt saa), jos hehtaarilla olisi 20 osakasta, vuokra nuppia kohden olisi vain 50 euroa (ja kunnallispolitiikassahan voidaan vaikuttaa vuokratasoon, ettei tarvitse narista, että maat ovat ökyisännillä).
        Joten hinta ei ole ongelma, mutta mainitsemasi varkaat ovat vieläkin:(

    • ex-palstaviljelijä

      Minulla oli ennen vuokralla kolme aarin palstaa kaupungin vuokramailla. Suuri osa palstoista oli tyhjillään eli tilaa olisi kyllä ollut. Valta osa vuokrapalstalla viljelijöistä oli vanhoja mummuja tai pakolaisia. Kuuluin harvianiseen 20-40v- ryhmään.

      Moni sanoi ettei viitti, kun viljeleminen on niin rankkaa ja perunat ei maksa juuri mitään kaupassa. Totta, kyllä hiki lensi, kun lapiolla käänsi kasvimaansa, mutta työ oli myös antoisaa. Paikallisella työttömienyhdistykselläkin oli palstoja, joita ne jakoi ilmaiseksi työttömille. Normaali taksa oli 10€/aari. Työttömillä oli 3 palstaa käytössä, muut tyhjänä. Ihmettelen vain!

      Kaveri oli työttömien yhdistyksessä toiminnanjohtajana ja kertoi, että työttömät olisivat saanet ILMAISEKSI mennä keräämään marjat erään tilan viinimarjapuskista omaan käyttöön. Kukaan työtön ei viitsinyt mennä. Olin kyllä vähän ihmeissäni, jos kerran ilmaiseksi saa vitamiinit kotiin, mutta kun ei VIITSITÄ!!!

      Ei ruoka voi olla kallista, jos kerran niin moni on sitä mieltä ettei maksa vaivaa viljellä itse. Eikä vilejely ole kiellettyä, niin kuin tuolla joku puhui lööperiä. Ei edes Helsingissä.

      • Sairastyötön

        Totta puhut toveri!
        Kiitos tämän kaiken hienon kaupunkilaistumisen, teollistumisen, etc., ne (me) ihmiset eivät (emme) enään OSAA. Eli alakkos ilmaseks kotitarveviljely konsultiks passivoiduille, masentunnutetuille, innottomille myös fyysisesti sairaille aloittelijoille!
        Voi olla että joudut aloittamaan ihan alusta, eli ensin etsitään lapio, mikä lapio...? :)

        Aina tarvitaan edelläkulkijoita!

        ...perässä hakkujia kyllä riittää, jopa naapurimaan Lääkärit tulevat mielellään tänne haukkumaan ja mieliä masentamaan!

      • Ex-palstaviljelijä
        Sairastyötön kirjoitti:

        Puutarhanhoitoa käytetään terapiamuotona masennukseen. Virkistävä vaikutus sillä onkin. Kun päivän kuokkii niin illalla kaatuu onnellisena ja väsyneenä sänkyyn. Ei ehdi maailman murheet väsynyttä vaivaamaan.

        Monet mummot olivat raajarikkoja ja silti palstallaan kykkivät. Veikkaanpa, että työttömissä on paljon fyysisesti terveenpää porukkaa kuin nuo mummot. Vai oliko koko kaupungissa vain kolme tervettä työtöntä?

        Kaupunki passivoi ihmiset. Helppo elämä on petollista. Ei elämän tarvitse olla helppoa, sen tulee olla elämisen arvoista.

        Nykyisin viljelen omaa maata maalla. Edelleen nautin kevään kasvusta ja omat lapset oppivat ainakin viljelyn perusteet. Ei kasva peukalo keskelle kämmentä.

      • Sairastyötön
        Ex-palstaviljelijä kirjoitti:

        Kyllähän puutarhan hoito taitoa vaatii! Jospa kaikilla ei olekkaan niin hienosti että olisi isovanhempia joilla olisi maata ja jotka opettaisivat.

        Nyt on nyt, nyt elämme tätä päivää...

        Pitääkö sitä aina vain syytellä ja sormella osoitellla, eikö sitä koskaan voisi vähän miettiä nenäänsä kauemmaksi. En usko kuitenkaan että meistä kukaan on paha, on vain toinen heikompi toistaan.

        Ylimielisellä asenteella ajat jo alistetut ja nöyryytetyt vain nurkkaan, tekeekö se sinusta hyvän?

      • palataan juurille

        Ensinnäkin olen kaupungista kotoisin. Olen ihan itse opetellut kasvimaatani hoitamaan. Toiseksi, eipä huutolaispoika-isoisältä jäänyt perinnöksi tilaa. Olen ihan itse ostanut syrjäkylältä autiotilan. Enkä ole timpuri,eikä mieskään, itse ollaan kirjoista ja käytännössä opettelemalla remontointi harjoiteltu. Ja kaikkea sitä oppii kun yrittää.

        En osoittele sormella, mutta ärsyttää asenne, että jonkun muun pitää ruoka ilmaiseksi toisille kasvattaa. En minä odota mitään valmista. Itse tehden köyhäkin elää. Ja ihan mukavaa elämää. Meille voi tulla kyllä harjoittelemaan kasvimaan hoitoa, jos oikeasti haluaa oppia. Ei tuo nyt niin kummallista ole. Voin samalla opettaa lampaiden, vuohien ja kanojen hoitoa, sekä hevosen rapsutusta. Itse nekin on opeteltu.

        Ja jos oikeasti on sairaseläkkeellä ja ei ole rahaa ostaa ruokaa, voin minä perunamaata sen verran lahjoittaa käyttöön, että omat perunat saa kasvamaan. Ja oikeasti kipeälle käännän maankin valmiiksi.

        Sen sain kotoa perinnöksi, että aina voi itse yrittää ja oppia uusia asioita. Valittajia ei meidän kotona katsottu hyvällä silmällä. Itse olen todella tyytyväinen omaan elämääni ja toivoisin muillekin yhtä hyvää elämää. Valittamalla ei asiat muuksi muutu, toimeen tarttumalla kyllä.

      • asenne vain on vähän omituinen
        palataan juurille kirjoitti:

        No ihan hyvinhän sulla menee. Miksi noin nurja asenne. Kaikilla ei ole edes sitä perintöä jota sinulla. Miksi haluat nujertaa, lyödä lyötyä? Hienoa että sinulla on Selkärankaa ja Sisua. Anna hyvän kiertää ja jaa ilosanomaasi muillekin.

      • nyt
        asenne vain on vähän omituinen kirjoitti:

        No ihan hyvinhän sulla menee. Miksi noin nurja asenne. Kaikilla ei ole edes sitä perintöä jota sinulla. Miksi haluat nujertaa, lyödä lyötyä? Hienoa että sinulla on Selkärankaa ja Sisua. Anna hyvän kiertää ja jaa ilosanomaasi muillekin.

        Eli selitähän nyt, missä kohdin on nurja asenne?

        Minusta asenne ei ole nurja, jos ei halua kuunnella turhaa valitusta. Lähimmäisenrakkaus ei ole sitä, että mennään mukaan tuhraan itsesääliin ja valitukseen. Paras apu on kuin kehitysavussa. Parasta ei ole syytää rahaa vaan opettaa ihmiset itse tekemään, jotta eläisivät hyvin senkin jälkeen kun avustajat poistuvat näyttämöltä.

      • ehkä eri sanoin
        nyt kirjoitti:

        Sitä samaahan minäkin yritän sanoa! Opeta älä moiti!

      • annabelle
        Sairastyötön kirjoitti:

        Kyllähän puutarhan hoito taitoa vaatii! Jospa kaikilla ei olekkaan niin hienosti että olisi isovanhempia joilla olisi maata ja jotka opettaisivat.

        Nyt on nyt, nyt elämme tätä päivää...

        Pitääkö sitä aina vain syytellä ja sormella osoitellla, eikö sitä koskaan voisi vähän miettiä nenäänsä kauemmaksi. En usko kuitenkaan että meistä kukaan on paha, on vain toinen heikompi toistaan.

        Ylimielisellä asenteella ajat jo alistetut ja nöyryytetyt vain nurkkaan, tekeekö se sinusta hyvän?

        niinpä.taito kehittyy tehdessä.olen noin 10 vuotta yrittänyt kasvattaa tomaatteja ja tänä kesänä sain ensimmäiset kypsät tomaatit syötäväksi.Vihdoin löysin oikean paikan ja lajin joka ehtii tässä Suomen suvessa valmiiksi.Muistan kun sain ensimmäiset kurkut noin 10 cm mittaisiksi.Mä suunilleen silittelin niitä kun olin niin onnellinen ja sit radiosta kerrotiin että eu:n säädösten takia joku ruottalainen puutarhuri oli kuskannu kaatopaikalle kurkkuja satamäärin koska ne ei olleet tarpeeksi suoria myytäväksi.Jos kurkku syödään viipaleina tai salaattina ni mitä v:n väliä sillä on onko se käyrä vai suora.!!kyllä mua itketti sen puutarhurin puolesta.mikä jumalaton työ sillä on ollut niitten kanssa.EU kyllä pitää ihmisiä ihan pilkkanaan.

    • Misi

      Monet maajussit eivät viitsi...käydä töissä ja maksaa veroja.
      Olla oikeasti hyödyllisiä yhteiskunnalle, jota kuppaavat.
      Mieluum,min vaan lonkkaa läpi talven, veronmaksajien rahoilla. Niiden kerrostalon asukkaidenkin!

      • trolli.

        ...

      • kepuli

        Toeria mielipiteitä tarvitaan.

      • Iloinen loinen

        Painu sinä vaan töihin siiitä koneen äärestä että jaksat elättää mua, se on kiva lähteä etelään kuukaudeksi lomailemaan sun maksamillasi tuilla, pysy terveenä että jaksat tehdä töitä ja maksaa veroa, sä olet helvetin tärkee meille, sun veroeuros on mulle tervetulleita, ja aion myös vaihtaa taas uuden auton, tukiaiset on todella hyvä asia meille kaikille.
        Siinä sulle elämäntarkoitusta, minun elättämiseni, hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä, niinhän sitä sanotaan.
        Parin viikon päästä Espanjan huvilani terassilla minä nostan maljan sinun kunniaksesi ja toisen maljan tukijärjestelmän kunniaksi.

        Kauan eläköön kaltaisesi työmuurahaiset.

      • annabelle
        Iloinen loinen kirjoitti:

        olen kyllästynyt tekemään 7-vuorotyötä ja hoitamaan särkeviä paikkojani jatkuvilla sairaslomillani.Miten sinne pääsee, kerro mullekin.Näännyn tämän taakkani alle.Lapseni tarvitsevat vielä äitiään.Sairas eläkeläismieheni tarvitsee myös minua.Onko elämällä enää tarkoitusta...

    • -

      -

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2099
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1741
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1441
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      1228
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1212
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1060
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      972
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      969
    Aihe