masentunut "ilman syytä"

Mulla on tuossa vähän alempana mun juttu jonka otisikko on:Miks nyt?

Ihan kuin olisi omaa juttua lukenut kun luin ton sun stoorin..

Miten läheinen tän voi ymmärtää kun ei itsekkään ymmärrä.
Mun mies ainakin jollain tapaa "pakenee"aihetta kun yritän tai haluan keskustella et mitä on olla masentunut tai että miks ei jaksa jotain.

Mutta tällästä tää on..aina väsyttää.

Minulla jokasyksyinen vaiva tämä masennus näköjään,kolme syksyä jo sama juttu ja aina ajattelen että ei se nyt enää...

Huomaan että ei elämä ole toisaalta sen kummempaa kuin aiemminkaan,eli sitä samaa tasapaksua mutta kun syksyn masennuskausi iskee,on kuin mieli tarrautuisi ihan kaikkeen...Aina olen ollut ylipainoinen mutta juuri nyt se tuntuu olevan yksi syy masennukseeni,jonka ympärille kiertyy ihan kaikenlaiset asiat...

Koska olen lihava,kuvittelen että mieheni ei enää rakasta minua,halua minua ja pitää tyhmänä.Lihavuuteni vuoksi en mielestäni onnistu missään mitä teen,en halua mennä minnekkään ihmisten ilmoille,en jaksa siivota,laittaa ruokaa,maksaa laskuja,en edes kykene vastaamaan puhelimeen jos näen että puhelu tulee jostain minulle tuntemattomasta numerosta...

Toisaalta en näytä olotilaani varsinaisesti kenellekkään,yritän "esittää tervettä",muiden ihmisten kanssa käyttäydyn normaalisti ja vain sisimmässäni huudan omaa kurjuuttani.Kukaan jolle en ole asiasta puhunut ei varmasti koskaan arvaisi mitään.

Olen kuvitellut aina olevani vahva ihminen,ja nyt kun minussa paljastuikin tällainen onneton "heikkous",en voi sitä oikein itsellenikään myöntää.Siksi puhuminen kelle tahansa on suunnaton kynnys jota en mielelläni ylitä.Lääkkeitä en syö,johtuen siitä etten kykene menemään lääkäriin.

Koen,että olen onneton ruikuttaja oikeasti sairaiden joukossa jos menen häiritsemään kiireisten tohtori-ihmisten työtä terveyskeskukseen..Ajattelen,jos olenkin vain laiska ja saamaton ja lääkäri määrää minulle masennuslääkkeitä vain jotta pääsisi eroon turhasta potilaasta.

Siksi olenkin todella yksin asiani kanssa,mielessäni mietin kaikenlaista kokoajan,mutta ulosanti on olematonta.Miehelleni olen yrittänyt vihjata asiasta,mutta hänkään ei halua ymmärtää,hänelle masentunut sanana on lähes sama asia kuin hullu,ymmärtämättömyys johtunee siitä ettei hän ole koskaan joutunut kohtaamaan masentunutta ihmistä aiemmin...

Koetan selvitä tästä suosta siis yksinäni,pelkään vain kuinka se sujuu.Ehkä tämä syksy menee ohi suht hyvin mutta kuinka tulevina vuosina?Selviänkö tästä jatkossa yksin...

minä myös olen monta kertaa sanonut että lähde jos et kestä mua. en halua että poikaystäväni joutuu kärsimään mun takia, varmasti on parempi olla sellaisen kanssa joka on terve eikä ole eka 2 päivää paremmalla tuulella ja seuraavaksi itke ja huuda puhelimeen mitä nyt hengenvetojen välissä voi sanoa.. mutta uskon että tämä apu on riittävä minulle. toivon vain että saisin sairaslomaa lisää koska tällähetkellä koulu ei kiinnosta yhtään ja olisi typerää mennä sinne jos olo on tällainen... olen saanut ennen hyviä numeroita ja nyt huomasin syksyllä suuren laskun motivaatiossa. haluaisin näyttää kuinka hyvä olen ja masentuneena en jaksa panostaa asioihin niin paljoa kuin haluaisin ja se taas lisää masennustani.

poikaystäväni on ollut paljon minun tukena ja saan kiittää häntä suuresti siitä. hän pelastaa minut kuolemalta jo toisen kerran...

onneksi äitini ymmärtää minua ja ystävät.. he tietävät mitä on masennus ja millaista se minulla on, poikaystäväni ei sitä huomaa kunnolla. äitini luokse olenkin menossa nyt hetkeksi, poikaystäväni saa hermolomaa minusta ja minulla on vierellä sellainen ihminen jonka kanssa voin keskustella asioista ilman että tunnen olevani vaivaksi tai turhaksi ihmiseksi.

nyt tähän masennukseen on liittynyt tuo jumalaton syöminen... mutta en oksenna niinkuin bulimiaa sairastavat..mun oksennusrefleksi on muutenkin aika vahva. se masentaa mua vielä enemmän. olen yrittänyt saada painoani pois ja nyt sitten menen hurjasti takapakkia kun syön... ja jos en syö niin sitten nukun ja itken.. joten mieluiten syön.. se on kuitenkin rauhoittava kun taas nukkuminen tekee hallaa unirytmille ja itkeminen väsyttää ja saa minut tuntemaan entistä huonommaksi ihmiseksi.

onneksi poikaystäväni ei välitä vaikka painoni on noussut tämän takia.