Pappien vaimot

syrena

Olen ortodoksi, mutta en mitenkään ns. sisäpiirissä. Siksi täältä ulkokaarteesta uskallan esittää ehkä vähän tyhmän kysymyksen, jota rupesin miettimään kun eräässä keskusteluketjussa joku sanoi, että kirkko vaatii ortodoksipappien vaimojenkin olevan ortodokseja.

Tiesin kyllä, että ortodokseja vaimotkin ovat, mutta itselleni on vähän epäselvää, että missä näin on päätetty/ vaadittu. Ja miksi?

56

4929

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Missään

      On näin päätetty. Olen omalta osaltani nähnyt ja
      tiedän ortodoksien olevan hyvin suvaitsevaisia
      kirkon tehtävissä palkattujen osalta.

      • M-LS

        on suvaisevainen maallikkoja kohtaan. Papistolta se vaatii huomattavasti enemmän.

        Pappeuteen voi tulla vihityksi vain ensimmäisessä avioliitossaan oleva yli 30-vuotias riittävän teologisen ja yleissivistyksen saanutortodoksinen mies, jonka vaimo on myös ensimmäisessä avioliitossaan ja ortodoksi.

        Poikkeustapauksessa voidaan papiksi vihkiä myös naimaton mies, joka ei saa vihkimyksensä jälkeen enää avioitua tai tietysti myös munkki.

        Papin vaimon tulee luonnollisestikin ortodoksi, sillä papin perheen tulee olla mallina seurakunnan muille perheille siitä, minkälainen on oikea ortodoksinen perhe.

        Määräykset pappien avioliitoista ovat luonteeltaan pastoraalisia ja ne on ilmaistu kirkon kanoneissa. Ortodoksisessa kirkossa pidetään niistä hyvin tarkasti kiinni. Kanonien määräykset pohjautuvat Raamattuun 1Tim 3-1-7.

      • syrena
        M-LS kirjoitti:

        on suvaisevainen maallikkoja kohtaan. Papistolta se vaatii huomattavasti enemmän.

        Pappeuteen voi tulla vihityksi vain ensimmäisessä avioliitossaan oleva yli 30-vuotias riittävän teologisen ja yleissivistyksen saanutortodoksinen mies, jonka vaimo on myös ensimmäisessä avioliitossaan ja ortodoksi.

        Poikkeustapauksessa voidaan papiksi vihkiä myös naimaton mies, joka ei saa vihkimyksensä jälkeen enää avioitua tai tietysti myös munkki.

        Papin vaimon tulee luonnollisestikin ortodoksi, sillä papin perheen tulee olla mallina seurakunnan muille perheille siitä, minkälainen on oikea ortodoksinen perhe.

        Määräykset pappien avioliitoista ovat luonteeltaan pastoraalisia ja ne on ilmaistu kirkon kanoneissa. Ortodoksisessa kirkossa pidetään niistä hyvin tarkasti kiinni. Kanonien määräykset pohjautuvat Raamattuun 1Tim 3-1-7.

        Ja kiitokset edellisestä vastauksesta.

        Ymmärrän jossain määrin tuon "mallina toimimisen" -ajatuksen, mutta en täysin. Minkälainen on "oikea ortodoksinen perhe" ja voidaanko sellaista ylipäätään määritellä? Onko ns. oikea ortodoksisuus kiinni siitä, että pariskunta kuuluu samaan kirkkoon, tunnustaa samaa uskoa?

        Entä tositarinat pappisperheistä, joissa käytännössä asutaan erillään, mutta ollaan kuitenkin avioliitossa. Minusta tällaiset asiat romuttavat ajatuksen siitä, että ort ort on automaattisesti oikea malli.

        Pappeuden sakramenttiin kuuluvat asiat ovat kyllä hallussa ja tiesin tuon 30-vuoden ikärajankin. Mutta mutta. Miksi sitten Suomessa vihitään jatkuvasti papiksi alle 30-vuotiaita miehiä? Jos kerran kanoneita noudatamme tiukasti. Tätä on varmaan jo ruodittu muuallakin, mutta kaipa tätäkin saa kysyä tässä samalla.

      • M-LS
        syrena kirjoitti:

        Ja kiitokset edellisestä vastauksesta.

        Ymmärrän jossain määrin tuon "mallina toimimisen" -ajatuksen, mutta en täysin. Minkälainen on "oikea ortodoksinen perhe" ja voidaanko sellaista ylipäätään määritellä? Onko ns. oikea ortodoksisuus kiinni siitä, että pariskunta kuuluu samaan kirkkoon, tunnustaa samaa uskoa?

        Entä tositarinat pappisperheistä, joissa käytännössä asutaan erillään, mutta ollaan kuitenkin avioliitossa. Minusta tällaiset asiat romuttavat ajatuksen siitä, että ort ort on automaattisesti oikea malli.

        Pappeuden sakramenttiin kuuluvat asiat ovat kyllä hallussa ja tiesin tuon 30-vuoden ikärajankin. Mutta mutta. Miksi sitten Suomessa vihitään jatkuvasti papiksi alle 30-vuotiaita miehiä? Jos kerran kanoneita noudatamme tiukasti. Tätä on varmaan jo ruodittu muuallakin, mutta kaipa tätäkin saa kysyä tässä samalla.

        Samaan kirkkoon kuuluminen on tietysti sellainen vähimmäisvaatimus. Mikäs "ortodoksinen" perhe se sllainen on, jossa puolisot kuuluvat eri kirkkoihin.

        En ole kuullut pappisperheistä, jossa asuttaisiin eri osoitteissa muuta kuin käytännön syistä. Toinen puolisohan saattaa opiskella toisella paikkakunnalla tai hänellä saattaa olla virka toisessa kaupungissa. Tämmöisiä ongelmia saattaa nykyisin olla paljonkin, kun monet papinvaimot ovat kanttoreita.

        Naimisissa olevia miehiä vihitään papeiksi joskus kanonista ikää nuorempina, jos heidät katsotaan muuten tarpeeksi kypsiksi ja vakiintuneiksi. Sen sijaan naimattomat saavat odottaa nelikymppisiksi, jos eivät ole munkiksi vihittyjä.

      • määrittämään
        syrena kirjoitti:

        Ja kiitokset edellisestä vastauksesta.

        Ymmärrän jossain määrin tuon "mallina toimimisen" -ajatuksen, mutta en täysin. Minkälainen on "oikea ortodoksinen perhe" ja voidaanko sellaista ylipäätään määritellä? Onko ns. oikea ortodoksisuus kiinni siitä, että pariskunta kuuluu samaan kirkkoon, tunnustaa samaa uskoa?

        Entä tositarinat pappisperheistä, joissa käytännössä asutaan erillään, mutta ollaan kuitenkin avioliitossa. Minusta tällaiset asiat romuttavat ajatuksen siitä, että ort ort on automaattisesti oikea malli.

        Pappeuden sakramenttiin kuuluvat asiat ovat kyllä hallussa ja tiesin tuon 30-vuoden ikärajankin. Mutta mutta. Miksi sitten Suomessa vihitään jatkuvasti papiksi alle 30-vuotiaita miehiä? Jos kerran kanoneita noudatamme tiukasti. Tätä on varmaan jo ruodittu muuallakin, mutta kaipa tätäkin saa kysyä tässä samalla.

        tavan takaa "oikeaa" ortodoksisuutta, "oikeaa" seksuaalisutta ja jopa sitä, millainen on "oikea" ortodoksinen perhe. Yksi aktiivisimmista näistä "oikean" määrittäjistä tuntuu olevan nimimerkki M-LS.

        Kuuntele sydämesi ääntä, Syrena, ja pyri olemaan ensisijaisesti aito, oikea ihminen niin lähimmäisillesi kuin itsellesikin. Kaikki muu "oikea" selviää kyllä sitä kautta itsestään.

      • el-kirahwi
        määrittämään kirjoitti:

        tavan takaa "oikeaa" ortodoksisuutta, "oikeaa" seksuaalisutta ja jopa sitä, millainen on "oikea" ortodoksinen perhe. Yksi aktiivisimmista näistä "oikean" määrittäjistä tuntuu olevan nimimerkki M-LS.

        Kuuntele sydämesi ääntä, Syrena, ja pyri olemaan ensisijaisesti aito, oikea ihminen niin lähimmäisillesi kuin itsellesikin. Kaikki muu "oikea" selviää kyllä sitä kautta itsestään.

        En tiedä sopiiko se tähän kohtaan, mutta alla olevat ent. Suomen arkkipiispan, nykyisen Nikean metropoliitta, Johanneksen sanat ovat minusta todella viisaat:

        "Det ovanstående kan även uttryckas med idrottstermer. Ifall man icke uppnår guld och silver får man nöja sig med bronset, men man bör icke inbilla sig att bronset i allvarlig mening är guld eller silver. Men det är just detta fel som vi begår i vår inställning till samhällets liv och dess allt smalare etiska basis."

      • el-kirahwi
        el-kirahwi kirjoitti:

        En tiedä sopiiko se tähän kohtaan, mutta alla olevat ent. Suomen arkkipiispan, nykyisen Nikean metropoliitta, Johanneksen sanat ovat minusta todella viisaat:

        "Det ovanstående kan även uttryckas med idrottstermer. Ifall man icke uppnår guld och silver får man nöja sig med bronset, men man bör icke inbilla sig att bronset i allvarlig mening är guld eller silver. Men det är just detta fel som vi begår i vår inställning till samhällets liv och dess allt smalare etiska basis."

        Unohtui mainita, että kyseinen lainaus on peräisin hänen kirjoituksestaan Ortodoksiviestin numerossa 8/2005.

      • så här?
        el-kirahwi kirjoitti:

        En tiedä sopiiko se tähän kohtaan, mutta alla olevat ent. Suomen arkkipiispan, nykyisen Nikean metropoliitta, Johanneksen sanat ovat minusta todella viisaat:

        "Det ovanstående kan även uttryckas med idrottstermer. Ifall man icke uppnår guld och silver får man nöja sig med bronset, men man bör icke inbilla sig att bronset i allvarlig mening är guld eller silver. Men det är just detta fel som vi begår i vår inställning till samhällets liv och dess allt smalare etiska basis."

        Bägge makarna samt barnen ortodoxer = guld.
        Den ena maken samt barnen ortodoxer = silver.
        Endast den ena maken ortodox = brons?

      • M-LS
        määrittämään kirjoitti:

        tavan takaa "oikeaa" ortodoksisuutta, "oikeaa" seksuaalisutta ja jopa sitä, millainen on "oikea" ortodoksinen perhe. Yksi aktiivisimmista näistä "oikean" määrittäjistä tuntuu olevan nimimerkki M-LS.

        Kuuntele sydämesi ääntä, Syrena, ja pyri olemaan ensisijaisesti aito, oikea ihminen niin lähimmäisillesi kuin itsellesikin. Kaikki muu "oikea" selviää kyllä sitä kautta itsestään.

        ja kanoniset määräykset papiston avioliitosta liittyvät toisiinsa? Muuten kuin siten, että jos ihminen on aidosti uskovainen, niin hän haluaa tietysti noudattaa kirkkonsa ohjeita.

        Miksi ne ihmiset, jotka eivät välitä uskonnon säännöistä, katsovat olevansa ihmisinä jotenkin "aidompia", oikeampia ja ihmisrakkaampia kuin ne, joille kirkon säännöt ovat pyhiä? Minusta tuollainen katsantokanta on uskomme halveksimista. Toivottavasti noiden sanojen kirjoittaja ei itse ole ortodoksi.

      • M-LS
        så här? kirjoitti:

        Bägge makarna samt barnen ortodoxer = guld.
        Den ena maken samt barnen ortodoxer = silver.
        Endast den ena maken ortodox = brons?

        Pyrkimys siihen, että kirkkomme jäsenten perheet olisivat täysin ortodoksisia on hyödyllinen ihanne, jota pitäisi pitää enemmän esillä.

      • till:
        M-LS kirjoitti:

        Pyrkimys siihen, että kirkkomme jäsenten perheet olisivat täysin ortodoksisia on hyödyllinen ihanne, jota pitäisi pitää enemmän esillä.

        Leikitäänpä pienellä hypoteesilla. Aviomies tai vaimo liittyy aikuisiällään ortodoksikirkkoon mutta puoliso ei seuraa mukana. Onko liittyjä nyt huonompi ortodoksi kuin ne, joiden koko perhekunnat ovat ortodokseja vai voiko hän olla tasavertainen? Ja vielä pidemmälle vietynä: voiko liittyjä olla KOSKAAN tasavertainen? Joidenkin ortodoksien mielestä aito ortodoksisuus kulkee veressä, vähän samalla lailla kuin juutalaisuus. Liittynyt on heidän mukaansa aina toisen luokan "falski" ortodoksi. Häntä voisi verrata (tematiikkaa jatkaakseni) suomenruotsalaiseen sukuun naituun suomenkieliseen vävy- tai miniärukkaan, joka on ja pysyy kakkosluokan suomenruotsalaisena, vaikka kuinka yrittäisi olla jopa enemmän finlandssvensk kuin koko Ankdammen yhteensä. Jospa sisäpiiri tarkoittaakin "aitoja" ortodokseja?

      • Agapi
        M-LS kirjoitti:

        on suvaisevainen maallikkoja kohtaan. Papistolta se vaatii huomattavasti enemmän.

        Pappeuteen voi tulla vihityksi vain ensimmäisessä avioliitossaan oleva yli 30-vuotias riittävän teologisen ja yleissivistyksen saanutortodoksinen mies, jonka vaimo on myös ensimmäisessä avioliitossaan ja ortodoksi.

        Poikkeustapauksessa voidaan papiksi vihkiä myös naimaton mies, joka ei saa vihkimyksensä jälkeen enää avioitua tai tietysti myös munkki.

        Papin vaimon tulee luonnollisestikin ortodoksi, sillä papin perheen tulee olla mallina seurakunnan muille perheille siitä, minkälainen on oikea ortodoksinen perhe.

        Määräykset pappien avioliitoista ovat luonteeltaan pastoraalisia ja ne on ilmaistu kirkon kanoneissa. Ortodoksisessa kirkossa pidetään niistä hyvin tarkasti kiinni. Kanonien määräykset pohjautuvat Raamattuun 1Tim 3-1-7.

        Pappeuteen voi tulla vihityksi vain ensimmäisessä avioliitossaan oleva yli 30-vuotias riittävän teologisen ja yleissivistyksen saanutortodoksinen mies, jonka vaimo on myös ensimmäisessä avioliitossaan ja ortodoksi.

        --------

        Tämähän on se ideaali johon kirkossamme ei ole enää vuosiin ollut pyrkyä.

        Kirkollisen "ekonomian" nimissä eronneet, karanneet yms. toimivat aivan sujuvasti pappeina.

        Tää on fakta, eikä miksikään muutu! Joten kyllä sitä suvaitsevaisuutta löytyy myös pappeja kohtaan.

      • M-LS
        till: kirjoitti:

        Leikitäänpä pienellä hypoteesilla. Aviomies tai vaimo liittyy aikuisiällään ortodoksikirkkoon mutta puoliso ei seuraa mukana. Onko liittyjä nyt huonompi ortodoksi kuin ne, joiden koko perhekunnat ovat ortodokseja vai voiko hän olla tasavertainen? Ja vielä pidemmälle vietynä: voiko liittyjä olla KOSKAAN tasavertainen? Joidenkin ortodoksien mielestä aito ortodoksisuus kulkee veressä, vähän samalla lailla kuin juutalaisuus. Liittynyt on heidän mukaansa aina toisen luokan "falski" ortodoksi. Häntä voisi verrata (tematiikkaa jatkaakseni) suomenruotsalaiseen sukuun naituun suomenkieliseen vävy- tai miniärukkaan, joka on ja pysyy kakkosluokan suomenruotsalaisena, vaikka kuinka yrittäisi olla jopa enemmän finlandssvensk kuin koko Ankdammen yhteensä. Jospa sisäpiiri tarkoittaakin "aitoja" ortodokseja?

        pitää rukoilla puolisonsa kääntymistä. Enemmän kuitenkin nuorina aikuisina kirkkoon liittyneiden joukossa on niitä, jotka elävät ortodoksisessa avioliitossa kuin lapsena kirkkoon liitettyjen keskuudessa. Meillä on ollut lepsu politiikka tässä seka-avioliitto kysymyksessä koko 1900-luvun.

        Mitä tulee joidenkin ortodoksisissa tai yleisimmin kai puoliortodoksisissa perheissä kasvaneiden ihmisten suhtautumiseen, niin voimme vain todeta, että ortodoksisuus ei liity mitenkään ihmisen syntyperään. Ortodoksisuus ei ole etninen uskonto niin kuin juutalaisuus, vaan kaikki ihmiset tulevat ortodoksikristityiksi kasteen ja voitelun kautta ja ovat (tai ainakin heidän tulisi sen jälkeen olla) saman arvoisia veljiä ja sisaria.

      • WAM
        syrena kirjoitti:

        Ja kiitokset edellisestä vastauksesta.

        Ymmärrän jossain määrin tuon "mallina toimimisen" -ajatuksen, mutta en täysin. Minkälainen on "oikea ortodoksinen perhe" ja voidaanko sellaista ylipäätään määritellä? Onko ns. oikea ortodoksisuus kiinni siitä, että pariskunta kuuluu samaan kirkkoon, tunnustaa samaa uskoa?

        Entä tositarinat pappisperheistä, joissa käytännössä asutaan erillään, mutta ollaan kuitenkin avioliitossa. Minusta tällaiset asiat romuttavat ajatuksen siitä, että ort ort on automaattisesti oikea malli.

        Pappeuden sakramenttiin kuuluvat asiat ovat kyllä hallussa ja tiesin tuon 30-vuoden ikärajankin. Mutta mutta. Miksi sitten Suomessa vihitään jatkuvasti papiksi alle 30-vuotiaita miehiä? Jos kerran kanoneita noudatamme tiukasti. Tätä on varmaan jo ruodittu muuallakin, mutta kaipa tätäkin saa kysyä tässä samalla.

        Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa suorittaa palveluksia pappi, joka on avioliitossa eronneen naisen kanssa.
        Kanoneista poiketaan siis tarpeen mukaan.
        Myöskään homoseksuaalisuus ei näytä olevan kanoninen este papiksi vihkimiselle, jos asianomainen miellyttää vihkijää.

      • M-LS
        WAM kirjoitti:

        Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa suorittaa palveluksia pappi, joka on avioliitossa eronneen naisen kanssa.
        Kanoneista poiketaan siis tarpeen mukaan.
        Myöskään homoseksuaalisuus ei näytä olevan kanoninen este papiksi vihkimiselle, jos asianomainen miellyttää vihkijää.

        Piispat olisivat avainasemassa tässä kanonien noudattamisessa, mutta he myöntävät jatkuvasti kaikenlaisia ekonomioita ilmeisesti peläten, etteivät hiippakunnat muuten saa ollenkaan pappeja. Ilmeisesti meidän aikamme ihmisiltä ei voi vaatia samaa siveellisyyttä kuin meitä edeltäneiltä sukupolvilta.

      • avioero
        M-LS kirjoitti:

        Piispat olisivat avainasemassa tässä kanonien noudattamisessa, mutta he myöntävät jatkuvasti kaikenlaisia ekonomioita ilmeisesti peläten, etteivät hiippakunnat muuten saa ollenkaan pappeja. Ilmeisesti meidän aikamme ihmisiltä ei voi vaatia samaa siveellisyyttä kuin meitä edeltäneiltä sukupolvilta.

        on siveettömyyttä? Tai eronneen kanssa naimisiin meno? Mielestäni piispat osoittavat hienosti ymmärtävänsä, että pappikin on ihminen, ja jättävät tuomitsemisen Hänelle, jolle se kuuluukin.

      • M-LS
        avioero kirjoitti:

        on siveettömyyttä? Tai eronneen kanssa naimisiin meno? Mielestäni piispat osoittavat hienosti ymmärtävänsä, että pappikin on ihminen, ja jättävät tuomitsemisen Hänelle, jolle se kuuluukin.

        sitä on. Kristus itse oli hyvin ankara näissä asioissa ja sanoi: "Joka hylkää vaimonsa saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn tekee huorin."

        Sen sijaan farisealaiset rabbit suosivat "ekonomiaa" ja olivat sitä mieltä, että mies sai hylätä vaimonsa mistä syystä hyvänsä, esim vain siksi, että tämä oli polttanut ruoan pohjaan.

        Avioerot johtuvat ylpeydestä ja sydämen kovuudesta (joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, joissa on hyvä syy) eli siis siveellisyyden puutteesta. Meidän tulee antaa anteeksi puolisollemme 70x7 eli rajattomasti, kuten Kristus kehottaa meitä tekemään kaikissa ihmissuhteissamme.

      • helposti
        M-LS kirjoitti:

        sitä on. Kristus itse oli hyvin ankara näissä asioissa ja sanoi: "Joka hylkää vaimonsa saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn tekee huorin."

        Sen sijaan farisealaiset rabbit suosivat "ekonomiaa" ja olivat sitä mieltä, että mies sai hylätä vaimonsa mistä syystä hyvänsä, esim vain siksi, että tämä oli polttanut ruoan pohjaan.

        Avioerot johtuvat ylpeydestä ja sydämen kovuudesta (joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, joissa on hyvä syy) eli siis siveellisyyden puutteesta. Meidän tulee antaa anteeksi puolisollemme 70x7 eli rajattomasti, kuten Kristus kehottaa meitä tekemään kaikissa ihmissuhteissamme.

        Siinä olet oikeassa. Ei pidä silti syyllistää eronneita. Joskus on parempi erota kuin kitua (ehkä kiduttaa lapsiakin) mielenterveyden järkkymisen partaalle henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisessa liitossa. 70 x 7 silmä mustana anteeksianto voi olla vaikeaa.

      • syrena
        WAM kirjoitti:

        Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa suorittaa palveluksia pappi, joka on avioliitossa eronneen naisen kanssa.
        Kanoneista poiketaan siis tarpeen mukaan.
        Myöskään homoseksuaalisuus ei näytä olevan kanoninen este papiksi vihkimiselle, jos asianomainen miellyttää vihkijää.

        No tätä minä vähän illan hämärtyessä mietinkin, että voivatko asiat nykyaikana mennä aivan yksioikoisesti. Itselleni ort. kirkko näyttäytyy kaikesta huolimatta suvaitsevaisena rakenteena, kaksi maailmaa yhdistävänä organisaationa (jos tätä sanaa nyt voi käyttää tässä) ja ennen kaikkea yhteisönä. Se, että kirkko "ymmärtää" vajavaisten ihmisten erilaisia tilanteita kai osoittaa sen, että Jumala on työssään.

        Mietin tuossa jo sitä, että olisi äärimmäisen julmaa (ainakin näin tällä hetkellä ajattelisin), että esim. jos eronnut nainen tapaakin elämänsä ort. miehen, jolla on selkeä pappiskutsumus, kyky ja sielussa riittävästi suuruutta. Ja sitten menisi mahdottomaksi - miehestä ei tulisi pappia, kun sydämen valittu onkin eronnut. Ei silti, että tilanne olisi itselleni millään tavalla läheinen tai ajankohtainen. Se ensimmäinenkin on vielä rengastamatta. :)

        Mutta vielä palaan tuohon aloitukseen. Osaako joku teistä nyt sanoa, että missä noista kanoneista tarkemmin määritellään tuo vaimon ortodoksisuus/ samanuskoisuus? Kirjasto ei juuri nyt ole auki, mutta ehkä huomenna. Kiinnostuksen siemen jäi itämään...

      • Työvoimatoimiston Pojat
        M-LS kirjoitti:

        ja kanoniset määräykset papiston avioliitosta liittyvät toisiinsa? Muuten kuin siten, että jos ihminen on aidosti uskovainen, niin hän haluaa tietysti noudattaa kirkkonsa ohjeita.

        Miksi ne ihmiset, jotka eivät välitä uskonnon säännöistä, katsovat olevansa ihmisinä jotenkin "aidompia", oikeampia ja ihmisrakkaampia kuin ne, joille kirkon säännöt ovat pyhiä? Minusta tuollainen katsantokanta on uskomme halveksimista. Toivottavasti noiden sanojen kirjoittaja ei itse ole ortodoksi.

        Tämä on taas semmoinen vasemmistolais vaikutteinen kommentti. Enkä malta olla kysymättä muutamaa vaikeaa kysymystä.
        Määrittelit aidon ortodoksisen rakkauden juuri säännöistä ja niiden nuodattamisesta syntyneeksi, eikö se ole toisin päin?Rakkaus syntyy säännöistä ja on vain niiden noudattamista, eikä viittaa sen enempään käsitykseen ihmisestä?Rakkaus on meidän kirkossamme enemmän kuin säännöt, se on sakramentti, salaisuus... Onko myös Kristuksen ja Jumalan toiminta rajoitettavissa.Säännöt ovat siis "surempi" kuin rakkaus?
        Rakkaus toteutuu niin monilla tavoilla ja säännöillä. Pystyykö säännöt edes ikinä sanomaan kaikki rakkauden aidot muodot? Onko esim. aina väärin valehdella?Ilman rakkautta on uskomme tyhjä. Meidän tulisi tehdä asioita myös rakkaudesta ei pelkästään "uskosta".
        Eikö siis kahden ihmisen välisessä rakkaudessa tule toteutuneeksi "aito" rakkauden sakramentaalisuus? Kuitenkin voiko kitua ilman rakkautta avioliitossa, mutta samalla olla aidosti uskovainen, koska pitää kiinni tietyistä säännöistä? Ulkoapäin kaikki hyvin, sekö riittää? Olisiko tämä "aitoa" uskonnollisuutta, ja tästäkö kristillisessä rakkaus käsityksessä on kyse?Mikäli jotkin säännöt tekevät rakkauden, pitäisi niiden mielestäni saada se taas ihmeellisesti eloon?Ihminen ei ole sääntöjä varten, vaan niiden tulisi auttaa ihmistä.Hyvä puu näkyy hedelmistä, ei siitä miltä sen tulisi näyttää tai kasvaa...ei kai kukaan sano hedelmää varmasti hyväksi, ennen kuin on maistanut sitä?

        Mikä on uskonnon pohjimmainen olemus? Entä nousevatko säännöt ensisijaisesti siltä pohjalta, jos mahdollista? Kuinka niiden aitous todetaan? Onko meidän olemassaolomme todella mahdollista kirjoittaa säännöiksi, ja sitten vain katsotaan kirjasta ja lasketaan se, mikä on ihmiselle hyväksi?Sanooko säännöt edes sitä, että niitä noudattava on aina ja joka paikassa aito uskovainen, ja toteuttaa kaiken tarkasti määrritellyn ihmisen uskonnollisuuden? Tietääkö uskovainen aina mitä hänen tulisi noudattaa ja mihin sääntö pyrkii, vai pyrkiikö mihinkään? Ehkä meidän tulisi vähemmän kodifioida tapojamme, ja ennemmin auttaa löytämään uskonnon ja rakkauden mahdollisuuksia ja auttaa toimimaan niiden pohjalta. Muuten meidän metafysiikastamme tulee naurettavaa ja kuollutta...pahoittelen tekstin pituutta.

      • Työvoimatoimiston Pojat
        Työvoimatoimiston Pojat kirjoitti:

        Tämä on taas semmoinen vasemmistolais vaikutteinen kommentti. Enkä malta olla kysymättä muutamaa vaikeaa kysymystä.
        Määrittelit aidon ortodoksisen rakkauden juuri säännöistä ja niiden nuodattamisesta syntyneeksi, eikö se ole toisin päin?Rakkaus syntyy säännöistä ja on vain niiden noudattamista, eikä viittaa sen enempään käsitykseen ihmisestä?Rakkaus on meidän kirkossamme enemmän kuin säännöt, se on sakramentti, salaisuus... Onko myös Kristuksen ja Jumalan toiminta rajoitettavissa.Säännöt ovat siis "surempi" kuin rakkaus?
        Rakkaus toteutuu niin monilla tavoilla ja säännöillä. Pystyykö säännöt edes ikinä sanomaan kaikki rakkauden aidot muodot? Onko esim. aina väärin valehdella?Ilman rakkautta on uskomme tyhjä. Meidän tulisi tehdä asioita myös rakkaudesta ei pelkästään "uskosta".
        Eikö siis kahden ihmisen välisessä rakkaudessa tule toteutuneeksi "aito" rakkauden sakramentaalisuus? Kuitenkin voiko kitua ilman rakkautta avioliitossa, mutta samalla olla aidosti uskovainen, koska pitää kiinni tietyistä säännöistä? Ulkoapäin kaikki hyvin, sekö riittää? Olisiko tämä "aitoa" uskonnollisuutta, ja tästäkö kristillisessä rakkaus käsityksessä on kyse?Mikäli jotkin säännöt tekevät rakkauden, pitäisi niiden mielestäni saada se taas ihmeellisesti eloon?Ihminen ei ole sääntöjä varten, vaan niiden tulisi auttaa ihmistä.Hyvä puu näkyy hedelmistä, ei siitä miltä sen tulisi näyttää tai kasvaa...ei kai kukaan sano hedelmää varmasti hyväksi, ennen kuin on maistanut sitä?

        Mikä on uskonnon pohjimmainen olemus? Entä nousevatko säännöt ensisijaisesti siltä pohjalta, jos mahdollista? Kuinka niiden aitous todetaan? Onko meidän olemassaolomme todella mahdollista kirjoittaa säännöiksi, ja sitten vain katsotaan kirjasta ja lasketaan se, mikä on ihmiselle hyväksi?Sanooko säännöt edes sitä, että niitä noudattava on aina ja joka paikassa aito uskovainen, ja toteuttaa kaiken tarkasti määrritellyn ihmisen uskonnollisuuden? Tietääkö uskovainen aina mitä hänen tulisi noudattaa ja mihin sääntö pyrkii, vai pyrkiikö mihinkään? Ehkä meidän tulisi vähemmän kodifioida tapojamme, ja ennemmin auttaa löytämään uskonnon ja rakkauden mahdollisuuksia ja auttaa toimimaan niiden pohjalta. Muuten meidän metafysiikastamme tulee naurettavaa ja kuollutta...pahoittelen tekstin pituutta.

        Niin, tuo puu vertaus oli vähän ontuva. Sen ei ole tarkoitus olla tiedollisessa mielessä varmuuden kriteeri, vaan ennemminkin kuvata yleisten sääntöjen pohjalta tuomitsemisen vaikeutta... sen kysymys oli kuinka jokin asia todellistuu?
        Esim: kaikkiin kysymyksiin saatava vastaus ei ole aina selvä, kuten kysyttäessä millainen sää nyt on, jokin sanoisi "-1C" tai juuri ulkoa tullut punapukuinen lenkkeilijä "hyvin kylmää pitkästä aikaa". Eikö jokin voisi pitää tuota ilmaa vielä lämpimänä? Olisi siis sääntöjen noudattamisessa mentävä liian pitkälle, mikäli ne olisivat koko todellisuus, objektiivisessa mielessä!

      • M-LS
        Työvoimatoimiston Pojat kirjoitti:

        Tämä on taas semmoinen vasemmistolais vaikutteinen kommentti. Enkä malta olla kysymättä muutamaa vaikeaa kysymystä.
        Määrittelit aidon ortodoksisen rakkauden juuri säännöistä ja niiden nuodattamisesta syntyneeksi, eikö se ole toisin päin?Rakkaus syntyy säännöistä ja on vain niiden noudattamista, eikä viittaa sen enempään käsitykseen ihmisestä?Rakkaus on meidän kirkossamme enemmän kuin säännöt, se on sakramentti, salaisuus... Onko myös Kristuksen ja Jumalan toiminta rajoitettavissa.Säännöt ovat siis "surempi" kuin rakkaus?
        Rakkaus toteutuu niin monilla tavoilla ja säännöillä. Pystyykö säännöt edes ikinä sanomaan kaikki rakkauden aidot muodot? Onko esim. aina väärin valehdella?Ilman rakkautta on uskomme tyhjä. Meidän tulisi tehdä asioita myös rakkaudesta ei pelkästään "uskosta".
        Eikö siis kahden ihmisen välisessä rakkaudessa tule toteutuneeksi "aito" rakkauden sakramentaalisuus? Kuitenkin voiko kitua ilman rakkautta avioliitossa, mutta samalla olla aidosti uskovainen, koska pitää kiinni tietyistä säännöistä? Ulkoapäin kaikki hyvin, sekö riittää? Olisiko tämä "aitoa" uskonnollisuutta, ja tästäkö kristillisessä rakkaus käsityksessä on kyse?Mikäli jotkin säännöt tekevät rakkauden, pitäisi niiden mielestäni saada se taas ihmeellisesti eloon?Ihminen ei ole sääntöjä varten, vaan niiden tulisi auttaa ihmistä.Hyvä puu näkyy hedelmistä, ei siitä miltä sen tulisi näyttää tai kasvaa...ei kai kukaan sano hedelmää varmasti hyväksi, ennen kuin on maistanut sitä?

        Mikä on uskonnon pohjimmainen olemus? Entä nousevatko säännöt ensisijaisesti siltä pohjalta, jos mahdollista? Kuinka niiden aitous todetaan? Onko meidän olemassaolomme todella mahdollista kirjoittaa säännöiksi, ja sitten vain katsotaan kirjasta ja lasketaan se, mikä on ihmiselle hyväksi?Sanooko säännöt edes sitä, että niitä noudattava on aina ja joka paikassa aito uskovainen, ja toteuttaa kaiken tarkasti määrritellyn ihmisen uskonnollisuuden? Tietääkö uskovainen aina mitä hänen tulisi noudattaa ja mihin sääntö pyrkii, vai pyrkiikö mihinkään? Ehkä meidän tulisi vähemmän kodifioida tapojamme, ja ennemmin auttaa löytämään uskonnon ja rakkauden mahdollisuuksia ja auttaa toimimaan niiden pohjalta. Muuten meidän metafysiikastamme tulee naurettavaa ja kuollutta...pahoittelen tekstin pituutta.

        Vastatkoon joku, joka ymmärsi siitä jotakin.

      • Työttömyys
        M-LS kirjoitti:

        Vastatkoon joku, joka ymmärsi siitä jotakin.

        Se on viisautta, M-LS. Samaa, jota löytyy näköjään myös Työvoimatoimistosta.

      • Jokseenkin huoleton poika
        syrena kirjoitti:

        No tätä minä vähän illan hämärtyessä mietinkin, että voivatko asiat nykyaikana mennä aivan yksioikoisesti. Itselleni ort. kirkko näyttäytyy kaikesta huolimatta suvaitsevaisena rakenteena, kaksi maailmaa yhdistävänä organisaationa (jos tätä sanaa nyt voi käyttää tässä) ja ennen kaikkea yhteisönä. Se, että kirkko "ymmärtää" vajavaisten ihmisten erilaisia tilanteita kai osoittaa sen, että Jumala on työssään.

        Mietin tuossa jo sitä, että olisi äärimmäisen julmaa (ainakin näin tällä hetkellä ajattelisin), että esim. jos eronnut nainen tapaakin elämänsä ort. miehen, jolla on selkeä pappiskutsumus, kyky ja sielussa riittävästi suuruutta. Ja sitten menisi mahdottomaksi - miehestä ei tulisi pappia, kun sydämen valittu onkin eronnut. Ei silti, että tilanne olisi itselleni millään tavalla läheinen tai ajankohtainen. Se ensimmäinenkin on vielä rengastamatta. :)

        Mutta vielä palaan tuohon aloitukseen. Osaako joku teistä nyt sanoa, että missä noista kanoneista tarkemmin määritellään tuo vaimon ortodoksisuus/ samanuskoisuus? Kirjasto ei juuri nyt ole auki, mutta ehkä huomenna. Kiinnostuksen siemen jäi itämään...

        Esimerkiksi minun kohdallani se ei toteutunut.
        Tietyn kyynisyydenhän asia mieleeni jätti, mutta ajattelen kuitenkin, että näin oli Jumalan tahto.

      • mietiskelijä
        WAM kirjoitti:

        Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa suorittaa palveluksia pappi, joka on avioliitossa eronneen naisen kanssa.
        Kanoneista poiketaan siis tarpeen mukaan.
        Myöskään homoseksuaalisuus ei näytä olevan kanoninen este papiksi vihkimiselle, jos asianomainen miellyttää vihkijää.

        En väitä olevani mikään asiantuntija, mutta tuli mieleen että ehkäpä tilanteissa on eroja, jos esim. nainen ei ole ollut ensimmäisessä avioliitossa ortodoksi tai kastettu, jos on vaikka vihitty siviilissä. Kanoneissahan kai on, että pappissäätyyn ei voi kuulua henkilö, joka on kasteen jälkeen ollut kahdesti naimisissa.

        En puhu nyt mistään yksittäistapauksista, sillä niitä en tunne, vaan ihan yleisesti. On kai eri asia jos on mennyt naimisiin kirkkoon kuulumattomana siviilissä tai ihan ortodoksina kirkossa...?

      • Työvoimatoimiston Pojat
        M-LS kirjoitti:

        Vastatkoon joku, joka ymmärsi siitä jotakin.

        Niin tein sen virheen, että menin lukemaan erästä toista keskustelua, niin tuli mieleeni:

        Tuosta vapauden ja samalla vastuun eli Jumalan luomistyön "merkin" ja sinetin neuroottista pakoilua ja tahatontakin hylkäämistä koskien. Yksi puoli sitä on syyllisyys. Pakkoneuroottinen eskapismi tukee jo lähtökohdiltaan asketismin nimissä monia ongelmia (liiallinen ääripään korostaminen on merkki epätasapainosta, neuroosista), joista nyky aikana teologisissakin piireissä puhutaan, mm. syyllisyyden kokemistapa, josta askeettinen eskapismi saattaa tehdä skitsoidista kyvyttömyyttä olla olemassa omana itsenään. Eikö tulliportti perustu primitiiviseen oikeuslaitos käytäntöön, jossa keisarille annetaan se, mikä keisarille kuuluu? No joo... Tämä on liian iso asia lyhyesti käsiteltäväksi.

        Se, mitä sanoin edellisessä kommentissa liittyy myös yllä mainittuun, yritän jotenkin selvittää yhtä puolta edellisestä kommentista.
        Kyse oli yksilöllisen tilanteen tuntemisesta(aito uskovaisuus), teoriasta on juuri tässä suhteessa vähän apua! Kokemukseen perustuva teoria on pakostakin tilastollinen, se ilmaisee kuvitellun keskimäärän, joka jättää poikkeukset pois kummastakin ääripäästä. Teoriassa se esittää "kiistatonta" tosiasiaa ja se on validi, vaikka ei esiintyisi todellisuudessa sellaisenaan. Jos minä esimerkiksi ryhtyisin punnitsemaan jokaisen punaisen lenkkeilypuvun ja saisin keskimääräiseksi painoksi vaikka 379 grammaa, se sanoo varsin vähän tuon lenkkeilypukukasan todellisesta koostumuksesta. Jos nyt joku kuvittelisi, että tämän perusteella voisi ensi yrittämällä nostaa kasasta "aidon" 379 grammaa painavan puvun, hän joutuisi varmaan pettymään!Voi olla ettei löytäisi vaikka penkoisi koko päivän.Olisi siis "maistettava"?

        Joten tilastollinen menetelmä ilmaisee tosiasiat kuvitteellisen keskimäärän puitteissa, muuta ei kuvaa niiden empiiristä todellisuutta. Se on yksi puoli todellisuutta, mutta voi vääristää tosiasiallisen todellisuuden harhaanjohtavalla tavalla.Tämä koskee juuri yleistyksiin perustuvia teorioita, kuten tietyt kirkolliset säännöt.Todelliset asiat erottuvat juuri yksilöllisyytensä takia.Kärjistetysti todellisuus perustuu poikkeuksiin säännöstä ja sen hallitsevana piirteenä on epäsäännöllisyys.
        Tämä olisi hyvä pitää mielessä, kun puhumme säännöistä tai teoriasta, jonka olisi ilmeisesti johdettava itsetuntemukseen?(vai tulisko tämä kieltää), jota ilman "aito" uskonnollisuus mielestäni jää vajaaksi!Yksilölle ei ole tunnusomaista yleinen ja säännönmukainen, kuten ei todellisuudellekkaan, vaan ainutkertainen!Mitä tapahtuu, jos kaikki pakotetaan samaan muottiin?Vääristyykö Jumalan kuva ja kaltaisuus?Entä rakkaus, joka voi voittaa melkein kaikki esteet, ja jos uskoo Kristukseen niin kaikki esteet! Eikö kukaan ole lukenut kertomuksia esteet voittavasta rakkaudesta?

        No tahdon nyt kysyä, että miksi papin vaimo ei saisi olla eronnut? Rakastaako mahd. uusi vaimo automaattisesti ja keskimääräisesti miestään vähemmän, huonommin, syntisemmin, ja eikö heidän välillään voisi toteutua rakkauden sakramentaalisuus? Mikäli kyse on vain ideaalista, miksi sitä olisi noudatettava orjallisesti? Silloinhan todellisuuskin olisi ideaalinen, eikä olisi mitään sijaa armolle tai ekonomialle tai vapaudelle, puhumattakaan Jumalasta, joka on tahtonut luoda vapauden sinetiksi omasta kaltaisuudestaan! Miksi kirkko jäykistyy tässä asiassa? Eikö tässä ihminen ja todellisuus elää sääntöä varten, ja säännöstä tulee siten mielestäni Jumalan korvike tai ainakin jonkinlainen heti-Jumalan jälkeinen asema/portti, josta ei ole Evankeliumissa puhetta, ja päästään helpolla, kun ollaan epäkypsässä tilassa, jossa ei kukaan kysy eikä kyseenalaista, koska todellisuus on mustavalkoinen?...
        Anteeksi pituus.

      • Kanta-asiakkaanne
        Työvoimatoimiston Pojat kirjoitti:

        Niin tein sen virheen, että menin lukemaan erästä toista keskustelua, niin tuli mieleeni:

        Tuosta vapauden ja samalla vastuun eli Jumalan luomistyön "merkin" ja sinetin neuroottista pakoilua ja tahatontakin hylkäämistä koskien. Yksi puoli sitä on syyllisyys. Pakkoneuroottinen eskapismi tukee jo lähtökohdiltaan asketismin nimissä monia ongelmia (liiallinen ääripään korostaminen on merkki epätasapainosta, neuroosista), joista nyky aikana teologisissakin piireissä puhutaan, mm. syyllisyyden kokemistapa, josta askeettinen eskapismi saattaa tehdä skitsoidista kyvyttömyyttä olla olemassa omana itsenään. Eikö tulliportti perustu primitiiviseen oikeuslaitos käytäntöön, jossa keisarille annetaan se, mikä keisarille kuuluu? No joo... Tämä on liian iso asia lyhyesti käsiteltäväksi.

        Se, mitä sanoin edellisessä kommentissa liittyy myös yllä mainittuun, yritän jotenkin selvittää yhtä puolta edellisestä kommentista.
        Kyse oli yksilöllisen tilanteen tuntemisesta(aito uskovaisuus), teoriasta on juuri tässä suhteessa vähän apua! Kokemukseen perustuva teoria on pakostakin tilastollinen, se ilmaisee kuvitellun keskimäärän, joka jättää poikkeukset pois kummastakin ääripäästä. Teoriassa se esittää "kiistatonta" tosiasiaa ja se on validi, vaikka ei esiintyisi todellisuudessa sellaisenaan. Jos minä esimerkiksi ryhtyisin punnitsemaan jokaisen punaisen lenkkeilypuvun ja saisin keskimääräiseksi painoksi vaikka 379 grammaa, se sanoo varsin vähän tuon lenkkeilypukukasan todellisesta koostumuksesta. Jos nyt joku kuvittelisi, että tämän perusteella voisi ensi yrittämällä nostaa kasasta "aidon" 379 grammaa painavan puvun, hän joutuisi varmaan pettymään!Voi olla ettei löytäisi vaikka penkoisi koko päivän.Olisi siis "maistettava"?

        Joten tilastollinen menetelmä ilmaisee tosiasiat kuvitteellisen keskimäärän puitteissa, muuta ei kuvaa niiden empiiristä todellisuutta. Se on yksi puoli todellisuutta, mutta voi vääristää tosiasiallisen todellisuuden harhaanjohtavalla tavalla.Tämä koskee juuri yleistyksiin perustuvia teorioita, kuten tietyt kirkolliset säännöt.Todelliset asiat erottuvat juuri yksilöllisyytensä takia.Kärjistetysti todellisuus perustuu poikkeuksiin säännöstä ja sen hallitsevana piirteenä on epäsäännöllisyys.
        Tämä olisi hyvä pitää mielessä, kun puhumme säännöistä tai teoriasta, jonka olisi ilmeisesti johdettava itsetuntemukseen?(vai tulisko tämä kieltää), jota ilman "aito" uskonnollisuus mielestäni jää vajaaksi!Yksilölle ei ole tunnusomaista yleinen ja säännönmukainen, kuten ei todellisuudellekkaan, vaan ainutkertainen!Mitä tapahtuu, jos kaikki pakotetaan samaan muottiin?Vääristyykö Jumalan kuva ja kaltaisuus?Entä rakkaus, joka voi voittaa melkein kaikki esteet, ja jos uskoo Kristukseen niin kaikki esteet! Eikö kukaan ole lukenut kertomuksia esteet voittavasta rakkaudesta?

        No tahdon nyt kysyä, että miksi papin vaimo ei saisi olla eronnut? Rakastaako mahd. uusi vaimo automaattisesti ja keskimääräisesti miestään vähemmän, huonommin, syntisemmin, ja eikö heidän välillään voisi toteutua rakkauden sakramentaalisuus? Mikäli kyse on vain ideaalista, miksi sitä olisi noudatettava orjallisesti? Silloinhan todellisuuskin olisi ideaalinen, eikä olisi mitään sijaa armolle tai ekonomialle tai vapaudelle, puhumattakaan Jumalasta, joka on tahtonut luoda vapauden sinetiksi omasta kaltaisuudestaan! Miksi kirkko jäykistyy tässä asiassa? Eikö tässä ihminen ja todellisuus elää sääntöä varten, ja säännöstä tulee siten mielestäni Jumalan korvike tai ainakin jonkinlainen heti-Jumalan jälkeinen asema/portti, josta ei ole Evankeliumissa puhetta, ja päästään helpolla, kun ollaan epäkypsässä tilassa, jossa ei kukaan kysy eikä kyseenalaista, koska todellisuus on mustavalkoinen?...
        Anteeksi pituus.

        Menin tekemään sen virheen, että luin kannanottosi sekä edellisen että sitä edeltävän. Paljonhan jaksat kirjoittaa. Ei siinä mitään ihan asiaa ja vieläpä siten, että sen kaikki ymmärtävät, yksinkertaisetkin. En yhtään ihmettele, ettei sinun jutuistasi mitään irti saa tietty porukka näilläkin sivuilla ahkerasti kannanottojaan ilmaisevista. Puhut asiaa jota he eivät voi ymmärtää, tai eivät halua, tai yksinkertaisesti heidän uskonsa murenee siihen paikkaan, jos he uskaltavat näitä asioita pohtia. Voi olla, että heidän kuplansa hajoaa taivaan tuuliin, mitä silloin jää jäljelle? On toki valitettavaa havaita, kuinka niin usein ort. kirkkoon liityttyään protestantti ei pääse irti aiemmista rasitteistaan. Hän vain vaihtaa olomuotoaan. Aiemmin ollessaan esim. luterilainen, hän omaksui hyvinkin tiukkapipoisen, synkkäilmeisen, ahdistavan, uskonnollisia sääntöjä täynnä olevan elämän katsomuksen. Liityttyään ort. kirkkoon hän ei suinkaan ole vapaa menneisyydestään. Jatkaa sitä samaa opittua ahdasmielistä uskonnollista valistustyötään toki ort. raamien mukaisesti, tiukasti niissä pitäytyen.

      • M-LS
        Kanta-asiakkaanne kirjoitti:

        Menin tekemään sen virheen, että luin kannanottosi sekä edellisen että sitä edeltävän. Paljonhan jaksat kirjoittaa. Ei siinä mitään ihan asiaa ja vieläpä siten, että sen kaikki ymmärtävät, yksinkertaisetkin. En yhtään ihmettele, ettei sinun jutuistasi mitään irti saa tietty porukka näilläkin sivuilla ahkerasti kannanottojaan ilmaisevista. Puhut asiaa jota he eivät voi ymmärtää, tai eivät halua, tai yksinkertaisesti heidän uskonsa murenee siihen paikkaan, jos he uskaltavat näitä asioita pohtia. Voi olla, että heidän kuplansa hajoaa taivaan tuuliin, mitä silloin jää jäljelle? On toki valitettavaa havaita, kuinka niin usein ort. kirkkoon liityttyään protestantti ei pääse irti aiemmista rasitteistaan. Hän vain vaihtaa olomuotoaan. Aiemmin ollessaan esim. luterilainen, hän omaksui hyvinkin tiukkapipoisen, synkkäilmeisen, ahdistavan, uskonnollisia sääntöjä täynnä olevan elämän katsomuksen. Liityttyään ort. kirkkoon hän ei suinkaan ole vapaa menneisyydestään. Jatkaa sitä samaa opittua ahdasmielistä uskonnollista valistustyötään toki ort. raamien mukaisesti, tiukasti niissä pitäytyen.

        Olet samanlainen epäselvä kirjottaja kuin Työvoimatoimiston poikakin. Epäselvästi kirjoitettu on samalla myös epäselvästi ajateltu.

        Sen verran sain tolkkua kirjoituksestasi, että ilmeisesti syytät meitä ortodoksisia kirjoittajia ahdasmielisiksi, kun olemme täällä kertoneet, mitä kanonit vaativat papeilta ja heidän vaimoiltaan.

        Miten tämä muka liitty ahdasmielisyyteen ja avaramielisyyteen? Osa kirjoittajista pitää hyvänä, että kanoneista "ekonomian" tähden joskus poiketaan, osa taas vaatii kanonien noudattamista. Minä kuulun niihin, jotka vaativat kanonien noudattamista, kun kysymys on papistosta, mutta miten se muka tekisi minusta ahdasmielisen?

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kirkon tai sen uskonnollisuuden kanssa. Luterilaisessa kirkossa on nykyään ongelmana liika vapaamielisyys ja sääntöjen puuttuminen. Siellä papit (ja maallikot yhtä lailla) elävät kuin pellossa. Ottavat avioeroja ja avioituvat uudestaan ym.

        Ei sen tosiasian hyväksyminen, että papistolle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin meille tavalliselle maallikoille, tee kenestäkään tiukkapipoa. Tiukkapipo päin vastoin esittäisi, että kaikilta pitäisi vaatia yhtä paljon. Papeilta voidaan edellyttää enemmän harkintaa kuin muilta, koska he ovat etuoikeutetussa asemassa.

        Kukaan ei pakota ketään pappeuteen. Eikä kukaan toisaalta voi vaatia itselleen pappeutta, vaan kirkko valitsee pappeuteen vihittävät käyttäen kriteereinä mm heidän avioliittoaan ja perhesuhteitaan.

      • M-LS
        mietiskelijä kirjoitti:

        En väitä olevani mikään asiantuntija, mutta tuli mieleen että ehkäpä tilanteissa on eroja, jos esim. nainen ei ole ollut ensimmäisessä avioliitossa ortodoksi tai kastettu, jos on vaikka vihitty siviilissä. Kanoneissahan kai on, että pappissäätyyn ei voi kuulua henkilö, joka on kasteen jälkeen ollut kahdesti naimisissa.

        En puhu nyt mistään yksittäistapauksista, sillä niitä en tunne, vaan ihan yleisesti. On kai eri asia jos on mennyt naimisiin kirkkoon kuulumattomana siviilissä tai ihan ortodoksina kirkossa...?

        ortodoksiset avioliitot, mutta ennen kääntymystäkin tapahtuneet asiat vaikuttavat tietysti ihmiseen.

        Kun aikaisemmin kerroin olevani eronneen kanssa naimisissa, niin tähän on tietysti lisättävä, että mieheni on ennen kääntymystään ollut siviiliavioliitossa. Meidän 33 vuotta kestänyt liitomme on hänen ja minun ensimmäinen ortodoksinen avioliitto.

      • Työttömyys
        M-LS kirjoitti:

        Olet samanlainen epäselvä kirjottaja kuin Työvoimatoimiston poikakin. Epäselvästi kirjoitettu on samalla myös epäselvästi ajateltu.

        Sen verran sain tolkkua kirjoituksestasi, että ilmeisesti syytät meitä ortodoksisia kirjoittajia ahdasmielisiksi, kun olemme täällä kertoneet, mitä kanonit vaativat papeilta ja heidän vaimoiltaan.

        Miten tämä muka liitty ahdasmielisyyteen ja avaramielisyyteen? Osa kirjoittajista pitää hyvänä, että kanoneista "ekonomian" tähden joskus poiketaan, osa taas vaatii kanonien noudattamista. Minä kuulun niihin, jotka vaativat kanonien noudattamista, kun kysymys on papistosta, mutta miten se muka tekisi minusta ahdasmielisen?

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kirkon tai sen uskonnollisuuden kanssa. Luterilaisessa kirkossa on nykyään ongelmana liika vapaamielisyys ja sääntöjen puuttuminen. Siellä papit (ja maallikot yhtä lailla) elävät kuin pellossa. Ottavat avioeroja ja avioituvat uudestaan ym.

        Ei sen tosiasian hyväksyminen, että papistolle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin meille tavalliselle maallikoille, tee kenestäkään tiukkapipoa. Tiukkapipo päin vastoin esittäisi, että kaikilta pitäisi vaatia yhtä paljon. Papeilta voidaan edellyttää enemmän harkintaa kuin muilta, koska he ovat etuoikeutetussa asemassa.

        Kukaan ei pakota ketään pappeuteen. Eikä kukaan toisaalta voi vaatia itselleen pappeutta, vaan kirkko valitsee pappeuteen vihittävät käyttäen kriteereinä mm heidän avioliittoaan ja perhesuhteitaan.

        Luulen, että kyse on otsikonmukaisesta uskonnollisuudesta, joka näivettää ihmisen pykälienkumartajaksi, tappaa aidon kristillisyyden eikä salli tämän hengettömän kuoren hyväksyä mitään, mikä poikkeaa yksilön ilmeisesti oman perusturvansa takia omaksumista sokeista raameista. Vastakkaiset mielipiteet koetaan hyökkäyksinä ja niihin suhtaudutaan solvauksin tyyliin "epäselvästi kirjoitettu on epäselvästi ajateltu" ja nostetaan samalla oma ajattelu kristallinkirkkaaksi ja ainoaksi hyväksyttäväksi normiksi.

      • 72. sääntö
        M-LS kirjoitti:

        ortodoksiset avioliitot, mutta ennen kääntymystäkin tapahtuneet asiat vaikuttavat tietysti ihmiseen.

        Kun aikaisemmin kerroin olevani eronneen kanssa naimisissa, niin tähän on tietysti lisättävä, että mieheni on ennen kääntymystään ollut siviiliavioliitossa. Meidän 33 vuotta kestänyt liitomme on hänen ja minun ensimmäinen ortodoksinen avioliitto.

        "Oikeauskoisen miehen älköön olko lupa yhdistyä harhaoppiseen naiseen eikä oikeauskoisen naisen harhaoppiseen mieheen. Jos kuitenkin ilmenee, että jotain sellaista jonkin puolelta on tapahtunut, pidettäköön avioliittoa pätemättömänä ja laiton yhdyselämä purettakoon..." mutta ennen kääntymystä solmitut avioliitot ovat päteviä, jos puolisot niin haluavat. "... Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta ja vaimo, joka ei usko on pyhitetty miehensä kautta."

      • Kanta-asiakas
        M-LS kirjoitti:

        Olet samanlainen epäselvä kirjottaja kuin Työvoimatoimiston poikakin. Epäselvästi kirjoitettu on samalla myös epäselvästi ajateltu.

        Sen verran sain tolkkua kirjoituksestasi, että ilmeisesti syytät meitä ortodoksisia kirjoittajia ahdasmielisiksi, kun olemme täällä kertoneet, mitä kanonit vaativat papeilta ja heidän vaimoiltaan.

        Miten tämä muka liitty ahdasmielisyyteen ja avaramielisyyteen? Osa kirjoittajista pitää hyvänä, että kanoneista "ekonomian" tähden joskus poiketaan, osa taas vaatii kanonien noudattamista. Minä kuulun niihin, jotka vaativat kanonien noudattamista, kun kysymys on papistosta, mutta miten se muka tekisi minusta ahdasmielisen?

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kirkon tai sen uskonnollisuuden kanssa. Luterilaisessa kirkossa on nykyään ongelmana liika vapaamielisyys ja sääntöjen puuttuminen. Siellä papit (ja maallikot yhtä lailla) elävät kuin pellossa. Ottavat avioeroja ja avioituvat uudestaan ym.

        Ei sen tosiasian hyväksyminen, että papistolle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin meille tavalliselle maallikoille, tee kenestäkään tiukkapipoa. Tiukkapipo päin vastoin esittäisi, että kaikilta pitäisi vaatia yhtä paljon. Papeilta voidaan edellyttää enemmän harkintaa kuin muilta, koska he ovat etuoikeutetussa asemassa.

        Kukaan ei pakota ketään pappeuteen. Eikä kukaan toisaalta voi vaatia itselleen pappeutta, vaan kirkko valitsee pappeuteen vihittävät käyttäen kriteereinä mm heidän avioliittoaan ja perhesuhteitaan.

        Minä en koe työvoimatoimiston pojan kirjoitusta epäselväksi niin kuin sinä, vaan ymmärrän hänen ajatuksensa täydellisesti. Sinä tai minä olemme jostakin ulkona. Kumpi ja miksi?

        En ole ottanut kantaa kanonisesti pappien touhuiluun (kanonisessa mielessä), enkä sitä vähääkään heidän vaimojensa.

        Noudatettakoon kanoneita, kaikkia alkukristillisiä tapoja, ihanteita, alkukristillisinä aikoina luotuja, hyväksyttyjä, vahvistettuja uskonopillisia faktoja, Jumalan palvelus sääntöjä, Liturgisia järkähtämyyksiä, mysteerisiä sakramenttejamme, niiden muuttumattomuutta jne.... Mutta kaiken tämän täydellisyyden rinnalle, älköön tuotako häiritseviä elementtejä, kuten Jumalallista, ylitsepursuavaa ortodoksisuutta täydellisesti tiedostavaa uskoa tai harhaoppisten käännynnäisten luulo-ortodoksisuutta, jossa on rakenneainekset pelkästä menneisyyden uskosta.

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kirkon tai sen uskonnollisuuden kanssa. Luterilaisessa kirkossa on nykyään ongelmana liika vapaamielisyys ja sääntöjen puuttuminen. Siellä papit (ja maallikot yhtä lailla) elävät kuin pellossa. Ottavat avioeroja ja avioituvat uudestaan ym.

        Ei sen tosiasian hyväksyminen, että papistolle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin meille tavalliselle maallikoille, tee kenestäkään tiukkapipoa. Tiukkapipo päin vastoin esittäisi, että kaikilta pitäisi vaatia yhtä paljon. Papeilta voidaan edellyttää enemmän harkintaa kuin muilta, koska he ovat etuoikeutetussa asemassa.

        Kukaan ei pakota ketään pappeuteen. Eikä kukaan toisaalta voi vaatia itselleen pappeutta, vaan kirkko valitsee pappeuteen vihittävät käyttäen kriteereinä mm heidän avioliittoaan ja perhesuhteitaan.

      • Kanta-asiakas
        Kanta-asiakas kirjoitti:

        Minä en koe työvoimatoimiston pojan kirjoitusta epäselväksi niin kuin sinä, vaan ymmärrän hänen ajatuksensa täydellisesti. Sinä tai minä olemme jostakin ulkona. Kumpi ja miksi?

        En ole ottanut kantaa kanonisesti pappien touhuiluun (kanonisessa mielessä), enkä sitä vähääkään heidän vaimojensa.

        Noudatettakoon kanoneita, kaikkia alkukristillisiä tapoja, ihanteita, alkukristillisinä aikoina luotuja, hyväksyttyjä, vahvistettuja uskonopillisia faktoja, Jumalan palvelus sääntöjä, Liturgisia järkähtämyyksiä, mysteerisiä sakramenttejamme, niiden muuttumattomuutta jne.... Mutta kaiken tämän täydellisyyden rinnalle, älköön tuotako häiritseviä elementtejä, kuten Jumalallista, ylitsepursuavaa ortodoksisuutta täydellisesti tiedostavaa uskoa tai harhaoppisten käännynnäisten luulo-ortodoksisuutta, jossa on rakenneainekset pelkästä menneisyyden uskosta.

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kirkon tai sen uskonnollisuuden kanssa. Luterilaisessa kirkossa on nykyään ongelmana liika vapaamielisyys ja sääntöjen puuttuminen. Siellä papit (ja maallikot yhtä lailla) elävät kuin pellossa. Ottavat avioeroja ja avioituvat uudestaan ym.

        Ei sen tosiasian hyväksyminen, että papistolle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin meille tavalliselle maallikoille, tee kenestäkään tiukkapipoa. Tiukkapipo päin vastoin esittäisi, että kaikilta pitäisi vaatia yhtä paljon. Papeilta voidaan edellyttää enemmän harkintaa kuin muilta, koska he ovat etuoikeutetussa asemassa.

        Kukaan ei pakota ketään pappeuteen. Eikä kukaan toisaalta voi vaatia itselleen pappeutta, vaan kirkko valitsee pappeuteen vihittävät käyttäen kriteereinä mm heidän avioliittoaan ja perhesuhteitaan.

        Jostain syystä kolme viimeisintä juttua tekstissä ei ole omia kirjoituksiani, vaan edellisen tekstiä, joka vahingossa kopioitui tekstiin mukaan. Pahoittelen vahinkoa.

      • Työvoimatoimiston Pojat
        M-LS kirjoitti:

        Olet samanlainen epäselvä kirjottaja kuin Työvoimatoimiston poikakin. Epäselvästi kirjoitettu on samalla myös epäselvästi ajateltu.

        Sen verran sain tolkkua kirjoituksestasi, että ilmeisesti syytät meitä ortodoksisia kirjoittajia ahdasmielisiksi, kun olemme täällä kertoneet, mitä kanonit vaativat papeilta ja heidän vaimoiltaan.

        Miten tämä muka liitty ahdasmielisyyteen ja avaramielisyyteen? Osa kirjoittajista pitää hyvänä, että kanoneista "ekonomian" tähden joskus poiketaan, osa taas vaatii kanonien noudattamista. Minä kuulun niihin, jotka vaativat kanonien noudattamista, kun kysymys on papistosta, mutta miten se muka tekisi minusta ahdasmielisen?

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kirkon tai sen uskonnollisuuden kanssa. Luterilaisessa kirkossa on nykyään ongelmana liika vapaamielisyys ja sääntöjen puuttuminen. Siellä papit (ja maallikot yhtä lailla) elävät kuin pellossa. Ottavat avioeroja ja avioituvat uudestaan ym.

        Ei sen tosiasian hyväksyminen, että papistolle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin meille tavalliselle maallikoille, tee kenestäkään tiukkapipoa. Tiukkapipo päin vastoin esittäisi, että kaikilta pitäisi vaatia yhtä paljon. Papeilta voidaan edellyttää enemmän harkintaa kuin muilta, koska he ovat etuoikeutetussa asemassa.

        Kukaan ei pakota ketään pappeuteen. Eikä kukaan toisaalta voi vaatia itselleen pappeutta, vaan kirkko valitsee pappeuteen vihittävät käyttäen kriteereinä mm heidän avioliittoaan ja perhesuhteitaan.

        Miksi tahdomme papeiltamme elämänsä todellisuuden suhteen säännönmukaisuutta ilman poikkeuksia... miksi heidän tulisi kyetä vastoin ihmeellistä elämän todellisuutta eri asioihin kuin monien muiden? Eikö se olisi ja vaatisi pakoa todellisuudesta sekä vapaudesta, joka tarjoaa ainutkertaisen elämän. Eikö sen pako ole merkki kasvamattomuudesta sekä lapsellisuudesta, varsinkin jos se suoritetaan jonkin pappeuden ideaalin tähden?
        Millaisia ihmisiä silloin papeiksi saatetaan valita? Varsinkin kuin heiltä edellytetään mustavalkoista elämää. Kuka pystyisi hallitsemaan todellisuutta ja toisia ihmisiä, pappiko, kun Jumalakin on luopunut siitä luodakseen rakkaudesta ihmisen? Vai tätäkö juuri haluamme, että jokin korvaisi vapautta luoneen Jumalan, sääntöihin pakottavaan sadistiseen laitokseen, jonka käskyjen alla olisi helppo olla ja elää kuin lammas, luovuttaen oman vapauden ja tietoisuuden?
        Mikäli jotain tällaista vaaditaan, eikö henkilö, joka harkitusti hakee papiksi, tavallaan jo lähtökohdiltaan pidä itseään eroavana toisista ja ehkä jopa parempana, ainakin juuri etuoikeutettuna,yliluonnollisena? Ja siitä on lyhyt matka itseään omasta ansiosta siunatuksi ja valituksi pitämiseen. Näitä esimerkkejä on miljoonien kuolleiden ihmisten verellä lunastettu... Kuinka tälläinen ihminen olisi kypsä kasvattamaan hengellisesti ketään? Miksi etuoikeutettua asemaa vaaditaan?

        Jälleen tuollainen mies voisi elää(kuten sanottu)avioliitossa ilman rakkautta, vain sen tähden, että tahtoo olla esim. pappi ja pitää yllä instituutiota(valehdella vaimolleen rakastavansa häntä)...tämäkö on kristillisen rakkauden esikuva ja siten pappi toimii esikuvana kaikille? Ulkoapäin hyvin, kaikki hyvin(kuten sanottu). Ja entäpä, jos vaimo päättää kuitenkin lähteä rakastipa mies tai ei? Se merkitsee papin kelvottomuutta, niinkö?

        Miten oikein voitte avioliiton perusteella määritellä kuka on "kelvollinen" pappeuteen, varsinkin koska, ette suostu ns.ekonomiaan tämän säännön suhteen, koska on myös muita edellytyksiä? Silloin avioliitto saa muihin ominaisuuksiin nähden ylivoimaisen suuren ja raskauttavan painolastin. Eikö lainopettaja fiilis ole se, kun nostelee raskaita taakkoja toisten kannettavaksi...?

        Miten määritellä(miksi kirkko on en edes ottanut sen asiakseen kanoneissa) tosi ja aito rakkaus, jollei rakkaus kerran ole kaikkien todettavissa, ja jos kirkko on jo tehnyt siitä kertaalleen sakramentin(mysteerio,salaisuus)? Miten se olisi mahdollista, vai onko kanonit ottaneet harppauksen sakramenttien yli? Miksi ihmisiä ei auteta itse kantamaan tästä vastuuta ja opeteta luottamaan siihen, että rakkauden sakramentaalisuus toteutuu oman olemuksen lain pohjalta? Varsinkin, kun kyse on lähtökohdiltaan kahden yksilön olemassaolojen kohtaamisesta. Eikö pappikin saisi pyrkiä rakkauteen kasvavana yksilönä? Rakkauden kriteeriksi kanonit nostavat yhden ja ainoan avioliiton, antakaa toki sitten myös perusteluja, miten se on mahdollista! Vai mistä siinä avioliitossa on sitten kyse, ja miksi se on sitten sakramentti? Pitäisikö hurskaana ortodoksina ehdottaa uutta avioliiton korvaavaa sakramenttia, se olisi kanonien sakramentti?

      • Johannes
        72. sääntö kirjoitti:

        "Oikeauskoisen miehen älköön olko lupa yhdistyä harhaoppiseen naiseen eikä oikeauskoisen naisen harhaoppiseen mieheen. Jos kuitenkin ilmenee, että jotain sellaista jonkin puolelta on tapahtunut, pidettäköön avioliittoa pätemättömänä ja laiton yhdyselämä purettakoon..." mutta ennen kääntymystä solmitut avioliitot ovat päteviä, jos puolisot niin haluavat. "... Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta ja vaimo, joka ei usko on pyhitetty miehensä kautta."

        Onneksi olkoon, osuit naulan kantaan!

        Juuri tätä kirjoitusta odotinkin keskusteluun. Asia oli mielessäni, mutta en muiden tehtävieni vuoksi ehtinyt/muistanut kaivaa kanonikirjaa hyllystäni.

        Tietämättömille lisättäköön, että kanonit ovat ortodoksisen kirkon kirkkolaki. Ja Trullon synodi eli ns. V/VI ekumeeninen kirkolliskokous(muistaakseni vuonna 690) sääti suuren määrän käytännöllisiä sääntöjä piispoja, pappeja, munkkisäätyä ja maallikoitakin varten. Nämä säännöt ovat ortodoksisessa kirkossa edelleenkin koko kirkkoa ja sen jäseniä velvoittavia.

      • M-LS
        Kanta-asiakas kirjoitti:

        Minä en koe työvoimatoimiston pojan kirjoitusta epäselväksi niin kuin sinä, vaan ymmärrän hänen ajatuksensa täydellisesti. Sinä tai minä olemme jostakin ulkona. Kumpi ja miksi?

        En ole ottanut kantaa kanonisesti pappien touhuiluun (kanonisessa mielessä), enkä sitä vähääkään heidän vaimojensa.

        Noudatettakoon kanoneita, kaikkia alkukristillisiä tapoja, ihanteita, alkukristillisinä aikoina luotuja, hyväksyttyjä, vahvistettuja uskonopillisia faktoja, Jumalan palvelus sääntöjä, Liturgisia järkähtämyyksiä, mysteerisiä sakramenttejamme, niiden muuttumattomuutta jne.... Mutta kaiken tämän täydellisyyden rinnalle, älköön tuotako häiritseviä elementtejä, kuten Jumalallista, ylitsepursuavaa ortodoksisuutta täydellisesti tiedostavaa uskoa tai harhaoppisten käännynnäisten luulo-ortodoksisuutta, jossa on rakenneainekset pelkästä menneisyyden uskosta.

        Tällä asialla ei ole mitään tekemistä luterilaisen kirkon tai sen uskonnollisuuden kanssa. Luterilaisessa kirkossa on nykyään ongelmana liika vapaamielisyys ja sääntöjen puuttuminen. Siellä papit (ja maallikot yhtä lailla) elävät kuin pellossa. Ottavat avioeroja ja avioituvat uudestaan ym.

        Ei sen tosiasian hyväksyminen, että papistolle asetetaan suurempia vaatimuksia kuin meille tavalliselle maallikoille, tee kenestäkään tiukkapipoa. Tiukkapipo päin vastoin esittäisi, että kaikilta pitäisi vaatia yhtä paljon. Papeilta voidaan edellyttää enemmän harkintaa kuin muilta, koska he ovat etuoikeutetussa asemassa.

        Kukaan ei pakota ketään pappeuteen. Eikä kukaan toisaalta voi vaatia itselleen pappeutta, vaan kirkko valitsee pappeuteen vihittävät käyttäen kriteereinä mm heidän avioliittoaan ja perhesuhteitaan.

        Kirjoita vain omat ajatuksesi selvästi näkyviin. Pitempien pätkien lainailu toisten tekstistä on kiellettyä. En voi yhtyä ajatuksiisi, jotka eivät millään tavalla nouse ortodoksisuudesta, vaan jostain aivan muusta.

      • M-LS
        Työvoimatoimiston Pojat kirjoitti:

        Miksi tahdomme papeiltamme elämänsä todellisuuden suhteen säännönmukaisuutta ilman poikkeuksia... miksi heidän tulisi kyetä vastoin ihmeellistä elämän todellisuutta eri asioihin kuin monien muiden? Eikö se olisi ja vaatisi pakoa todellisuudesta sekä vapaudesta, joka tarjoaa ainutkertaisen elämän. Eikö sen pako ole merkki kasvamattomuudesta sekä lapsellisuudesta, varsinkin jos se suoritetaan jonkin pappeuden ideaalin tähden?
        Millaisia ihmisiä silloin papeiksi saatetaan valita? Varsinkin kuin heiltä edellytetään mustavalkoista elämää. Kuka pystyisi hallitsemaan todellisuutta ja toisia ihmisiä, pappiko, kun Jumalakin on luopunut siitä luodakseen rakkaudesta ihmisen? Vai tätäkö juuri haluamme, että jokin korvaisi vapautta luoneen Jumalan, sääntöihin pakottavaan sadistiseen laitokseen, jonka käskyjen alla olisi helppo olla ja elää kuin lammas, luovuttaen oman vapauden ja tietoisuuden?
        Mikäli jotain tällaista vaaditaan, eikö henkilö, joka harkitusti hakee papiksi, tavallaan jo lähtökohdiltaan pidä itseään eroavana toisista ja ehkä jopa parempana, ainakin juuri etuoikeutettuna,yliluonnollisena? Ja siitä on lyhyt matka itseään omasta ansiosta siunatuksi ja valituksi pitämiseen. Näitä esimerkkejä on miljoonien kuolleiden ihmisten verellä lunastettu... Kuinka tälläinen ihminen olisi kypsä kasvattamaan hengellisesti ketään? Miksi etuoikeutettua asemaa vaaditaan?

        Jälleen tuollainen mies voisi elää(kuten sanottu)avioliitossa ilman rakkautta, vain sen tähden, että tahtoo olla esim. pappi ja pitää yllä instituutiota(valehdella vaimolleen rakastavansa häntä)...tämäkö on kristillisen rakkauden esikuva ja siten pappi toimii esikuvana kaikille? Ulkoapäin hyvin, kaikki hyvin(kuten sanottu). Ja entäpä, jos vaimo päättää kuitenkin lähteä rakastipa mies tai ei? Se merkitsee papin kelvottomuutta, niinkö?

        Miten oikein voitte avioliiton perusteella määritellä kuka on "kelvollinen" pappeuteen, varsinkin koska, ette suostu ns.ekonomiaan tämän säännön suhteen, koska on myös muita edellytyksiä? Silloin avioliitto saa muihin ominaisuuksiin nähden ylivoimaisen suuren ja raskauttavan painolastin. Eikö lainopettaja fiilis ole se, kun nostelee raskaita taakkoja toisten kannettavaksi...?

        Miten määritellä(miksi kirkko on en edes ottanut sen asiakseen kanoneissa) tosi ja aito rakkaus, jollei rakkaus kerran ole kaikkien todettavissa, ja jos kirkko on jo tehnyt siitä kertaalleen sakramentin(mysteerio,salaisuus)? Miten se olisi mahdollista, vai onko kanonit ottaneet harppauksen sakramenttien yli? Miksi ihmisiä ei auteta itse kantamaan tästä vastuuta ja opeteta luottamaan siihen, että rakkauden sakramentaalisuus toteutuu oman olemuksen lain pohjalta? Varsinkin, kun kyse on lähtökohdiltaan kahden yksilön olemassaolojen kohtaamisesta. Eikö pappikin saisi pyrkiä rakkauteen kasvavana yksilönä? Rakkauden kriteeriksi kanonit nostavat yhden ja ainoan avioliiton, antakaa toki sitten myös perusteluja, miten se on mahdollista! Vai mistä siinä avioliitossa on sitten kyse, ja miksi se on sitten sakramentti? Pitäisikö hurskaana ortodoksina ehdottaa uutta avioliiton korvaavaa sakramenttia, se olisi kanonien sakramentti?

        on vielä nykyäänkin pidettävä sääntönä, ja sen epäonnistumista taas onnettomana poikkeuksena. Avioliitto on aina ennen kaikkea tahdon asia, ei tunteiden. Sanon tämän yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella.

        Kysyt, minkälaisia pappeja kirkko saa, kun se vaatii papeilta (ja myös heidän puolisoiltaan) ehdotonta yksiavioisuutta. Vastaan: se saa silloin lujia ja siveellisesti ryhdikkäitä miehiä papeikseen.

        Kirkko on aina pitänyt seksuaalisia syntejä raskaina synteinä, koska avioliitto on kirkossamme sakramentti. Näin on ollut apostolien ajoista lähtien. Maallikoille kirkko voi sallia avioeron ja toisen avioliiton, mutta ei papistolle.

      • Ryhtiliike sammakoita vastaan
        M-LS kirjoitti:

        on vielä nykyäänkin pidettävä sääntönä, ja sen epäonnistumista taas onnettomana poikkeuksena. Avioliitto on aina ennen kaikkea tahdon asia, ei tunteiden. Sanon tämän yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella.

        Kysyt, minkälaisia pappeja kirkko saa, kun se vaatii papeilta (ja myös heidän puolisoiltaan) ehdotonta yksiavioisuutta. Vastaan: se saa silloin lujia ja siveellisesti ryhdikkäitä miehiä papeikseen.

        Kirkko on aina pitänyt seksuaalisia syntejä raskaina synteinä, koska avioliitto on kirkossamme sakramentti. Näin on ollut apostolien ajoista lähtien. Maallikoille kirkko voi sallia avioeron ja toisen avioliiton, mutta ei papistolle.

        "Höpö höpö", sanon minä! Mistä lähtien rakkaudettomaan, väkivaltaiseen tai muusta syystä henkisesti tuhoon tuomittuun tahtoavioliittoon alistuminen on ollut kenenkään, papin tai maallikon, siveellisen ryhdikkyyden merkki - ja luopuminen kai sitten siveettömyyden?

      • M-LS
        Ryhtiliike sammakoita vastaan kirjoitti:

        "Höpö höpö", sanon minä! Mistä lähtien rakkaudettomaan, väkivaltaiseen tai muusta syystä henkisesti tuhoon tuomittuun tahtoavioliittoon alistuminen on ollut kenenkään, papin tai maallikon, siveellisen ryhdikkyyden merkki - ja luopuminen kai sitten siveettömyyden?

        Pelkästään tunteisiin perustuvat avioliitot ovat kaikilla ihmisillä tuhoontuomittuja. "Onko sinulla vapaa tahto ja vakava mieli ottaa puolisoksesi tämä.." kysytään avioliittoon vihkimisessä. Tätä avioliitto edellyttää: tahtoa ja vakavaa suhtautumista asiaan.

      • Ryhtiliike sammakoita vastaan
        M-LS kirjoitti:

        Pelkästään tunteisiin perustuvat avioliitot ovat kaikilla ihmisillä tuhoontuomittuja. "Onko sinulla vapaa tahto ja vakava mieli ottaa puolisoksesi tämä.." kysytään avioliittoon vihkimisessä. Tätä avioliitto edellyttää: tahtoa ja vakavaa suhtautumista asiaan.

        Vapaa tahto pitää sisällään myös eron mahdollisuuden, vaikka kuinka pidätkin sitä siveettömyytenä.

        Ihan varmuuden vuoksi, ennen kuin syytät minuakin luterilaiseksi, kerron että olen ortodoksi ja suurista vaikeuksista huolimatta ensimmäisessä (jo pitkähkössä) avioliitossani.

        Rakkaus on tietysti tahto, mutta sinun tai minun tapa toimia ei ole välttämättä ainoa oikea, eikä eroaminen tai jätetyksi tuleminen tee ihmisestä siveetöntä. On väärin syyllistää eronneita. Mehän emme voi tietää muiden ihmisten syitä ja vaikuttimia emmekä liioin voi niitä, ihmisistä puhumattakaan, tuomita.

      • M-LS
        Ryhtiliike sammakoita vastaan kirjoitti:

        Vapaa tahto pitää sisällään myös eron mahdollisuuden, vaikka kuinka pidätkin sitä siveettömyytenä.

        Ihan varmuuden vuoksi, ennen kuin syytät minuakin luterilaiseksi, kerron että olen ortodoksi ja suurista vaikeuksista huolimatta ensimmäisessä (jo pitkähkössä) avioliitossani.

        Rakkaus on tietysti tahto, mutta sinun tai minun tapa toimia ei ole välttämättä ainoa oikea, eikä eroaminen tai jätetyksi tuleminen tee ihmisestä siveetöntä. On väärin syyllistää eronneita. Mehän emme voi tietää muiden ihmisten syitä ja vaikuttimia emmekä liioin voi niitä, ihmisistä puhumattakaan, tuomita.

        joskus löytyisi toiseenkin suuntaan? Eroaminen on nykyään muotia. Eron syy on tavallisimmin se, että toinen tai molemmat puolisoista löysivät uuden.

        Minusta ihmisiä ei pidä kannustaa eroamaan, vaan voittamaan vaikeudet yhdessä. Erossa kärsivät ennen kaikkea lapset, joita revitään moneen suuntaan.

      • Ryhtiliike sammakoita vastaan
        M-LS kirjoitti:

        joskus löytyisi toiseenkin suuntaan? Eroaminen on nykyään muotia. Eron syy on tavallisimmin se, että toinen tai molemmat puolisoista löysivät uuden.

        Minusta ihmisiä ei pidä kannustaa eroamaan, vaan voittamaan vaikeudet yhdessä. Erossa kärsivät ennen kaikkea lapset, joita revitään moneen suuntaan.

        Aikamme ultrahedonistinen kaikki mulle heti nyt -henki korostaa aivan liikaa yksilön oikeutta (vain) omaan nautintoon. Maailma, ortodoksinenkaan maailma, ei saa kuitenkaan olla mustavalkoisuuden pakastekuivaamo, jossa on vain yksi ehdoton, vuosisatoja sitten silloisessa ajan hengessä ja tietämyksessä (tietämättömyydessä) säilötty totuus. Mielenterveystyössä näkee valitettavasti myös avioliitossa sinnittelyn kääntöpuolen - kuten myös uskonnollisen ahdasmielisyyden seuraukset.

      • M-LS
        Ryhtiliike sammakoita vastaan kirjoitti:

        Aikamme ultrahedonistinen kaikki mulle heti nyt -henki korostaa aivan liikaa yksilön oikeutta (vain) omaan nautintoon. Maailma, ortodoksinenkaan maailma, ei saa kuitenkaan olla mustavalkoisuuden pakastekuivaamo, jossa on vain yksi ehdoton, vuosisatoja sitten silloisessa ajan hengessä ja tietämyksessä (tietämättömyydessä) säilötty totuus. Mielenterveystyössä näkee valitettavasti myös avioliitossa sinnittelyn kääntöpuolen - kuten myös uskonnollisen ahdasmielisyyden seuraukset.

        Ahdasmielisyyttä on esim se, ettei kunnioita toisen vakaumusta, vaan yrittää käännyttää toiset ajattelemaan samalla tavalla kuin itse ajattelee.

        Näillä palstoilla on enenkin nähty kuinka vapaamielisiä aatteita julistaneet käytännössä osoittautuvat kaikkein ahdasmielisimmiksi.

      • Kanta-asiakas
        M-LS kirjoitti:

        Kirjoita vain omat ajatuksesi selvästi näkyviin. Pitempien pätkien lainailu toisten tekstistä on kiellettyä. En voi yhtyä ajatuksiisi, jotka eivät millään tavalla nouse ortodoksisuudesta, vaan jostain aivan muusta.

        "Pitempien pätkien lainailu toisten tekstistä on kiellettyä."

        Suosittelen tutustumaan viestiin osoitteessa http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000062&posting=22000000011487025


        "En voi yhtyä ajatuksiisi, jotka eivät millään tavalla nouse ortodoksisuudesta, vaan jostain aivan muusta."

        Koin aivan samaa lapsena toisen isomummoni taholta, joka oli synkkämielinen luterilainen. Vierailtuaan kodissamme hän käski vihaiseen sävyyn: "Poika, pois puukko kädestä pyhäpäivänä, syntiä teet".

      • Työvoimatoimiston Pojat
        M-LS kirjoitti:

        on vielä nykyäänkin pidettävä sääntönä, ja sen epäonnistumista taas onnettomana poikkeuksena. Avioliitto on aina ennen kaikkea tahdon asia, ei tunteiden. Sanon tämän yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella.

        Kysyt, minkälaisia pappeja kirkko saa, kun se vaatii papeilta (ja myös heidän puolisoiltaan) ehdotonta yksiavioisuutta. Vastaan: se saa silloin lujia ja siveellisesti ryhdikkäitä miehiä papeikseen.

        Kirkko on aina pitänyt seksuaalisia syntejä raskaina synteinä, koska avioliitto on kirkossamme sakramentti. Näin on ollut apostolien ajoista lähtien. Maallikoille kirkko voi sallia avioeron ja toisen avioliiton, mutta ei papistolle.

        Kumpi se avioliitto nyt on sääntö vai sakramentti?
        Etkö ole lukenut kauhistuttavia kertomuksia tai katsonut elokuvia, jossa rakkaus kahlitaan sääntöihin ja perinnäistapoihin...
        Tahtoa mitä?
        Kyllä tahtoakin vaaditaan (tahtoa rakastaa, tunne), mutta en olisi niinkään varma, että rakkaus on vain tahdon asia. Muutoin ihmiset, jotka eivät ole jo naimisissa tai rakasta ketään, ovat kristillisen näkemyksen mukaan vain tottelemattomia, pahansuopia tai "liian nuoria". Tai epäaitoja uskovia, kun eivät noudata kirkon sääntöjä, menisivät porukalla vaikka luostariin,jättiläisluostarit pystyyn vaan, siinä saataisiin sitoa munkkeja puuhun, kun olisi joka kylän järvessä oma kastekeskus Serena(nopea villivirta kaste, joukko poreallas kaste...)(huono juttu tiedetään):)

        Mikäli et "tahdo" rakastaa, vaan tahdot pitää yllä avioliittoa instituutiona, "vähät miehestäsi"(vai oletko kysynyt mieheltäsi, että onko hyvä, jos emme enää jonain päivänä rakasta, että oltaisiin kuitenkin avioliitossa, jotta oltaisiin kunnon hurskaita ortodokseja), tämä vastaa melko itsekästä toimintaa ei Jumalan kuvaksi luodun rakkautta! Mikäli olette yhdessä vain siksi, että ensisijaisesti pidätte yllä instituutiota, ettekä ensiksi keskity tai ole keskittyneet jakamaan rakkautta, jolle olette hakeneet sakramentaalisen sinetin Jumalalta, ei mielestäni tarvittaisi avioliittoa rakkauden mysteerinä, vaan maallisten tapojen ulkoisena vahtikoira instituutiona.
        Raskas synti: avioero, kevyt synti: ahneus, murhat,fyletismi jne..?Mikä tämä syntien punnitus systeemi on?Joku uusi tulliportti/asema oppiko?Vai ihan sama vanha?

        Jotenkin vain ihmettelen käsitystänne avioliitosta. Onko hampaat irvessä pakkokaste ja pakkoavioliitto merkki Jumalan valtakunnasta?Toivon, etten suututa teitä!Antakaa anteeksi, jos olen ollut liian kova sanainen.Kunnioitan teidän ajatuksianne. Lisäksi kunnioitan tahtoa keskustella yhteisestä uskostamme, toivottavasti se johtuu intohimosta, joka johtaa rehelliseen ja vapaaseen nöyryyteen.
        Uskon, että rakastatte miestänne, ja eikö se ole tärkeintä? Silloin mielestäni ymmärtää, että se on avioliiton ylläpitävä voima, eikä sadistinen yliminä, joka pakottaa noudattamaan hurskaita sääntöjä. Tämä ei tarkoita eikä väheksy tahtoa ja voimakkaita pyrkimyksiä pitää yllä avioliitto. Kunhan ei käy kuten ymmärsin, että se tapahtuu yksistään tahdon voimalla avioliiton, ei keskinäisen rakkauden tähden! Ikään kuin ensiksi olisi avioliitto sitten ehkä rakkaus!Ja voihan niinkin tietysti käydä, että sitten rakastuu, mutta se olisi onnellinen onnettomuus, joka ei anna hyvää kuvaa kristillisestä ihmisestä. Ei kai avioliitot ole verrattavissa bingolottoon? Niin ja sitten riippuu niistä joista roikkuu, että olisiko kyse päävoitosta vai jostain pienemmästä:)(huono juttu tiedetään), tarkoitin rikkaita vanhempia!

      • syrena
        Johannes kirjoitti:

        Onneksi olkoon, osuit naulan kantaan!

        Juuri tätä kirjoitusta odotinkin keskusteluun. Asia oli mielessäni, mutta en muiden tehtävieni vuoksi ehtinyt/muistanut kaivaa kanonikirjaa hyllystäni.

        Tietämättömille lisättäköön, että kanonit ovat ortodoksisen kirkon kirkkolaki. Ja Trullon synodi eli ns. V/VI ekumeeninen kirkolliskokous(muistaakseni vuonna 690) sääti suuren määrän käytännöllisiä sääntöjä piispoja, pappeja, munkkisäätyä ja maallikoitakin varten. Nämä säännöt ovat ortodoksisessa kirkossa edelleenkin koko kirkkoa ja sen jäseniä velvoittavia.

        En muutamaan päivään päässyt seuraamaan keskustelua - tällä välin olinkin saanut vastauksen kysymykseeni. Kiitokset. Huomenna kirjastoon.

      • syrena
        Työvoimatoimiston Pojat kirjoitti:

        Miksi tahdomme papeiltamme elämänsä todellisuuden suhteen säännönmukaisuutta ilman poikkeuksia... miksi heidän tulisi kyetä vastoin ihmeellistä elämän todellisuutta eri asioihin kuin monien muiden? Eikö se olisi ja vaatisi pakoa todellisuudesta sekä vapaudesta, joka tarjoaa ainutkertaisen elämän. Eikö sen pako ole merkki kasvamattomuudesta sekä lapsellisuudesta, varsinkin jos se suoritetaan jonkin pappeuden ideaalin tähden?
        Millaisia ihmisiä silloin papeiksi saatetaan valita? Varsinkin kuin heiltä edellytetään mustavalkoista elämää. Kuka pystyisi hallitsemaan todellisuutta ja toisia ihmisiä, pappiko, kun Jumalakin on luopunut siitä luodakseen rakkaudesta ihmisen? Vai tätäkö juuri haluamme, että jokin korvaisi vapautta luoneen Jumalan, sääntöihin pakottavaan sadistiseen laitokseen, jonka käskyjen alla olisi helppo olla ja elää kuin lammas, luovuttaen oman vapauden ja tietoisuuden?
        Mikäli jotain tällaista vaaditaan, eikö henkilö, joka harkitusti hakee papiksi, tavallaan jo lähtökohdiltaan pidä itseään eroavana toisista ja ehkä jopa parempana, ainakin juuri etuoikeutettuna,yliluonnollisena? Ja siitä on lyhyt matka itseään omasta ansiosta siunatuksi ja valituksi pitämiseen. Näitä esimerkkejä on miljoonien kuolleiden ihmisten verellä lunastettu... Kuinka tälläinen ihminen olisi kypsä kasvattamaan hengellisesti ketään? Miksi etuoikeutettua asemaa vaaditaan?

        Jälleen tuollainen mies voisi elää(kuten sanottu)avioliitossa ilman rakkautta, vain sen tähden, että tahtoo olla esim. pappi ja pitää yllä instituutiota(valehdella vaimolleen rakastavansa häntä)...tämäkö on kristillisen rakkauden esikuva ja siten pappi toimii esikuvana kaikille? Ulkoapäin hyvin, kaikki hyvin(kuten sanottu). Ja entäpä, jos vaimo päättää kuitenkin lähteä rakastipa mies tai ei? Se merkitsee papin kelvottomuutta, niinkö?

        Miten oikein voitte avioliiton perusteella määritellä kuka on "kelvollinen" pappeuteen, varsinkin koska, ette suostu ns.ekonomiaan tämän säännön suhteen, koska on myös muita edellytyksiä? Silloin avioliitto saa muihin ominaisuuksiin nähden ylivoimaisen suuren ja raskauttavan painolastin. Eikö lainopettaja fiilis ole se, kun nostelee raskaita taakkoja toisten kannettavaksi...?

        Miten määritellä(miksi kirkko on en edes ottanut sen asiakseen kanoneissa) tosi ja aito rakkaus, jollei rakkaus kerran ole kaikkien todettavissa, ja jos kirkko on jo tehnyt siitä kertaalleen sakramentin(mysteerio,salaisuus)? Miten se olisi mahdollista, vai onko kanonit ottaneet harppauksen sakramenttien yli? Miksi ihmisiä ei auteta itse kantamaan tästä vastuuta ja opeteta luottamaan siihen, että rakkauden sakramentaalisuus toteutuu oman olemuksen lain pohjalta? Varsinkin, kun kyse on lähtökohdiltaan kahden yksilön olemassaolojen kohtaamisesta. Eikö pappikin saisi pyrkiä rakkauteen kasvavana yksilönä? Rakkauden kriteeriksi kanonit nostavat yhden ja ainoan avioliiton, antakaa toki sitten myös perusteluja, miten se on mahdollista! Vai mistä siinä avioliitossa on sitten kyse, ja miksi se on sitten sakramentti? Pitäisikö hurskaana ortodoksina ehdottaa uutta avioliiton korvaavaa sakramenttia, se olisi kanonien sakramentti?

        Luin kirjoituksesi ja jäin miettimään tuota alkua:

        "Miksi tahdomme papeiltamme elämänsä todellisuuden suhteen säännönmukaisuutta ilman poikkeuksia... miksi heidän tulisi kyetä vastoin ihmeellistä elämän todellisuutta eri asioihin kuin monien muiden?"

        Vastauksena tähän ja muihin kysymyksiin on esitetty melko yks'kantaan, että koska kanoneissa näin on sanottu, noudatamme kanoneita ja kirkon traditioita ym. Tavoitteena ilmeisesti jonkun mystisen "oikean" malli ja sen kautta tradition todentaminen.

        Puhuin tänä viikonloppuna erään ystäväni kanssa. Hän on esitti hyvän kysymyksen. Miksi pappeuteen ja tässä tapauksessa papin vaimona olemiseen liittyvät argumentit tulevat yleensä ns. ulkopuolelta? Miksi muut määrittelevät näiden ihmisten puolesta heidän olemassa olonsa (tässä tapauksessa pappina & papin vaimona) rajat? Arki ei kuitenkaan ole ongelmatonta, vaikka sydän olisi avara ja sielu suuri. Ehkä sieltä kentältä olisi käytännön myötä (yhteiskunnallinen tilanne, historiallinen aika ja inhimillinen ulottuvuus huomioonottaen) muutama muutosehdotus käytänteisiin tai jopa kanoneihinkin tulossa.

        Tästä kaikesta voikin muodostaa seuraavat kysymykset. Pitääkö ortodoksisen kirkon muuttua ns. ajassa - siis suhtautumisessaan pappeuteen ja siihen kuuluviin määrittelyihin, sisältäen mm. vaatimukset vaimon uskontokunnasta ym? Voiko kanoneita tulkita tässä ajassa eri tavoin, kuin on perinteisesti totuttu?

      • M-LS
        syrena kirjoitti:

        Luin kirjoituksesi ja jäin miettimään tuota alkua:

        "Miksi tahdomme papeiltamme elämänsä todellisuuden suhteen säännönmukaisuutta ilman poikkeuksia... miksi heidän tulisi kyetä vastoin ihmeellistä elämän todellisuutta eri asioihin kuin monien muiden?"

        Vastauksena tähän ja muihin kysymyksiin on esitetty melko yks'kantaan, että koska kanoneissa näin on sanottu, noudatamme kanoneita ja kirkon traditioita ym. Tavoitteena ilmeisesti jonkun mystisen "oikean" malli ja sen kautta tradition todentaminen.

        Puhuin tänä viikonloppuna erään ystäväni kanssa. Hän on esitti hyvän kysymyksen. Miksi pappeuteen ja tässä tapauksessa papin vaimona olemiseen liittyvät argumentit tulevat yleensä ns. ulkopuolelta? Miksi muut määrittelevät näiden ihmisten puolesta heidän olemassa olonsa (tässä tapauksessa pappina & papin vaimona) rajat? Arki ei kuitenkaan ole ongelmatonta, vaikka sydän olisi avara ja sielu suuri. Ehkä sieltä kentältä olisi käytännön myötä (yhteiskunnallinen tilanne, historiallinen aika ja inhimillinen ulottuvuus huomioonottaen) muutama muutosehdotus käytänteisiin tai jopa kanoneihinkin tulossa.

        Tästä kaikesta voikin muodostaa seuraavat kysymykset. Pitääkö ortodoksisen kirkon muuttua ns. ajassa - siis suhtautumisessaan pappeuteen ja siihen kuuluviin määrittelyihin, sisältäen mm. vaatimukset vaimon uskontokunnasta ym? Voiko kanoneita tulkita tässä ajassa eri tavoin, kuin on perinteisesti totuttu?

        se ei voi eikä saa mukautua tämän maailmanajan mukaa. Kysymyshän ei ole siitä, että toiset ihmiset määrittelisivät pappien aseman ja heidän avioliitonsa rajat, vaan kirkko itse määrittelee kanoneissaan tällaiset asiat.

        Koska Trullon kirkolliskokouksen 72 sääntö määrää, että ortodoksinen mies ei sa ottaa vaimokseen harhaoppista naista eikä ortodoksinainen saa mennä harhaoppiselle miehelle, tulee tätä sääntöä tietenkin noudattaa. Jos siis joku toisuskoinen neitonen haluaa pappiskokelaan vaimoksi, hänen pitää ensin tietysti tulla kirkkomme jäseneksi. Kyllähän sitä tämän verran pitää voida morsiamelta edellyttää. Myös maallikko-ortodoksien pitäisi mielestäni vaatia tätä tulevilta vaimoiltaan.

        Mallikkoja kirkko ei voi tässä asiassa valvoa niinkuin pappeuteen aikovia, joten tässä kohden se joustaa eli käyttää ekonomiaa. Mutta ekonomiasta on kirkossamme tullut valitettava sääntö.

        Kun on kysymys papeuteen aikovista ei ole mitään mieltä käyttää ekonomiaa ja vihkiä kanonisesti epäsopivia henkilöitä. Ei meillä vielä sellainen pappispula ole. Mahdolliset myönnytykset joissakin papistoa koskevissa tapauksissa, kuten esim leskeksi jääneen papin mahdollisuus solmia toinen avioliitto, ovat sitten piispan asia.

    • Kummaa

      Mikä on ortodoksinen sisäpiiri? Tuon kaltaiset hierarkiat eivät vastaa sitä käsitystä jonka olen kirkosta saanut.

    • Ryhtiliike sammakoita vastaan

      Tämä siis jatkoa keskusteluun nimimerkin M-LS kanssa.

      Kirjoitit A:

      "Ahdasmielisyyttä on esim se, ettei kunnioita toisen vakaumusta, vaan yrittää käännyttää toiset ajattelemaan samalla tavalla kuin itse ajattelee."

      ja B:

      "Näillä palstoilla on enenkin nähty kuinka vapaamielisiä aatteita julistaneet käytännössä osoittautuvat kaikkein ahdasmielisimmiksi."

      Mitähän mahdat tarkoittaa? Etkö itsekin pyri toimimaan kuten kohdassa A? Entä missä se vapaamielisten ahdasmielisyys näkyy?

      Ei täällä mitenkään erityisen vapaamielisiä näkemyksiä ole ollut tarjolla. Vai oletko toista mieltä? En kutsuisi tätä keskusteluryhmää varsinaiseksi liberaalisuuden voittoveisuksi.

      • M-LS

        lienee selvä eli ei kannata liikaa inttää. Jokainen pitää kuitenkin oman vakaumuksensa. Omasta mielestäni en pyri ketään käännyttämään, vaan ainoastaan selitämään ortodoksisen kirkon opetusta.

        Tällä palstalla vieraili aikaisemmin eräitä suvaitsevuuttaan ja vapaamielisyyttään julistaneita keskustelijoita, joiden vapaamielisyys ei kuitenkaan ulottunut niin pitkälle, että he olisivat sietäneet toisin ajattelevia ja keskustelleet rauhallisesti ja ystävällisesti.

      • Ryhtiliike sammakoita vastaan
        M-LS kirjoitti:

        lienee selvä eli ei kannata liikaa inttää. Jokainen pitää kuitenkin oman vakaumuksensa. Omasta mielestäni en pyri ketään käännyttämään, vaan ainoastaan selitämään ortodoksisen kirkon opetusta.

        Tällä palstalla vieraili aikaisemmin eräitä suvaitsevuuttaan ja vapaamielisyyttään julistaneita keskustelijoita, joiden vapaamielisyys ei kuitenkaan ulottunut niin pitkälle, että he olisivat sietäneet toisin ajattelevia ja keskustelleet rauhallisesti ja ystävällisesti.

        Asiassa taisi toistua vanha totuus: kaiku vastasi niin kuin metsään huudettiin, minkä jälkeen kaiut karkoitettiin. Tai ehkä kaiut käsittivät, etteivät kivettyneet metsät opi koskaan imemään uusia kaikuja ja hiljentyivät vapaaehtoisesti. Mene ja tiedä, kauniisti kaikuvaa tämä keskustelu ei kuitenkaan ole ollut enää pitkään aikaan.

      • Mevlana
        M-LS kirjoitti:

        lienee selvä eli ei kannata liikaa inttää. Jokainen pitää kuitenkin oman vakaumuksensa. Omasta mielestäni en pyri ketään käännyttämään, vaan ainoastaan selitämään ortodoksisen kirkon opetusta.

        Tällä palstalla vieraili aikaisemmin eräitä suvaitsevuuttaan ja vapaamielisyyttään julistaneita keskustelijoita, joiden vapaamielisyys ei kuitenkaan ulottunut niin pitkälle, että he olisivat sietäneet toisin ajattelevia ja keskustelleet rauhallisesti ja ystävällisesti.

        "Tällä palstalla vieraili aikaisemmin eräitä suvaitsevuuttaan ja vapaamielisyyttään julistaneita keskustelijoita, joiden vapaamielisyys ei kuitenkaan ulottunut niin pitkälle, että he olisivat sietäneet toisin ajattelevia ja keskustelleet rauhallisesti ja ystävällisesti"

        Aika hauska paradoksi. Meinaat että vapaamielisen tulee vapaamielisyyden nimissä sallia mukisematta mielipiteen rajoittamiseen tähtäävät mielipiteet. Vähän sama kuin sanoisi, että demokratian kannattajien tulee hyväksyä diktatuuri, jos diktaattori on demokraattisesti valittu (kuten Hitler).

        Minkä takia liberaalin pitäisi olla "ystävällinen" tai "rauhallinen"? Eikös näiden ominaisuuksien pitäisi olla klassisia "kristityn ominaisuuksia" eli nimenomaan kuulua konservatiiveille itseään ainoina oikeina kristittyinä pitäville?

        Jeesus oli empaattinen ihminen, mutta niin vain meni ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät pyhää vihaa täynnä. Jospa sama kävi niille muutamalle liberaaleille taannoin, jotka yrittivät kuuluttaa täällä ihmisyyttä lainhenkisyyden ja perinnäissäännösten sijaan. Mikäs olikaan se Raamatun sana koskien "lakia ja profeettoja". Ettei vain liittynyt lähimmäiseen jotenkin...

      • Mevlana
        Ryhtiliike sammakoita vastaan kirjoitti:

        Asiassa taisi toistua vanha totuus: kaiku vastasi niin kuin metsään huudettiin, minkä jälkeen kaiut karkoitettiin. Tai ehkä kaiut käsittivät, etteivät kivettyneet metsät opi koskaan imemään uusia kaikuja ja hiljentyivät vapaaehtoisesti. Mene ja tiedä, kauniisti kaikuvaa tämä keskustelu ei kuitenkaan ole ollut enää pitkään aikaan.

        Keskustelu tuppaa kutistumaan, jos keskustelijat ovat samaa mieltä kaikesta paitsi lillukanvarsista. Siksi on vähän ikävä Makariosta ja muita hämmentäjiä.

        Mutta informatiivista keskustelua täällä on, en valittaisi liikaa. Eli paljon oppii, mutta mielipiteiden vaihtamisen kanssa on niin ja näin.

      • M-LS
        Mevlana kirjoitti:

        "Tällä palstalla vieraili aikaisemmin eräitä suvaitsevuuttaan ja vapaamielisyyttään julistaneita keskustelijoita, joiden vapaamielisyys ei kuitenkaan ulottunut niin pitkälle, että he olisivat sietäneet toisin ajattelevia ja keskustelleet rauhallisesti ja ystävällisesti"

        Aika hauska paradoksi. Meinaat että vapaamielisen tulee vapaamielisyyden nimissä sallia mukisematta mielipiteen rajoittamiseen tähtäävät mielipiteet. Vähän sama kuin sanoisi, että demokratian kannattajien tulee hyväksyä diktatuuri, jos diktaattori on demokraattisesti valittu (kuten Hitler).

        Minkä takia liberaalin pitäisi olla "ystävällinen" tai "rauhallinen"? Eikös näiden ominaisuuksien pitäisi olla klassisia "kristityn ominaisuuksia" eli nimenomaan kuulua konservatiiveille itseään ainoina oikeina kristittyinä pitäville?

        Jeesus oli empaattinen ihminen, mutta niin vain meni ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät pyhää vihaa täynnä. Jospa sama kävi niille muutamalle liberaaleille taannoin, jotka yrittivät kuuluttaa täällä ihmisyyttä lainhenkisyyden ja perinnäissäännösten sijaan. Mikäs olikaan se Raamatun sana koskien "lakia ja profeettoja". Ettei vain liittynyt lähimmäiseen jotenkin...

        oikeaa laatua. "Suvaitsevaisuuden" toinen nimi on välinpitämättömyys. Ainoastaan sitä nämä "suvaitsevaiset" eivät suvaitse, että synti sanotaan synniksi. Jeesus sanoi aina synnit synneiksi, mitään siekailematta, mutta antoi armon kaikille katuville.

      • Ryhtiliike samakoita vastaan
        M-LS kirjoitti:

        oikeaa laatua. "Suvaitsevaisuuden" toinen nimi on välinpitämättömyys. Ainoastaan sitä nämä "suvaitsevaiset" eivät suvaitse, että synti sanotaan synniksi. Jeesus sanoi aina synnit synneiksi, mitään siekailematta, mutta antoi armon kaikille katuville.

        Eiväthän hyvänen aika suvaisevaisuus ja ihmisrakkaus voi olla välinpitämättömyyttä. Siis se, että rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään lähimmäisen uskonnosta, kansallisuudesta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta jne. piittaamatta. Eihän? EIHÄN!!???

        Ehkä "suvaitsevaiset" eivät suvaitse sitä, että lähimmäisiä arvotetaan tällaisten usein synnynnäisten ominaisuuksien mukaan, ja sitä, että jos ominaisuudet eivät ole yhtenevät arvottajan ominaisuuksien ja arvojen kanssa, lähimmäinen heti tuomitaan syntiseksi.

        Vain yksi on synnitön. Sen seikan sekä OMIEN syntien tunnistamisen ja tunnustamisen pitäisi riittää kaikille.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      87
      5439

    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4722

    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      3027

    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      88
      2955

    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2564

    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      61
      2039

    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      1976

    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523

    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      114
      1439

    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1328
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt