Nämä iskelmän sanat kaikuivat korvissani kun lukaisin ja vastasin juuri naapuripalstalla
kanan viisaudesta aloitettuun keskusteluun.
Omilla aivoilla ajattelu on pidetty palstakirjoittelussa vähemmän toivottuna ilmiönä.Hannes Stein opastaa kirjassaan "Vihdoinkin eroon ajattelusta", jonka Kulttuurivihkot 4-5/05 esittelee.
-Pääset esiintymään televisioon,
ajatteleva ihminen televisiossa vaikut5taa koomiselta tai jopa surkealta.
Paljon muutakin kirja kertoo, joten
- Miksi ajatella edes huomispäivää...?
Ei ajatella huomispäivää....
10
770
Vastaukset
- blondeista
Miehet pitävät blondeista
ja ajattelemattomista vaaleaveriköistä.
Älykäs nainen on miehelle kauhistus.- Ajomies
Kun Fortumin optioista tuli tieto niin niitä päiviteltiin, mutta kukaan ei sanonut pomo-MIEHIÄ ahneiksi.
Nyt eräs Tarja sanottiin irti ja vedottiin erityisesti hänen AHNEUTEENSA yksilöimättä.
Päivittäin kuulemme irtisanomisista, mutta erona on se , että "tavis" ei ole saanut työssään tahkottua rutkasti rahaa. Nightwishin pomo-Holopainen sanookin irtisanomisen syynä olleen
ahneuden.
Saikohan tai vaatiko hän optioita kun ei omistanut edes osakkeitakaan ?
Oliko Tarja mielestänneviisas, tyhmä vai peräti ahne? - Setä
Ajomies kirjoitti:
Kun Fortumin optioista tuli tieto niin niitä päiviteltiin, mutta kukaan ei sanonut pomo-MIEHIÄ ahneiksi.
Nyt eräs Tarja sanottiin irti ja vedottiin erityisesti hänen AHNEUTEENSA yksilöimättä.
Päivittäin kuulemme irtisanomisista, mutta erona on se , että "tavis" ei ole saanut työssään tahkottua rutkasti rahaa. Nightwishin pomo-Holopainen sanookin irtisanomisen syynä olleen
ahneuden.
Saikohan tai vaatiko hän optioita kun ei omistanut edes osakkeitakaan ?
Oliko Tarja mielestänneviisas, tyhmä vai peräti ahne?Eiköhän kuitenkin lauluntekijät yleensä tienaa paremmin kuin esittäjät,nämä jäbätjän nyt sattuvat itse olemaan myös mukana bändissä joten tietenkin heille kuuluu suurempi osuus kuin laulajalle,näin on aina ollut,esimerkiksi Abba:ssa tienasivat parhaiten Björn & Benny,tytöt olivat Tarjan tavoin "keulakuvia"
- Ajomies
Setä kirjoitti:
Eiköhän kuitenkin lauluntekijät yleensä tienaa paremmin kuin esittäjät,nämä jäbätjän nyt sattuvat itse olemaan myös mukana bändissä joten tietenkin heille kuuluu suurempi osuus kuin laulajalle,näin on aina ollut,esimerkiksi Abba:ssa tienasivat parhaiten Björn & Benny,tytöt olivat Tarjan tavoin "keulakuvia"
Ajattelemattomuudestahan yritämme keskustella, mutta yritän houkutella sinut "ajattelemaan" eli
Elvis Presley oli
- soittaja
- laulaja
ja paljon muutakin.
Miten hänen tulonsa jaettiin;
saiko säveltäjä, soittaja vain laulaja "kuoria kermat päältä?"
Miten muut keikkoihin osallistuneet ?
Abba hajosi, Beatles-pojat ? - Setä
Ajomies kirjoitti:
Ajattelemattomuudestahan yritämme keskustella, mutta yritän houkutella sinut "ajattelemaan" eli
Elvis Presley oli
- soittaja
- laulaja
ja paljon muutakin.
Miten hänen tulonsa jaettiin;
saiko säveltäjä, soittaja vain laulaja "kuoria kermat päältä?"
Miten muut keikkoihin osallistuneet ?
Abba hajosi, Beatles-pojat ?Elvis oli instituutti sinänsä
Sitäpaitsi ei hänellä ollut omaa bändiä vaan säestäjät saivat tavalliset keikkapalkkiot - Ajomies
Setä kirjoitti:
Elvis oli instituutti sinänsä
Sitäpaitsi ei hänellä ollut omaa bändiä vaan säestäjät saivat tavalliset keikkapalkkiotEn muista milloinkaan tulleen keskusteluun niin paljon tekstareita ja meilejä pienessä ajassa kuin tähän.
Ei todellakaan tiedä etukäteen, mikä milloinkin kiinnostaa ja miten asiaan otetaan kantaa.
Taitaisi palstan tekstikin punastua jos niitä tänne laittaisin ja lainauksissa tulee myös nuo tekijänoikeuskysymyksetkin esiin....
Mitenkähän näissä nettikeskusteluissa lienee ja miten jatkossa tullee käymään.
Eräs bändi aloitti suoltamalla nettiin teoksiaan, lopulta levykustantaja kiinnostui ja heidän levyään kuulemma myydään paljon.
Ei siis ole aina tyhmää antaa ensin ilmaiseksi ja sitten alkaa pyytää maksua... - vierailija
Ajomies kirjoitti:
Ajattelemattomuudestahan yritämme keskustella, mutta yritän houkutella sinut "ajattelemaan" eli
Elvis Presley oli
- soittaja
- laulaja
ja paljon muutakin.
Miten hänen tulonsa jaettiin;
saiko säveltäjä, soittaja vain laulaja "kuoria kermat päältä?"
Miten muut keikkoihin osallistuneet ?
Abba hajosi, Beatles-pojat ?Jos oikein katselin Elviksen elämänkerran kertojia,
hän laittoi paljon hyväntekeväisyyteen, bändin kaverille osti jopa talon ym... joten kaikki on suhteellista...
Miten paljon kihoaa "hattuun" ja haluaa vain omaa hyvää, miten paljon tekee pilossa jopa muillekkinhyvää.... - Ajomies
Setä kirjoitti:
Elvis oli instituutti sinänsä
Sitäpaitsi ei hänellä ollut omaa bändiä vaan säestäjät saivat tavalliset keikkapalkkiotMinulla on paha tapa sanoa ja kirjoittaa ensin ja vasta sitten ajatella.
- Ajattele, mitä sanot
ettet sano mitä ajattelet !
Eräässä naistenlehdessä kerrottiin Asha Bosken (63 v.) jo neljäkymmentä-luvulla alkaneen uran nousseen niin suureen suosioon, että hänen levyjään on myyty enemmän kuin
ELVIKSEN ja BEATLESIEN yhteensä.
Tällä todellisella "kuningattarella" oli lisäksi onni aviosiipassaan. Rabul Dev Burman nimittäin sävelsi monet Ashan esittämät sävelmät.
/MN/39/05 - Ajomies
vierailija kirjoitti:
Jos oikein katselin Elviksen elämänkerran kertojia,
hän laittoi paljon hyväntekeväisyyteen, bändin kaverille osti jopa talon ym... joten kaikki on suhteellista...
Miten paljon kihoaa "hattuun" ja haluaa vain omaa hyvää, miten paljon tekee pilossa jopa muillekkinhyvää....Hyväntekeväisyys konsertteina on tullut hyvin suosituksi viime aikoina. Ilmeisesti siinä on hyvää tahtoa - hyvä maine kasvaa ja lisää suosiota.
Tositarinoita riittää kerrottavaksi monia aivan lähipiiristäkin - toisinpäinkin:
- Sibelius möi rahapulassaan (?) Finlandian oikeudet....
- omapäinen
Voiko tyhmyys vain lisääntyä joukossa
vai onko mahdollisuus yhdessä myös viisastua.
Kas,
siinäpä pulma.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481279Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3915Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763