Lasten suusta

totuuden kuulee, eli mitä kaikkea olette koiriin liittyvää lapsilta kuulleet?

Olin nuorimman poikani kanssa joskus vuosi sitten ulkona, lapsi rattaissa, ei jaksanut vielä pitkää matkaa kävellä ja en ollut vielä ottanut "uutta" koiraa edesmenneen "tilalle". Kadulla vastaan tuli mies nahkatakissaan, naama täynnä lävistyksiä ja hänellä oli mikäpäs muukaan kuin rottweiler ketjupantoineen hihnassa. Poikani hihkaisi innoissaan: "Kato äiti! Iso kissa!" Miehen ilme oli mitä mahtavin.
191842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ei meillä ole ikinä ollut astutustapahtumaa todistamassa,mutta tytär aina jaksaa vieraille kertoa kuinka sitten ensi kesänä meidän dolly viedään miehiin ja kuvailee sitten aika yksityiskohtaisesti mitä sitten tapahtuu :)tutun lapsi,(elä nyt uma suutu ;) )kysyi näyttelyssä griffonin nähtyään että eikös tämä olekkaan koira näyttely?me siihen h moilasina että miten niin,johon tyttö:no kun tuolla on ruskeita apinoita.lohtuna umalle voin sanoa,että samainen tyttö oli vakuuttunut karvattoman koiran nähtyään että se on keritty lammas kun sille oli valkoisia villoja pään päälle jäänyt.taisi olla siinä vajaa 4-v tyttö silloin.monia nauruja häneltä saatiin kun joskus näyttelyissä opasti vieraita ihmisiä koiranhoidossa ym ;)

Äänestä
  • olen vuosien saatossa tullut lähes samaan tulokseen, Griffon ei ole koira, se on Griffoni.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    olen vuosien saatossa tullut lähes samaan tulokseen, Griffon ei ole koira, se on Griffoni.

    arvasinkin että käännät tämänkin eduksesi...tai siis griffoneiden eduksi.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    arvasinkin että käännät tämänkin eduksesi...tai siis griffoneiden eduksi.

    kyllä aikuisen suusta. Joskus aikoinaan olin rotikkani kanssa lenkillä. Vastaan tuli isä poikansa kanssa. Poika kysyi : isä mikä koira tuo on? Johon isä vastasi: Se on kuule tosi lihava doobermanni.
    Kaverin mustaterrieriä lapset luuli gorillaksi. Kysyin kyllä kaverilta, oliko hän varma että, lapset tarkoitti koiraa :)

    Äänestä

ajettiin pyörillä kahden tanskandogin ohi ja 3v.tyttömme sanoi että IIHAHAA

Äänestä
  • Meidänkin naapurin poika, taisi olla jotain 3 vee kysyi terävänä kun ystäväni oli meillä käymässä tansdoginsa kanssa että voisiko hän ratsastaa tuolla hevosella :)

    Äänestä

Kävelin 4-vuotiaan poikani kanssa kaupungilla, ja liikennevaloihin käveli viereen kaksi rouvaa taluttaen hihnassa seuraavanlaisen määritelmän saanutta koiraa. Kato äiti, eikö olekin velho, mukin sanka takapuolessa ja aivot naamalla! Huh, rouvia nauratti, niin etteivät olleet jaloillaan pysyä.

Äänestä
  • Oltiin ensimmästä sakua hankkimassa ja kyselin sitten muksuilta (4 ja 6) nimiehdotuksia pennulle. Ehdotus oli LURPS. Ei tullut koirasta Lurpsia. Musta ei ainaskaan olis ollut mettäsää huutelemaan, että LURPS LURPS TÄNNE

    Äänestä

  • Melissa kirjoitti:

    Oltiin ensimmästä sakua hankkimassa ja kyselin sitten muksuilta (4 ja 6) nimiehdotuksia pennulle. Ehdotus oli LURPS. Ei tullut koirasta Lurpsia. Musta ei ainaskaan olis ollut mettäsää huutelemaan, että LURPS LURPS TÄNNE

    Voin mielessäni kuvitella tuon kutsuhuudon LURPS LURPS TÄNNE! Hehheh... ;-D ;-D

    Äänestä

Kun meille aikanaan tuli rottispentu, poikamme (4v) kehuskeli miehekkäästi hiekkalaatikolla kavereille,et "meillä onki ihan oikea rakkikoira"
Meni asiat vähän sekaisin, kun tarkoitti
"rotukoiraa".

Äänestä
  • meillä oli mustakarvainen tibbe joka varasteli karamellejä milloin vain voi, olimme naapurissa käymässä ja tyttäremme oli pihassa ,meni käymään sisällä ja huomasi että koira oli syönyt väkeviä fishermans frends kurkkupastilleja.hän soitti hätääntyneenä naapuriin:koira on syöny pussillisen fishermansfrendejä ja sen naamakin on ihan punainen!!!...nauratti...

    Äänestä

Sattui näin kolme poikaa noin 7-9-vuotiaita arvuuttelivat että talutanko berhandilaista eivätkä päässeet sopuun asiasta ja niin kuului takaani kysymys,anteeksi rouva mutta tiedättekö mitä rotua tuo teidän koiranne on? mieli teki vastata että en tiedä tossa se oli aamulla ovenpielessä ja jäi meille mutta kerroin pojille kuitenkin että kyseinen koira on rodultaan leonberg, mutta kyllä nauratti poikien kohteliaisuus.

Äänestä
  • ..edustaja makasi tänään farkkuautomme takatilassa, kun odottelin ystävääni saapuvaksi eräällä parkkipaikalla. Pidin takaikkunoita rakosellaan ja ohi käveli kaksi noin 8-vuotiasta poikaa. Toinen osoitti autoomme ja tuumasi toiselle; Ou fak, kato, mikä koira, ja molemmat tihensivät vauhtiaan ja melkein juoksivat automme ohi. Kyllä huvitti, tämä sesse kun on vielä sellainen kaikkien kaveri, että poikien naamat oli taatusti tullu nuolluksi, jos mahdollisuus olisi ollut =) Tuo toteamus "ou fak, kato, mikä koira" tuli vielä niin suoraan tämän pojan sydämestä, että kyllä itsekseni naureskelin jonkin aikaa.

    Äänestä

Tuttavillamme on shih tzu-ihasa apso (tulikohan noi ihan oikein...??)cocktail ja se on pieni karvaturri. Meidän poika 6 v totesi kerran, että meille ei ainakaan tuollaista voi ottaa, kun Ressu voi pitää sitä potkupallona...! No tuskinpa sentään, mutta meidän "ukko" on kyllä sellainen, että ei katso mihin "retkahtaa" makaamaan, joten pienellä voi olla vaara jäädä alle. :-)

Äänestä

Tämä tapahtui pari kesää sitten mutta jaksaa vieläkin naurattaa... :)
Koirani maha oli ollut kipeä ja lenkillä olessamme se löysi jalkakäytävän reunalta mainion ruohopuskan(sitä heinää mitä koirat syövät ja sitten oksentavat). Koiran syödessä ruohoa, vastaan käveli nainen pienen poikansa kanssa. Kohdallamme poika osoitti koiraani ja totesi tohkeissaan: -Kato äiti, toi täti ulkoiluttaa lehmää!!!
En tiedä kumpi hölmistyi enemmän, pojan äiti vai minä?!? En ollut aiemmin ajatellutkaan yhteneväisyyksiä lehmän ja walesinspringerspanielin välillä! ;)

Äänestä

Poikamme oli varsin pieni ja olimme kävelyllä mukanamme myöskin pienehkö pentu. Vastaan tullut herrahenkilö silitteli pentua ja kysyi sitten myöskin sen rotua, johon poikamme tomerana vastasi että son meiän lotunentoila utta nii. Jokunen kirjain oli pikkumieheltä vielä tuolloin kateissa, mutta hyvin ymmärsi, tai oli ymmärtävinään mies, että kyseessä oli meidän sekarotuinen Jutta ;=)

Äänestä
  • Manttelin väristä doggiamme ulkoiluttaessa vastaan pyöräili pieni poika äitinsä kanssa. Poika pysähtyi ja hihkaisi äidilleen; 'Kato äiti! Lehmäkoira!' Oli naurussa pitelemistä:) Pojan äiti yritti naama punaisena hyssytellä jälkikasvuaan, että 'ei se ole kun ihan pelkkä koira..'
    Toinen naurut kirvoittanut kommentti tuli kun ulkoiltiin koiran kanssa syksyllä, ja koiralla oli päällä sademantteli. Pieni tyttö huudahti rattaissa istuessaan että; 'Kato! Hevonen!' Kiljaisu tuli niin puhtaan riemuisasti ettei voinut olla nauramatta. Hevonenhan se tietysti, loimi päällä ja kaikki:)

    Äänestä

Olin eilen collien kanssa kävelyllä ja tavattiin siinä lenkillä sitten samanvärinen (siis soopeli eli ruskea) shelttipoika. Koska koirilla ei ollut mitään toisiaan vastaan, päin vastoin, niin päätimme sheltin omistajan kanssa kävellä samaa matkaa. Pitkän matkaa olimme kävelleet yhdessä, sitten tulee vastaan lapsi äitinsä kanssa. Lapsi kysyi lupaa silittää koiria ja me omistajat annoimme luvan silittää koiria. Poika oli täysin varma, että sheltti oli collien pentu. Ei siinä mitään, mutta poika oli udellut jo aikaisemmin koiriemme ikää ja collie oli iältään 5-vuotias, sheltti 9-vuotias!

Äänestä

noi ceskyt on vähän "erikoisen" näköisiä, ja vielä kun käytän tuolla pitkätukalla ponnaria. toissa kesänä kun olin koiran kanssa lenkillä ja vastaan tuli pyörillä äiti jolla oli pikkutyttö tarakalla ja toisella pyörällä ilmeiseti tuon pikkutytön mummo. vähän ennen meitä tuo mummo sanoi pikkutytölle että katsos Saara kun on hauskan näköinen sesse, pikkutyttö katsoi koiraani ja sanoi "äiti, tuo on pelle koira"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rana =) kirjoitti:

totuuden kuulee, eli mitä kaikkea olette koiriin liittyvää lapsilta kuulleet?

Olin nuorimman poikani kanssa joskus vuosi sitten ulkona, lapsi rattaissa, ei jaksanut vielä pitkää matkaa kävellä ja en ollut vielä ottanut "uutta" koiraa edesmenneen "tilalle". Kadulla vastaan tuli mies nahkatakissaan, naama täynnä lävistyksiä ja hänellä oli mikäpäs muukaan kuin rottweiler ketjupantoineen hihnassa. Poikani hihkaisi innoissaan: "Kato äiti! Iso kissa!" Miehen ilme oli mitä mahtavin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu