kuka muistaa...

Ottaessani ensimmäisen asuntolainani vuonna 1993, oli korko marginaaleineen 11%:n pintaan. Alaspäin oli kuitenkin tultu jo reilusti. Paljonko mahtoi olla se korkein lukema? Ja onko mahdollista että vielä palataan edes lähelle niitä prosentteja?
6492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juu ei ollut lainaa mutta pidin säännöllisesti osan varoistani 1kk korkeakorkoisilla tileillä ja muistan että paras korko mitä sain vuonna 1991 alkuvuodesta oli 19 prosentin korko yhdelle kuukaudelle. Ei en usko että semmoiseen koskaan enään palataan siihenhän vaikutti myös suomenpankin antolainaussäännöstelyn loppuminen ja lopulta markan kellunta. Mutta kyllä hyvin voidaan mennä tuonne 6% tuntumaan jos pahasti markkinat vielä tästä ylikuumentuisivat.

Äänestä

Jep mäkin maksoin parhaillaan 13.5% korkoa 1987 lopussa. Ja mikäli uskoisin tämän palstan kirjoittajia, on korot koko euroopassa (sieltähän se euribor syntyy) lähes 15% vielä tänä vuonna ;-)
Realistisin max korko lienee jossain 5% tuntumassa. Eli nouseehan noi korot jollain aikavälillä, mutta jos katsoo mitä tahansa tilastoa, ei ole minkäänlaisia odotuksia euriborin 5% saavuttamiseen pidemmälläkään aikavälillä. Eli uskon että korot nousee
+70% HEI sehän on jo 4,23%, kun se nyt on 2.489%
sehän tekee jo 200 000€ lainalle yli 140€/kk lisämaksua ;-) jos 25v laina-aika. Jos näin käy ensi vuonna -> yleiskorotukset keskiansioon min 2% keskiansio 1500€ = 20€/kk ja 2 maksajaa, eli
kahden hengen talouteen tämä tekee 100€ kk loven, miten tästä voi selvitä ;-)

Äänestä
  • naru kaulassa ja jättää velat perinnöksi perävakomaalarille.

    Äänestä

ennen devalvaatiota oli vuosikorko 20 % paikkeilla korkeimmillaan.
Itse maksoin 15,3 % korkoa.

Äänestä
  • ekonomistisukupolvi ei noita aikoja muista, koska oli kapaloissa silloin. Ja sen takia niistä tuntuu, että maailma romahtaa ja taivas syttyy tuleeen jos korko on yli 5%.

    Äänestä

  • nuori... kirjoitti:

    ekonomistisukupolvi ei noita aikoja muista, koska oli kapaloissa silloin. Ja sen takia niistä tuntuu, että maailma romahtaa ja taivas syttyy tuleeen jos korko on yli 5%.

    Muistan kun pankkitalletukseni korko oli Interbankissa 15,1%... sitten siitä meni 3 vuotta ja ostin rommauksen jälkeen nykyisen asuntoni hintaan tasan 30.000 euroa. Rommaushinnastakin sain vielä 10% pois. Olin ainoa kiinnostunut.

    Nyt saisin tästä heti 85.000 euroa... Joku sanoo, että ei olla kuplassa! Taas ihan samat merkit ilmassa kuin v.1989.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


korot -90-luvun alussa? kirjoitti:

Ottaessani ensimmäisen asuntolainani vuonna 1993, oli korko marginaaleineen 11%:n pintaan. Alaspäin oli kuitenkin tultu jo reilusti. Paljonko mahtoi olla se korkein lukema? Ja onko mahdollista että vielä palataan edes lähelle niitä prosentteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu