Ihmetyttää kun monen huostaanotetun lapsen diagnoosi on ADHD tai Aspengerin oireyhtymä,kun oireet on hyvin samanlaisia kuin epävakaassa persoonallisuudessa.Jos lasta ei nähdä omana itsenään ja anneta kasvaa omaksi persoonakseen,lapsi reagoi hyvin vahvasti!Tottakai silloin tulee pahoja ongelmia ja käyttäytyminen on kaaosmaista,mutta kuinka moni näkee lapsen pahan olon?
Lue www.jormatahka.com ja epävakaan persoonallisuuden hoito.
Itse olen käynyt tuon hoidon läpi ja olen ikionnellinen siitä,ettei silloin ollut ADHD diagnoosia muodissa kun minut diagnisoitiin vaan sain hoidon jolla olen parantunut ja näin aikuisena olen saanut käydä läpi lapsuuteni ja tullut nähdyksi omana itsenäni.
Lukekaa nuo sivut jotta voisitte ymmärtää paremmin sitä maailmaa missä nämä lapset elävät.
ADHD vai epävakaa persoonallisuus?
16
2266
Vastaukset
- adhd:_sta
ei niin vaan parannuta, toki häiriön aiheuttamia ongelmia käyttäytymisessä voi yrittää pitää hallinnassa tai vähentää.
- kvall
Epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi tehdään aina vasta aikuisiässä. ADHD sen sijaan voidaan havaita jo lapsena.
- epäileväinen
Mutta kuinka monen lapsena adhd diagnoosin saanut diagnisoitasiin epävakaaksi aikuisena jos tutkittaisiin kunnolla?Itse olisin saanut adhd-diagnoosin pienenä jos sellaista olisi ollut silloin,kuitenkin minua olisi voinut auttaa epävakaalle tarkoitetuilla hoitokeinoilla.Jos joku olisi nähnyt oireiden takaa sen pahan olon ja ahdistuksen,jos joku olisi kuunnellut ja hyväksynyt mut omana itsenäni.Se olisi auttanut paljon.Meidän perheessä asiat oli näennäisesti hyvin,ei alkoholismia,fyysistä väkivaltaa ym,mutta lapsilla oli eri roolit ja jatkuva paha olo kun vanhemmat ei rakastanut muuta kuin omien tarpeidensa pohjalta.Kun tulin aikuiseksi en osannut nähdä ketään omana itsenään,kaikki oli manipuloitavissa ja maailma yksi iso pelikenttä.Itse mielsin itseni suurimmaksi paskaksi mitä olla saattaa ja toivoin omaa lasta jota voisin rakastaa ja joka rakastaisi minua ja korjaisi kaiken.Tietenkään sellainen ei voi onnistua eikä ole oikein.Kun sitten sain lapsen,en osannut rakastaa häntä vaan aiheutin paljon kärsimystä pienelle ihmistaimelle,jonka lopuksi annoin huostaan.Se olikin ainut hyvä asia jonka osasin tehdä oikein.
Olisi niin tärkeää että lapset saisivat oikeaa terapiaa ja on todella arvokasta jos lapsi pääsee sijaisperheeseen jossa vanhemmat on tasapainoisia ja pystyvät korjaamaan paljon jo "pelkällä" normaalilla perhe-elämällä.Rakastakaa näitä lapsia ja yrittäkää auttaa heitä vaikka välillä voimat olisivat todella vähissä.Lapset eivät itse voi valita sitä mihin ovat syntyneet ja mitä taakkaa joutuneet kantamaan. - sijaisperheet
epäileväinen kirjoitti:
Mutta kuinka monen lapsena adhd diagnoosin saanut diagnisoitasiin epävakaaksi aikuisena jos tutkittaisiin kunnolla?Itse olisin saanut adhd-diagnoosin pienenä jos sellaista olisi ollut silloin,kuitenkin minua olisi voinut auttaa epävakaalle tarkoitetuilla hoitokeinoilla.Jos joku olisi nähnyt oireiden takaa sen pahan olon ja ahdistuksen,jos joku olisi kuunnellut ja hyväksynyt mut omana itsenäni.Se olisi auttanut paljon.Meidän perheessä asiat oli näennäisesti hyvin,ei alkoholismia,fyysistä väkivaltaa ym,mutta lapsilla oli eri roolit ja jatkuva paha olo kun vanhemmat ei rakastanut muuta kuin omien tarpeidensa pohjalta.Kun tulin aikuiseksi en osannut nähdä ketään omana itsenään,kaikki oli manipuloitavissa ja maailma yksi iso pelikenttä.Itse mielsin itseni suurimmaksi paskaksi mitä olla saattaa ja toivoin omaa lasta jota voisin rakastaa ja joka rakastaisi minua ja korjaisi kaiken.Tietenkään sellainen ei voi onnistua eikä ole oikein.Kun sitten sain lapsen,en osannut rakastaa häntä vaan aiheutin paljon kärsimystä pienelle ihmistaimelle,jonka lopuksi annoin huostaan.Se olikin ainut hyvä asia jonka osasin tehdä oikein.
Olisi niin tärkeää että lapset saisivat oikeaa terapiaa ja on todella arvokasta jos lapsi pääsee sijaisperheeseen jossa vanhemmat on tasapainoisia ja pystyvät korjaamaan paljon jo "pelkällä" normaalilla perhe-elämällä.Rakastakaa näitä lapsia ja yrittäkää auttaa heitä vaikka välillä voimat olisivat todella vähissä.Lapset eivät itse voi valita sitä mihin ovat syntyneet ja mitä taakkaa joutuneet kantamaan.ottavat lapsia sijoitukseensa vain rahan takia. Monta tapausta nähty ja teidetään. Ja siinä lopullisesti vaurioituu se lapsi.
Jos tilanne menee niin pahaksi, että lapsesta joutuu luopumaan, niin laitos ennenkaikkea. Laitoksessa pyritään tukemaan lapsen ja vanhemman välejä. Sitten jos ei onnistu, niin sitten adobtio. Silloin perhe on todella halunnut lapsen itselleen. Ja pystyy rakastamaan tätä kuin omaansa! - neljä omaa, vaikka ei synny...
sijaisperheet kirjoitti:
ottavat lapsia sijoitukseensa vain rahan takia. Monta tapausta nähty ja teidetään. Ja siinä lopullisesti vaurioituu se lapsi.
Jos tilanne menee niin pahaksi, että lapsesta joutuu luopumaan, niin laitos ennenkaikkea. Laitoksessa pyritään tukemaan lapsen ja vanhemman välejä. Sitten jos ei onnistu, niin sitten adobtio. Silloin perhe on todella halunnut lapsen itselleen. Ja pystyy rakastamaan tätä kuin omaansa!Uskon että suurin osa meistä sijaisvanhemmista rakastaa näitä sijoitettuja kuin omiaan.
En usko että kukaan jaksaa hoitaa lasta 24 h vuorokaudessa jos ei rakasta kuin omaansa. Ja itse ajattelen kyllä että nämä kaikki meillä olevat lapset on omiani, vaikka heillä olisikin toiset vanhemmat. Ja kyllä tuon setelitukon saa kyllä normaalilla työllä satakertaa helpommalla, kun hoitaa yötä päivää tunnevammaisia, alkoholivaurioisia lapsia ja rakastaa heitä kaikista rankoista hetkistä huolimatta.
Miksi meitä sijaisvanhempia mollitaan? Kun joku näistä kirjoittajista ottaisi kotiinsa naurettavalla summalla vaurioisen ja yleensä sairaan lapsen, niin varmaankin puhe tulisi hieman kunnioittavammin.
Itse olen ainakin tyytyväinen että voimme antaa kodin meidän kaikille lapsille, laitos ei ole koti vaan laitos. Niitä laitoksen aiheuttamia kiintymyssuhdehäiriöitä sitten me sijaisvahhemmat paikkaamme.
Älkää hyvät ihmiset olko itsekkäitä vaan antakaa lapsellenne perhe!!! Arkivanhemmat ja koti!!! - se ero
neljä omaa, vaikka ei synny... kirjoitti:
Uskon että suurin osa meistä sijaisvanhemmista rakastaa näitä sijoitettuja kuin omiaan.
En usko että kukaan jaksaa hoitaa lasta 24 h vuorokaudessa jos ei rakasta kuin omaansa. Ja itse ajattelen kyllä että nämä kaikki meillä olevat lapset on omiani, vaikka heillä olisikin toiset vanhemmat. Ja kyllä tuon setelitukon saa kyllä normaalilla työllä satakertaa helpommalla, kun hoitaa yötä päivää tunnevammaisia, alkoholivaurioisia lapsia ja rakastaa heitä kaikista rankoista hetkistä huolimatta.
Miksi meitä sijaisvanhempia mollitaan? Kun joku näistä kirjoittajista ottaisi kotiinsa naurettavalla summalla vaurioisen ja yleensä sairaan lapsen, niin varmaankin puhe tulisi hieman kunnioittavammin.
Itse olen ainakin tyytyväinen että voimme antaa kodin meidän kaikille lapsille, laitos ei ole koti vaan laitos. Niitä laitoksen aiheuttamia kiintymyssuhdehäiriöitä sitten me sijaisvahhemmat paikkaamme.
Älkää hyvät ihmiset olko itsekkäitä vaan antakaa lapsellenne perhe!!! Arkivanhemmat ja koti!!!että laitokset tukevat vanhemmuutta, vanhemman ja lapsen yheydenpitoa, sijaisperheet pykivät rikkomaan nämä välit. Tulee kiintymyssuhdehäiriöitä!
- noinkohan
se ero kirjoitti:
että laitokset tukevat vanhemmuutta, vanhemman ja lapsen yheydenpitoa, sijaisperheet pykivät rikkomaan nämä välit. Tulee kiintymyssuhdehäiriöitä!
Eiköhän ne kiint.suhdehäiriöt ole tulleet lapselle jo ennen sijaisperheeseen tuloa. Kyllä edell. kommentti taas kuvasti jonkun bion hieman aikuislähtöistä ajattelua. Jos vanhemman asiat ovat ajautuneet siihen pisteeseen, ettei lapsestaan pysty huolehtimaan, niin kyllä turvallinen kodinomainen ympäristö on varmasti hänelle (etenkin pienelle lapselle)laitosta parempi ja tervehdyttävämpi paikka. Monet biovanhemmat tosin kokevat sen uhkana, jos lapsi alkaakin kiintymään muihin.
- bioperheessä:
noinkohan kirjoitti:
Eiköhän ne kiint.suhdehäiriöt ole tulleet lapselle jo ennen sijaisperheeseen tuloa. Kyllä edell. kommentti taas kuvasti jonkun bion hieman aikuislähtöistä ajattelua. Jos vanhemman asiat ovat ajautuneet siihen pisteeseen, ettei lapsestaan pysty huolehtimaan, niin kyllä turvallinen kodinomainen ympäristö on varmasti hänelle (etenkin pienelle lapselle)laitosta parempi ja tervehdyttävämpi paikka. Monet biovanhemmat tosin kokevat sen uhkana, jos lapsi alkaakin kiintymään muihin.
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?
Tässä yksi lapseni kirjoittama kirje ollessaan sijoitettuna, ja vielä ensimmäinen ilta sijaisperheessä:
Äiti!
Mul on kauhean paha mieli! Mulle tuli kauhee pahamieli jo ensimmäisenä iltana, kun sijaisisä oli viemässä sosiaalityöntekijää Jyväskylän bussiasemalle ja sijaisäiti oli näytelmä harjoituksissa. Mä ja Heidi ollaan vaan kotona. Heidi oli omassa ja mä omassa huoneessa.
Mä ajattelin sitä kun mä istuin sun sylissä ja me puhallettiin toisiamme ja mä en voinut puhaltaa, koska mä nauroin niin paljon. Sitten mä ajattelin sitä, kun mä itkin kun meijän piti antaa kissat pois.
Aina kun mä oon surullinen mä otan sen leijonan - annoin tytöilleni leijonanrepun ja sinne enkelisuklaakonfentteja kun tyttöjä lähdettiin viemään Espoosta Äänekoskelle - ja laitan jotain musiikkia.
Äiti mä rakastan sua ja mähaluun kotiin. Tee kaikkes et sä saat meijät takas! Jookos.
Rakkaudella tyttäresi Kirsi.
Ps. Mä annan varmuuden vuoks mun osotteen.
11-vuotiaan kirje äidille oltuaan sijoitettuna yhden vuoden:
KAIPAUS
Olipa kerran tyttö, joka eli onnellisesti äitinsä ja siskonsa kanssa. Eräänä päivänä hän joutui siskonsa kanssa lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen. Hän toivoi kovasti pääsevänsä äitinsä luo. Iltaisin hän rukoili: Jumala sinä tiedät, että äiti pystuu huolehtimaan meistä. Anna meidän mennä äidin luoksu asumaan. Aamen.
Häntä rupesi itkettämään kun hän ajatteli, että äiti ei ole antamassa joka iltaista pusuaan ja sitä iloa pelatessaan hänen kanssaan. Kaikkea sitä lohtua ja hellyyttä, jota äiti voi antaa, sitä hänellä oli ikävä.Kaikki riidat ja erimielisyydet, niitä hänellä oli ikävä. Hänellä oli kaikkea mitä hän sai ja teki äitinsä kanssa, ikävä. Hän rakasti äitiään niin paljon kun toista ihmistä voi rakastaa.
Lots of kisses: Kirsi
Ps. Muista, että mä rakastan sua!
13 vuotiaan tyttäreni kirje äitienpäivänä 2000 hänen ollessaan sijoitettuna 2,5 vuotta ja oli kerennyt "kiinnittyä" perheeseen:
"Hän oli onnellisesti perheensä kanssa Linnanmäellä ja päivä oli mitä kaunein. Kaikki olivat iloisia.
Sitten soi herätyskello, eikä hän olisi millään jaksanut nousta. Hän oli valvonut yli puolen yön, itkenyt ja muistellut niitä ihania aikoja, joita hän oli vfiettänyt perheensä kanssa. Sitä hän teki joka ilta.
Koulussa hänen oli paha olla, hänta ahdisti. Hänen teki mieli huutaa ja kiljua kurkku suorana, mutta hän ei halunnut vaikeuksia.
Kotona katsoi telkkaria ja söi. Hän söi suruun.
Harkoissa hän vain oli. Kaikki pelikaverit ärsyttivät ja hän tunsi taas itsensä ahdistuneeksi.
Kotona hän taas valvoi."
NÄIN ONNELLINEN TYTTÖNI OLI SIJOITETTUNA SIJAISPERHEESEEN! - sivullinen lukija
bioperheessä: kirjoitti:
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?
Tässä yksi lapseni kirjoittama kirje ollessaan sijoitettuna, ja vielä ensimmäinen ilta sijaisperheessä:
Äiti!
Mul on kauhean paha mieli! Mulle tuli kauhee pahamieli jo ensimmäisenä iltana, kun sijaisisä oli viemässä sosiaalityöntekijää Jyväskylän bussiasemalle ja sijaisäiti oli näytelmä harjoituksissa. Mä ja Heidi ollaan vaan kotona. Heidi oli omassa ja mä omassa huoneessa.
Mä ajattelin sitä kun mä istuin sun sylissä ja me puhallettiin toisiamme ja mä en voinut puhaltaa, koska mä nauroin niin paljon. Sitten mä ajattelin sitä, kun mä itkin kun meijän piti antaa kissat pois.
Aina kun mä oon surullinen mä otan sen leijonan - annoin tytöilleni leijonanrepun ja sinne enkelisuklaakonfentteja kun tyttöjä lähdettiin viemään Espoosta Äänekoskelle - ja laitan jotain musiikkia.
Äiti mä rakastan sua ja mähaluun kotiin. Tee kaikkes et sä saat meijät takas! Jookos.
Rakkaudella tyttäresi Kirsi.
Ps. Mä annan varmuuden vuoks mun osotteen.
11-vuotiaan kirje äidille oltuaan sijoitettuna yhden vuoden:
KAIPAUS
Olipa kerran tyttö, joka eli onnellisesti äitinsä ja siskonsa kanssa. Eräänä päivänä hän joutui siskonsa kanssa lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen. Hän toivoi kovasti pääsevänsä äitinsä luo. Iltaisin hän rukoili: Jumala sinä tiedät, että äiti pystuu huolehtimaan meistä. Anna meidän mennä äidin luoksu asumaan. Aamen.
Häntä rupesi itkettämään kun hän ajatteli, että äiti ei ole antamassa joka iltaista pusuaan ja sitä iloa pelatessaan hänen kanssaan. Kaikkea sitä lohtua ja hellyyttä, jota äiti voi antaa, sitä hänellä oli ikävä.Kaikki riidat ja erimielisyydet, niitä hänellä oli ikävä. Hänellä oli kaikkea mitä hän sai ja teki äitinsä kanssa, ikävä. Hän rakasti äitiään niin paljon kun toista ihmistä voi rakastaa.
Lots of kisses: Kirsi
Ps. Muista, että mä rakastan sua!
13 vuotiaan tyttäreni kirje äitienpäivänä 2000 hänen ollessaan sijoitettuna 2,5 vuotta ja oli kerennyt "kiinnittyä" perheeseen:
"Hän oli onnellisesti perheensä kanssa Linnanmäellä ja päivä oli mitä kaunein. Kaikki olivat iloisia.
Sitten soi herätyskello, eikä hän olisi millään jaksanut nousta. Hän oli valvonut yli puolen yön, itkenyt ja muistellut niitä ihania aikoja, joita hän oli vfiettänyt perheensä kanssa. Sitä hän teki joka ilta.
Koulussa hänen oli paha olla, hänta ahdisti. Hänen teki mieli huutaa ja kiljua kurkku suorana, mutta hän ei halunnut vaikeuksia.
Kotona katsoi telkkaria ja söi. Hän söi suruun.
Harkoissa hän vain oli. Kaikki pelikaverit ärsyttivät ja hän tunsi taas itsensä ahdistuneeksi.
Kotona hän taas valvoi."
NÄIN ONNELLINEN TYTTÖNI OLI SIJOITETTUNA SIJAISPERHEESEEN!Nyt munkin piti jo reagoida, kun oikeesti hei sulla on jäänyt levy päälle. Se kertoo sen, ettei kaikki ole niinkuin pitäisi!! Siis sinun päässäsi. Mitä tästä eteenpäin? Keskity tulevaisuuteen ja etenkin tähän hetkeen ja laita voimavarasi Teemun hoitamiseen. Ei auta mitään pyöritellä samaa. Oikeestaan teet enemmän hallaa KUIN et voisit jutuillas ketään auttaa tai ketään herättää (mikä lienee kuitenkin tarkoituksesi). Siis juttujes perusteella sut on leimattu jo sairaaks kun "normaalisti" ihminen ei käyttäydy noin et jauhaa samaa päivästä toiseen vaan pyrkii miettimään miten tästä eteenpäin ja miten voisin parhaalla mahdollisella tavalla olla mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa meille ja lapsillemme.
Vastaukseksi varmaan saan taas toistot "tosielämästä" kun tyttösi oli huostaanotettuina, mut herää oikeesti tajuun et sua ei kukaan voi ottaa tosissaan kun teet sen tolla tyylillä ja vielä kun jutut on sellaisia, et joit "muutaman kaljan" ja sammuit niin pienestä ja siks putkassa (ja kuulemma suruun kun lapset oli viety)! On muita keinoja hoidattaa surujaan. En väheksy sitä tuskaa missä olet elänyt (enkä pysty kuvittelemaan sen suuruutta), mutta tosiasioiden myöntäminen olisi sinullakin askel parempaa huomista kohden, niinkuin meillä kaikilla. Sun jutuistas moni ammattilainen ja maallikkokin on jo saanut selkeän kuvan miksi aikoinaan lapsesi vietiin.
Uskottavuus on valitettavasti mennyt aikoja sitten. Toivon kuitenkin että voisit elää tätä hetkeä, ihan vain tavallista arkea ilman lapsien raahaamista sinne ja tänne huvituksiin ja itsensä kehittämisiin. Lapsi kaipaa turvallista tavallista arkea! Arjen pienet ilot on ne, jotka tekevät onnelliseksi! - ja arjen ilot
sivullinen lukija kirjoitti:
Nyt munkin piti jo reagoida, kun oikeesti hei sulla on jäänyt levy päälle. Se kertoo sen, ettei kaikki ole niinkuin pitäisi!! Siis sinun päässäsi. Mitä tästä eteenpäin? Keskity tulevaisuuteen ja etenkin tähän hetkeen ja laita voimavarasi Teemun hoitamiseen. Ei auta mitään pyöritellä samaa. Oikeestaan teet enemmän hallaa KUIN et voisit jutuillas ketään auttaa tai ketään herättää (mikä lienee kuitenkin tarkoituksesi). Siis juttujes perusteella sut on leimattu jo sairaaks kun "normaalisti" ihminen ei käyttäydy noin et jauhaa samaa päivästä toiseen vaan pyrkii miettimään miten tästä eteenpäin ja miten voisin parhaalla mahdollisella tavalla olla mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa meille ja lapsillemme.
Vastaukseksi varmaan saan taas toistot "tosielämästä" kun tyttösi oli huostaanotettuina, mut herää oikeesti tajuun et sua ei kukaan voi ottaa tosissaan kun teet sen tolla tyylillä ja vielä kun jutut on sellaisia, et joit "muutaman kaljan" ja sammuit niin pienestä ja siks putkassa (ja kuulemma suruun kun lapset oli viety)! On muita keinoja hoidattaa surujaan. En väheksy sitä tuskaa missä olet elänyt (enkä pysty kuvittelemaan sen suuruutta), mutta tosiasioiden myöntäminen olisi sinullakin askel parempaa huomista kohden, niinkuin meillä kaikilla. Sun jutuistas moni ammattilainen ja maallikkokin on jo saanut selkeän kuvan miksi aikoinaan lapsesi vietiin.
Uskottavuus on valitettavasti mennyt aikoja sitten. Toivon kuitenkin että voisit elää tätä hetkeä, ihan vain tavallista arkea ilman lapsien raahaamista sinne ja tänne huvituksiin ja itsensä kehittämisiin. Lapsi kaipaa turvallista tavallista arkea! Arjen pienet ilot on ne, jotka tekevät onnelliseksi!Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu? - Maj-lii
bioperheessä: kirjoitti:
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?
Tässä yksi lapseni kirjoittama kirje ollessaan sijoitettuna, ja vielä ensimmäinen ilta sijaisperheessä:
Äiti!
Mul on kauhean paha mieli! Mulle tuli kauhee pahamieli jo ensimmäisenä iltana, kun sijaisisä oli viemässä sosiaalityöntekijää Jyväskylän bussiasemalle ja sijaisäiti oli näytelmä harjoituksissa. Mä ja Heidi ollaan vaan kotona. Heidi oli omassa ja mä omassa huoneessa.
Mä ajattelin sitä kun mä istuin sun sylissä ja me puhallettiin toisiamme ja mä en voinut puhaltaa, koska mä nauroin niin paljon. Sitten mä ajattelin sitä, kun mä itkin kun meijän piti antaa kissat pois.
Aina kun mä oon surullinen mä otan sen leijonan - annoin tytöilleni leijonanrepun ja sinne enkelisuklaakonfentteja kun tyttöjä lähdettiin viemään Espoosta Äänekoskelle - ja laitan jotain musiikkia.
Äiti mä rakastan sua ja mähaluun kotiin. Tee kaikkes et sä saat meijät takas! Jookos.
Rakkaudella tyttäresi Kirsi.
Ps. Mä annan varmuuden vuoks mun osotteen.
11-vuotiaan kirje äidille oltuaan sijoitettuna yhden vuoden:
KAIPAUS
Olipa kerran tyttö, joka eli onnellisesti äitinsä ja siskonsa kanssa. Eräänä päivänä hän joutui siskonsa kanssa lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen. Hän toivoi kovasti pääsevänsä äitinsä luo. Iltaisin hän rukoili: Jumala sinä tiedät, että äiti pystuu huolehtimaan meistä. Anna meidän mennä äidin luoksu asumaan. Aamen.
Häntä rupesi itkettämään kun hän ajatteli, että äiti ei ole antamassa joka iltaista pusuaan ja sitä iloa pelatessaan hänen kanssaan. Kaikkea sitä lohtua ja hellyyttä, jota äiti voi antaa, sitä hänellä oli ikävä.Kaikki riidat ja erimielisyydet, niitä hänellä oli ikävä. Hänellä oli kaikkea mitä hän sai ja teki äitinsä kanssa, ikävä. Hän rakasti äitiään niin paljon kun toista ihmistä voi rakastaa.
Lots of kisses: Kirsi
Ps. Muista, että mä rakastan sua!
13 vuotiaan tyttäreni kirje äitienpäivänä 2000 hänen ollessaan sijoitettuna 2,5 vuotta ja oli kerennyt "kiinnittyä" perheeseen:
"Hän oli onnellisesti perheensä kanssa Linnanmäellä ja päivä oli mitä kaunein. Kaikki olivat iloisia.
Sitten soi herätyskello, eikä hän olisi millään jaksanut nousta. Hän oli valvonut yli puolen yön, itkenyt ja muistellut niitä ihania aikoja, joita hän oli vfiettänyt perheensä kanssa. Sitä hän teki joka ilta.
Koulussa hänen oli paha olla, hänta ahdisti. Hänen teki mieli huutaa ja kiljua kurkku suorana, mutta hän ei halunnut vaikeuksia.
Kotona katsoi telkkaria ja söi. Hän söi suruun.
Harkoissa hän vain oli. Kaikki pelikaverit ärsyttivät ja hän tunsi taas itsensä ahdistuneeksi.
Kotona hän taas valvoi."
NÄIN ONNELLINEN TYTTÖNI OLI SIJOITETTUNA SIJAISPERHEESEEN!Oletko koskaan ajatellut että luultavasti suurin syy siihen ettei tyttäresi olleet onnellisia on siinä ettet sinä antanut siihen lupaa?Sinä et tukenut lapsiasi uudessa elämäntilanteessa,lapsesi ovat varmasti olleet todella hädissään,äitiin ei ole voinut luottaa ja äiti antaa ilmeillään ja eleillään viestiä ettei kehenkään aikuiseen voi luottaa.Ei sossuihin eikä sijaisperheeseen.Lapsi on yksin ja toteuttaa sitä roolia mihin äiti on hänet pannut,eli mihinkään ei saa kiintyä,kaikki haluaa vain pahaa.Vaikka tyttäresi olisi otettu täysin ilman syytä huostaan(mitä rohkenen epäillä), eikö sinun kuuluisi siinä vaiheessa äitinä pistää syrjään oma tuskasi ja syyllisyytesi ja suunnata kaikki voimasi ja tukesi siihen että lapsesi voisi kiinnittyä uuteen perheeseen.Että äiti on siinä tukena ja auttaa ymmärtämään että joka perheessä on omat pelisääntönsä.Että äiti ei mene paniiikkiin kun kerron tällaisia asioita perheestä vaan keskustelee ja selvittää asiallisesti sijaisvanhempien kanssa mikä on homman nimi.Kaikki tämä auttaisi todella paljon,vaikka sitten samalla hakisitkin huostaanotonpurkua.
Lapsesi varmasti alitajuisesti ajattelee ettei saa olla onnellinen ja kiintyä sijaisvanhempiin,kun äiti ei kestäisi sitä.Silloinhan äiti joutuisi kantamaan oman tuskansa ja syyllisyytensä asian johdosta eikä äiti kestäisi sitä.Lapset suojelevat ja ovat lojaaleja vanhemmilleen äärimmäisyyksiin saakka.Ja miten äitin kävisi kun se ei voisi enää taistella lapsiaan kotiin,kun lapset ovat onnellisia uudessa kodissaan?Tai jos ei ole onnellisia niin ainakin voisivat olla jos vain saisivat siihen mahdollisuuden.
Sinulla on varmasti kova tuska,uskon sen.On aivan hirveää joutua luopumaan lapsistaan,mutta kun se on tapahtunut,silloin pitäisi suunnata katse siihen,kuinka lapset kestävät sen.Kuinka tilanne voisi muuttua?Vaikka en itse tuntisi itseäni sairaaksi,mutta muut antavat sellaista viestiä,niin eikö minun kannattaisi hakea apua jos vain niin voisin auttaa lapsiani.
Mulle tulee noista sun teksteistä sellainen tunne,haluamatta väheksyä lapsiesi tuskaa, että tyttäresi on halunnutkin ottaa kaikki huonoimmat kokemuksensa sijaisperheessä esille,jotta äiti ei vain ajattelisi että siellä on mitään hyvää.En usko että sijaisperhe on täysi hirviöperhe,jossa ei koskaan olisi lapsella hyvä olla. - Jos lapsille jo
Maj-lii kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut että luultavasti suurin syy siihen ettei tyttäresi olleet onnellisia on siinä ettet sinä antanut siihen lupaa?Sinä et tukenut lapsiasi uudessa elämäntilanteessa,lapsesi ovat varmasti olleet todella hädissään,äitiin ei ole voinut luottaa ja äiti antaa ilmeillään ja eleillään viestiä ettei kehenkään aikuiseen voi luottaa.Ei sossuihin eikä sijaisperheeseen.Lapsi on yksin ja toteuttaa sitä roolia mihin äiti on hänet pannut,eli mihinkään ei saa kiintyä,kaikki haluaa vain pahaa.Vaikka tyttäresi olisi otettu täysin ilman syytä huostaan(mitä rohkenen epäillä), eikö sinun kuuluisi siinä vaiheessa äitinä pistää syrjään oma tuskasi ja syyllisyytesi ja suunnata kaikki voimasi ja tukesi siihen että lapsesi voisi kiinnittyä uuteen perheeseen.Että äiti on siinä tukena ja auttaa ymmärtämään että joka perheessä on omat pelisääntönsä.Että äiti ei mene paniiikkiin kun kerron tällaisia asioita perheestä vaan keskustelee ja selvittää asiallisesti sijaisvanhempien kanssa mikä on homman nimi.Kaikki tämä auttaisi todella paljon,vaikka sitten samalla hakisitkin huostaanotonpurkua.
Lapsesi varmasti alitajuisesti ajattelee ettei saa olla onnellinen ja kiintyä sijaisvanhempiin,kun äiti ei kestäisi sitä.Silloinhan äiti joutuisi kantamaan oman tuskansa ja syyllisyytensä asian johdosta eikä äiti kestäisi sitä.Lapset suojelevat ja ovat lojaaleja vanhemmilleen äärimmäisyyksiin saakka.Ja miten äitin kävisi kun se ei voisi enää taistella lapsiaan kotiin,kun lapset ovat onnellisia uudessa kodissaan?Tai jos ei ole onnellisia niin ainakin voisivat olla jos vain saisivat siihen mahdollisuuden.
Sinulla on varmasti kova tuska,uskon sen.On aivan hirveää joutua luopumaan lapsistaan,mutta kun se on tapahtunut,silloin pitäisi suunnata katse siihen,kuinka lapset kestävät sen.Kuinka tilanne voisi muuttua?Vaikka en itse tuntisi itseäni sairaaksi,mutta muut antavat sellaista viestiä,niin eikö minun kannattaisi hakea apua jos vain niin voisin auttaa lapsiani.
Mulle tulee noista sun teksteistä sellainen tunne,haluamatta väheksyä lapsiesi tuskaa, että tyttäresi on halunnutkin ottaa kaikki huonoimmat kokemuksensa sijaisperheessä esille,jotta äiti ei vain ajattelisi että siellä on mitään hyvää.En usko että sijaisperhe on täysi hirviöperhe,jossa ei koskaan olisi lapsella hyvä olla.ensimmäisinä iltoina, kun itkevät ikäväänsä, sanotaan, että "Älä itke tai sinusta tulee yhtä mielisairas kuin äitisi on!" Tai jos lapsille sanotaan ihan alkukuukausina, että "ette te täältä äidin tykö pääse. Jos meiltä lähdette, jäätte tämän kaupungin lastenkotiin". Ja jos lapsille ei TODELLAKAAN OSTETA kenkiä eikä vaatteita, niin eiköhän joku muu silloin töpeksi, kuin heidän äiti.
Jätinpä lapseni rauhaa, kun olivat olleet yli kaksi vuotta siellä. Mutta tilanne ei muuttunut. Nuorempi soitti itse perhehoitoon ja vaati perheen vaihto. Oli silloin 12-vuotta. Vanhempi soitteli minulle iltaisin, oli masentunut ja vietti aikansa kotona. Vuoden päästä hänkin pääsi pois.
Miksi en olisi ollut lasteni tukena! Meidän välit oli todella hyvät, eikä heidän tarvinnut kärsiä vaatettomuutta eikä kengättömyyttä. Mutta ei minulla kyllä omistusasuntoa ollut, ei ollut autoa, ei kesämökkiä eikä lomaosaketta! - sinne sijoitettiin,
Maj-lii kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut että luultavasti suurin syy siihen ettei tyttäresi olleet onnellisia on siinä ettet sinä antanut siihen lupaa?Sinä et tukenut lapsiasi uudessa elämäntilanteessa,lapsesi ovat varmasti olleet todella hädissään,äitiin ei ole voinut luottaa ja äiti antaa ilmeillään ja eleillään viestiä ettei kehenkään aikuiseen voi luottaa.Ei sossuihin eikä sijaisperheeseen.Lapsi on yksin ja toteuttaa sitä roolia mihin äiti on hänet pannut,eli mihinkään ei saa kiintyä,kaikki haluaa vain pahaa.Vaikka tyttäresi olisi otettu täysin ilman syytä huostaan(mitä rohkenen epäillä), eikö sinun kuuluisi siinä vaiheessa äitinä pistää syrjään oma tuskasi ja syyllisyytesi ja suunnata kaikki voimasi ja tukesi siihen että lapsesi voisi kiinnittyä uuteen perheeseen.Että äiti on siinä tukena ja auttaa ymmärtämään että joka perheessä on omat pelisääntönsä.Että äiti ei mene paniiikkiin kun kerron tällaisia asioita perheestä vaan keskustelee ja selvittää asiallisesti sijaisvanhempien kanssa mikä on homman nimi.Kaikki tämä auttaisi todella paljon,vaikka sitten samalla hakisitkin huostaanotonpurkua.
Lapsesi varmasti alitajuisesti ajattelee ettei saa olla onnellinen ja kiintyä sijaisvanhempiin,kun äiti ei kestäisi sitä.Silloinhan äiti joutuisi kantamaan oman tuskansa ja syyllisyytensä asian johdosta eikä äiti kestäisi sitä.Lapset suojelevat ja ovat lojaaleja vanhemmilleen äärimmäisyyksiin saakka.Ja miten äitin kävisi kun se ei voisi enää taistella lapsiaan kotiin,kun lapset ovat onnellisia uudessa kodissaan?Tai jos ei ole onnellisia niin ainakin voisivat olla jos vain saisivat siihen mahdollisuuden.
Sinulla on varmasti kova tuska,uskon sen.On aivan hirveää joutua luopumaan lapsistaan,mutta kun se on tapahtunut,silloin pitäisi suunnata katse siihen,kuinka lapset kestävät sen.Kuinka tilanne voisi muuttua?Vaikka en itse tuntisi itseäni sairaaksi,mutta muut antavat sellaista viestiä,niin eikö minun kannattaisi hakea apua jos vain niin voisin auttaa lapsiani.
Mulle tulee noista sun teksteistä sellainen tunne,haluamatta väheksyä lapsiesi tuskaa, että tyttäresi on halunnutkin ottaa kaikki huonoimmat kokemuksensa sijaisperheessä esille,jotta äiti ei vain ajattelisi että siellä on mitään hyvää.En usko että sijaisperhe on täysi hirviöperhe,jossa ei koskaan olisi lapsella hyvä olla.eräs tuttavani kertoi, että hänen sukulaisensa tuntee perheen. Siellä oli aikaisemminkin ollut sijaislapsia. Ja perhe oli eristänyt nämä lapset pois ulkomaailmasta. Helluntailainen perhe!
Ja sen voin kertoa. Nuorempi on 17-vuotta. Ei ole kertaakaan ollut yhteydessä siihen perheeseen Lähti pois 12-vuotiaana. Vanhempi on nyt 18-vuotta. Eipä hänkään ilmeisesti pidä yhteyttä sinne. Näin olen ymmärtänyt!
Ja se mitä perhehoito tekee. Pyrkii tahallaan särkemään vanhempien ja lasten välit. - mitä tehtiin eräälle
Maj-lii kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut että luultavasti suurin syy siihen ettei tyttäresi olleet onnellisia on siinä ettet sinä antanut siihen lupaa?Sinä et tukenut lapsiasi uudessa elämäntilanteessa,lapsesi ovat varmasti olleet todella hädissään,äitiin ei ole voinut luottaa ja äiti antaa ilmeillään ja eleillään viestiä ettei kehenkään aikuiseen voi luottaa.Ei sossuihin eikä sijaisperheeseen.Lapsi on yksin ja toteuttaa sitä roolia mihin äiti on hänet pannut,eli mihinkään ei saa kiintyä,kaikki haluaa vain pahaa.Vaikka tyttäresi olisi otettu täysin ilman syytä huostaan(mitä rohkenen epäillä), eikö sinun kuuluisi siinä vaiheessa äitinä pistää syrjään oma tuskasi ja syyllisyytesi ja suunnata kaikki voimasi ja tukesi siihen että lapsesi voisi kiinnittyä uuteen perheeseen.Että äiti on siinä tukena ja auttaa ymmärtämään että joka perheessä on omat pelisääntönsä.Että äiti ei mene paniiikkiin kun kerron tällaisia asioita perheestä vaan keskustelee ja selvittää asiallisesti sijaisvanhempien kanssa mikä on homman nimi.Kaikki tämä auttaisi todella paljon,vaikka sitten samalla hakisitkin huostaanotonpurkua.
Lapsesi varmasti alitajuisesti ajattelee ettei saa olla onnellinen ja kiintyä sijaisvanhempiin,kun äiti ei kestäisi sitä.Silloinhan äiti joutuisi kantamaan oman tuskansa ja syyllisyytensä asian johdosta eikä äiti kestäisi sitä.Lapset suojelevat ja ovat lojaaleja vanhemmilleen äärimmäisyyksiin saakka.Ja miten äitin kävisi kun se ei voisi enää taistella lapsiaan kotiin,kun lapset ovat onnellisia uudessa kodissaan?Tai jos ei ole onnellisia niin ainakin voisivat olla jos vain saisivat siihen mahdollisuuden.
Sinulla on varmasti kova tuska,uskon sen.On aivan hirveää joutua luopumaan lapsistaan,mutta kun se on tapahtunut,silloin pitäisi suunnata katse siihen,kuinka lapset kestävät sen.Kuinka tilanne voisi muuttua?Vaikka en itse tuntisi itseäni sairaaksi,mutta muut antavat sellaista viestiä,niin eikö minun kannattaisi hakea apua jos vain niin voisin auttaa lapsiani.
Mulle tulee noista sun teksteistä sellainen tunne,haluamatta väheksyä lapsiesi tuskaa, että tyttäresi on halunnutkin ottaa kaikki huonoimmat kokemuksensa sijaisperheessä esille,jotta äiti ei vain ajattelisi että siellä on mitään hyvää.En usko että sijaisperhe on täysi hirviöperhe,jossa ei koskaan olisi lapsella hyvä olla.pienelle pojalle. Taustoja en tiedä, mutta ei tämäkään ihan oikein ole sitä pientä lasta kohtaan, mitä hän on joutunut kokemaan.
Löytyy Iltalehti / Keskustelut / Puheenaiheet / Onko rasismi ongelma Suomessa / Maria Guzenivan kolumni 21.10. Kirjoittanut Virallinen yksinhuoltaja
http://www.iltalehti.fi/osastot/keskustelu/thread.jspa?threadID=35067&tstart=0 - tulihan se sieltä
ja arjen ilot kirjoitti:
Tyttäreni kirje sosiaalityöntekijöille 7 kuukauden sijoituksen jälkeen:
Kun oltiin Venäjällä sijaisäiti kysyi multa, että haluunko mä donitsin. Mä en halunnut ja Heidi halus mut sille ei annettu!
Sijaisäiti on monta kertaa uhannut antaa selkään Heidille!
Kavereillakin saa olla vain kaksi tuntia!
Mikko ja Saana (nimet keksitty)- tukilapset - nukkuu meijän huoneessa vaikka meille luvattiin omat huoneet!
Kavereille ei saa mennä kun Mikko ja Saana on meillä. Miksi meijän pitää hoitaa Mikkoa ja Saanaa vaikka me ei saada palkkaa?
Miksi sijaisperheen oman pojan ei tarvi olla Mikon ja Saanan kanssa? Miksi oma poika saa olla kavereiden kanssa vaikka koko päivän?
Miks en saanut kenkiä vaikka ne makso vain noin 140 mk (n.23 euroa)?
Kun kysyin sijaisäidiltä saanko soittaa äidille niin hän sanoi, että äiti saa vain soittaa meille?
Sijaisäiti sanoi, että on sovittu, että äiti saa soittaa vain kerran viikossa ja sosiaalityöntekijä kysy, että soitteleeko äiti paljon meille!
Mun hartain toivomus on päästä äidin luo asumaan!
Sijaisäiti vie meitä sen kavereiden luo, eikä siellä ole mitään tekemistä. Jos me sanotaan, että me ei haluta lähteä niin sijaisäiti sanoo, että "meille on sanottu, että te tykkäätte käydä erilaisissa paikoissa." Niin me tykätäänki, mutta ei missään vanhojen ihmisten luona vaan Taiteiden yössä, teattereissa, elokuvissa, konserteissa, Heurekassa jne. Miksi sijaisperheen oman pojan ei tartte tulla mukaan?
Kun Heidi kysyi, että miksi me saadaan olla kavereiden kanssa vaan 2 tuntia niin sijaisäiti sanoi, että "Eihän me ehitä olemaan kavereillamme edes kahta tuntia kun te rupeatte jo vinkumaan pois!"
Miksi sijaisäiti kysyi minulta, että voiko mun isä maksaa kyydin Espooseen vaikka se asia ei minulle kuulu?Siis samat jutut. Tuskin kuitenkaan on alkuperäinen kirjoittaja, vaan luulenpa et joku tekee hänen kustannuksellaan kiusaa ja laittaa noita toistoja aina vastaukses, et saatais vielä pöpimpi kuva. Ei ole reilua.
- onnelliset
lapset saavat apua edes adhd tai asperger diagnoosin alla, kun me emme tahdo saada sijoitetuille lapsille millään apua, vaikka he sitä tarvitsisivat (ulkopuolisetkin huomaavat jatkuvasti, kuinka nämä lapset tarvitsisivat apua). Kun mainitsin ohimennen, että biologinen poikamme ei oikein jaksa keskittyä koulussa, niin hänet tutkittiin heti ja hän saikin adhd lausunnon, jonka kautta on saanut apua ongelmiin.
Kun lapsella ei ole diagnoosia ja hänellä on ongelmia, niin usein ulkopuoliset ihmiset alkavat ajatella, että itse lapsi on ongelma. Eihän lapsella olevat ongelmat ole lapsen syy. Syitä ongelmiin voi olla monia ja tärkeintä ei todellakaan ole syyllisen ehtiminen, vaan avun saaminen ja antaminen.
Joskus suututtaa niin himskatisti, kun ajattelen, että kuinka tärkeää olisi ottaa tosissaan vanhempien puheet (oli sitten sijais tai biologisia vanhempia). Miten näille lapsille käy, kun heidät jätetään sen varaan, että: Kyllähän nuo lapset tietää minkälaisia ne on kun ne on sijoitettuja!
H...o!!! Että ottaa välillä päähän, näiden lasten puolesta!
On hienoa, että diagnoosi myöhemmin voidaan todeta vaikka vääräksi, kuin että lapsi ei saa mitään apua, vaikka sitä tarvitsisi.
TERVEISIN: Sijaisäiti, joka saa vielä lapsille apua!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942