Mitäpä mieltä sakuihmiset ovat, onko mahdollista pitää sakua opiskeluaikana? Meillä on päälle vuoden ikäinen tyttökoira. Koira käy 3 kertaa päivässä ulkona ja jos saku tulee, käy sekin ja lisäksi saa juosta vapaana ja harrastettaisiin esim. tokoa. Eli onko mahdoton yhdistelmä? Saku tulisi päälle vuoden ikäisenä ja valmiiksi koulutettuna, ei siis pentuna.
Saku opiskelijaelämään
9
823
Vastaukset
- opiskelijaelämään
vallan hyvin voit ottaa!!
- hurtta-83
voisi ottaa?
Tiedätkö syyn miksi koira luovutetaan?
Kuhan vain muistat et koiran otettuas ei mieli saa enää muuttua tapahtuipa mitä tapahtui.
Rahaa ja aikaa palaa ihan sitä tehen mut voisiko parempaa kaveria saada?!?
Onko saku uros?Olette varmaan jo päättäneet kumman leikkaatte, ettei pentuja tulisi.
Jos saku on narttu ei tarvitse niitä asioita miettiä.
Sakulle ehdottomasti mukavaa aivotoimintaa ja paljon ulkona oloa, muutakin kuin vain remmilenkkejä.
Onnea vaan teille uuden perheenjäsenen johdosta, jos sakun otatte =)- jasnie
Rekkasinpas minäkin nyt itseni, olen siis sama kuin tuo alkup. kirjoittaja. Tässä asioita mietittiin, ja tultiin siihen tulokseen, että otamme sakun pentuna, koska vielä on aikaa miettiä ja ottaa kaikesta selvää. Suunnitelmissa olisi ehkä ensi keväänä/kesänä jos löytyy kasvattaja. En missään nimessä halua ostaa koiraa hetken mielijohteesta. Luultavasti tulee jossain vaiheessa eteen tuo meidän tyttökoiran leikkaus, kun ei sillä ole tarkoitusta tehdä pentuja. Uros-sakua ollaan harkittu käytännön syistä (ei juoksuja, ei märkäkohturiskiä). Tämä koira mistä puhuin, olisi myyty allergian vuoksi, mutta emme nyt sitä koiraa ostakaan.
Se, miksi minua mietitytti tuo, voiko opiskelija pitää saksanpaimenkoiraa, johtuu siitä, kun muutamalta taholta on kuulunut että se vie niin paljon aikaa, että opiskelijalla ei ole aikaa hoitaa.. En kuitenkaan allekirjoita tätä väitettä, koska hoidamme tuon pikkukoirammekin todella hyvin ja käytämme pitkillä lenkeillä ja pidämme irti pellolla. Halusin vain kuulla toisten opiskelijoiden mielipiteitä tästä.
Lisäksi askarruttaa kysymys, kuinka useasti saku kaipaa älytreenejä? Eli vaatiiko jokapäivä aivotyötä vai riittääkö 3-4 kertaa viikossa jos saa juosta vapaana päivittäin ja päivittäin pidetään koulutustuokioita itsekseen? Ja kuinka useasti esim. toko tai suojeluharjoituksia vedetään viikossa ja kauanko ne kestävät? - hurtta-83
jasnie kirjoitti:
Rekkasinpas minäkin nyt itseni, olen siis sama kuin tuo alkup. kirjoittaja. Tässä asioita mietittiin, ja tultiin siihen tulokseen, että otamme sakun pentuna, koska vielä on aikaa miettiä ja ottaa kaikesta selvää. Suunnitelmissa olisi ehkä ensi keväänä/kesänä jos löytyy kasvattaja. En missään nimessä halua ostaa koiraa hetken mielijohteesta. Luultavasti tulee jossain vaiheessa eteen tuo meidän tyttökoiran leikkaus, kun ei sillä ole tarkoitusta tehdä pentuja. Uros-sakua ollaan harkittu käytännön syistä (ei juoksuja, ei märkäkohturiskiä). Tämä koira mistä puhuin, olisi myyty allergian vuoksi, mutta emme nyt sitä koiraa ostakaan.
Se, miksi minua mietitytti tuo, voiko opiskelija pitää saksanpaimenkoiraa, johtuu siitä, kun muutamalta taholta on kuulunut että se vie niin paljon aikaa, että opiskelijalla ei ole aikaa hoitaa.. En kuitenkaan allekirjoita tätä väitettä, koska hoidamme tuon pikkukoirammekin todella hyvin ja käytämme pitkillä lenkeillä ja pidämme irti pellolla. Halusin vain kuulla toisten opiskelijoiden mielipiteitä tästä.
Lisäksi askarruttaa kysymys, kuinka useasti saku kaipaa älytreenejä? Eli vaatiiko jokapäivä aivotyötä vai riittääkö 3-4 kertaa viikossa jos saa juosta vapaana päivittäin ja päivittäin pidetään koulutustuokioita itsekseen? Ja kuinka useasti esim. toko tai suojeluharjoituksia vedetään viikossa ja kauanko ne kestävät?ja voin kyllä sanoa että sillon kun koulussa on tiukempi jakso meneillään niin tuntuu, et aika ei yksinkertaisesti riitä.
Onneksi olen saanut järkkäiltyä opintoni niin että on jaksoja, jolloin ei ole koulua ollenkaan ja vain harvoin on pitempiä päiviä.
Se on aivan täysin totta, että koiraan menee hirvittävän paljon aikaa. itse olen koiran kans päivittäin tälleen kun lomailen niin sen 3-5h ainakin pihalla, usein menee pitempäänkin. Ja koko se aika kun pihalla ollaan koira juoksee hullunlailla tai sit on jotain aivotoimintaa siin samalla tai sit välillä koulutellaan ja välillä saa tykitellä. Joskus tuntuu ettei tuokaan määrä riitä.
Ja silloin kun on koulua ollaan mahdollisuuksien mukaan ja eron kyllä huomaa heti, koira on kuin kävelevä aikapommi silloin kun ei ole saanut purkaa energioitaan.
Onneksi olen koiran myötä tutustunut uusiin koira ihmisiin ja sit kaveri porukalla voidaan olla ja keksiä erillaisia juttuja et koirista sais mehut irti =)
Mutta sakuissakin on eroja, joillekkin riittää vähempi. Joskus tuntuu et mie taisin ottaa sen kaikkein suberturbomoottirisimman pennun, mut toisaalta itse tykkään älyttömästä olla koiran kans ja liikkuu autolla ympäri ämpäri koiran kans, et en kyllä valita!
Tokoa harjotellaan säännöllisesti. Joka lenkkeily kerralla otetaan joitain käskyjä ja pieniä juttuja, mut sit useaan otteeseen viikossa käydään myös ihan vaan harkoissa joissa ei muuta tehä kun vedetään ennalta suunnitellut käskyt.
Ja opetellaan uusia juttuja.
Onnea vaan pennun etsintään! Mielestäni on aina parempi ottaa pentu kuin aikuinen koira. - jasnie
hurtta-83 kirjoitti:
ja voin kyllä sanoa että sillon kun koulussa on tiukempi jakso meneillään niin tuntuu, et aika ei yksinkertaisesti riitä.
Onneksi olen saanut järkkäiltyä opintoni niin että on jaksoja, jolloin ei ole koulua ollenkaan ja vain harvoin on pitempiä päiviä.
Se on aivan täysin totta, että koiraan menee hirvittävän paljon aikaa. itse olen koiran kans päivittäin tälleen kun lomailen niin sen 3-5h ainakin pihalla, usein menee pitempäänkin. Ja koko se aika kun pihalla ollaan koira juoksee hullunlailla tai sit on jotain aivotoimintaa siin samalla tai sit välillä koulutellaan ja välillä saa tykitellä. Joskus tuntuu ettei tuokaan määrä riitä.
Ja silloin kun on koulua ollaan mahdollisuuksien mukaan ja eron kyllä huomaa heti, koira on kuin kävelevä aikapommi silloin kun ei ole saanut purkaa energioitaan.
Onneksi olen koiran myötä tutustunut uusiin koira ihmisiin ja sit kaveri porukalla voidaan olla ja keksiä erillaisia juttuja et koirista sais mehut irti =)
Mutta sakuissakin on eroja, joillekkin riittää vähempi. Joskus tuntuu et mie taisin ottaa sen kaikkein suberturbomoottirisimman pennun, mut toisaalta itse tykkään älyttömästä olla koiran kans ja liikkuu autolla ympäri ämpäri koiran kans, et en kyllä valita!
Tokoa harjotellaan säännöllisesti. Joka lenkkeily kerralla otetaan joitain käskyjä ja pieniä juttuja, mut sit useaan otteeseen viikossa käydään myös ihan vaan harkoissa joissa ei muuta tehä kun vedetään ennalta suunnitellut käskyt.
Ja opetellaan uusia juttuja.
Onnea vaan pennun etsintään! Mielestäni on aina parempi ottaa pentu kuin aikuinen koira.Kiitos vastauksestasi, oli mukava lukea toisenkin opiskelijan mielipiteitä asioista :).
Millaisia päiviä sinulla esimerkiksi on koulussa silloin kun koulua on? Onko esim. 8h päiviä vai lyhempiä? Ja millaisessa asunnossa majailet koiruutesi kanssa?
Meillä on kerrostalokaksio keskustan lähellä, mutta lähellä on kuitenkin lenkkipolkuja ja pelto, jossa käyn juoksuttamassa tytsyä.
Oletko käynyt koirasi kanssa tottistreeneissä vai oletko vetänyt sitä itse koirallesi omalla ajalla? Lisäksi minua kiinnostaa, onnistuuko sakun kouluttaminen omin neuvoin, vai onko syytä mennä rokotusten jälkeen johonkin koulutusryhmään ettei tulisi kovin suuria ongelmia?
Tulipas taas kysymyksiä :D. Olen todella kiitollinen jos jaksat vastata mieltäni askarruttaviin asioihin. Mielestäni on hyvä kysellä juuri sakun omistajilta näitä asioita, osaavat varmasti vastata parhaiten. - hurtta-83
jasnie kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi, oli mukava lukea toisenkin opiskelijan mielipiteitä asioista :).
Millaisia päiviä sinulla esimerkiksi on koulussa silloin kun koulua on? Onko esim. 8h päiviä vai lyhempiä? Ja millaisessa asunnossa majailet koiruutesi kanssa?
Meillä on kerrostalokaksio keskustan lähellä, mutta lähellä on kuitenkin lenkkipolkuja ja pelto, jossa käyn juoksuttamassa tytsyä.
Oletko käynyt koirasi kanssa tottistreeneissä vai oletko vetänyt sitä itse koirallesi omalla ajalla? Lisäksi minua kiinnostaa, onnistuuko sakun kouluttaminen omin neuvoin, vai onko syytä mennä rokotusten jälkeen johonkin koulutusryhmään ettei tulisi kovin suuria ongelmia?
Tulipas taas kysymyksiä :D. Olen todella kiitollinen jos jaksat vastata mieltäni askarruttaviin asioihin. Mielestäni on hyvä kysellä juuri sakun omistajilta näitä asioita, osaavat varmasti vastata parhaiten.Mulla on tosi harvoin 8h. päiviä, ihan pelottaa kun joulukuussa tulee muutama 8h. päivä viikossa olemaan et mitenkähän tuo koiruus taas siihen reagoi(ennen tuhosi asuntoa).
Mulla on koiralla kuonokoppa et enää ei tuhojaan pääse tekee, mut tiiän kyllä et sit taas räsähellään pihamaalla kaikelle ja kaikille ja höyrytään kun heikkopää...
Myö asustellaan kerrostalo kaksiossa suhteellisen kokosessa ja vähän syrjäsemmässä.
Tää talo on keskellä mettää ja ympärillä on peltoja ja järvee ja mettää...
Myö käytiin pentukurssi ja sit tokonalkeita ihan ohjatuissa treeneissä mut sit miun työaikojen takia oli pakko lähtee pois kurssilta ja sit rupesin ittekseni kouluttelee ja meil on semmonen kaveri porukka ja myö kokoonnutaan ain kouluttelee porukalla ja sit neuvotaan ja ohjataan toinen toisiamme.
Ja mie sit yritän kysellä kouluttajilta ja kasvattajilta neuvoo kinkkisissä tilanteissa ja olen neuvoja saanutkin. Lisäksi oon ostanu ja lainannu koulutus videoita ja kirjoja kasapäin ja paljon on niistäkin apua ollut.
Hyvin ollaan pärjätty...ainut on tää räsähtely toisille koirille sillon tällön ja se kyllä v ituttaa älyttömän paljon ja sen räsähtelyn takia käytiin sit ihan ohjatulla tunnilla mut eipä tuo kouluttaja/kouluttajat osanneet sen parempaa neuvoa antaa kuin mitä itse jo tiesin...
Sekin räsähtely alkaa olla jotenkuten hanskassa, eniten ärsyttää ihmiset mitkä sit morkkaa tai voi vottelee et"pitäs kouluttaa tuomonen koira" tai "siinäse nähään kun on pienellä tytöllä iso koira"... näistähän ei pitäs välittää mut joka ikinen kerta se kalahtaa korvaan niiiiin pahasti!
Tuon toisen sakuni kans rymysin kaikki mahdolliset treenit läpi (siis ohjatut) ja siitä jäi aika paljon käteen, et on tän nuoremman kans sit pärjänny ihan ittekseen.
Suosittelen et menet palveluskoiraliiton tai spl:län pentukurssille ja sen jälkeen jatkat miten haluat...
- saksanpaimenkoiran opiskelija
Minulla on aikaa on ollut opiskelijanakin ihan ok, mutta koira on aina ollut monien muiden asioiden edellä.
Jos nyt olisin sinä/itse hankkimassa toista koiraa, näin nopeasti ajateltuna kävisin läpi ainakin:
a. onko aikaa/voimia kuljettaa kahta koiraa mahdollisimman paljon erikseen, ettei pennusta tule "toisen koiran koiraa"
b. onko varaa molempien mahdollisiin ell. kustannuksiin ja erikoisruokiin
c. onko varaa/hermoja huiman nuorukaisen aiheuttamiin uusin sisustusyrityksiin vuokrakämpässä tai huonekaluissa
d. riittääkö aika, innostus ja resurssit koulutuskentillä ja jälki/hakumetsässä tms. ravaamiseen
e. miten eristää koirat esim. juoksut tai välienselvittelyjen esto jne.
No joo, noita nyt tulee mielinmäärin ja olet niitä varmaan kerinnyt miettiäkin omaan eläämäsi soveltaen. Asiat ovat mielivaltaisessa järjestyksessä eikä mitenkään tärkeysjärjestyksessä.- jasnie
Näitä asioita olenkin pohtinut.
Narttumme luultavasti leikataan, joten sitten ei ole tätä juoksuasiaa.
Vanhempani tukevat koiraharrastustani, joten saan heiltä rahaa kustannuksiin. Siksi ajattelinkin koiraa ensi keväänä/kesällä, koska on lomia koulusta, ja on aikaa kasvattaa pentua. Opettaa yksinolemista ja kouluttaa.
Avomieheni tulee käytämään tyttökoiraamme pennun tullessa taloon lenkillä, eli minulla on sitten aikaa kuljettaa pentua rokotusten jälkeen ulkona. Yritän myös minimoida nuoren koiran tekemät tuhot koulutuksella ja sillä, että se opetetaan alusta alkaen yksinoloon. Tietääkseni kaikki yksilöt eivät edes tuhoa irtaimistoa(?).
Näistä koulutuskentistä onkin kysymystä, että kuinka usein viikossa pidetään treenejä? - saksanpaimenkoiran opiskelija
jasnie kirjoitti:
Näitä asioita olenkin pohtinut.
Narttumme luultavasti leikataan, joten sitten ei ole tätä juoksuasiaa.
Vanhempani tukevat koiraharrastustani, joten saan heiltä rahaa kustannuksiin. Siksi ajattelinkin koiraa ensi keväänä/kesällä, koska on lomia koulusta, ja on aikaa kasvattaa pentua. Opettaa yksinolemista ja kouluttaa.
Avomieheni tulee käytämään tyttökoiraamme pennun tullessa taloon lenkillä, eli minulla on sitten aikaa kuljettaa pentua rokotusten jälkeen ulkona. Yritän myös minimoida nuoren koiran tekemät tuhot koulutuksella ja sillä, että se opetetaan alusta alkaen yksinoloon. Tietääkseni kaikki yksilöt eivät edes tuhoa irtaimistoa(?).
Näistä koulutuskentistä onkin kysymystä, että kuinka usein viikossa pidetään treenejä?Saat tarkemmat tiedot seutusi treeneistä kyselemällä koulutusvastaavilta. Jos et ole törmännyt vielä, niin esim. näistä linkeistä pääset eteen päin:
http://www.spl.fi/ao/linkit.php
http://www.palveluskoiraliitto.fi/jasenyhd.htm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951