Isäsuhde

Mulla kanssa tuo isäsuhde vähän ongelmallinen. Tai no,en katso että mulla oikeestaan ois isää koskaan ollutkaan,enkä ole tätä miestä isäksi kutsunut enää vähään aikaan.

Vanhempani erosivat, kun olin 9-vuotias. Sitä edeltävältä ajalta muistan seuraavaa. Isä ei koskaan leikkinyt kanssani,ei lukenu mulle iltasatua,jne. Piti sylissä viimeksi ihan vauvana. Hän oli siihen aikaan hyvin hiljainen,syrjäänvetäytyvä ja omissa oloissaan viihtyvä. Seitsemän vuotta vanhemman siskoni kanssa hän kai tuli ihan kohtalaisen hyvin toimeen. Pelkäsin isää,vaikkei hän koskaan tehnyt mulle mitään pahaa,ei haukkunut,lyönyt,tms. Hän puhui mulle vain kieltääkseen,komentaakseen tai moittiakseen. Isä teki pitkiä työpäiviä. Lähti aamulla ennenkuin olin herännyt, tuli alkuillasta kotiin, söi, katsoi TV:tä ja meni nukkumaan.Ei saanut häiritä,kun oli väsynyt.Viikonloput vietti autotallissa korjaushommissa.

Sitten isä tuli uskoon ja liittyi erääseen kristillisperäiseen "lahkoon". Siitä alkoi tapahtumasarja,jonka seurauksena vanhempani erosivat ja muutin äitini kanssa pois.
Sen jälkeen tapasin isää muutaman kerran vuodessa mummoni luona. Hän kyseli kuulumisiani ja minä vastailin hyvin vaivautuneena koko ajan toivoen,että tämä minulle aivan vieras ihminen lähtisi.
Joitain vuosia kului,ja isä alkoi kysellä minulta mielipiteitäni uskonasioista. Hän sai minut pariin otteeseen kiinnostumaan "lahkostaan", mutta aiheutin hänelle pettymyksen kertoessani,ettei se ole minua varten. Häntä tuntui kiinnostavan kulumiseni ja vointini vain siinä tapauksessa,että olin uskossa. Viimeinen pisara hänelle oli se, että aloin pukeutua mustaan ja kiinnostuin luonnonuskonnoista. En ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen kun hän sai asiasta tietää.Enkä suoraansanoen välitäkään kuulla. En saanut edes tilaisuutta selittää asioita.

Katson myös ongelmieni johtuvan tästä olemattomasta isäsuhteesta. Olen seurustellut joitakin kertoja, ja aina olen joutunut olemaan koko ajan siinä pelossa,että mies jättää. Tämä johti eräässä suhteessa siihen,että tein mitä vain,ettei mies olisi jättänyt mua. Hän sitten käytti asiaa hyväkseen ja pompotti minua mielensä mukaan.
Minulla on jonkinlainen pakkomielle miellyttää miehiä.Naisten mielipiteillä ei ole mitään väliä,mutta miesten takia olen laihduttanut,värjäillyt hiuksiani,jne. Ehkä se on se,että kun ei isältä ole saanut hyväksyntää,niin sen haluaa muilta.

Itsekin olen sitä miettinyt,että miten näistä ongelmista pääsisi eroon,mutta en ole keksinyt..

Nimittäin nykyisen poikaystäväni kanssa seurustellessani olen havainnut itsestäni seuraavan ilmiön.
Halimme ja olemme sylikkäin paljon. Välillä hänen sylissään ollessani saatan yhtäkkiä tuntea olevani 5-vuotias pikkutyttö,joka kaipaa rakkautta ja turvaa. Tekee mieli alkaa imeä peukaloa, mitä en ole uskaltanut kuitenkaan tehdä. Saa olla tarkkana, ettei puhe muutu lapselliseksi lässytykseksi. Kuitenkin pystyn tuossa tilanteessa keskustelemaan fiksusti, yms. eli minusta ei huomaa, että olen tuo 5-v. pikkutyttö.
Tunnen itseni jotenkin oudoksi. Luulen,että kyse on taas siitä,etten ole saanut isältäni välittämistä ja turvallisuudentunnetta.

"Valloittajien lapsuudenkodeilla on yksi yhteinen nimittäjä - miehillä isättömyys ja naisilla äidittömyys. Tämä ei tarkoita välttämättä yksinhuoltajaperheitä, vaan vanhemman salakavala hylkääminen on voinut tapahtua missä muodossa tahansa. Poissaoleva, saman sukupuolen vanhempi, asettaa lapselle ikuisen kysymyksen hänen sukupuoliroolistaan. Hänelle jää epätarkan sumun keskelle kuva siitä, mitä on olla mies / nainen. Lisäksi lapsella on ollut monimutkainen suhde paikalla olevaan vanhempaan. Siihen on liittynyt yhtäaikaisesti vihaa ja rakkautta. Vanhempi on sitonut lapsensa omiin ristiriitoihinsa. Lapsesta asti valloittaja on opiskellut vastakkaisen sukupuolen psyykeä. Lapsi on saanut hoitaa puuttuvan vanhemman korvikkeen virkaa ja olla läsnä ymmärtäjänä ja reagoijana. Usein taustalla on myös hylkäämistä ja selkeiden rajojen puuttumista. Hänellä saattaa olla sisällään lapsuuden aikana kerääntynyt valtava varasto vihaa, jonka hän on onnistunut viilentämään omasta mielestään harmittomaksi. Samanaikaisesti hän on kuitenkin jäädyttänyt muitakin tunteitaan ja kylmettänyt välittömyytensä ja herkkyytensä. Läheisyyden kokemisesta on tullut hänelle pelkoa aiheuttava asia. Käytännössä tämä johtaa usein käsittämättömiltä tuntuviin tilanteisiin. Kumppanin sairastuessa hän alkaa kartella tätä sen sijaan että pyrkisi helpottamaan tilannetta. Teekupin Ojentaminen sillä hetkellä, kun kumppani pyytää, saattaa olla hänelle yhtä suuri vaatimus kuin ojentavan käden irti leikkaaminen. Hänelle itsensä menettämisen pelko on niin valtava, että luopuminen jostain omasta voi tuntua tuskalliselta riistämiseltä. Ympäristölleen he lopulta paljastuvat huijareiksi. Itse he näkevät asian toisin. He saattavat sinisilmäisinä pitää itseään suurina hyväntekijöinä ja todellista pyyteetöntä rakkautta ympärilleen jakavana pelastajana."