järjestäneet pääsykokeisiin luvun, jos on perhettä (alle kouluikäisiä lapsia puoliso), toisen alan opinnot ja kokopäivätyö..? Valtiotieteelliseen olisi tarkoitus pyrkiä, mutta taitaa olla aika mahdoton yhtälö näistä lähtökohdista. Kertokaahan jotain rohkaisevaa te, jotka olette selvinneet luku-urakasta hankalissa elämäntilanteissa...
pääsykokeet ja muu elämä?
9
1537
Vastaukset
- lepakko
Ei yhtälö mahdoton ole. Mitä alaa haet lukemaan? Ota selvää viime vuoden pääsykokeista ja esim. siitä, että miten soveltava koe on.
Toisen alan opinnot on varmasti syytä panna jäihin pääsykoelukujen ajaksi. Samoin olisi hyvä, jos miehesi ottaisi hieman enemmän (?) vastuuta lapsistanne luku-urakan ajaksi. Miehesi voisi viedä lapset leikkimään, leffaan, isoäitiä tapaamaan siksi ajaksi, kun sinä luet kotona.
Oletko aikaisemmin opiskellut haavealaasi esimerkiksi avoimessa? Sellaisesta on aina apua. - Mr. Rusi
Mä luen Tampereelle valtiotieteelliseen. Alotin Paloheimo-Wibergin Politiikan perusteet jo tuossa n. 2 viikkoa sitten ja puolenvälin yli oon ehtinyt. Opiskelen samalla Kauppaoppilaitoksessa taloushallintoa, joka on välillä aika vitunmoista pakkopullaa.
Mä luen opistossa n. 1 tunnin päivässä välitunneilla ja sen jälkeen kirjastossa n. 2 tuntia. - lukeminen
on pikkujuttu verrattuna itse opiskeluun. Miten olet ajatellut sen järjestää, jos jo tässä vaiheessa tökkii?
- alku-peräinen
Tosin valtiotieteellisessä opintoja jo suorittaneena; tiedän kyllä vaatimustason ja sen kuinka mahdollisista opinnoista suoriudun.
- yliopistoihminen
Vai että tuskaa tuottaa jo nyt? Et sitten miehesi kanssa keksinyt keskustella asiasta ennen kaiken maailman palstoja?
Pääsykokeet mittaavat motivaatiota, älynlahjoja ja myös valmistautumisen määrää. Ei jollain epämääräisellä pikku harrastelulla sisään pääse. Mikä niin kauhea vika nykyisessä alassasi on?
Opiskelut ennen lasten hankintaa.- alku-peräinen
Niin, siis puolisoni ei ole opiskellut korkeakoulussa, joten hän ei voi pääsykokeisiin valmistautumisessa minua juuri auttaa. Näiltä kaiken maailman palstoilta ajattelin saavani vertaistukea siihen, kuinka kaikki osa-alueet voisi sovittaa yhteen.
Aika tyly kommentti tuo "opinnot ennen lasten hankintaa". Miksi näin tulisi menetellä? Onko sinulla kenties myös tietoa siitä, missä iässä lapset tulisi hankkia, minkälaisen kumppanin kanssa ja kuinka monta lapsia tulisi tehdä? Varmaankin tiedät myös kertoa, ketkä saavat lisääntyä ja ketkä eivät? Kommentistasi päätellen lmeisesti myös ajattelet, että naiset (äidit?) ja parisuhteessa olevat sekä aiemman tutkinnon suorittaneet eivät saisi opiskella laisinkaan?
Oletko joskus kuullut sellaisesta kuin 'elämä'? Voin kertoa, että siellä kaikki eivät etene lukiosta, opintojen kautta parisuhteeseen. Elämästä selviämiseen tarvitaan motivaatiota, viisauta ja halua pyrkiä kohti unelmiaan. Epämääräisellä pikkuharrastelulla ei voi ymmärtää ihmisiä ja heidän ratkaisujaan. Ymmärtäminen vaatii katsos muutakin kuin tietoa; se vaatii myös kokemusta, jota valitettavasti pelkällä opiskelulla ei voi saavuttaa.
Ehkä opit tämän kun vamistut. - asdasdf
Jaahas, että niinkö? No, itse lueskelin 1,5 kk perheen ja työn ohessa ja suoritin samalla vähän muitakin opintoja. Kirjat luin läpi kaksi kertaa ja tein muistiinpanot lukemastani. Hain yhteiskuntatieteelliseen aineeseen, johon sisään pääsee 10 % hakijoista, ja sain paikan helposti. Opiskelutahtini on toki vähän hitaampi kuin nuorilla sinkuilla, koska teen aika paljon töitä ja vietän iltaisin aikaa lapseni kanssa, mutta kyllä tälläkin vauhdilla valmista tulee. Yhteiskunnallisissa aineissa eletty elämä perheineen ja aiempine työ- ja opiskelukokemuksineen on yleensä vain plussaa ja auttaa hahmottamaan paremmin alan kokonaisuuksia.
Alkuperäiselle toivotan tsemppiä. Kannattaa kehittää erilaisia muistikikkoja, joilla tieto tarttuu päähän nopeammin. Muistilappuja vessan oveen jne. Pelkkää kirjojen lukeminen vie aikaa, eikä ole kovin tehokasta oppimisen kannalta. Sinne vain :) - ,.........
mitä mittaavat. Usein arkitietoudesta ja eletystä elämästä on hyötyä. Joissakin kouluissa mitataan vain muistia, toisissa on kyllä monipuolisesta elämänkokemuksesta suuri apu. Kirjoittamistaito taitaa olla se tärkein avu useimmiten, mikä erottaa hyvät ja erinomaiset hakijat toisistaan.
Oli melkoinen provo tuo yliopistoihmisen heitto. Täysipäiväinen opiskelu kun ei ole se paras tapa. Kuten ei täysipäiväinen työ ilman harrasteita ja elämää myöskään. Täysipainoinen elämä on se ainoa oikea tapa ;D
Enpä tunne montaa akateemista naista, joka ei olisi tehnyt lasta opintojensa lomassa. Ne jotka tiedän ovatkin sellaisia elämäntapaopiskelijoita jotka eivät edes aio koskaan valmistua... ;)
Tsemppiä alkuperäiselle! Pyydä vain lastenhoito apua rohkeasti mummoilta ja kummeilta. Hoitajan voi myös palkata kotiin, tulee edullisemmaksi (jos lapsia on enemmän) kuin päiväkotiin vieminen mikäli ottaa osa-aikaiseksi ja määräaikaiseksi.
Tuo ahkeruutesi jo mun mielestä osoittaa, että sinussa on ainesta :D - Valtsikalainen
Pääsykokeet mittaavat valmentautumiseen käytettyjen työtuntien määrää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872