Olen jossakin vaiheessa hakemassa eläinlääkäriopintoihin helsinkiin, sillä niitä ei oikeastaan muualla (tietääkseni?) järjestetä. Joutuisin seitsemän seuraavaa vuotta asumaan omillani, ison koiran kanssa helsingissä mitä luultavammin kerrostalossa. Onko hajuakaan, mitä hintaluokkaa yksiön tai kaksion vuokra siellä päin on? Kuinkahan siellä pystyy itsensä elättämään, kun ei oikein töissäkään voi käydä... Huolestuttaa, että joudun vaihtamaan alasuunnitelmaa siksi, että etelä-suomeen muutto pelottaa tai että siellä asuminen opiskelijana on liian kallista. Kenelläkään kokemuksia?
Pärjääkö Helsingissä?
10
2693
Vastaukset
- molopää
Ei opiskelija-asunnot ainakaan kalliita ole, on nimittäin monen vuoden kokemus. Nykyisin sen saa vielä melko helposti
- Pääkaupunki
Ehdotan, että muutaisit johonkin Helsingin lähikaupunkiin esim. Vantaalle tai Espooseen. Moni opiskelija ajaa tunnin bussilla Helsinkiin.
Junalla saattaa päästä esim. Vantaalta Helsinkiin 30 minnutissa. - Mää
...
- PK-opisklieja
PK-seudulla opiskelu ei ole kallista, jos suostuu asumaan solussa ja kulkemaan kouluun jonkin matkaa. Ongelmia tulee sitten valmistuessa, kun huomaakin yhtäkkiä täällä asumisen kalleuden. Asumismenojen kasvu opiskelija-asuntolan yksiöstä (edullisimmat alle 300 eur) markkinayksiöön (550 eur normi) saattaa yllättää, etenkin kun valmistuessa rupeaa tekemään mieli hieman isompaa asuntoakin (kaksiot sitten alkaen 600 eur, riippuu kai eniten sijainnista).
Sinulla vaan jos on iso koira, niin soluasuminen ei ole vaihtoehto (elukat kielletty, ainakin HOASilla) ja opiskelija-asuntosäätiöiltä ei yleensä anna yksiöitä aloittaville opiskelijoille.
Yksiöiden markkinavuokra on 450-550 euroa/kk, joten pelkällä opintotuella (tuki as.lisä 450 eur käteen marraskuusta alkaen) et niihin yllä. Lainaa tietysti saa 300 eur/kk (jotakuinkin?), mutta tuostahan tulee 7 vuodessa aika kiva potti.
Eläinlääketieteellisen opiskelijoilla ei tietääkseni ole varsinaisesti mitkään erityisen suuret kesätyöansiotkaan (TKK:n puunjalostus olisi tässä suhteessa parempi opiskelupaikka).
Jollet satu tuntemaan vuokranantajaa joka suostuu vuokraamaan kämppänsä alihintaan, on tilanteesi aika lohduton.
Yksi vaihtoehto on kimppa-asuminen yksityisellä/op.asuntosäätiön perheasunnossa, jossa koirakin jo elää mukavammin. Sitä varten tarvitset sitten koirahenkisiä ystäviä, jotka ovat valmiita asumaan kanssanne.- tytteli
Nii-in, ne soluasunnot tai jotkin opiskelija-asunnot eivät tule kysymykseen, sillä mulla on semmonen nelkytkilonen koiranruntti enkä missään nimessä aio sitä jättää esim. vanhemmilleni asumaan. Opintoni kestävät hyvässä lykyssä seitsemän vuotta, joten tuntuu hiukan hullulta asua opiskelijana, ilman kunnollista toimeentuloa niin pitkä aika. Saas nyt nähdä miten paljon ne opinnot tulee muutenkin maksamaan.. :/
- tytteli
tytteli kirjoitti:

kuitenkin tietää, ettei opiskelu helsingissä oikeastaan kalliimpaa ole, kuin esim. joensuussa.
- PK-opiskeloinen
tytteli kirjoitti:
kuitenkin tietää, ettei opiskelu helsingissä oikeastaan kalliimpaa ole, kuin esim. joensuussa.
Opiskeluhan on Suomessa maksutonta. Tämän sanatarkasta toteutumisesta voi sitten kiistellä, esim. 400 euroa kirjoihin/6kk ei ole tavatonta. Joissain oppilaitoksissa joutuu kattamaan omia työmateriaalikustannuksiaan jne jne, mutta kuitenkin, saman se maksaa joka kaupungissa.
PK-seudulla asuminen on hintavampaa, paitsi opiskelija-asunto-asuminen. Ruoka ja muut elinkustannukset ovat hieman kalliimpia kuin maakunnissa, mutta opiskelijaruokalat veloittavat saman 2,35 euroa/ateria joka kaupungissa.
Julkisen liikenteen käyttäminen ei ole opiskelijalle PK-seudulla sen kalliimpaa kuin skutsissakaan, mutta täällä on se hyvä puoli että julkisilla pääsee joka paikkaan. Omaa autoa täällä ei ole järkeä pitää.
Harrastusten hinnoista en oikein osaa sanoa, kun omat harrastukseni ovat "ilmaisia".
Ravintolassa juominen ei liene hirmuisen kallista täällä, syöminen voi olla jos valitsee väärän ravintolan.
Opiskeluun Helsinki on mitä hauskin paikka. - pipsa(alkup.)
PK-opiskeloinen kirjoitti:

Opiskeluun Helsinki on mitä hauskin paikka.Voihan sitä työtä tehdä vaikka vain muutamana päivänä viikossa, pärjäisit sittenkin hiomattavasti paremmin.
- jos on rahaa..
Opiskelija pärjää helsingissä, jos on sitä rahaa!
Hoas:in kämpät eivät ole kovin kalliita, mutta opiskelunsa juuri aloittanut ei saa kuin soluasunnosta yhden huoneen. eläimiä ei mielestäni saa sinne viedä. opiskelu maksaa ja asuminen muualla kuin hoasilla on sairaan kallista! ellei sitten käy hyvä tuuri ja löydä joltain yksityiseltä tosi halpaa kämppää. yksiöt on ainakin sen 400 kuussa ja kaksiot sit enemmän. meillä 45neliön kaksio ja 700 vuokra! helsinki muuten on ihan kiva paikka, ihmisiä ja virikkeitä paljon, ettei ainakaan yksinäistä tuu. tsemppiä sulle! - Räpätäti
Itse olen vasta toisen asteen opiskelija, joten ehkä vähän huono solkkaamaan kattavasti kaikista yliopistoelämän elinkustannuksista, mutta kokemusta helsinkiläisestä opiskelijaelämästä on kyllä kahden vuoden ajalta.
Asun HOAS:illa kaverikämpässä luokkakaverini kanssa, Helsingissä vajaan puolen tunnin matkan päässä keskustasta julkisilla. Meillä vuokra on 221 euroa per nuppi kuussa, kämppä perussiisti HOASin tapaan ja keittiö ja kylppäri juuri uusittu. Elän vielä täysin vanhempien kukkaron nyörejä myöden, tukea ei tipu ja töihin en ole vielä nähnyt tarvetta. Kohtuullisesti pärjään, kotona on varaa syödä mutta juhlimisesta ja leffailloista on silloin tällöin kieltäydyttävä.
Lukiossani on useita kauempaa muuttaneita ja ystäväpiirissänikin on useita yksineläjiä. Sinua lohduttanee tieto, että Vantaalta voi yksiön, peräti kaksionkin saada HOASilta yksin, eläimet näissä on usein sallittu. Vuokrat pyörivät 400-500 erkissä. Yksi ystävistäni asuu Espoossa yksityisellä ja maksaa viitisen sataa vuokraa 35 neliön yksiöstään.
Toivoa on, siis. Onnea!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454990Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481119- 131053
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8927Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713