Korrelaatiot

Hallitusnikkari

Selailin tässä työttömyysasteita eri paikoissa. Havaitsin mielenkiintoisia korrelaatioita työvoimatoimiston johtajan ja työttömyysprosentin välillä.

Paikkakunnilla, joissa työvoimatoimiston johtaja ei salli minkäänlaista toimintaa työttömille ja työttömät saavat helposti karensseja, työttömyysaste on usein reilusti yli kymmenen.

Vastaavasti paikkakunnilla, joiden työvoimatoimiston johtaja sallii työttömien tehdä jonkin verran töitä ja joissa karenssi ei tule niin helposti, työttömyysaste on reilusti alle kymmenen.

Mielenkiintoista, eikö vain? Voidaanko tästä vetää sellainen johtopäätös, että työpaikkojen määrä korreloi työvoimatoimiston johtajan asenteeseen? Onko niin, että jos johtaja on tiukka, eikä salli minkäänlaista omatoimisuutta työttömiltä, kukaan ei uskalla tehdä mitään ja työpaikkoja syntyy vähemmän ja paikkakunnan työttömyysaste on korkea?

Kysyessäni työministeriöstä, voivatko he vaikuttaa työvoimatoimistojen rutiineihin, sieltä vastattiin ettei heillä ole mahdollisuutta muuttaa olemassa olevaa tilannetta ellei toiminta riko työttömyysturvalakia selvästi. Työvoimatoimistojen johtajat saavat siis vapaasti päättää minkä verran karensseja annetaan ja mistä rangaistaan ja mistä ei.

Meidän työttömyysturvalaissamme on annettu työvoimatoimiston johtajille mahdollisuus itse päättää, milloin esimerkiksi yritystoiminta katsotaan olevan päätoimista. Joissakin kunnissa (kaupungeissa) yrittäjäkurssin käyminen lopettaa työttömyystuen saannin, toisissa taas yrittäjäkurssin käyminen ei lopeta työttömyystukea. Joissakin liian moni käynti yliopiston kirjastossa lopettaa työttömyystuen, joissakin taas työtön saa käydä vaikka vapailla luennoilla eikä työttömyystuki lopu.

Maahamme ehkä tarvittaisiin selkeämmät säännöt milloin työttömyystuen menettää tai saa karenssin ja milloin ei ja ne olisivat yhteneväiset koko maassa. Samalla kun tätä ohjeistusta tehtäisiin, se saattaisi saada aikaan keskustelua, onko ollenkaan järkevää lopettaa työttömyystukea sen vuoksi, että joku yrittää toimia itsensä työllistämisen puolesta. Kun huomattaisiin että työttömyys vähenisi nopeasti jos työpaikkojen synnyttäjiä ei rangaistaisikaan enää ja ohjeet saataisiin yhtenäisiksi, työttömyys voisikin pian loppua.

Työttömyyshän ei aiheudu ulkopuolisista tekijöistä, vaan on aivan meidän omaa aikaansaannostamme. Jos työpaikan synnyttäjää rangaistaan 20 000 - 400 000 euron summalla, on meillä aika vähän niitä, jotka ottavat riskin saada tämän maksettavakseen siitä hyvästä, että synnyttävät uuden työpaikan. Kannattaa jokaisen miettiä minkä rikoksen ihminen tekee jos synnyttää uuden työpaikan. Jotakin pahaa hän tekee, ei kai häntä muuten rangaistaisi tuollaisella summalla.

Muistutan, että hallituksemme toinen puolue ilmoitti äskettäin ettei työn tekemistä (muuten kuin pakkotyönä) tai työpaikkojen synnyttämistä (muille kuin ulkomaalaisille) tulla sallimaan niin kauan kuin se on hallituksessa. Jokainen voisi miettiä mitä sitä tulikaan äänestettyä viimeksi ja mitä tulee äänestämään seuraavissa vaaleissa.

10

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jepjep

      Melkein jo aloin uskoa, mutta sitten taas alkoi vikinä "työnantajan" muka rankaisemisesta kummallisilla rahasummilla.


      Mutta niinhän se on, että ei se duunari saa ainakaan palkkaa duunista vaatia!

      • Hallitusnikkari

        Sinä et tunnu uskovan että työpaikan synnyttämisestä rangaistaan. Kerrohan sitten minulle miten menetellä nykyisessä Suomessa vaikka näissä parissa tapauksessa ettei tule rangaistusta työpaikan synnyttämisestä verrattuna siihen että on passiivinen työtön.

        Tapaus 1.

        Palkkatyössä oleva hankkii itselleen Y-tunnuksen ja alkaa valmistamaan autotallissaan kaikaroita. Hän saa myytyä niitä alussa 100 euron verran kuukaudessa. Mutta sitten palkkatyöt loppuvat ja hänestä tulee työtön. Koska hänellä on Y-tunnus, hän ei voi saada työttömyystukea.

        Muut työkaverit, jotka myös irtisanottiin (yritys myytiin ja lopetettiin) joutuivat työttömiksi. He saivat työttömyystukea.

        Kun verrataan näitä henkilöä, joka hankki vähän tuloja itse (100 €) ja muita, niin havaitaan että tämän henkilön, joka yritti hankkia itse tuloja, kuukausitulot jäivät sataan euroon kuussa ja niiden muiden, jotka olivat passiivisia, eivätkä tehneet mitään, saivat 500 - 1000 €/kk.

        Väitätkö ettei aktiivisuudesta rangaista? Miksi se, joka yritti itse hankkia tuloja, saa vain veedenneksen tai kymmenesosan tuloista verrattuna niihin jotka eivät tee mitään?


        Tapaus 2.

        Työtön on kyllästynyt olemaan työttömänä. Hän on saanut tähän saakka 500 €/kk. Sitten hän alkaa tekemään autotallissaan kaikuroita ja myydä niitä. Ennenkuin hän voi myydä mitään, hänen on hankittava Y-tunnus. Tämän hankkiminen lopettaa hänen työttömyystukensa vaikkei hänellä ole tuloja ollenkaan. Sen sijaan jos hän olisi jatkanut laiskana passiivisena työttömänä, hän olisi saanut vähintään sen 500 euroa kuussa.

        Eikö tässä nyt rangaista sellaista, joka yrittää työllistää itsensä eli synnyttää uuden työpaikan?

        Eikö asian pitäisi olla niin, että vasta sitten kun työtön alkaa saamaan tuloja itse hankittuna, hänen tukeaan aletaan pienentään. Eli tämä toisen tapauksen työtön saisi sen 500 €/kk kunnes hän saa tuloja. Kun hän sitten saa kuukauden aikana 100 euroa tuloa, puolet siitä vähentää tukea eli hän saisi vielä tukea 450 euroa ja 100 euroa itse hankittuna. Työttömän tulot olisivat siis 550 €/kk ja yhteiskunta maksaisi tukea entisen 500 euron sijasta vain 450 €. Eikö tämä olisi molemmille eduksi?


        Meillä on nyt hallitus suuressa viisaudessaan päättänyt, että duunari ei saa kohta enää palkkaa duunistaan. Ensi vuoden alussa tulee ensimmäinen suurempi joukko kehiin, joille maksetaan vain 500 €/kk ja heidän on tehtävä normaalia työpäivää normaaleissa yrityksissä. Jos työ ei maistu, kaikki tuki loppuu.

        Samaan aikaan aletaan irtisanoa tavallisia työntekijöitä ja odottaa että heidät voidaan palkata takaisin ilmaistyövoimana.

        Niin, jos lasket minkä verran voi menettää jos ei onnistu työllistämään itseään, saat juuri nuo aiemmin kertomani rahasummat. Jos voit kertoa miten nämä välttää jokainen, sinusta tulee suuri sankari. Olet silloin poistanut työttömyyden maastamme ja sinulle voidaan pystyttää patsas johonkin keskeiselle paikalle. Onnistutko?


    • Johtajan linjauksella

      Tämä kaupungin toimiston johtajan linjaus on, että yhden kerran voi selittää "kirje katosi postissa/koira on ilmeisesti syönyt kirjeen tms-selityksen syyksi ettei ole tullut ajanvaraukselle tai kurssihaastatteluun tai muuhun pakolliseen uusimiseen. Tietysti vain silloin kun asiasta oikaisua vaaditaan. Kuitenkin jos kutsussa lukee yksilöity työnhakusuunnitelma on sen laiminlyönnistä seurauksena lain mukaan karenssi. Joten valitus kannattaa kun pystyy tuon karenssin välttämään.
      Tosin samalla henkilölläe ei voi enää toista kertaa kutsu kadota, johtajan linjaus, paitti jos saa siitä tietysti postista dokumentin että kirje on tosiaan kadonnut. En kyllä tiedä miten tavallisesta massakirjeestä voisi postin valtavista uumenista saada pitävän todisteen kirjeen katoamisesta. Että suo siellä, vetelä täällä.

      Missä yliopistokaupungissa on yliopiston kirjastossa vieraillut katsottu työttömyysturvan maksamisen esteeksi? Miten ko. päätös tehtiin? Millä perusteella? Mistä yliopiston kirjastossa tiedettiin, että joku on työtön työnhakija? Mistä tiedettiin, minkä kaupungin/kunnan työkkärin asiakas hän on? Miten ja kuka tuon päätöksen oikein teki? Voiko toimikunta vaan lähettää päätöksen, jonka mukaan työtön ei voi saada työttömyyskorvausta, koska on käynyt liian usein yliopiston kirjastossa? Mitä nämä toimistot oikein ovat, kirjotit monikossa "joissakin"? Päätös ei voi mitenkään olla lainvoimainen, mikäli noissa toimistoissa on tuolla perusteella evätty työttömyysturva.
      Käyn itse usein yliopiston kirjastossa, myös silloin kun olin ansiosidonnaisella työttömyysrahalla. Olisinpa mieluusti katsonut päätöksen lainvoimaisuuden, mikäli sellaista olisi minulle määrätty! Kertoisitko missä kaupugeissa tällaista on tapahtunut?

      • Hallitusnikkari

        Tuossahan sinä kerroitkin juuri tästä, että eri toimistoissa tulkitaan eri tavalla. Tampereen suunnalla (kyseessä naapurikunnan työvoimatoimisto, voitte katsoa missä siellä on muita suurempi työttömyys) tapahtui tämä tilanne joitakin vuosia sitten että yliopistolla ei työtön saanut palloilla liikaa. Tilanne oli sellainen, että työttömältä kyseltiin miten hän viettää päivänsä ja hänen kerrottuaan viettävänsä aikaa yliopiston kirjastossa, hänelle kerrottiin että häntä ei voida katsoa työnhakijaksi jos hän jatkaa aikansa viettämistä yliopiston tiloissa.

        Työtön uskoi asian eikä siis saanut muuta kuin varoituksen. Asiaa ei siis ole viety eteenpäin. Voidaan siis todeta, että epävarmuus on yksi työttömän ongelmista. Samoin palkkatyössä olevan. Minulle on esimerkiksi usein sanottu, että perusta yritys, sinullahan on kaikki mahdollisuuden siihen, hyvät ideat, rahaa. Mutta juuri tästä olenkin lähtenyt valittamaan, että yrittäjäriski on tehty keinotekoiseksi yhteiskunnan toimesta. Jos perustettuaan yrityksen ei ole välittömästi perustamispäivästä omillaan, on suuri vaara joutua uhriksi.

        Eli vaikka on työssä, työ voi yllättäen loppua ja jos on yritys, ei voi saada työttömyystukea vaikka on työtön ja tuloton. Tämäkin vaihetee, tiedän tapauksia joissa työtön on voinut työvoimatoimiston kanssa yhteistyössä pyörittää suhteelllisen laajaakin toimintaa sivutoimisena yrittäjänä, mutta sitten on paikkakuntia, joissa jo euron hankkiminen (Y-tunnus) on lopettanut työttömyystuen.

        Jos saisimme muuttettua työttömyysturvalain sellaiseksi, että työttömyysturva olisi kaikilla ja tuki vähenisi itse hankitusta tulosta puolella itse hankitun tulon määrästä, näitä ongelmia ei olisi ja kaikki voisivat synnyttää työtä.


      • Äimän Käkenä
        Hallitusnikkari kirjoitti:

        Tuossahan sinä kerroitkin juuri tästä, että eri toimistoissa tulkitaan eri tavalla. Tampereen suunnalla (kyseessä naapurikunnan työvoimatoimisto, voitte katsoa missä siellä on muita suurempi työttömyys) tapahtui tämä tilanne joitakin vuosia sitten että yliopistolla ei työtön saanut palloilla liikaa. Tilanne oli sellainen, että työttömältä kyseltiin miten hän viettää päivänsä ja hänen kerrottuaan viettävänsä aikaa yliopiston kirjastossa, hänelle kerrottiin että häntä ei voida katsoa työnhakijaksi jos hän jatkaa aikansa viettämistä yliopiston tiloissa.

        Työtön uskoi asian eikä siis saanut muuta kuin varoituksen. Asiaa ei siis ole viety eteenpäin. Voidaan siis todeta, että epävarmuus on yksi työttömän ongelmista. Samoin palkkatyössä olevan. Minulle on esimerkiksi usein sanottu, että perusta yritys, sinullahan on kaikki mahdollisuuden siihen, hyvät ideat, rahaa. Mutta juuri tästä olenkin lähtenyt valittamaan, että yrittäjäriski on tehty keinotekoiseksi yhteiskunnan toimesta. Jos perustettuaan yrityksen ei ole välittömästi perustamispäivästä omillaan, on suuri vaara joutua uhriksi.

        Eli vaikka on työssä, työ voi yllättäen loppua ja jos on yritys, ei voi saada työttömyystukea vaikka on työtön ja tuloton. Tämäkin vaihetee, tiedän tapauksia joissa työtön on voinut työvoimatoimiston kanssa yhteistyössä pyörittää suhteelllisen laajaakin toimintaa sivutoimisena yrittäjänä, mutta sitten on paikkakuntia, joissa jo euron hankkiminen (Y-tunnus) on lopettanut työttömyystuen.

        Jos saisimme muuttettua työttömyysturvalain sellaiseksi, että työttömyysturva olisi kaikilla ja tuki vähenisi itse hankitusta tulosta puolella itse hankitun tulon määrästä, näitä ongelmia ei olisi ja kaikki voisivat synnyttää työtä.

        Missä muissa toimistoissa on evätty työttömyysturva sillä perusteella että vierailee liian usein (mikä on liian usein) yliopiston kirjastossa? Kirjoitit tosiaan monikossa "joissakin" toimistoissa, siis useissa. Niitähän on monta, miksi tuollaisista selvästi laittomuuden rajamailla ja ainakin ihmisten tasavertaisia oikeuksia venyttviä päätöksiä ei kirjoittaja voi kertoa kaikkia kerralla. Onko tämä jokin draamatunnilla opittu jännityksen lisäämis-keino. Ensin kerrotaan jokin asia: toinen lukija kiinostuu ja haluaa tietää lisää, vastauksia tulee pieninä rippuina,eikä kerralla, kuten vähintäänkin asiallista olisi?

        Koko Tampereen seudun episodi jäi vähän epäselväksi. Ensin oli evätty työttömyysturva kokonaan, mutta seuraavassa viestissä puhutaan varoituksesta. Olin työttömänä vuodet 2000-2003 enkä ikinä kuullutkaan että työtön voisi saada varoituksen. Mitä se tarkoittaa. Kuka antaa varoituksen; toimikuntako. Se nyt ei aivan varmasti voi olla lainvoimaista, että sillä perustella evättäisiin työttömyysturva. Sen verran ymmärtää kuka tahansa. Myös alkuperäisen viestiketjun kirjoittaja.

        Kertoisitko nyt kerralla ne kaikki toimistot, joissa tuollaisia, erittäin epäilyttäviä työttömyyskorvauksen lakkautuksia on tehty? Asia on kiinnostava kansalaisten tasavertaisen kohtelun kannalta.Kaikilla työttömillä pitää olla samanlainen kohtelu samoissa asioissa valtion huomassa.


      • Hallitusnikkari
        Äimän Käkenä kirjoitti:

        Missä muissa toimistoissa on evätty työttömyysturva sillä perusteella että vierailee liian usein (mikä on liian usein) yliopiston kirjastossa? Kirjoitit tosiaan monikossa "joissakin" toimistoissa, siis useissa. Niitähän on monta, miksi tuollaisista selvästi laittomuuden rajamailla ja ainakin ihmisten tasavertaisia oikeuksia venyttviä päätöksiä ei kirjoittaja voi kertoa kaikkia kerralla. Onko tämä jokin draamatunnilla opittu jännityksen lisäämis-keino. Ensin kerrotaan jokin asia: toinen lukija kiinostuu ja haluaa tietää lisää, vastauksia tulee pieninä rippuina,eikä kerralla, kuten vähintäänkin asiallista olisi?

        Koko Tampereen seudun episodi jäi vähän epäselväksi. Ensin oli evätty työttömyysturva kokonaan, mutta seuraavassa viestissä puhutaan varoituksesta. Olin työttömänä vuodet 2000-2003 enkä ikinä kuullutkaan että työtön voisi saada varoituksen. Mitä se tarkoittaa. Kuka antaa varoituksen; toimikuntako. Se nyt ei aivan varmasti voi olla lainvoimaista, että sillä perustella evättäisiin työttömyysturva. Sen verran ymmärtää kuka tahansa. Myös alkuperäisen viestiketjun kirjoittaja.

        Kertoisitko nyt kerralla ne kaikki toimistot, joissa tuollaisia, erittäin epäilyttäviä työttömyyskorvauksen lakkautuksia on tehty? Asia on kiinnostava kansalaisten tasavertaisen kohtelun kannalta.Kaikilla työttömillä pitää olla samanlainen kohtelu samoissa asioissa valtion huomassa.

        Voisin kertoa sinulla henkkilöiden nimet joiden tiedän joutuneen työvoimatoimistojen hampaisiin ja joutuneen maksamaan saamaansa tukea takaisin mielestäni perustettomasti. Voisin kertoa sinulle henkilöiden nimiä ja asuinpaikkoja, joille työvoimatoimisto on antanut varoituksen (siis lopettanut työttömyystuen maksamisen ja sen maksaminen on jatkunut kun asoita on selvitelty aikansa). Mutta en katso sitä oikeudenmukaiseksi toiminnaksi tällaisella keskustelupalstalla, jolla vain keskustellaan asioista.

        Kyllä nämä kaikki tapaukset joista tuossa aiemmin kerroin, tapahtuivat Tampereen naapurikunnissa. Ja jos katsoo missä työttömyys on muita suurempi, voi miettiä syitäkin asiaan.

        Minä uskoisin, että sinun työttömyysaikanasi sattuneita käsittelyitä ei ole liiemmin kerrottu sinulle. Yleensäkään toisten ihmisten asioita ei käsitellä julkisesti. Jos sinulle ei ole niitä tullut, sinä olet osannut pitää suusi kiinni ja olet ollut muutenkin onnekas. Halutessasi voit mennä tutustumaan annettuja päätöksiä, jotka siis ovat lopullisia eikä niistä voi valittaa. Niitä löydät esimerkiksi vakuutusoikeuden antamia päätöksiä erilaisista tapahtumista. Nämä päätökset ovat samansuuntaisia kuin tässä korrelaatio kommentissa kerroin.

        Ajattelepa asiaa vähän. Jos jostakin toimesta aletaan tutkia työttömän tekemisiä ja vaikka tuloksena olisikin vapauttava päätös, miten luulet sen vaikuttavan työttömän toimiin? Entä jos hän kertoo siitä tuttavilleen, miten luulet tuttavien reakoivan kuultuun asiaan? Eiköhän siinä käy niin, että työtön menee kaikista tällaisista varovaisemmaksi ja varovaisemmaksi ja silloin käy juuri niin kuin halutaan, työpaikkoja ei synny ja työttömät passivoituvat.

        Meillä pitää olla melkoinen optimisti että uskaltaa työttömänä tehdä mitään ja pitää olla melkoinen optimisti että uskaltaa palkkatyöläisenä aloittaa mitään toimintaa joka saattaa viedä työttömyysturvan.

        Kysyit missä toimistoissa on tehty epäilyttäviä työttömyyskorvauksien lakkautuksia. Voin kertoa että aivan jokaisessa suomalaisessa toimistossa on tehty epäilyttäviä päätöksiä. Joissakin toimistoissa päätöksiä jää voimaan enemmän, joissakin vähemmän, usein toimiston johtajan mielipiteestä riippuen. Hähän se antaa alaisilleen ohjeet miten lakia tulkitaan. Työministeriö ei siis tee tätä, vaan sen tekee aina työvoimatoimiston johtaja.


        "Asia on kiinnostava kansalaisten tasavertaisen kohtelun kannalta.Kaikilla työttömillä pitää olla samanlainen kohtelu samoissa asioissa valtion huomassa. "

        Olen täsmälleen samaa mieltä asiasta. Tarkistin asian kysymällä työministeriön johdolta ja vastauksen perusteella maassamme ei näin ole. Jokainen työvoimatoimisto voi tulkita työttömyysturvalakia oman tulkintansa mukaan jos siellä on sanottu asia muuten kuin tarkasti. Esimerkiksi sivutoiminen yrittäjäjyys on kerrottu vain noilla kahdella sanalla.

        Työministeriöllä ei ole asiaan mitään täsmennystä. Työvoimatoimistot voivat määritellä aivan itsenäisesti mikä on sivutoimista yrittäjyyttä ja mikä ei. Siksi meillä voi olla eri paikkakunnilla aivan eri tulkinta jostakin toiminnasta, voiko sen tekijä saada työttömyystukea vai ei.


        Voisinhan ehdottaa myös tätä uudistettavaksi. Mutta kun työttömyysturvan laajentaminen koskemaan kaikkia työikäisiä ja työkykyisiä poistaa tämänkin ongelman (samoin kymmeniä muita), niin ei kannata korjata jokaista erikseen. Korjataan kaikki kerralla ja muutetaan vain yksi kohta työttömyysturvalaista.


    • elämän

      Ko. sivutoimisen liiketoiminnan olemasaolon vaikutus jatkuu yritystoiminnan lopettamisenkin jälkeen. Olin vuosia tehnyt sivutoimista käännöstyötä ja työttömäksi jäätyäni se katsottiin päätoimiseksi eikä työttömyysturvia herunut. Ei auttanut kuin lähteä ulkomaille töihin. Palattuani 10 vuoden kuluttua jouduin selvittämään ja todistamaan tuon 10 vuotta sitten lopetetun sivutoimisen yritystoiminnan tilan, hankkimaan tuhansia papereita toimikunnalle. Verot kyllä aikoinaan sivutoimesta kelpasivat valtiolle korkeimman prosentin mukaan.

      • Hallitusnikkari

        Niin, tämäkin kertomuksesi on yksi osoitus siitä polittikasta jota hallituksemme harjoittaa. Sen ainut tarkoitus näyttää olevan kaikkien työpaikkojen tuhoaminen. Ja siinä se näyttää onnistuvan hyvin. Enemmistö kansasta kannattaa turhien työpaikkojen pitämistä ja kaikki haluvat päästä nauttimaan hyvää työttömyystukea passiivisina.


    • Hallitusnikkari

      Kun olette nyt esittäneet ehdotukseni kunkin paikkakunnan työvoimatoimiston johtajalle, niin millaista palautetta olette saaneet, vai oletteko saaneet mitään palautetta?

      Vaikuttaako siltä, että paikkakunnilla, joissa on suuri työttömyys naapurikuntiin verrattuna, työvoimatoimiston johtajan kanta on sellainen ettei hän salli työn tekemistä kenellekään? Ja on vihainen yrityksille jotka tarjoavat töitä ja vievät työvoimatoimistolta asiakkaat?

      • Hallitusnikkari

        Vaikuttaa siltä, ettei kukaan ole saanut vastausta minkään työvoimatoimiston johtajalta hänen suhtautumisestaan työttömyysturvalain laajentamiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      49
      3747
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      60
      3709
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2841
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      52
      2579
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1973
    6. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      1679
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1639
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1317
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1261
    Aihe