suunta selvä, hinnat remonttiin.
Korot nousivat, koska Ifo oli odotettua vahvempi
Tiistai 25.10.2005 15:56 Kauppalehti Online, Reuters
Korot nousivat tiistaina selvästi, koska Saksan elinkeinoelämän mielialoja mittaava Ifo-indeksi oli odotettua vahvempi. Se nousi lokakuussa 98,7 pisteeseen, uutistoimisto Reuters kertoi tiistaina. Reutersin haastattelemat analyytikot odottivat syyskuun pisteluvun olevan toteutunutta pienempi, 96,1 pistettä.
Tämä herätti pelkoja inflaation kiihtymisestä ja ohajuskoron nostosta euroalueella.
Indeksin pisteluku nousi korkeimmilleen viiteen vuoteen. Saksalaiset yritykset ovat müncheniläisen Ifo-tutkimuslaitoksen mukaan tyytyväisiä tämänhetkiseen tilanteeseen ja suhtautuvat myönteisesti myös talouden lähikuukausien kehitykseen.
Ben Bernanken valinnalla Yhdysvaltain keskuspankin uudeksi pääjohtajaksi oli bondikauppiaiden mukaan vain pieni vaikutus markkinoihin. Hänen valintansa oli odotusten mukainen.
Suomen valtion 10-vuotisen joukkolainan korko nousi 0,07 prosenttiyksikköä 3,23 prosenttiin ja Saksan valtion 10-vuotisen joukkolainan korko nousi 0,03 prosenttia 3,29 prosenttiin.
Suomen ja Saksan viitekorot 25.10. kello 15.25
Suomi % Muutos
2v 04.07.07 2,47 0,03
3v 04.07.08 2,60 0,04
4v 25.04.09 2,68 0,05
5v 15.09.10 2,84 0,07
10v 04.07.15 3,23 0,07
Saksa % Muutos
2v 14.09.07 2,52 0,04
10v 04.07.15 3,29 0,03
Korot nousseet 18,2% alimmasta
4
200
Vastaukset
- KALLISTA
ON. ei bjäärne kallista...
- Iloinen vuokralainen
...
- joosäootviksu
Jep sä olet älykkö, ja varmasti mensan jäsen.
Nyt kaikki maalaiset myymään asuntoja alennuksella, hinnat romahtavat jopa mahdollisesti tänään, mutta viimeistään huomenna koko suomen kansa herää korkojen valtavaan nousuun ja panee kaiken myyntiin välttääkseen konkurssin ennen kuun loppua. Merkit on selvät, prosentit on suuremmat kuin prosentit, kohta hemmot jo hyppiikin kerrostalojen ikkunoista romahduksen seurauksena, säätiedotus lupaa putoilevia ihmisiä manskulle koko ens viikoks.
IFO on noussut maailmanloppu alkaa, ostakaa kaikki IFA, kohta tulee UFO - samalla
paljonko korot ovat laskeneet ylimmästä tasosta missä ovat käyneet? Saadaan joku vertailuarvo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909