petoasioita

taas on petoja liikkeellä, tällä kertaa karhu syönyt mehiläistarhurin hunajat ja rikkonut pesät kuhmoisissa,koira sai olla rauhassa. ja susien raatelemia hirviä metsästäjät kaataneet monta samalla p.kunnalla. huonokuntoinen hirvenvasa ammuttiin kun se kitui kurkku auki raadeltuna, eikä pystynyt syömään.nyt ihmiset ovat oppineet viemään koiransa turvaan yöksi.keski-suomen liitto muodosti kantansa jossa se korostaa, ettei susikantaa ole tarkoituksenmukaista levittää kaikkialle, vaan huomioitava asutus tiheys ja elinkeinorakenne. tässä ero idän ja lännen/etelän susien tarkoituksenmukaisellasuojelulla.
10571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

älä höpötä.Koko suomeen sudet kuuluvat eivätkä ainoastaa tänne itärajalle.Julistan kansanliikkeen:Sudet on saatava leviämään alkuperäisille asuin sijoilleen eli kehäkolmosen sisä-ja ulkopuolelle.Erityisesti keski-suomeen.
Se on ihan sama mitä riistanhoitopiirit porisee kun eu päättää.SUOMI SUSILLE!kETTU TYTÖT KEHIIN!

Äänestä
  • ei keskisuomen liitto ja riistanhoitopiiri ole sama asia. ja luonnos on tehty eu:n vaatiman susikannan hoitosuunnitelman takia. kyllä se eu: kin tosiasioiden edessä ja sitkeän työn tuloksena taipuu...nyt joudutaan sellaisia koululaisia kyyditsemää susien takia, jotka eivät muuten kuulu kuljetuksen piiriin, se maksaa, köyhä kunta joutuu anomaan tukia ehkä jopa eu:sta saakka...raha saattaa vaikuttaa mielipiteisiin..

    Äänestä

  • tänne etelä/länsi-Suomeen sen paremmin kuin Varsinais-Suomeenkaan. Täällä on asutusta paljon paljon enemmän ja ei todella ole susille soveliasta seutua.
    Itse olen sitä mieltä, että koko Suomessa ei yhden yhtä hukkaa kaivata, kaikki vain rajan yli Putinin puolelle. Se raja vasta merkillinen on. Milloin sieltä on tullut mitään hyvää Suomen puolelle??? Raivotauti, penikka tauti ym. siellä kukoistaa ja antaa minun puolestani kukkia aivan rauhassa, mutta täällä ei niitä siemeniä kaivata. Koira salakuljettajat, rikolliset ym. sieltä tänne kulkeutuu.

    Äänestä

Kuhmoisissa olisi enemmän petoja liikkeellä kuin koko Suomessa yhteensä.
Ei senpuoleen, kyllähän siellä niitä elukoita on nähtykin ja pahaakin kai ovat tehneet, mutta tuntuu kyllä että noi jutut vaan paisuvat päivä päivältä.

Äänestä

Sudet eivät kuules ilkeyttään niitä elukoita vaan raatele. On tainnut tulla paha häiriötekijä metsästykseen (lue ihminen) jos ovat jättäneet hirvenvasan kitumaan. Yleensä pedot syövät sen minkä ovat tappaneet tai sitten kätkevät sen syötäväksi myöhemmin.

Äänestä

ei todellakaan ole salaisuus että en halua susia näille nurkille, ainakaan yhtään enempää kuin jo on. sudesta ei ole haittaa niin kauan kun pysyttelevät erämaissa ja se hirvi/peura/ym.ravinto niille kelpaa, mutta edelleenkään en halua häirikkösusia liian pienille metsä-alueille ja ihmisten koti/lemmikki.eläimiä tappamaan,niinkuin täällä on tapahtunut. ja se karhujuttu oli lehdessä ja kaikkihan totta on mikä aviisissa seisoo =O)!?

Äänestä
  • karhusta ongelmia on.Siellä missä eniten käydään treenamassa ja metsällä on karhu joka pyörii siinä koko ajan.On talvipesät ja muut,mutta koskaan ei olla edes nähty.Karhu on varovaisenpi kohtaamisien kanssa ja välttää niitä.Ja lapsetkin uskallan ottaa metsälle mukaan.Pienin lähtee siinä toivossa mukaan että näkisi edes vilahduksen karhusta.
    Hirviäkin yritetään nähdä,mutta aina ne kuulee meidät.
    Että tällä tavalla sitä suurin osa lapsista suhtautuu tähän meidän luonnontilaiseen maahamme.Ja myönnän toki että sudet ovat tarpeellinen osa suomen eläimistöä,mutta ei enää yhtään lisää tänne meille päin.Kun reviirit käy ahtaaksi ja eraus sudet lähtevät liikkeelle,niin jonnekin niiden on mentävä.Ei kiitos kuitenkaan taajamien ja pihojen reunoille koirilla herkuttelemaan.

    Äänestä

  • kuin sinne .. kirjoitti:

    karhusta ongelmia on.Siellä missä eniten käydään treenamassa ja metsällä on karhu joka pyörii siinä koko ajan.On talvipesät ja muut,mutta koskaan ei olla edes nähty.Karhu on varovaisenpi kohtaamisien kanssa ja välttää niitä.Ja lapsetkin uskallan ottaa metsälle mukaan.Pienin lähtee siinä toivossa mukaan että näkisi edes vilahduksen karhusta.
    Hirviäkin yritetään nähdä,mutta aina ne kuulee meidät.
    Että tällä tavalla sitä suurin osa lapsista suhtautuu tähän meidän luonnontilaiseen maahamme.Ja myönnän toki että sudet ovat tarpeellinen osa suomen eläimistöä,mutta ei enää yhtään lisää tänne meille päin.Kun reviirit käy ahtaaksi ja eraus sudet lähtevät liikkeelle,niin jonnekin niiden on mentävä.Ei kiitos kuitenkaan taajamien ja pihojen reunoille koirilla herkuttelemaan.

    karhuja on ollut kuhmoisten seutuvilla kauan, eivätkä mitenkään ole olleet häiriöksi aiemmin, tämä hunajaan mielestynyt on ensimmäinen, yrittäjän kukkarolle lähinnä vahingoksi ollut. Karhut ovat jääneet taka-alalle kun sudet tulivat kylille asti, niistä (karhuista) näköhavaintoja tehtiin aina silloin tällöin.Karhu karttaa ihmisiä toisin kuin nämä häirikkösudet.

    Äänestä

  • pinja kirjoitti:

    Myös ilvekset ovat joutuneet ahtaalle kun sudet ovat lisääntyneet, jopa niitä (ilvaksiä) on näkynyt kylillä,lähinaapurin kesy kani joutui ilveksen saaliiksi keväällä(oli irti pihalla),kun sudet tulevat arkojen ilvesten reviirille,saalista ei riitä kaikille.....toisaalta ilves on kyllä vaarallisempi peto kissoille ja pienille koirille, kissaeläimenä se hiipii salakavalasti yllättävän lähelle saalista (nähty kanin saalistus) mutta karttavat ihmisiä jos vaan voivat.

    Äänestä

Susikysymykseen en laajemmin kantaa ota, mutta tänään kuulin, että läheltä koiranjuoksutusaluettamme oli joku löytänyt suden jäljet. Että onpa mukava miettiä missä koiraa uskaltaa jatkossa juoksuttaa. Onneks se kulkee lähellä vapaana ollessaan. Ja onneks täälläpäin on paljon peuroja...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pinja kirjoitti:

taas on petoja liikkeellä, tällä kertaa karhu syönyt mehiläistarhurin hunajat ja rikkonut pesät kuhmoisissa,koira sai olla rauhassa. ja susien raatelemia hirviä metsästäjät kaataneet monta samalla p.kunnalla. huonokuntoinen hirvenvasa ammuttiin kun se kitui kurkku auki raadeltuna, eikä pystynyt syömään.nyt ihmiset ovat oppineet viemään koiransa turvaan yöksi.keski-suomen liitto muodosti kantansa jossa se korostaa, ettei susikantaa ole tarkoituksenmukaista levittää kaikkialle, vaan huomioitava asutus tiheys ja elinkeinorakenne. tässä ero idän ja lännen/etelän susien tarkoituksenmukaisellasuojelulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu