Bodomin pyhä

Mahtavat Voimat ja heidän lakeijoinaan toimivat päälliköt ovat päättäneet sulkea Bodom haudan. Vartijoiksi on asetettu vanhojen päälliköiden lisäksi entisten valtioiden kätyrit. Haudassa säilytetään syyllisen uurnaa. Viimeisenä noitatyönä yritettiin uhrata suomalainen. Mutta tarina loppui onnellisesti Valkoisten Ritarien vastahyökkäyksen takia.
151730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei siinä mitään salaliittoja ollut, kyllä tarina on paljon simppelimpi!

Äänestä
  • Uusi Suomi oli aikanaan kaikkea muuta kuin UFO-lehti.

    Toimittaja Jesper Brandt:

    "Moni uskoo vuorenvarmasti, että viides henkilö murhasi kolme nuorta. 60-luvulla Bodom-tutkintaan vaikutti poliittinen painostus, minkä vuoksi nk. Assmann-haaraa ei kunnolla tutkittu. Näin sanoo Asko Vuorjoki, joka kirjoitti murhista Uuteen Suomeen. Hänen mukaansa maan korkein poliisijohto myönsi, että Assmann-haara oli ratkaiseva tutkimusten kannalta."

    Toimittaja Magnus Hertzberg:

    "Lokakuussa 1963 kolme Uuden Suomen toimittajaa halusi julkaista uutta tietoa murhasta, eli Assmann-haaran. Silloinen päätoimittaja Eino Petäjäniemi toi yhteen kolme toimittajaa ja maan korkeimman poliisijohdon uuden aineiston esittelemiseksi ennen painoon menoa. Kokous järjestettiin Helsingin Suomalaisella Klubilla. Uuden Suomen Asko Vuorjoki, joka tutki murhia, oli mukana."

    Entinen Uuden Suomen toimittaja Asko Vuorjoki:

    "He sanoivat, muistan sen sanatarkasti. He sanoivat: ’Olette saaneet paljon selville. Tiedätte enemmän kuin poliisi.’ Ja tässä yhteydessä saatiin se käsitys, että he olivat yhtä mieltä meidän kanssa siitä, että Hans Assmann oli Bodomjärven murhaaja. Suomalaisella klubilla kävi kyllä selväksi, että heidän antamansa lausunto meille siinä yhteydessä oli tarkoitettu nimenomaan Uudelle Suomelle. Me saimme varsin selkeästi sen käsityksen, että jos me julkistamme heidän lausuntonsa virallisessa mielessä, niin he kiistävät kaiken."

    Äänestä

  • vuoksi uudestaan kirjoitti:

    Uusi Suomi oli aikanaan kaikkea muuta kuin UFO-lehti.

    Assmanilla on alibi, monen ihmisen varmistama, joten voisitko unohtaa nämä leikki salapoliisitarinat, agenttijännärit, vakoiludekkarit ym.. ym..

    Äänestä

  • pohtija kirjoitti:

    Koplan kolminkertaisen murhaajan ja kahden epämääräisen naikkosen ja lisäksi yllättäen Assmanin rouvan samaan aikaan eri paikkakunnalla antama alibi! Ei usko lapsikaan!

    Äänestä

  • alibi kirjoitti:

    Koplan kolminkertaisen murhaajan ja kahden epämääräisen naikkosen ja lisäksi yllättäen Assmanin rouvan samaan aikaan eri paikkakunnalla antama alibi! Ei usko lapsikaan!

    Totuus on se, että Asmann oli humanoidi ja saapunut Sirius planeetalta jaloa tehtäväänsä suorittamaan. Ostakaa uusi korkeajännitys kaikki Asman pörhöt ja siitä saa jännitystä ja sisältöä elämään.

    Äänestä

  • asmanhumanoidi kirjoitti:

    Totuus on se, että Asmann oli humanoidi ja saapunut Sirius planeetalta jaloa tehtäväänsä suorittamaan. Ostakaa uusi korkeajännitys kaikki Asman pörhöt ja siitä saa jännitystä ja sisältöä elämään.

    Mr X syntyi Saksassa ja jalostui hirviöksi Hitlerin ja Stalinin ansiosta. Varmaan pohjimmiltaan geneettisesti suhteellisen normaali. Suomessa esiintyi Assmanina ja oli suojeluksessa, kuten näkyy olevan edelleen.

    Äänestä

  • Natsilandiasta kirjoitti:

    Mr X syntyi Saksassa ja jalostui hirviöksi Hitlerin ja Stalinin ansiosta. Varmaan pohjimmiltaan geneettisesti suhteellisen normaali. Suomessa esiintyi Assmanina ja oli suojeluksessa, kuten näkyy olevan edelleen.

    Mene hoitoon, sairuatesi näkyy vain pahnevan!

    Äänestä

  • hoitoon! kirjoitti:

    Mene hoitoon, sairuatesi näkyy vain pahnevan!

    Kirjoituksesi on erikoisen sekavaa. Oletko saksalainen vai venäläinen? Siellähän aina aikanaan laitettiin johonkin hoitoon. Keskustele alibista!

    Äänestä

  • pohtija kirjoitti:

    Assmanilla on alibi, monen ihmisen varmistama, joten voisitko unohtaa nämä leikki salapoliisitarinat, agenttijännärit, vakoiludekkarit ym.. ym..

    luonnollista, että saksalainen, KGP:n vakoojakorkea-
    koulun käynyt helposti peittää jälkensä
    yksinkertaisilta, yksisilmäisiltä suomalaisilta
    poliiseilta. Vastus on aivan liian helppo.
    Laajemman sivistyksen omaava lääkäriprofessori
    on jo vaikeampi huijattava.

    Äänestä

  • tatusetä kirjoitti:

    "Sivistyksellä" ei ole mitään tekemistä murhan ratkaisemsien kanssa. Palo voi olla "sivistynyt" ja lukenmut, muttei silti ole kovinkaan fiksu. Epäluuloinen ja katkera, keskinkertaisella mielikuvituksella varustettu lekuri. Rikostutkijana täysin surkea ja väitteellään todistaa olevanasa täysin surkea tidemies. Tosiasioita ei tiedemaailmassa perusteta joihinkin huhuihin. Nimenomaan professorin pitäisi sellainen asia tietää - pitää ollaa kiistatonta faktaa!

    Äänestä

  • murbelli kirjoitti:

    Käräjäoikeus antoi tuomion, ei Palo. Se, että siitä ei valitettu on poikkeuksellista ja todistaa, että ratkaisu oli oikea. Looginen päättelykyky on rikosten selvittämisessä tärkeää. Asioita ei ratkaista tunteella. Opiskelu kehittää ajattelukykyä.

    Äänestä

  • ratkaisivat kirjoitti:

    Käräjäoikeus teki todella oikean ratkaisun, kun ei langettanut tuomiota. Niin minun, kuin (suuri osa)kaikkien muidenkin mielestä, jotka edelleen ovat sitä mieltä, että syytetty oli/on syyllinen.
    Ei voi tuomita enää noin pitkän ajan kuluttua, näyttö ei riittänyt ja toisaalta syytettyllä on ollut "taakka" ja tulee olemaan loppuelämänsä.
    Valittaminen ja prosessin uusinta olisi ollut kohtuutonta ja se olikin yksi peruste etteivät valitustielle lähteneet.

    Äänestä

  • tuomiosta kirjoitti:

    Mitään näyttöähän ei edes ollut.

    EI MITÄÄN!

    Äänestä

  • Jimi kirjoitti:

    Mitään näyttöähän ei edes ollut.

    EI MITÄÄN!

    Oli näyttöä paljonkin. Se ei vaan laamannin mielestä riittänyt, tuskinpa hän olisi mieltään muuttanut, olisi näyttöä ollut vaikka kuinka paljon, päätetty, mikä päätetty, syytön mikä syytön vaikka näyttöä olisi niin paljon, että se riittäisi, murha-ase, oma tunnustus.. mikään ei olisi tämän laamannin päätä kääntänyt, sillä sipuli!

    Ei muuten ollut. Pelkkää spekulointia, koska samoilla näytöillä pystyi sepittämään täysin päinvastaisenkin teorian, jota kaikki näyttö tuki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Salaisuus kirjoitti:

Mahtavat Voimat ja heidän lakeijoinaan toimivat päälliköt ovat päättäneet sulkea Bodom haudan. Vartijoiksi on asetettu vanhojen päälliköiden lisäksi entisten valtioiden kätyrit. Haudassa säilytetään syyllisen uurnaa. Viimeisenä noitatyönä yritettiin uhrata suomalainen. Mutta tarina loppui onnellisesti Valkoisten Ritarien vastahyökkäyksen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu