Valjaatko?

Mepsu

Omistan 3-vuotiaan Bichon Frise uroksen, ja ongelmamme on seuraavanlainen.
Koirani vetää jonkin verran lenkkeillessä, ja aina kun se vetää, se alkaa "röhkiä", en oikein osaa selittää sitä ääntä... Ihan kuin sitä sattuisi kurkkuun tai jotain.
Koira "röhkii" myös silloin tällöin, kun emme ole lenkillä, joskus jopa kun se makaa rauhallisesti jossain lattialla. Naapurini, jolla on kotona kenneli, suositteli, että hankkisin koiralle valjaat, niin ettei panta painaisi sen kurkkua.
Mitä mieltä te olette asiasta?Olen kuullut että ne maksaa markoissa useemman satasen, mutta olisi se tietenkin sen arvoistakin, jos ne vaan auttaa.
Tämä "röhkiminen" eikai muutenkaan ole ihan normaalia, tämän naapurini eräs koira vetää mielettömän paljon enemmän kuin omani, eikä se kuitenkaan päästele mitään röhkimistä muistuttavia ääniä kurkustaan... kannattaisiko kääntyä jopa eläinlääkärin puoleen?

Toinen ongelmamme on, että koetimme agilityä n. vuosi sitten koiran kanssa, ja ryhmämme ohjaaja sanoi, että koira selvästi pitää siitä, sillä on lahjoja.
Kuitenkin, toiset koirat kiinnostaa sitä enemmän kun itse agility, ja kun muita haukkuja oli paikalla, ei harjoituksista aina tullut mitään.
Lopetettiin sitten tämä harrastus väliaikaisesti, mutta ajattelin, että kunhan koirani vähän kasvaa, nuoruuden innostus muihin koiriin ehkä hiipuu ja se jaksaisi paremmin keskittyä.
Kannattaako minun ja koirani siis aloittaa agility uudestaan parin vuoden päästä, vai onko koirani suorastaan toivoton tapaus, mitä luulisitte?

Ja sitten, uroskoiran kastroimisesta, paljonko tulisi maksamaan? ollaan ajateltu, että voisi sekin vähän rauhoittaa innokasta hauvaamme:)

15

5494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siiri

      ensinnäkin kurkussa voi olla jotain muuta vikaa jos se ääntelee noin ilman pantoja tai rasitusta...´suosittelisin eläinlääkäriä jos se jatkuu...
      mutta valjaat ovat todella hyvä vaihtoehto...itselläni on iso koira ja käytän valjaita..kulkee todella hyvin...
      olen huomannut että koirat joilla käytetään pantoja lenkkeillessä ja kun ne vetävät se sattuu niin paljon kaulaan että siitä ikäänkuin menee koko tunto ja vetäminen vain pahenee...koira yrittää karkuun pahaa oloa...jonka se kylläkin itseaiheuttaa yleensä.olisi tietenkin kaikkein helpointa opettaa koira kuuliaiseksi käskyille...eli silloin se oppisi ettei saa vetää!
      tuosta agility harrastuksestanne...jatkakaa sitä niin nopeasti kuin mahdollista koska mitä enemmän koirasi saa olla muiden koirien joukossa sitä nopeammin se tottuu ja silloin se ei välitä niistä niin paljon.älä missään nimessä odota sillä silloin tulee kaikenmaailman reviirikysymykset ja urosten väliset rähinät kuvioihin jos ei ole totutellut sellaisiin jo nuorena...eli eikun vaan "esteiden sekaan"

    • tyttökarvaturri

      tutulla haukulla on tutkittu tuota 'röhkimistä' (jos se on semmosta syvää keuhkotautista krohinaa) ja sillä todettiin että kurkkutorvi on jotenkin painunut ja rasittuessa se tietty pahenee. Ei ainakaan tuolla ollut mikään hengenvaarallinen juttu eikä sille tehty mitään, mutta suosittelisin kyllä niitä valjaita. Toinen etu niistä kunnon valjaista on se että koira oppii olemaan vetämättä koska kun vetää liikaa menee jalat alta.
      Tuosta agilitystä sen verran että menepä ensin tottelevaisuuskoulutukseen jos ei vielä ole koirasi sellaisessa ollut. Nimittäin hyvä koulutuksen vetäjä neuvoo sinulle vinkit miten saat itsesi tehtyä kiinnostavammaksi kuin muut koirat oman koirasi silmissä :) Olipa sekavasti selitetty ;)) Mutta joka tapauksessa, koirasi täytyy keskittyä täysin sinuun. Oman haukun kanssa olisi tarkoitus mennä tokoon nyt syssyllä ja jatkaa siitä jos vaikka löytyisi kiva uusi harrastus.

      • Erja

        Tavallisilla valjailla eivät jalat mene koiran alta, kun koira vetää. Sen sijaan vedonestovaljailla menee. Kannattaa ostaa tavalliset valjaat, nekin auttavat aika hyvin vetämiseen. Jos koira sen sijaan vetää hyvin paljon ja on isokokoinen, voi ostaa vedonestovaljaat. Vedonestovaljaita käytetään vain sen ajan, kunnes koira oppii olemaan vetämättä (yleensä korkeintaan pari viikkoa).

        Valjaat ovat erittäin hyvä vaihtoehto pannalle. Minusta tuntuu, että valjailla koira oppii kävelemäänkin ryhdikkäämmin kuin pantaa käytettäessä.


    • igor

      Tossa tulikin jo kaksi hyvää vastausta. siis tarkennuksen vuoksi:

      valjaat -kyllä... niitä on halvempiakin... varsinkin pienten koirien koot. vaikka röhkimien ei johtuisikaan pannasta, ovat valjaat paljon terveellisemmät koiralle. vetäminen pannassa saattaa aiheuttaa hengityksen vaikeutumisen lisäksi niska j selkäkipuja, jotka voivat pahetessaan johtaa koiran ontumiseen. siis vetävälle koiralle aina valjaat. Röhkiminen on yksilöllistä ja joillekin roduille tyypillistä (tietoa pikkukoirista ei oikein ole, joten en ryhdy arvailemaan). se johtuu useimmiten hengitysteiden ahtaudesta. kannattaa kysellä lääkäriltä seuraavan rokotuksenne yhteydessä, kiirettä ei ilmeisesti ole jos koiraa ei röhkiminen tunnu haittaavan.

      agility- alota heti, oli tyhmää edes lopettaa, sillä muihin koiriin totutaan vain niitä näkemällä ja niiden läheisyydessä puuhaamalla. asiaa auttaisi, jos esimerkiksi kulkisitte lenkillä aina koirapuiston ohi ja sinulla olisi parhaat namit kädessä. puiston kohdalla koira saisi aina namin ja hirmuisesti kehuja kun se katsoisi sinuun. kentällä en tiedä mikä auttaisi kun en ole nähnyt teitä toiminnassa, mutta kannattaisi yrittää parantaa makupaloja, jos siihen on mahdollisuutta. makkaraa, juustoa, lihapullia ja muuta hyvää. Älä koskaan aliarvioi hyvän namin voimaa... ja mitä muuhun koulutukseen tulee niin sekaan vaan, uudet asiat, uudet tuttavuudet ja uudet koirat ovat hyväksi koirallesi. iän myötä toisten koirien huomaamatta jättäminen käy yhä vaikeammaksi. MUTTA KAIKESSA MUISTA ETTÄ KOIRAPUISTOT JA KENTIES LENKIT OVAT TOISTEN KOIRIEN TAPAAMISTA VARTEN, EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA KOULUTUSKENTTÄ pidä siis koirasi erossa muista koulutuksessa, niin se oppii ettei täällä toisista koirista välitetä.

    • Liana

      Röhkiminen voi johtua siitä että panta painaa hengitysteitä eikä hengitys toimi. Tosin joillakin koirilla voi olla ongelmia ihan yleisesti hengitysteissä.
      Opeta koira olemaan vetämättä. Vedonestovaljaat ovat huonot, hankaavat kainalot rikki ja vaikka koira ei niillä vetäisi, se vetää varmasti kun taas laitat pannan kaulaan. Eli koira vetää pannalla jos sitä ei opeta olemaan vetämättä. Tavalliset valjaat varmaan helpottavat röhinää, niillä koita jaksaa vetää paremmin mutta bichonilla se ei liene ongelma kun on niin pieni. Siis jos vetäminen ei sinua häiritse...?

      Menkää heti tottelevaisuuskoulutukseen, siellä neuvotaan miten koira kiinnittää enemmän huomiota sinuun ja muut koirat jäävät sivuseikaksi. Sinun pitää siis olla koiran mielestä tosi kiva ja kiinnostava mutta kuitenkin teistä se pomo että kunnioitus säilyy. Ei se kiinnostus muihin itsestään katoa, töitä pitää tehdä =)

      Jos urosta ei käytetä näyttelyissä eikä sille haluta pentuja niin kannattaa kastroita, ihan sen itsensäkin takia. Sen elämä helpottuu kun nartut (ja ehkä toiset uroksetkaan) ei kiinnosta =) Meillä maksoi n.800mk mutta koira on 10kertaa isompi kuin bichon eli teille se tulee paljon halvemmaksi kun lääkkeitä ja nukutusaineita tarvii 10kertaa vähemmän. Suosittelen =)
      Ja sitten, uroskoiran kastroimisesta, paljonko tulisi maksamaan? ollaan ajateltu, että voisi sekin vähän rauhoittaa innokasta hauvaamme:)

    • Katri

      Moi!
      Tavallisia valjaita ei kannata pitää vetävällä koiralla, sillä ne vain innostaa sitä vetämään enemmän ja enemmän, koska valjaata menevät sen rinnuksen edestä. Koira saa tällöin paljon voimaa vetämiseen eikä vetäminen edes satu. Vedonestovaljaat hiertävät kainalot ohutkarvaisilla ja pienille roduille kuonopanta ei sovi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää vain opettaminen. Koiran vetämättömäksi opettaminen vie paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta se kannattaa!

    • Yorkki

      että otat yhteyttä eläinlääkäriin ja selvität ettei ole mitään lääketieteellistä syytä rohinalle.
      Omakohtaisesti voin kertoa, että koirani piti omituista rohinaa ensin vain kuin veti hihnassa, sitten se muuttui siten että koira rohisi myös kotona levossakin... Ilman vaihtelut (kylmä-kuuma) vaikuttivat myös.
      Ensin kuvaus sopi mielestäni henkitorven painaumaan (trackea kollapsi tai joku sellainen) mutta lääkärissä käynti poisti sen vaihtoehdon ja saatiin selville että koirallani on sydän vika.
      Jotta asia ei sinua vaivaa käytä ihmeessä koirasi lääkärissä.
      Tällä hetkellä koirani voi sydämen puoleen hyvin. Sydän vian toteamisesta on jo 5 vuotta!!!
      Käytän koirallani nykyään pelkästään valjaita, ei rohinaa. Eivät olleet kalliit, tärkeää ostaa sellaiset valjaat jotka eivät hankaa koiran kainaloita rikki, olen nähnyt valjaiden tekevän myös pahaa jälkeä, joten seuraa kainaloita.

      • Anonyymi

        Henkitorven kollapsii on vakava tila koira on ehdottomasti vietävä lääkäriin jos se yskii .Se tarkoittaa henkitorven kasaan painumista koira ei saa happea tarpeeksi.Jatkuva läähättäminen vaeltelu on merkki myös että koira ei voi hyvin.Kakominen josta ei tule oksennusta on myös merkki siitä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkitorven kollapsii on vakava tila koira on ehdottomasti vietävä lääkäriin jos se yskii .Se tarkoittaa henkitorven kasaan painumista koira ei saa happea tarpeeksi.Jatkuva läähättäminen vaeltelu on merkki myös että koira ei voi hyvin.Kakominen josta ei tule oksennusta on myös merkki siitä

        Minun tiibetinspanielini kuoli henkitorven kollapsin takia.Koira sai kohtauksen jossa se haukkoi henkeä veimme heti päivystykseen .Seuraavana päivänä eläinlääkärille
        Henkitorvi painunut kasaan yskää oli jo hoidettu pitkään kortisoni lääkkeillä.Koirani jouduttiin lopettamaan ikää 15-vuotta


    • Anonyymi

      Ota asioista selvää äläkä kysele tyhmiä.

      • Anonyymi

        Koiran yskiminen on aina merkki että koira ei ole terve.Koira eläinlääkääriin tutkittavaksi selvittää mistä yskä johtuu.Se on omistajan velvollisuus hoitaa eläin kuntoon


    • Anonyymi

      Suosittelen koirille valjaita, ne eivät kurista koiraa kurkusta kuten pannat.
      Voi jokainen itselle miettiä, ja kokeilla. Et kummat pukis ulkoilulle itelle ja antas taluttimen kaverin käsiin. Koirankurkku/ kaula/ niska ei ole suunniteltu talutettavaksi.Nykäisyjä tulee helposti jos koira innostuu/ hyppää yms. Se kaulapanta on ihmisen idea taluttimen kiinnitykseen.
      Jokaiselle koiralle löytyy eläintarvikeliikkeestä sopivat valjaat, joilla ulkoiluttaen koiraa ei satuteta.

    • Anonyymi

      Valjaat on mainiot, vaikka olisi bouvier tai irlanninsusikoira.

    • Anonyymi

      Kuristava panta ja se "nokkahihna". Nokkahihna kääntää/vetää päätä sivuun/ylös niin koiraa vitutaa vetää.

    • Anonyymi

      Valjaat ovat juuri tulle rodulle parhaat hallintavälineet. Kannattaa ostaa hiukan pidemmälle kehitetyt ns. "kevyen tuskan valjaat" ne eivät ole kovin kalliit ja toimivat hyvin. Lisäksi ne ovat todela kevyet ja jos jos on menossa asia koiran kanssa mönkään voi koiraa käskyttää kontrolloidusti valjaiden avulla. En ole aivan varma onko niissä jonkinlainen pieni virtalähde tms. ohjauksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2904
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      540
      2761
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1897
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1707
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1382
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      91
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe