Istuttiin sohvalla kun mieheni kyrpä nousi yhtäkkiä pystyyn,kiihotuin heti kun näin sen koska luulin tietäväni mitä saan.
Mieheni nousi ylös ja pyysi minua suihkuun kanssaan.Menin perässä ja ihmettelin että mitä nyt.
Istuimme lattialle kun mieheni kysyi että muistanko mitä unta olin nähnyt pari yötä sitten,tottakai muistin sillä pissaleikki uni oli jäänyt kytemään mieleeni ja olin jo salaa kerinnyt nettiinkin katsomaan siitä kuvia.
Mieheni halusi kokeilla ja pienen suostuttelun jälkeen sai minutkin ylipuhutuksi.
Hänen kyrpänsä oli isompi ja kovempi kuin ikinä ennen,pian kyrvän päästä valui pieni kullan keltainen tippa,huoahdin tahtomattani niin kiihottavaa se oli.
Mieheni halusi tuntea kun kusen hänen päälleen,hän meni makaamaan ja asetuin hänen päälleen niin että hänen kyrpänsä oli aavistuksen sisälläni.Aloitin kusemisen,se valui hänen varttaan pitkin karvoille,mahalle ja persvakoon,samalla aloitin ratsastuksen.Mieheni kiemurteli allani kiimassa ja minusta tuntui että tulen heti,se oli taivaallista.
Kun suihkuni loppui jäin hänen päälleen,hän päästi kustaan minun sisälle ja aloitin taas ratsastuksen,koska hänen kusensa oli sisälläni olin aivan täynnä kun naimme siinä ja samalla hänen kustaan valui sisältäni kokoajan pois niin kiduttavan kiihottavasti.
Nousin pois hänen päältään ja menin takaisin istumaan,mieheni pyysi minua levittämään jalkani ja hän kusi minua klittaan sellaisella paineella että tulin heti.Loput kuset mies päästi rinnoilleni.
Kaiken tuon jälkeen mieheni nai minua takaa päin rajummin kuin ikinä,tuon suihkureissun aikana sain elämäni parhaat orgasmit siihen asti.
Mutta pissaleikit jatkuvat edelleen ja niin myös ne paremmat orgasmit.
Tietystikkään ei sovi unohtaa ns.normaali seksiä mutta tuollaiset pikku leikit tuovat kummasti eloa siihenkin.
Pissailemisiin Peegirl

Vastaukset 17
Vanhimmat
Valetta.Ei seisovasta kalusta voi pissata kun se on sisällä.
tuskin olet koska muuten tietäisit että voi,tai voihan olla että olet tiukka nahkainen eetei se siksi onnistu.
Heh heh heh Böahahahaaaaa.
noinko kovin se sattuu ku osusin oikeaan?
Taitaa tässä puristaa se ettet ole ikinä saanut mahdollisuutta kokeilla.
Mutta lapsellisuudellakin on rajansa.
Kyllä se onnistuu, kun on kyseessä novelli.
Mulla ei kuitenkaan seisokin aikana tule mitään, mutta siitähän ei ollut kysekkään, vaan novellista.
AIVOT, niin elämä voisi olla hiukka helpompaa.
Aihe ei sinänsä minua kauheasti kiinnosta. Hyväksyn silti kusemisjutut kahden ihmisen välille jos molemmat niin haluavat.
Jutusta sinänsä - se oli surkeasti kirjoitettu. Aiheen kuin aiheen saa jotenkuten mukavaksi, jos osaa kirjoittaa.
tämä oli todella hyvä novelli jos haluat nii voisitko vaa minulle kirjoitella???mailin kautta??
no toi oli siis tosi hyvä=)
...toteutus tökkii. Teksti oli aivan hanurista!
just näin! aihe hyvä, teksti huono. sitäaitsi se on lääketieteellinen fakta, että virtsaputki sulkeutuu niin naisella kuin miehelläkin kiihotuksen aikana, ettei vahingossakaan pääsisi kuseksimaan toisen päälle niin kovin kuin sitä haluiaisikin...
seisovalla kyrvällä pystyy kusemaan. Se vain vaatii todella paljon harjoittelua. Älkää te, jotka ette asioita harrasta ja niistä mitään tiedä, tulko väittämään mikä on mahdollista ja mikä ei.
Ja vaikka se ei teiltä onnistukaan, saattaa olla että on muita joille se onnistuu.
Te saatanan vastarannankiisket ette ehkä, luuloistanne huolimatta, ole mitään ihmisen prototyyppejä, joiden perustella muut ihmiset on suunniteltu!
ne jälleen päästäny sut pois sieltä kopista ja köysistä?
Ei olis saanu tehdä niin.
Ei tarvi laittaa sesoon kun menee pissalle,mulla tulee ihan kun on hätä.Miks pissata vaikeimman kautta?
Viimeksi neljä yötä takaperin otin vaimoltani pissat suuhun. Tuli paljon ja rajusti.
Kiihottuneena pissaaminen vaatii ponnistelua, että saa tulemaan. Pari, kolme minuuttia selkä kaarella klittaa runkaten ja jo tirahtaa.. *nam*
Hankin juoksevan veden taloon, niin ei oo enää tarvinnu kusta juoda. Suosittelen myös sinulle.
äkkiä ittes hullujenhuoneelle.
Mene mene!!
todella olla noin SAIRAITA?!
Ilmeisesti voitte.
Valitettavasti.