Tyttöystäväni oli koirani kanssa metsässä lenkillä ja koira oli kiinni. Yhtäkkiä kaksi isoa karvaista koiraa tuli kohti vapaina eikä omistajaa näkynyt missään. Kaikki koirat olivat uroksia. Nämä kaksi koiraa 'hiipivät' lähemmäksi ja parin metrin päästä hyökkäsivät molemmat koirani kimppuun. Tyttöystäväni irroitti otteensa talutushihnasta ja tappelu alkoi. Koirien omistaja tuli tämän kuultuaan paikalle ja repi ja hakkasi koiransa irti. Minun koirani lopetti heti kun toiset koirat irroittivat otteensa. Puremahaavoja tuli ympäri keroa ja toinen koirista oli purrut koirani esinahkaan ja siitä roikkui lihakaistale. Koirien omistaja vain huuteli tyttöystävälleni kauempaa, että kai ollaan sujut kun sun koirasi repi mun koiran korvan irti. Tyttöystävä vastasi paniikissa, että joo äläkä tule koirinesi lähemmäs.
Vietiin koiramme eläinlääkäriin ja tikattiin esinahka. Maksoi 120 euroa ja aion antaa laskun koirien omistajalle ja antaa hänelle pienen tukkapöllyn... Edellisellä kerralla meinasi tulla tappelu, mutta sai juuri ja juuri koiransa kiinni. Tästälähin ulkoilen kaasusumuttimen ja sähköshokkerin kanssa enkä epäröi hetkeäkään käyttää niitä.
Eikö koirien omistajan kuulukin maksaa lasku?
Vietiin koiramme eläinlääkäriin ja tikattiin esinahka. Maksoi 120 euroa ja aion antaa laskun koirien omistajalle ja antaa hänelle pienen tukkapöllyn... Edellisellä kerralla meinasi tulla tappelu, mutta sai juuri ja juuri koiransa kiinni. Tästälähin ulkoilen kaasusumuttimen ja sähköshokkerin kanssa enkä epäröi hetkeäkään käyttää niitä.
Eikö koirien omistajan kuulukin maksaa lasku?
Vastaukset 9
Vanhimmat
ja pieni höyhenten pöllyytys ei ole ollenkaan huonompi idea. missäpäin muuten liikkuvat nämä, ettei tule törmäiltyä...
tietysti toinen vaihtoehto on sekottaa poliisi mukaan, jos ei suosiolla maksa. silloin pöllyyttäminen kannattaa unohtaa... ainakin alkuun.
varo vaan sumutinta käyttäessäsi ettei oma koirasi saa sumusta...
Tampereella liikkuvat. Vähän syrjemmässä...
Ei jutusta tule uskoakseni poliisinkaan avulla mitään tolkkua. Lienee niin, että on väite vastaan väite, eikä todistajia ole.
Nuo kieroutuneet koiranomistajat ovat häpeäksi kaikille muille. Pitävät irrallaan jopa sellaisia koiria, jotka käyvät lapsiin kiinni. Tapauksen jälkeen koira hihnaan ja kiireesti pois paikalta.
m=minun niminerkki
jos se suostuu maksamaan.Jollei todistajia ole ja joudut oikeuteen niin tulee nahkapäätös"kumpikin maksaa oman koiransa vahingot".Sikakalliissa eläinlääkärissä kyllä olit,hinta olis kuulunut olla suunnilleen puolet siitä kun sanoit
Kaupungin päivystävällä eläinlääkärillä kävin. Nukutus ja annetut piikit ja toimenpide maksoi 80 € ja lääkkeet 40 € vielä päälle. Silloin oli jo ilta-aika eli tuli vähän korotusta...
Olen kanssasi siinä suhteessa samaa mieltä, että kyllä koiranomistajan pitää kantaa vastuu siitä, mitä koira tekee. En tarkalleen tiedä, mitkä ovat taustat, mutta oliko kyseinen paikka kaupunkialueella? Siellähän koirat ovat pidettävä kytkettyinä, ainakin isommissa kaupungeissa tämä on merkitty järjestyssäänöihin.
Kerron "vastaavanlaisen" esimerkin Kuopiosta. Siskoni oli ulkoiluttamassa koiraansa (eng.cockerspanieli) keskustan läheisyydessä. Vastaan tuli irrallisena kaksi saksanpaimenkoiraa. Emäntä tuli n. kymmenen metriä perässä. Nämä kaksi urhokasta aloittivat haukkumisen ja hyökkäsivät siskoni koiran kimppuun. Onneksi huolimaton emäntä sai jalkoihin sen verran vauhtia, että sai sakemannit irti cockerista (työtä se oli teetättänyt). Tuolloin vahinkoa ei juuri päässyt syntymään, pieni pintahaava, joka kuitenkin piti käydä näyttämässä eläinlääkärillä. Mikä oli valitettavaa, tämä ko. emäntä poistui paikalta sen kummemmin selittämättä tapahtunutta. Siskoni oli tuolla hetkellä shokissa tapahtuneesta, eikä sen paremmin osannut reagoida. Eipä mennyt kuin muutama kuukausi ensimmäisestä kohtaamisesta, kun siskoni siippa oli koiran kanssa ulkona ja näki jo kaukaa samaisen haukkuvan kaksikon JA TAAS IRTI HIHNOISTA. Sakemannit juoksivat kohti cockeria, tuossa tilanteessa, jossa itsekin olisi aika varmasti miettinyt puuhun kiipeämistä, siskoni siippa nosti koiran syliin (mene ja tiedä, mikä olisi ollut oikea reagointitapa, mutta se tappelu olisi voinut olla kohtalokas cockerille). Sakemannit hyökkäsivät sylissä olevan koiran kimppuun ja siinähän sijaiskärsijäksi joutui ihminen, koira kun on sokea raivossaan. Avohaavoilla, shokissa ollessaan tämä emäntä onnistui TAAS katoamaan, liekö harrastuksena katoamistemput tms., mutta poliisille toimitettiin tiedot ko. tapauksesta. Uskon, että ko. kaupungissa ei paljon samanlaisia kaksikkoja ainakaan keskustan alueella ole, joten luulisi olla helppo löytää emäntä maksamaan hänelle kuuluvat kulut.
Omista kokemuksista mieleenpainuvin oli toinen koiranomistaja, joka potkaisi koiraani vain ja ainaostaan sen vuoksi, koska se tuli liian lähelle omiaan.
Väkivalta tapauksessa jos toisessakin on todella pöyristyttävää. Mietin vaan, että jos tietää oman koiransa käyttäytyvän agressiivisesti ja silti pitää sitä ilman hihnaa, kenessä on vika? Itselläni on aremman koiran kanssa tapana sanoa koiraihmisille, jos tuovat koiransa lähemmäs, että kyseessä on arka tapaus ja että ei päästäisi koiriaan liian lähelle liian nopeasti.
HUOM! Kerroin rodut vain ja ainaostaan sen vuoksi, että kokoero on hahmotettavissa paremmin, en mustamaalatakseni rotuja.
En myöskään yleensä pidä yleistämisestä, mutta nyt alkaa jotenkin ahdistamaan tämä sakujen hyökkäily. Mun asuialueella on kahden kuukauden sisään kolme eri saksanpaimenkoiraa hyökännyt pienemmän koiran kimppuun ja just eilen olis yks varmaan tappanut mun cockerin jos se omistaja olis päästäny sen irti, joutu kaksinkäsin ja kaikilla voimillaan sitä pitelemään. En inhoa mitään rotuja, saku on hieno koira kun se hieno, mut maku mennyt täysin siihen rotuun kun tuntuu ettei ne muuta tee kun riehuu raivopäissään. Kasvatetaanko niitä nykyään tollasiks. helvetti.
Kyllä voi olla aika vaikeaa saada korvauksia vaikka ne kuuluisivatkin maksettavaksi.
Oman koirani kimppuun kävi vuosia sitten junan lemmikkivaunussa eräs pystykorva. Koko junamatkan aikana ei koiran omistajaa näkynyt missään, olisiko ollut ravintolavaunussa. Kävelin koirani kanssa käytävää pitkin omille paikoillemme, enkä nähnyt penkkien takana olevaa koiraa.
Mielestäni oli hämmästyttävää, että koira oli jätetty yksin. Toinen hämmästyttävä seikka oli se, että vaunussa olevat ihmiset alkoivat nauramaan, kun hyökkäys tapahtui. Koirani päästä valui verta ja ihmiset vain nauroivat. Oli siinä taas itkussa pitelemistä.