Mallit eteenpäin

Olen "ehjästä" perheestä itse ja exä oli tosi rikkinäisestä. Ja niinhän siinä kävi, että lähti se, toisen avioeroperheessä kasvaneen matkaan. Nyxä on myös erolapsi ja hänelläkin on erolapsi.

Pikkuhiljaa levittyy eroperheet ja uusperheet, kohta on normaalimpaa että kaikki perheenjäsenet asuvat eri osoitteissa ja lapset surffaavat välimaastoissa "puolikodittomina" milloin missäkin.

Uskokaa pois, ei menee montaa sukupolvea, kun avioliitto on vanhentunut käsite ja ihmiset on julistettu moniavioisiksi kuten eläimet konsanaan.

Ottakaamme mallia laulujoutsenista.
3360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

entistä enemmän pyrkimään vain oman hyvän tyydyttämiseen. Sekä lehdet että tv-ohjelmat ovat pullollaan asennetta, että jos ei nykyinen miellytä, vaihda uuteen. Se on myös yksi syy ja tietysti kotoa saatu malli, mutta eivät nekään ihan yksiselitteisesti. Erojen taustalla on aina monianaisia syitä, eikä mikään ole koskaan yksioikoista.

Meillä tausta oli päivastainen: mies ihanteellisesta ydinperheestä, jossa vanhemmilla oli ollut aina harmoninen suhde. Minä taas tulen eroperheestä, joka hajosi isän alkoholismin vuoksi. Siitä huolimatta meistä kahdesta mies oli se, joka vietti useita päiviä viikossa ravintolassa, harrasti lukuisia syrjähyppyjä ja lähti lopulta toisen matkaan lapsen ollessa vielä pieni -ja "harrastus" jatkuu myös uudessa suhteessa.

Mies oli ensimmäinen miessuhteeni ja seurustelu alkanut jo lukioiässä. Minä olin täysin sitoutunut avioliittoomme ja olisin jatkanut jopa miehen uskottomuudesta huolimatta, sillä en halunnut oman lapseni elävän samaa erotuskaa, jonka itse koin.

No, näin jälkeen päin ajatellen on hyvä, että näin kävi. Tapasin muutama vuosi eron jälkeen unelmieni miehen, joka oli kokenut samankaltaisia asioita omassa avioliitossaan. Osaamme arvostaa parisuhdetta ja olemme valmiita tekemään töitä sen onnistumiseksi. Kummallakaan ei ole mitään utopistisia toiveita liitosta, vaan olemme tyytyväisiä tavalliseen arkeen. Edellisessä liitossani tämä oli mahdotonta.

Äänestä

Ydinperhe on aika uusi ihanne, ollut toiminnassa vasta muutamia vuosikymmeniä. Ennen puolisot kuolivat ja otettiin uusia, oli ottolapsia (ei ollut lapsettomuudenhoitoja vielä), nurkissa oli huutolaislapsia ja elättejä, piikoja ja renkejä. Sukulaiset saattoivat hoitaa "vieraita" lapsia jne. Oli kaikenlaista puolivirallisesti hyväksyttyä avioliiton ulkopuolista suhdetta ja piilossakin pidettyä.

Nykyään taitaa sentään olla ihan toimivia perheitä!

Äänestä
  • Tämä termi uusperhe on suhteellisen uusi, vaikka kyseisiä perhemuotoja on ollut historiassa jo kautta aikojen. En usko, että sitä voisi kuitenkaan ihan ihanteeksi nimittää, koska harva pitää avioeroa ja uuden liiton solmimista varsinaisena ihanteena. Mutta siinä mielessä totta, että tänä päivänä kyseisestä kuviota ei pidetä enää niin hävettävänä. Termit au-lapsi tai äpäräkin on onneksi poistettu käytöstä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nam kirjoitti:

Olen "ehjästä" perheestä itse ja exä oli tosi rikkinäisestä. Ja niinhän siinä kävi, että lähti se, toisen avioeroperheessä kasvaneen matkaan. Nyxä on myös erolapsi ja hänelläkin on erolapsi.

Pikkuhiljaa levittyy eroperheet ja uusperheet, kohta on normaalimpaa että kaikki perheenjäsenet asuvat eri osoitteissa ja lapset surffaavat välimaastoissa "puolikodittomina" milloin missäkin.

Uskokaa pois, ei menee montaa sukupolvea, kun avioliitto on vanhentunut käsite ja ihmiset on julistettu moniavioisiksi kuten eläimet konsanaan.

Ottakaamme mallia laulujoutsenista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu