NG:n puolustusrouva moitti kuulusteluvideoiden julkaisua.
Miksiköhän?
Niistähän syntyi suurin haloo täälläkin, olihan ne jutut ihan poskettomia ja vailla logiikkaa.
Siis miksi NG:n edustaja katsoi ne niin pahaksi asiaksi kansan silmille?
Miksiköhän?
Niistähän syntyi suurin haloo täälläkin, olihan ne jutut ihan poskettomia ja vailla logiikkaa.
Siis miksi NG:n edustaja katsoi ne niin pahaksi asiaksi kansan silmille?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei pahaksi kansan silmille, vaan kyse on Nissen oikeuksista.
Totta puhut siinä, että Tuomisen jutut olivat täysin vailla logiikkaa.
Epäilty, joka lopuksi todettiin syyttömäksi. Poliisin toiminta oli tiedottamisessa muutenkin syvältä. Eli tuleekohan siitä maan tapa että kaikenlaisista rikoksista epäiltyjen kuulusteluja levitellään kansan töllisteltäväksi.
Ja esitutkintapöytäkirjoja levitellään kuin markkinoilla.
Poliisin toiminta oli täysin lain mukaista, että siitä ei kannata antaa väärää tietoa.
Jos "andiamo" löytää viranomaisten toiminnasta, jotain huomautettavaa niin parempi laittaa valitus-prosessi päälle - eikä täällä itkeä.
Ei itketä tippaakaan, naurattaa lähinnä ja tyytyväinen on mieli kun Nissen ajojahti päättyi rökäletappioon poliisilla ja syyttäjällä.
Mutta se mitä näillä palstoilla nykyisin vielä Bodomista itketään on tuomioistuimen toiminta. Mutta turha siitä täällä on itkeä, pistäkää valitusprosessi päälle!
Poliisin,eli tutkija Tuomisen motiivina oli aikaansaada painetta tunnustukseen.
Poliisi uskoi syyksi luettavaan tuomioon viimeiseen asti,siitä kertoo myös "bluffi" tunnustuksesta,joka sittemmin selvisi potaskaksi.
Julkisuus loi painetta , jonka piti johtaa tunnustukseen.
Mitenkäs sitten kävikään,9-0 syytön ?