Mahtituet

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1073502
Veromaksajien elätit, sossupellet....
171720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Työttömillekin pitäisi olla tukitarkastajat, jotka valvovat työttömien elämää, ja sitä että eivät tee pimeitä töitä.
Kyllä meitä viljelijöitä vahditaan ja perusteena se että kun verovaroista tuet kustannetaan, pitää valvoa ettei väärinkäytöksiä tapahdu, joten olisi oikeudenmukaista että myös työttömyyskarvausten nauttijoita vahdittaisiin samalla tavalla.
Esim pari- kolme kertaa viikosta tulisi tarkastaja työttömän kotiin, vieläpä ennalta ilmoittamatta.
Me viljelijäthän olemme saanneet jo tottua siihen että milloin tahansa saaattaa tarkastaja tullat tupsahtaa pirttiin, pihalle tai pellonlaitaan.

Äänestä
  • Isäntä mies on oikeessa ja väärässä. Tukien väärinkäyttäjät ovat jo ennestään rikollisia ja hyvin toimeentulevia ns. mallikansalisia.

    Tarpeetonta tarkastaa kaikkia työttömiä, mutta esimerkiksi maanviljelysalata löytyy paljonkin ns. pimeäntyön tekijöitä, jotka heittävät 'keikkaa' maajusseille jotta maajussit saavat käydä etelässä ja taimaassa harrastamassa ...ja golfaamassa.

    Lisäksi on paljon maanviljelijöitä joita tuetaan ties millä tukijaisilla ja sen lisäksi käyvät vielä pimeissä töissä muualla, niin että vievät työt oikeilta työttömiltä.

    Äänestä

  • Maataloustuet pitää saada tiukempaan syyniin.
    Täytyy tehdä samoin kuin työttömän pitää joka päivä täyttää lomake että montako tuntia tuli tehtyä töitä ja montako huilattua, joka ikinen päivä.
    Lomakkeet toimitetaan sitten työttömyyystoimistoon.
    Työvoimatoimikunta sitten valvoo ja karenssia tulee pienestäkin rikkeestä.
    Liian lepsua maalla.
    Ajoneuvojen ajopäiväkirjojakaan ei tarkasteta vaikka nuoriso rällää kylillä avolavoilla ja vähennyksiin kaikki menee.

    Äänestä

  • Kohtuuus kukkaroon kirjoitti:

    Isäntä mies on oikeessa ja väärässä. Tukien väärinkäyttäjät ovat jo ennestään rikollisia ja hyvin toimeentulevia ns. mallikansalisia.

    Tarpeetonta tarkastaa kaikkia työttömiä, mutta esimerkiksi maanviljelysalata löytyy paljonkin ns. pimeäntyön tekijöitä, jotka heittävät 'keikkaa' maajusseille jotta maajussit saavat käydä etelässä ja taimaassa harrastamassa ...ja golfaamassa.

    Lisäksi on paljon maanviljelijöitä joita tuetaan ties millä tukijaisilla ja sen lisäksi käyvät vielä pimeissä töissä muualla, niin että vievät työt oikeilta työttömiltä.

    Miksei viljasta makseta niin hyvää kilohintaa, että viljelijä voisi kustantaa myyntitulolla seuraavan vuoden viljelyn, niin että jäisi jonkinlainen laskennallinen kuukausipalkkakin?

    Onko sitten hyvä, jos/kun ruoan raaka-aine tuotetaan kaikki ulkomailla?

    Kuinka luotettava tällainen tilanne olisi, ottaen huomioon esimerkiksi ilmastonmuutokset, eri valtioiden sisäiset politiikat ja erilaiset saastumiset.

    Itse olen maanviljelyä seurannut läheltä pikkutilalla ja se on nollasummapeliä ellei hakeudu lisätöihin ulkopuolelle, koska maanviljelijä ei voi hakeutua talven ajaksi "oikeaksi työttömäksi".

    Ne suurviljelijät jotka ovat rahoittaneet "elinkelpoisen" eurotilan ovat monet lainarahalla joutuneet hakemaan vauhtia ja tekevät ympäripyöreitä päiviä yrittäessään vähitellen maksaa välttämättömiä hankintoja, kuten lisämaata, koneita,suurempia eläintiloja, lannankäsittelylaitteistoa ja tiesmitä.

    Pois nyt turha kateus, Thaimaassa ja golfaamassa kävijöistä enemmistö harrastaa jotain kannattavampaa kuin maajusseilua.

    Äänestä

  • Kohtuuus kukkaroon kirjoitti:

    Isäntä mies on oikeessa ja väärässä. Tukien väärinkäyttäjät ovat jo ennestään rikollisia ja hyvin toimeentulevia ns. mallikansalisia.

    Tarpeetonta tarkastaa kaikkia työttömiä, mutta esimerkiksi maanviljelysalata löytyy paljonkin ns. pimeäntyön tekijöitä, jotka heittävät 'keikkaa' maajusseille jotta maajussit saavat käydä etelässä ja taimaassa harrastamassa ...ja golfaamassa.

    Lisäksi on paljon maanviljelijöitä joita tuetaan ties millä tukijaisilla ja sen lisäksi käyvät vielä pimeissä töissä muualla, niin että vievät työt oikeilta työttömiltä.

    joka kerta palkkaansa pimeänä kun olisin tarvinnut pikku remontin tekijää

    Äänestä

  • Kohtuuus kukkaroon kirjoitti:

    Isäntä mies on oikeessa ja väärässä. Tukien väärinkäyttäjät ovat jo ennestään rikollisia ja hyvin toimeentulevia ns. mallikansalisia.

    Tarpeetonta tarkastaa kaikkia työttömiä, mutta esimerkiksi maanviljelysalata löytyy paljonkin ns. pimeäntyön tekijöitä, jotka heittävät 'keikkaa' maajusseille jotta maajussit saavat käydä etelässä ja taimaassa harrastamassa ...ja golfaamassa.

    Lisäksi on paljon maanviljelijöitä joita tuetaan ties millä tukijaisilla ja sen lisäksi käyvät vielä pimeissä töissä muualla, niin että vievät työt oikeilta työttömiltä.

    maataloudessa saada esim. kirvesmiestä, niillä kun on kyllä töitä, jos rehellisiä ovat, siispä turvaudutaan lomiaan(pekkasia ym) viettäviin "työläisiin" tai työttömiin, he kun osaavat ammattinsa, mutta ainoastaan ilman kuittia. Taksa on toki sama kuin kuitillakin, mutta veroja ei kannata maksaa, kun puolet kuulemma menee..maanviljelijähän saa vähentää kuitin verotuksessa, samoin kuin kuka hyvänsä kotitalousvähennyksen tehdä ulkopuolisesta työstä aiheutuneista kustannuksista muistaakseni 500 ekuun asti

    Äänestä

  • vaikeaa.. kirjoitti:

    Pienen korjaus/rakennustyöt kannattaa tehdä itse. Isommissa voi käyttää ammattimiestä mestarina ja silti tehdä itse. Tällä järjestelyllä saa kohtuullisen tienestin kumpikin osapuoli.

    Äänestä

  • juipakka kirjoitti:

    Maataloustuet pitää saada tiukempaan syyniin.
    Täytyy tehdä samoin kuin työttömän pitää joka päivä täyttää lomake että montako tuntia tuli tehtyä töitä ja montako huilattua, joka ikinen päivä.
    Lomakkeet toimitetaan sitten työttömyyystoimistoon.
    Työvoimatoimikunta sitten valvoo ja karenssia tulee pienestäkin rikkeestä.
    Liian lepsua maalla.
    Ajoneuvojen ajopäiväkirjojakaan ei tarkasteta vaikka nuoriso rällää kylillä avolavoilla ja vähennyksiin kaikki menee.

    Minkä takia pitää saada vielä tarkempaan syyniin kun valvontoja on joka vuosi lisätty.Työttömillä on aikaa lappuja ja lippuja täyttää, pitäähän rahan eteen edes joku vaiva nähdä jos me veronmaksajat työttömät kerran elätetään. Jossakin vaiheessa tulee eteen se että yhteiskunta ja kunnat alkavat vaatia esim ympäristön siivoustyötä työnhakijoilta rahan vastineeksi.
    Minulta tarkistetaan ajopäiväkirja joka vuosi, sikäli ihmettelin katkeraa lausuntoasi.

    Äänestä

  • vaikeaa.. kirjoitti:

    maataloudessa saada esim. kirvesmiestä, niillä kun on kyllä töitä, jos rehellisiä ovat, siispä turvaudutaan lomiaan(pekkasia ym) viettäviin "työläisiin" tai työttömiin, he kun osaavat ammattinsa, mutta ainoastaan ilman kuittia. Taksa on toki sama kuin kuitillakin, mutta veroja ei kannata maksaa, kun puolet kuulemma menee..maanviljelijähän saa vähentää kuitin verotuksessa, samoin kuin kuka hyvänsä kotitalousvähennyksen tehdä ulkopuolisesta työstä aiheutuneista kustannuksista muistaakseni 500 ekuun asti

    Sama veronkierto joka paikassa, Outokummunkin muurareilla oli hoppu kuutamourakointiin iltaisin, kaksinaamaisuus ei ole hyve.

    Äänestä

  • Kohtuuus kukkaroon kirjoitti:

    Isäntä mies on oikeessa ja väärässä. Tukien väärinkäyttäjät ovat jo ennestään rikollisia ja hyvin toimeentulevia ns. mallikansalisia.

    Tarpeetonta tarkastaa kaikkia työttömiä, mutta esimerkiksi maanviljelysalata löytyy paljonkin ns. pimeäntyön tekijöitä, jotka heittävät 'keikkaa' maajusseille jotta maajussit saavat käydä etelässä ja taimaassa harrastamassa ...ja golfaamassa.

    Lisäksi on paljon maanviljelijöitä joita tuetaan ties millä tukijaisilla ja sen lisäksi käyvät vielä pimeissä töissä muualla, niin että vievät työt oikeilta työttömiltä.

    ...täysjärkisellä maanviljelijällä ole varaa palkata pimeitä tekijöitä. Palkka on vähennyskelpoista, joten työvoima on laillisena usein jopa halvempaa. Myös vakuutusasioiden ja mahdollisten vahinkojen takia on todella ajattelematonta käyttää pimeitä markkinoita. Joutuupi pian maksamaan koko elämänsä eläkettä jollekin, joka esim. kaatuu jäätikköisellä pihalla tai tulee sonnin telomaksi.

    Äänestä

Pitäisikö aiheen aloittajan tarkistaa ymmärtämisensä laatua. Artikkeli ei käsitellyt maataloutta laisinkaan. Olisikohan napsahtanut omaan nilkkaan, joka on perintötilansa juonut pois ja katkerana tilittää epäoikeudenmukaisuutta..?

Äänestä
  • Voi sinua mulqvist.

    Äänestä

  • quqi kirjoitti:

    Voi sinua mulqvist.

    kirjoitettu, usein pahimmat "kadehtijat" juuri maaseudulta poislähteneitä tai heidän jälkeläisiään.

    Olen maaseudulta lähtöisin ja käyn siellä edelleen töissä ja tulen aina kunnioittamaan maaseudulla asuvia ja työskenteleviä ihmisiä, KIITOS heille.Kadehtimaan en rupea sitä työmäärää tai painetta siitä milloin tulee tarkastajat, tai millainen vuosi sadon suhteen tulee, ja miten yleensäkin tulee toimeen.

    Äänestä

  • hyvin kirjoitti:

    edelliseen, ne jotka kadehtivat, ostakaa maatila ja kokeilkaa, miltä tuntuu.. nyt niitä alkaa löytymään.
    tehdä 15h. työpäivää melkein 365pv/v, siinä teille haastetta valittajat.

    Teen itse 40h viikko, ja en valita, olen kokeillut vuosia aiemmnin miltä tuntui tehdä ylipitkää päivää pärjätäksen.

    Äänestä

  • quqi kirjoitti:

    Voi sinua mulqvist.

    Taitaa olla punainen jäsenkirja, kun noin nasevat perustelut annoit kannallesi. Kysy viisaammiltasi mitä tällä tarkoitin, Albert..

    Äänestä

  • Äläkä laita TOIMIMATTOMIA LINKKEJÄ

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

väärin kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1073502
Veromaksajien elätit, sossupellet....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu