kävipä päivällä mielessä, että mitähän asioita meillä olisi nykyään jota joku "Lönruutti" kävisi tuohikontti selässä tallentamassa?
sellaista häviävää kulttuuria...
tämänpäivän
5
250
Vastaukset
- Loistava.polku
Lönnrothan keskittyi nimenomaan kansallisen kieliperinnön tallentamiseen.
Samaa tekevät eri yliopistojen suomen kielen laitokset koko ajan. Nyt vielä paremmin vehkein, on digitaaliset tallentimet ja iso joukko tutkijoita analysoimassa näytteitä.- "Lönruutti"
Jos ajattelee, että Lönroth oli aikaansa edellä, ja näki "metsää puilta"
mikä olisi tänä päivänä siihen suhteutettua toimintaa
nämä tutkimusmenetelmät ja aiheet vain jatkavat Lötohin perintöä?
Mitä sellaista kulttuuria on kansan parissa joka on häviämässä?
Ajattelin, että kieleen liittyen yksi voisi olla median pirstaloituminen. ( digi ym kanavien tuleminen)
olemme tottuneet katsomaan vain muutamaa kanavaa ja muodostamaan mielipietiä niiden johdattelemina ja onpa paljon kahvikeskustelujakin käyty jonkin ohjelman perusteella
mitä sitten tekee ohjelmien laadulle, kun kilpailu lisääntyy?
kaikenlaiset tehokeinot lisääntyvät ja tarjonta muuttuu
katseluperinne muuttuu kanavien hakemiseksi yms
mitä tämä kaikki tekee tavallisen kansan yhteishengelle?
kun menee aamulla töihin ja kysyy katsoitteko?
mitä mieltä olitte? kukaan ei ole katsonut?
kaikki kertoo vain omia kokemuksiaan?
En tiedä voiko Lönrothin työtä edes verrata tähän media juttuun...mutta eikö nämä laulajat olleet sen ajan mediaa?
Näin "maallikkona" ajateltua...
ovat tämän päivän Lönnrothien työvälineitä.
Minusta suomalaisten sanojen merkitysten muuttuminen vaatisi ihan oman rasiansa siihen konttiin.- Loistava.polku
...ja montakin rasiaa, ihan lähes oma tieteenalansa. Itse opiskelin vuosia suomen kiletä ja tein oman vaatimattoman osuuteni niissäkin hommissa.
Loistava.polku kirjoitti:
...ja montakin rasiaa, ihan lähes oma tieteenalansa. Itse opiskelin vuosia suomen kiletä ja tein oman vaatimattoman osuuteni niissäkin hommissa.
Tarkoitin sitä, että tämä alue kiinnostaa minua erityisesti. Valitsin sen vastaukseksi kysymykseen mitä nykyään=edelleen pitäisi mielestäni kerätä. Sanojen merkitysten ja käyttöympäristön muuttuminen kertoo mielestäni paljon yhteiskunnan ja yleisten arvojen muutoksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462189- 1901665
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647