Täydellistä

Kirjoitan yleensä omista tunteistani ja ajatuksista, tässä taas jotain sellaista. Varsinaista kirjailijanvikaa tuskin löytyy, mutta eihän sitä tiedä, nuori kun on x) Tästä tuli vaan jotenkin niin sellainen, kuin sen pitikin olla, että halusin pistää tämän jonnekin luettavaksi (:

--

"Kyllä mieluummin yksin", hän sanoi, "sydämeni kasvaa rakkauteen itsekseen."
Tuo ihminen on ylväs, hän on valpas. Hän on rauhallinen ja määrätietoinen. Hän on yksin, mutta hän ei ole yksinäinen.
Katso ylös, näet hänet. Hän on täydellinen ja täydellisempää on vain se, mitä hän on tehnyt. Täydellistä sanan syvimmässä merkityksessä. Kaikki mitä hän on, hänen työnsä. Tarkkaa, eteeristä, voimakasta ja herkkää. Kaikki on harkittua ja tehty juuri niin, kuin se pitää tehdä. Hän on ainut, joka voi ymmärtää täydellisyyttä, koska muut eivät ole täydellisiä. Ei ole olemassa liian kaunista, liian rumaa tai suoraa. Kaikilla on merkitys, ja kun täydellisyydestä on puhe, muiden on hyvin hankala ymmärtää sitä. Vaikeaa se on, mutta tuo ihminen pystyy siihen. Häntä tuskin voi kadehtia. Siinä ei olisi mitään järkeä, vaikka monet haluaisivatkin olla täydellisiä. Se on mahdotonta.
Ei tietenkään voi tietää, mitä hän ajattelee. Hän on liian viisas paljastaakseen mitään verhonsa takaa, edes pientä osaa täydellisyydestä. Sehän voisi olla vaarallistakin. Tajuta nyt äkkiä jotain, mitä ei ole luotu tajuamaan, varsinkin ihmiselle, joka yrittää liian kovasti. Siihen ei pysty, mutta sitä voi tavoitella. Se tekee siitä vaarallisen, se tekee siitä kiehtovan salaisuuden ja myytin, jota ei koskaan saavuteta. Se on täydellisyyttä.