Kenellä pää kestää - 50 000 euroa palkinto enää mielessä

4H - halvatun hidiootit

nyt se vasta alkaa, kunnon meno BB-onnelassa.

Kathyn pää ei enää kestänyt, mutta teki sentään lähtiessään oivan liikkeen. Yleisöäänestyksessä on tähän saakka pudonnut asennevammaisisimmalta näyttänyt henkilö ja edes tissejään vilauttelemalla Kathy ei olisi päässyt jatkoon - eikä hän enää edes itse uskonut jatkoonsa.

Lähtemällä itse ulos pääsee pois muutama päivä aikaisemmin ja saa itselleen mainetta ja kuuluisuutta. Lisäksi tällä kertaa varmaksi putoajaksi tuli Minna. Kathylle menneet äänet nollautuvat, Minan äänet jäävät ja lisääkin ropisee. Timo saa edukseen lyhennetyn kisa-ajan!

Lähemmällä Kathy voitti kaksi asiaa: nolon putoamisen ja pääsi pudottaqmaan oman inhokkinsa.
Näppärää.

Naistenmies Timo jatkaa puuhasteluaan peiton kanssa - ja eiköhän odotustalon ulkopuolellakin jo ole ohitse.

Mutta paras on vasta edessä: Tähän saakka talossa on leikitty onnellista perhettä eikä loppua ole näkynyt. Vasta tästä eteenpäin katsotaan kenet pudotetaan ja kuka saa 50 000 euroa... siis käytännössä reilun vuoden tilin.

Enää ei ole väliä kaveruudella vaan voitolla! Jee!!

Minnan putoamisen taustalla on ensimmäisen kerran liian kestävä persoonallisuus uusavuttomien seurassa. Matalampi profiili olisi riittänyt voittoon eikä häntä olisi pidetty uhkana loppupeleissä.

No, jos joku ilman sanomista tietää mitä tehdä, niin miksei tee... Siksi seuraava lähtijä Tiina, jolla myöskin kantti alkaa loppumaan. Terhi jatkaa ainoana naisena loppupeleihin saakka... mutta ei voita.

3

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ........,.,,,.,

      subtv....kauheilla rahoillaan jotka ovat kertyneet teidän avuttomien soitoilla ja kaikenmaailman paskoilla....koko maailma nauraa teille!

      t. äitee78

    • päätelty.......

      ..asia ja katin psyyke ei kestänyt tulevia paineita. Lapsi pääsi kotiin!!!!!!

    • ===

      Kathy nimenomaan vältti julkisuuden kun poistui hiljaa keskellä viikkoa.

      Talossa ei ole näytelty onnellista perhettä. Kukaan ei vaan jaksa olla edes vihaava muita kohtaan. Vielä vähän aika sitten näimme spontaaneja tunteenpurkauksia, mutta emme enää. Tuntusisi että kaikki ovat väsyneitä toisiinsa että yrittävät päästä siitä mistä aita on matalin.

      Ohjelma mennyt apaattiseksi kun talossa viihtyneet ja ihmisiin vaikuttaneet Hanna ja Iina äänestetty pois. Kati kärsimys oli niin näkyvää jo viikkoja sitten että ohjelma olisi ollut paljon pirteämpi jos Iina olisi jäänyt tilalle.

      Iinan ja Hannan lähdettyä masennus on iskenyt varsinkin Minnaan ja Anttiin. Tämä on edelleen omiaan laskemaan tunnelmaa talossa. Tiina ja terhi ovat saaneet vihaamansa henkilöt pois, mutta eipä se ole heidän eloaan onnelliseksi tehnyt.

      Pertulle pisteet siitä että on kestänyt vaikeudet liikoja valittamatta. Mikalle tasapuolisuudesta kaikkia kohtaan ja positiivisesta asenteesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2025
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1709
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1358
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1171
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1169
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1024
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      945
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      934
    Aihe