Öljyn kulutuksesta

Toyotan suuren öljyn kulutuksen suhteen ei tarvitse olla vikaa missään, se taitaa olla ominaisuus.
Itselläni oli aikaisemmin 1.6 Corolla vm-00 ja jatkuvasti sai kallista merkkiöljyä olla lisäämässä.
Seuraavaksi omistin 2.0 Avensiksen jossa samaa vikaa, öljyä sai lisätä kerran kuussa jo tarkistamattakin.
Huollossakin sanottiin että kyseessä on vain ominaisuus, uskottava se on.
Toki jokainen automerkki kuluttaa jonkin verran öljyä, koska se on moottorin toiminnan kannalta välttämätöntä, toiset enemmän, toiset vähemmän.
607809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Työkaverillani on Audi A3 2.0TDi vm. -04. Se vie öljyä litran/3000km. Huollossa ovat sanoneet että on aivan normaalia, jos menee litra/1000km, sitten on jotain vikaa. Kaveria alkaa ketuttaan lisätä vähän väliä öljyä, joka maksaa 20e/l. (Koska ei saa käyttää kuin vag-longlife öljyä)

Äänestä
  • Taitavat toýotan omistajat kokea melkoista alemmuuskompleksia kun aina pitää vetää keskusteluun mukaan Audi, WV tai Peugeot ja todistella kuinka niissä paremmissakin autoissa huhujen mukaan on samanlaisia ongelmia. Säälittävää.

    Äänestä

  • WV_ kirjoitti:

    Taitavat toýotan omistajat kokea melkoista alemmuuskompleksia kun aina pitää vetää keskusteluun mukaan Audi, WV tai Peugeot ja todistella kuinka niissä paremmissakin autoissa huhujen mukaan on samanlaisia ongelmia. Säälittävää.

    !!!

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    !!!

    Toyotassa. Kaikkea nuo amisjannut keksii!

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    !!!

    Kyllä, tiedän ettei Pösö kuluta öljyä... tarkoitin vain sitä että näiden toyota fanaatikkojen oman merkin puolustelu perustuu lähinnä muiden automerkkien osoitteluun kun eivät reppanat muuhunkaan pysty.

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    !!!

    mutta japanilaisissa näyttää olevan tuo öljyn syöminen ominaisuus. Mistä sitten johtuukaan? Itselläni on kokemusta eurooppalaisista ja japanilaisista autoista ja japanilaiset ovat olleet ainakin tähän mennessä noita öljysyöppöjä. Mitä tästä voi päätellä? Aivan sen, että ostakaapa laatua euroopasta, niin ei tarvitse noita mittatikkuja olla jatkamassa.

    Äänestä

  • lujia kirjoitti:

    Öljysyöppöjä japseja tuskin löytyy ensimmäistäkään. Eurooppalaisissa valitettavasti öljyn kulutusta vielä esiintyy. Johtuu ilmeisesti laadun suurista vaihteluista. Toyotalla ym. laatu on tasaisen hyvää.

    Äänestä

  • Latex kirjoitti:

    !!!

    mutta Tojoissa tuntuu olevan SUURI tyyppivika kertoi Toyotan huoltomies. Kaverin Avensikseen vaihtoivat nyt eräät jenkkiöljyt, kulutuksen pitäisi puoliintua.

    Äänestä

  • Pösöissä kirjoitti:

    mutta Tojoissa tuntuu olevan SUURI tyyppivika kertoi Toyotan huoltomies. Kaverin Avensikseen vaihtoivat nyt eräät jenkkiöljyt, kulutuksen pitäisi puoliintua.

    Me kaikki tiedämme ettei öljyä kulu sen vertaa että tikusta huomaisi. Mitä sanoisit jos maahantuoja haastaisi sinut oikeuteen näistä valheistasi? Kannattaa miettiä mitä laukoo ettei käy vielä huonosti.

    Äänestä

  • juttu? kirjoitti:

    huomaa kun auto vie öljyä 7 litraa kymppitonnille.

    Äänestä

  • tuon tikusta kirjoitti:

    Jutuistasi tosiaan huomaa ettei ÄO:sikin on samaa luokkaa.

    Äänestä

  • tuon tikusta kirjoitti:

    huomaa kun auto vie öljyä 7 litraa kymppitonnille.

    Sehän saa viedä reilusti enemmänkin ja se on maahantuojan mukaan normaalia.

    Äänestä

  • lujia kirjoitti:

    mutta japanilaisissa näyttää olevan tuo öljyn syöminen ominaisuus. Mistä sitten johtuukaan? Itselläni on kokemusta eurooppalaisista ja japanilaisista autoista ja japanilaiset ovat olleet ainakin tähän mennessä noita öljysyöppöjä. Mitä tästä voi päätellä? Aivan sen, että ostakaapa laatua euroopasta, niin ei tarvitse noita mittatikkuja olla jatkamassa.

    Opelilla tosiaan paloi öljyä kohtuuttomasti. Muilla euroautoilla samoin kuin japseilla ei öljyä ole tarvinnut lisätä koskaan.

    Äänestä

  • juttu? kirjoitti:

    Me kaikki tiedämme ettei öljyä kulu sen vertaa että tikusta huomaisi. Mitä sanoisit jos maahantuoja haastaisi sinut oikeuteen näistä valheistasi? Kannattaa miettiä mitä laukoo ettei käy vielä huonosti.

    Kahdeksan Tojon kokemuksella tiedän että kyllä nämä kieltämättä öljyä jonkinverran loppasevat, melko uudetkin. Eurot kokemuksen mukaan pitävät öljynsä paremmin. Tuntuu että öljynkulutus olisi vvt-i-koneilla jonkinlainen ominaisuus, taitaa olla töitä tuotekehittelyn saralla.

    Äänestä

  • 2tojotaa kirjoitti:

    Kerroit että VVT-i koneella on kulunut öljyä. Kerro miten uudella ja miten paljon. Minulla ei kulu öljyä samalla koneella joten asia kiinnostaa. Myös huollossa asia kiinnostaa.

    Äänestä

  • uudet? kirjoitti:

    Kerroit että VVT-i koneella on kulunut öljyä. Kerro miten uudella ja miten paljon. Minulla ei kulu öljyä samalla koneella joten asia kiinnostaa. Myös huollossa asia kiinnostaa.

    -02 1.6 vvt-i terra sedan aj. 72 tkm keskimäärin 0.3l/15 tkm.

    Äänestä

  • 2tojotaa kirjoitti:

    -02 1.6 vvt-i terra sedan aj. 72 tkm keskimäärin 0.3l/15 tkm.

    Minulla menee noin puolet tuosta (1,5 desiä/15tkm), tosin mittaaminen alkaa olla hankalaa kun kulutus on kuitenkin lähes olematonta. Onkohan muuten mittatikku siten öljypohjassa että öljytilan poikkipinta-ala ei muutu eri kohdissa? Silloinhan pystyisi tikun ala- ja ylärajan välin tasaisesti jakamalla saada alle desin tarkkuuksia. Huollossa kylläkin laitettiin viimeksi öljyä millin pari yli yläviivan kun katsoin tasaisella tallin lattialla.

    Äänestä

  • 2tojotaa kirjoitti:

    -02 1.6 vvt-i terra sedan aj. 72 tkm keskimäärin 0.3l/15 tkm.

    Tuostahan tulisi 0.6dl/30tkm. Volkkareihin joudutaan usein lisäämään LL-öljyä vaihtovälillä joten sitä kuluu kaksin-kolminkertainen määrää ainakin. Minusta 3dl/15tkm on vielä aivan normaalia.

    Äänestä

  • paljon? kirjoitti:

    Tuostahan tulisi 0.6dl/30tkm. Volkkareihin joudutaan usein lisäämään LL-öljyä vaihtovälillä joten sitä kuluu kaksin-kolminkertainen määrää ainakin. Minusta 3dl/15tkm on vielä aivan normaalia.

    Noin paljon volkkareihin ruveta lisäämään. Minulla kun on toinen LL-huoltoväliä noudattava menossa ja lisäystarve on ollut 0,5 litraa tuolla koko 30000:lla. Pitääkin mennä ostamaan varastoon, jos se vaikka tänään alkaa kuluttaan.

    Äänestä

Olen vuoden ajan lueskellut tällä palstalla olleita kommentteja Toyotan öljynkulutuksista. Pakko kait niihin on uskominen mutta itse kai kuulun niihin poikkeuksiin jolla on toisenlainen kokemus. Edellinen Ave 1,8 -99 laihaseos koneella ajoin 128tkm ja siihen mennessä ei kertaakaan lisätty öljyä vaihdon (15tkm) välillä. Nykyinen 1,8 -03 39tkm, ei ainakaan vielä ole näyttänyt minkäänlaisia merkkejä öljyn vajautumisesta. Öljynä ole käyttänyt kaikissa autoissani v.-87 alkaen MOBIL RALLY FORMULA 5w-50. Liekkö tuo sitten laadultaan niin "huonoa ruokaa" ettei se kelpaa syötäväksi. Vielä ihmeellisemmältä tilanne näyttää kaverini Carinasta 2,0 aut. -95 ajettu 360tkm eikö vieläkää vaadi lisäystä vaihdon aikana (15tkm).

Äänestä
  • Mutta eiköhän aika monet provo -piip- ole käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, siitä näiden viestien suuri määrä johtuu. Omat tojoni ovat kulkeneet myös ilman öljyn lisäyksiä.

    Äänestä

  • tojo-pekka kirjoitti:

    Mutta eiköhän aika monet provo -piip- ole käyttänyt tilaisuutta hyväkseen, siitä näiden viestien suuri määrä johtuu. Omat tojoni ovat kulkeneet myös ilman öljyn lisäyksiä.

    Tuota Toyotan männänrengas ongelmaa luultiin aluksi renkaan karkaisuvirheeksi, mutta todellisuudessa ongelma onkin männän helman jäähdytyksestä. Puutteellisen jäähdytyksen seurauksena öljyrengas jumiutuu uraansa ja aiheuttaa öljyn syönnin.
    Niimpä nyt männänrengasremontissa olevat autot, saavat samalla myös uuden öljytikun, jossa öljyn tasoa on nostettu ts. tikku on lyhyempi kuin alkuperäinen.
    Niimpä halvin ja ennakoiva korjaustoimenpide, onkin nostaa öljyn pintaa sentillä yli normaalin jolloin roiskevoitelu tehostuu ja männänhelma jäähtyy tehokkaammin.

    Äänestä

  • VTT-i kirjoitti:

    Ilmoitetaankos öljytilavuuskin sitten tikun pituuden mukaan, tyyliin litrojen sijasta senttejä? Pysyyhän öljynkulutuskin maltillisempana kun lisätään sentillä viivojen väliä. Voi tojohojo!XP

    Äänestä

  • Itse olen hyvän matkaa kolmatta vuotta ajellut Avella enkä kertaakaan ole lisännyt vaihtojen välillä öljyjä. En ole itse asiassa edes katsonut koko määriä, eiköhän joku valo syty jos liikaa vähenee.

    Luulen vähän että koko asia on väreitä siitä viiden vuoden takaisesta muutaman tuhannen auton valmistuserästä josta männänrenkaat olivat susia. Tätä sitten provoilijat toistelevat "totuutena".

    Äänestä

  • Caesar kirjoitti:

    Itse olen hyvän matkaa kolmatta vuotta ajellut Avella enkä kertaakaan ole lisännyt vaihtojen välillä öljyjä. En ole itse asiassa edes katsonut koko määriä, eiköhän joku valo syty jos liikaa vähenee.

    Luulen vähän että koko asia on väreitä siitä viiden vuoden takaisesta muutaman tuhannen auton valmistuserästä josta männänrenkaat olivat susia. Tätä sitten provoilijat toistelevat "totuutena".

    Sama täällä. 1.6 farkku vm 2000 ja ei ole ollut koskaan öljyn lisäyksen tarvetta.

    Samoin ei ole ollut kuukauden kuluttua viisi vuotta olleessa autossa mitään muutakaan vikaa jollei polttimojen vaihtoja lasketa viaksi.

    Äänestä

ko. ominaisuus. Öljynpinnan laskua vaihtovälillä ei silmin huomaa. Ehkä tarkemmilla menetelmillä selviäisi onko kulutus 1 vai oeräti 2 desiä vaihtoväliä kohti.
Ehkä ei kannattaisi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä muutaman täällä kuullun tarinan perusteella kun autoja myydään parikymmentätuhatta vuosittain.

Äänestä
  • Ei noin pienellä vaihtovälillä tikullista kulukkaan!

    Äänestä

  • ajan kirjoitti:

    Ei noin pienellä vaihtovälillä tikullista kulukkaan!

    toyotalla tiedetään itsekkin moottoriensa kehno mekaaninen kestävyys koska eivät uskalla/halua muuttaa huoltovälejä nykyaikaiseen 20 tai 30 tkm:iin. Ovat nähtävästi tietoisia tuosta öljynkulutus ongelmasta tuon naurettavan lyhyen 15 tkm:n johdosta.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    että sä luulet. tietoa ei sitten olekaan edes nimeksi. huoltovälit on nimittäin 30 tonnia. voipi ihan itse lukea vaikka ohjekirjasta tai nettisivulta, jos osaa.

    Onneksi huoltojen välillä tehdään väliöljynvaihto kuten monet esim. VW:lläkin ajavat tekevät. Tällaista syntyy pitkistä vaihtoväleistä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=567&posting=22000000011440108

    Äänestä

  • ajan kirjoitti:

    Ei noin pienellä vaihtovälillä tikullista kulukkaan!

    Tällaisella kulutuksella ajaisi öljyä lisäämättä noin 100tkm.

    Äänestä

  • irwin kirjoitti:

    että sä luulet. tietoa ei sitten olekaan edes nimeksi. huoltovälit on nimittäin 30 tonnia. voipi ihan itse lukea vaikka ohjekirjasta tai nettisivulta, jos osaa.

    Jep, huoltoväli on 30 tonnia, mutta öljyt jne. vaihdetaan kuitenkin 15 tonnin välein. Mutta kun tuota 15 tonnin "huoltoa" ei kutsutakkaan huolloksi, niin on saatu huoltoväliksi nimellisesti 30 tn. Kuuluu samaan sarjaan kuin se, että tojotassa ei ole vikoja. Niitä, mitkä muissa merkeissä luetaan vioiksi, ovat tojotassa ominaisuuksia.

    Äänestä

  • ominaisuus kirjoitti:

    Onko tämä totta?
    Tää oli kyllä kuukauden juttu!
    Hyvä tojota!

    Äänestä

  • Apiina kirjoitti:

    Onko tämä totta?
    Tää oli kyllä kuukauden juttu!
    Hyvä tojota!

    - Toyotan huoltoväli on muka 30t km paitsi että huollossa pitää käydä 15t km välein
    - Toyotassa ei ole vikoja (on vain ominaisuuksia)
    - Toyotat ovat luokkansa turvallisimpia vaikka eivät tilastojen / testien mukaan sitä olekaan
    - Toyotassa on 9 turvatyynyä mainosten mukaan, mutta vaikka kuinka laskisi niin 7 niitä vain on (mainosmiehet laskevat laskevat 1 turvaverrhon 2 tyynyksi)

    Toyotan erinomaisuus taitaa olla vain suurta kusetusta ja mainosmiesten perusteetonta hehkutusta.

    Äänestä

  • irwin kirjoitti:

    että sä luulet. tietoa ei sitten olekaan edes nimeksi. huoltovälit on nimittäin 30 tonnia. voipi ihan itse lukea vaikka ohjekirjasta tai nettisivulta, jos osaa.

    Huolletaan 15tkm välein ja sillä sipuli, hyvä näin. Kyllä sen pidemmällä matkalla näkee, että millä autolla on vaihdettu öljyt 15tkm välein ja millä 30tkm välein.

    Mutta toisaaltahan nuo Volkkarin koneet vie ymmärtääkseni sen verran öljyä, että vain itse öljyn VAIHTO on jäänyt pois, sehän vaihtuu kuitenkin ennen vaitoväliä. TM:kin huoltamotestin osana oli se, että löytyykö hyllystä Volkkariin sopivaa öljyä. :)

    Äänestä

  • VW_ kirjoitti:

    - Toyotan huoltoväli on muka 30t km paitsi että huollossa pitää käydä 15t km välein
    - Toyotassa ei ole vikoja (on vain ominaisuuksia)
    - Toyotat ovat luokkansa turvallisimpia vaikka eivät tilastojen / testien mukaan sitä olekaan
    - Toyotassa on 9 turvatyynyä mainosten mukaan, mutta vaikka kuinka laskisi niin 7 niitä vain on (mainosmiehet laskevat laskevat 1 turvaverrhon 2 tyynyksi)

    Toyotan erinomaisuus taitaa olla vain suurta kusetusta ja mainosmiesten perusteetonta hehkutusta.

    Jotta nyt totuuden lähellä pysyttäisiin niin kysytäänpäs nyt että kuka on ja missä luvannut että Toyotassa ei olisi vikoja. Kyllä tämä väite on tullut vain provoissa, joko puolesta tai vastaan, esille. Kait nyt jokainen vähänkään terveellä järjellä varustettu ymmärtää ettei moista takuuta voi kukaan sähköisiä ja mekaanisia laitteita valmistava antaa. Mutta jos sanotaan että on kaikkien automerkkien keskiarvoon nähden vähemmän vikoja, niin siitä lienee ihan tutkimustietoakin.

    Kyllä NCAP:in mukaan Ave oli aikanaan luokkansa turvallisin. Yaris on sitä tällä hetkellä. Voitko kiistää.

    Jos otetaan huomioon, että turvaverho ei ole yhtenäinen ja samalla panoksella täyttyvä, vaan täyttyy toisistaan riippumatta kahdessa eri osassa, niin kyllä niitä peijoona vie vaan 9 on. Laske vaikka.

    Taitaa sinun provosi olla perusteetonta mustamaalausta ja suurta kusetusta?

    http://www.euroncap.com/content/safety_ratings/ratings.php?id1=1

    Eikös tuolla ole moni auto, jolla on enemmän tai yhtäpaljon tähtiä kuin jariksella?

    Papan muistin mukaan myös Corolla Verso oli ainakin testausajankohtanaan luokkansa turvallisin.

    Vaikeaa on puupäisimmän ja kiivaimmankaan provoilijan kiistää että Toyota on eräs turvallisimmista merkeistä tällä hetkellä. Mutta kipeästi provoilijan sieluun tottakai ottaa että tämäkin päivä piti vielä nähdä.

    Äänestä

  • LippalakkiPappa kirjoitti:

    Tuntuu jotenkin siltä että jokainen toyota on luokkansa turvallisin, kuten Yaris, vaikka eräässä yo. kirjoitusessa olleen tuulilasin artikkelin mukaan Fiat Punto on tähtien määrällä mitattuna turvallisempi ja usea muu auto on jo aikaisemmin päässyt samaan kuin Yaris.
    On tämä toyo kansan sokeus ja omaan napaan tuijottaminen aivan uskomatonta. Tämähän alkaa jo kuulostaa aivan uskovaisten höpinältä...

    Äänestä

  • Outoa? kirjoitti:

    Minusta mm. Fiat Puntolla on enemmän tähtiä kuin jariksella, mutta minä en osaakaan katsoa tuota tilastoa tojosuodattimen läpi.

    Joko niitä jaetaan enemmän kuin viisi?

    Caesar ei viitsi lähteä eipäsjuupas -inttämisiin mutta lukee ihan ilman suodattimia T-lasista että "Pistemäärä sijoittaa Yarisin turvallisuudessa pikkuautojen kilpailuryhmässä kärkipaikalle".

    Olen voimaton tämän tojotatyperyyden edessä. Sovitaan sitten niin, että kun tuulilasi sanoo jariksen olevan kärkipaikalla, niin se kanssa on siellä, huolimatta esim. Fiat Punton paremmasta testituloksesta.

    Äänestä

  • tähtiä? kirjoitti:

    Joko niitä jaetaan enemmän kuin viisi?

    Jariksella näyttäisi olevan 10 tähteä, kuten monella muullakin. Pandalla niitä on 11.
    Mutta jarishan on silti tietysti kaikkein turvallisin.

    Äänestä

  • Caesar kirjoitti:

    Caesar ei viitsi lähteä eipäsjuupas -inttämisiin mutta lukee ihan ilman suodattimia T-lasista että "Pistemäärä sijoittaa Yarisin turvallisuudessa pikkuautojen kilpailuryhmässä kärkipaikalle".

    ja Pösö 1007 turvallisempia.

    Äänestä

  • jaetaan kirjoitti:

    Jariksella näyttäisi olevan 10 tähteä, kuten monella muullakin. Pandalla niitä on 11.
    Mutta jarishan on silti tietysti kaikkein turvallisin.

    tällä hetkellä turvallisuusasioiden ykkönen, niin se vain on. Muut tulee jälkijunassa.

    Äänestä

  • Punto kirjoitti:

    ja Pösö 1007 turvallisempia.

    tämä seurakunta ei sitä myönnä, tojolasien läpi maailma näyttää niin paljon erilaisemmalta.

    Äänestä

  • luovutan kirjoitti:

    Olen voimaton tämän tojotatyperyyden edessä. Sovitaan sitten niin, että kun tuulilasi sanoo jariksen olevan kärkipaikalla, niin se kanssa on siellä, huolimatta esim. Fiat Punton paremmasta testituloksesta.

    jos siitä tulee hyvä mieli.
    Miksi sitten NCAP-sivusto sanoo kokonaispistemääristä:
    Punton Overall=33
    (http://www.euroncap.com/images/results/superminis/car_228_/Fiat Punto Datasheet.pdf)
    ja
    Yariksen Overall=35
    (http://www.euroncap.com/images/results/superminis/car_232_/Yaris Datasheet.pdf)

    Missä kohtaa Caesarin Toyota-rillit nyt näkevät vääristävät tuloksia. Meillä Roomassa Caesarille jo opetettiin että 35 on enemmän kuin 33.

    Sinänsä on hienoa että uusissa pikkuautoissakin alkaa olla turva-asiat nyt erinomaisessa kuosissa.

    Overall=36. Siis: Pösö, Jaris, Punto on järjestys.

    Ne taitaa nyt suodattaa mm. punton jalankulkija- ja lapsiturvallisuuden, mutta tällaisissa asioissahan tojoterot ovat mestareita.
    Sekin minulla ihmetyttää, että miksi sinä niitä pisteitä kyttäät, vaikka ncap ilmoittaa turvallisuuden tähdillä?

    Äänestä

  • tojota-rillit kirjoitti:

    Ne taitaa nyt suodattaa mm. punton jalankulkija- ja lapsiturvallisuuden, mutta tällaisissa asioissahan tojoterot ovat mestareita.
    Sekin minulla ihmetyttää, että miksi sinä niitä pisteitä kyttäät, vaikka ncap ilmoittaa turvallisuuden tähdillä?

    Herran tähden, kaikkiko näille provoilijoille pitää rautalangasta vääntää:

    Tähdet on tässä keskustelussa hieman karkea mittari, kun kaikki puheena olevat saivat viisi. Ei synny mojovaa väittelyä.

    Kokonaispistemäärä sitten paljastaa erot. Sama kuin kouluspettarissa. Yleisesti arvioidaan että ysin keskiarvo on parempi kuin seiskan, vaikka seiskan oppilaalla oliskin kuviksessa ja voikassa paremmat arvosanat kuin ysin oppilaalla.

    Äänestä

  • turvallisin? kirjoitti:

    http://www.euroncap.com/content/safety_ratings/ratings.php?id1=1

    Eikös tuolla ole moni auto, jolla on enemmän tai yhtäpaljon tähtiä kuin jariksella?

    Tähtiä on helppo laskea, mutta ehkäpä kannattaa katsoa myös ne niiden takana olevat pisteet. Alla olen vertaillut Yarista kaikkiin ao. luokan viiden EuroNCAP-tähden autoihin.

    Yaris sai kaksi pistettä enemmän aikuismatkustajan turvallisuudesta (samat pinnat turvavyöhälyttimistä) ja yhden pisteen vähemmän lapsimatkustajan turvallisuudesta kuin Punto. Jalankulkijan turvallisuudessa Punto sai pinnan enemmän. Mielestäni samanarvoiset tulokset.

    1007 sai pinnan enemmän kuin Yaris aikuismatkustajan turvallisuudesta - törmäystestissä 1007 pinnan parempi nokkakolarissa, Yaris pinnan parempi sivukolarissa. Yhden pinnan kokonaisero tulee turvavyönhälyttimessä. Lapsimatkustajalle pisteet tasan. Jalankulkijoiden listimseen 1007 on sen sijaan parempi peli kuin Yaris, pisteet 18-10 Yarikselle. Mielestäni Yaris parempi.

    Modus häviää Yarikselle kaksi pinnaa aikuismatkustajan testissä, toinen näistä turvavyöhälyttimistä. Yaris häviää lapsimatkustajan turvallisuudesssa neljä pinnaa, jalankulkijan turvallisuudessa Modus taasen 12 pinnaa. Mielestäni huonompi kuin Yaris. Lapsia paljon kuljettava voi kiistää.

    Clio häviää Yarikselle pari pinnaa aikuismatkustajan turvallisuudessa, toinen niistä turvavyöhälyttimissä. Lapsimatkustajan turvallisuudessa Clio voittaa viidellä pinnalla, jalankulkijan turvallisuudessa taasen Yaris yhdeksällä pinnalla. Mielestäni Clio huonompi kuin Yaris. Lapsia paljon kuljettava voi kiistää.

    Elikkä, jos kuljettaa lapsia eikä välitä jalankulkijoiden turvallisuudesta, ovat Clio ja Modus turvallisimmat luokassaan. Ilman lapsia ajavalle taasen Yaris ja Punto tasaisia. 1007 näiden kanssa tasoissa jos ei pidä jalankulkijoista.

    Arvostuskysymys, mikä näistä turvallisista autoista on luokassaan turvallisin.

    Äänestä

  • Caesar kirjoitti:

    Herran tähden, kaikkiko näille provoilijoille pitää rautalangasta vääntää:

    Tähdet on tässä keskustelussa hieman karkea mittari, kun kaikki puheena olevat saivat viisi. Ei synny mojovaa väittelyä.

    Kokonaispistemäärä sitten paljastaa erot. Sama kuin kouluspettarissa. Yleisesti arvioidaan että ysin keskiarvo on parempi kuin seiskan, vaikka seiskan oppilaalla oliskin kuviksessa ja voikassa paremmat arvosanat kuin ysin oppilaalla.

    "Yleisesti arvioidaan että ysin keskiarvo on parempi kuin seiskan, vaikka seiskan oppilaalla oliskin kuviksessa ja voikassa paremmat arvosanat kuin ysin oppilaalla. "

    Niinpä! Punto sai voikasta kolmosen, kun jaris sai kakkosen. Kuviksen ja puukäsityön arvosanat olivatkin molemmilla samat. Niinpä punto saa paremman keskiarvon.

    Äänestä

  • Ave, Caesar! kirjoitti:

    Kun ei Punton kokonaissaalis 33 valitettavasti muutu suuremmaksi kuin Yariksen 35 vaikka kirjoiteltaisiin tänne maailman tappiin niin Caesar vetäytyy tästä keskustelusta.

    Äänestä

  • Ave, Caesar! kirjoitti:

    "Yleisesti arvioidaan että ysin keskiarvo on parempi kuin seiskan, vaikka seiskan oppilaalla oliskin kuviksessa ja voikassa paremmat arvosanat kuin ysin oppilaalla. "

    Niinpä! Punto sai voikasta kolmosen, kun jaris sai kakkosen. Kuviksen ja puukäsityön arvosanat olivatkin molemmilla samat. Niinpä punto saa paremman keskiarvon.

    Tää vastaus on Caesarille, vaikka väärässä paikassa, koska "viestiketjun hierarkia liian syvä".

    Omilla kriteereilläsi turvallisin on peugeot 1007, eikä jaris. Katsoit asiaa miten vaan, niin jaris ei ole turvallisin, kuten väitit.

    Äänestä

öljyä mun Toyoissa!
Mulla oli ennen Camry -90 2.0.
Vähän ennen kuin 400tkm tuli täyteen, niin vaihto välillä (10tkm) piti hieman lisätä öljyä.
Mutta syykin selvisi 400tkm huollossa. Jakopään stefa oli kulunut ja vuoti vähän öljyä. Se vaihdettiin ja niin loppui öljyn kulutus. Ajelin sillä 450tkm asti ilman öljyn lisäystä kunnes myin sen. (huollot tietysti 10tkm välein)
Nykyään omistan Avensis 2.0 -00.
Eikä syö yhtään öljyä vaihtovalillä (15tkm).
Niin mutta tämä alkuperäinen viestihän onkin amis-pellen PROVO.

Äänestä
  • Hilux diesel, 248 000 km, kun auton möin:Koskaan ei tarvinnut lisätä öljynvaihtovälillä 15 000 km.
    Corolla 1.6, 84 000 km, ei syö öljyä.
    Carina 1.6, 303 000 km, kun vaihdettiin pois:Söi öljyä n. 0,5 l/15 000 km, ei tarvinnut lisätä öljynvaihtovälillä.
    Carina 1.6, 205 000 km, ei syö öljyä.

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    Hilux diesel, 248 000 km, kun auton möin:Koskaan ei tarvinnut lisätä öljynvaihtovälillä 15 000 km.
    Corolla 1.6, 84 000 km, ei syö öljyä.
    Carina 1.6, 303 000 km, kun vaihdettiin pois:Söi öljyä n. 0,5 l/15 000 km, ei tarvinnut lisätä öljynvaihtovälillä.
    Carina 1.6, 205 000 km, ei syö öljyä.

    eivät syö öljyä. Jostain -96 alkaen on ollut taas melkoinen ongelma kun männänrenkaat jumiutuvat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tojotat kokenut kirjoitti:

Toyotan suuren öljyn kulutuksen suhteen ei tarvitse olla vikaa missään, se taitaa olla ominaisuus.
Itselläni oli aikaisemmin 1.6 Corolla vm-00 ja jatkuvasti sai kallista merkkiöljyä olla lisäämässä.
Seuraavaksi omistin 2.0 Avensiksen jossa samaa vikaa, öljyä sai lisätä kerran kuussa jo tarkistamattakin.
Huollossakin sanottiin että kyseessä on vain ominaisuus, uskottava se on.
Toki jokainen automerkki kuluttaa jonkin verran öljyä, koska se on moottorin toiminnan kannalta välttämätöntä, toiset enemmän, toiset vähemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu