isäni kuoli ja kohta olisi perinnönjako ajankohtaista.minulla on myös veli.isälläni ei ollut avo/aviopuoliso.isälläni on sisko ja veli.miten perinnönjako kuuluu mennä?olen ymmärtänyt että minä ja veljeni jaataan omaisuus keskenämme,että sisko ja veli eivät ole oikeutettuja siihen,testamenttiakaan ei ollut.veli ja sisko taas sanoo,että perintö kuuluu heille.
perinnön jaosta
miuski
41308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Rintaperillisiä olette te veljesi kanssa,Enosi ja Tätisi ovat sivuprillisiä
Siis perintö KUULUU sinulle ja veljellesi koska olette rintaperillisiä.
Niin sanoo laki.
Jos isälläsi ei olisi ollut lapsia eikä myös hänen vanhempansa ole elossa, niin silloin isän sisarukset olisivat hänet perineet.
Teidän kannattaa hankkia lakimies ja katsoa, että teitä ei päästä ns. kusettamaan asiassa.
Jos isäsi on tehnyt testamentin, niin sitten saattaa olla kinkkisempi asia jos hän on jotain jättänyt perinnöksi sisaruksillensa.
Rintaperillisiä ei kuitenkaan millään lailla voi jättää ilman perintöä.
Vaikka hän olisi koko omaisuutensa jollekin muulle kuin lapsille jättänyt, niin teille kuuluu perinnöstä vähintään 26%.
Voimia ja tsemppiä!
Teidän ei kannata hankkia lakimiestä koska ilmoittamiesi tietojen mukaan ko. perinnön jaossa ei ole mitään epäselvää.
Tilanne ei muutu kinkkiseksi vaikka isänne olisi tehnyt testamentin. Testamentinsaaja saa osansa mutta testamentti on pätemätön siltä osin kuin se ylittää puolet perittävän omaisuuden arvosta.
Teille kuuluu siis perinnöstä 100%. Jos testamentti ilmaantuu, niin teille kuuluu kuitenkin perinnöstä vähintään 50%.
Tuossa edellä joku on antanut vähän virheellistä tietoa. Voin silti yhtyä viimeiseen osioon. Voimia ja tsemppiä minunkin puolestani.
Jollei,niinkuin kirjoitat, testamenttia ole ei isäsi siraksilla ole perinnönjakoon mitään asia. Hoidatte kaiken veljesi kanssa kahden.