Miksi suurin osa lahtelaisista autoilijoista ei huomioi jalankulkijoita?
"..jo lähestyessäsi suojateitä sinun on sovitettava nopeutesi niin, että voit muita yllättämättä väistää, antaa jalankulkijan rauhassa ylittää tien.."
Lahtelaiset autoilijat
9
1340
Vastaukset
- Vanha lahtelainen
Lahti on niin nousukasmainen kaupunki, että mikään autoilukulttuuri ei tule kysymykseen. Henkilö, jolla ei ole autoa, joutaakin yliajettavaksi. Roskasakki pitää eliminoida pois paremman väen tieltä. Turhaan kompuroivat johonkin lähikauppaan ostamaan vaatimattomia ostoksiaan. Kunnon väki menee bemareillaan Prismaan tai muuhun esikaupungin markettiin.
- Moi!
Tuo on aivan totta. Mutta vähintäänkin suuri osa jalankulkijoista loikkii kadun yli missä sattuu ja minkälaisen valon palaessa milloinkin.
Sitten on aivan oma lukunsa nämä jalankulkijat, jotka ylittävät kadun suojatietä pitkin, mutta vähät välittävät kääntää katsettaan lähestyvän ajoneuvon suuntaan. Siellä saattaa olla tulossa juuri se välinpitämätön autoilija, joka viis veisaa säännöistä. Lopputuloksen saa sitten usein lukea sanomalehdestä.
On laiha lohtu olla tietoinen, että olipa jalankulkija oikeassa sääntöjen suhteen, jos vammautuu tai kuolee ko. tilanteessa.
Siis syytä on molemmissa ja paljon, niin Lahdessa kuin muuallakin.- näin juuri
"Tuo on aivan totta. Mutta vähintäänkin suuri osa jalankulkijoista loikkii kadun yli missä sattuu ja minkälaisen valon palaessa milloinkin."
Allekirjoitan tämän viestiketjun aloittajan sekä yllämainitun sun kirjoittamasi kommentin.
Olen muuttanut joku aika sitten toiselta paikkakunnalta Lahteen ja nämä mainitut asiat ovat pistäneet itselläkin silmään.
- Liikenteessä
Jos kirjoittaisin kaikesta, mikä mättää lahtelaisten liikennekäyttäytymisessä, ei taitaisi riittää edes viikko... Niin paljon liikennerikkomuksia on nähty. En tietenkään väitä, että itse olen aina se "täydellinen ajaja", mutta muita (ja itseäni) en kuitenkaan halua vaarantaa.
- Autoilija, mutta myös kävelijä
Eikö hemmetti ole myös kävelijän vastuulla seurata liikennettä????
Kaupungilla näkee kaikenlaisia sokeita mitkä tulevat tielle mistä sattuu ilman että katsoisivat kertaakaan että tuleeko autoja.
Nämä ovat luultavasti niitä mitkä eivät ole ikinä olleet itse auton ratissa!!! - ninako
itse kuulkaas aivan ikävöin Lahden 'sujuvaa' liikennettä täällä mohnokylässä eli Salossa. Ennen niin tukkoinen lahtelainen mentaliteetti liikenteessä, tuntuu täältä katsottuna mielettömän suurkaupunkimaisen sujuvalta. Näemmä aina pitää lähteä muualle huomatakseen entisen hyvät puolet.
Totuus taitaa kuitenkin olla se, että ei sellaista paikkaa olekaan jossa ei valitettaisi oman kylän liikennekultturista.
Ajakaa rauhallisesti! - ihmettelen..
Näitä tapauksia sattuu päivittäin ja paljon. On totta, että myös jalankulkijan on huomioitava ja tarkkailtava liikennettä, mutta.. Itselleni on pari kertaa sattunut niin, että olemme vaunujen kanssa meinanneet jäädä auton alle. Kerran niin että autoilija peruutti suojatielle kun olimme sen jo lähes ylittäneet ja toinen kerta niin että olimme taas jo lähes ylittäneet suojatien, kun erittäin vanha pappa ajoi lähes päällemme. Hän kyllä katsoi meitä mutta saattoi olla että hän ei ehtinyt reagoimaan tai ei vaan löytänyt jarrua. Silloin kun iltapäivälehdet uutisoivat suojatiellä alle jääneestä vaunusta, autoilijat selvästi huomioivat lastenvaunujen kanssa liikkuvat isät ja äidit. Tosin se kesti vain muutaman päivän. Suvaitsevaisuutta ja malttia kaikille liikenteeseen, kiitos!
- Friidu
Mua taas ärsyttää suunnattomasti se, että kuskit säästävät vilkunkäytössä. On vilkku rikki ja miksei sitä ole katsastuksessa huomattu? Varmaan 2/3 autoilijoista ei käytä vilkkua, pelkäävätkö he, että se kuluu? On erittäin ärsyttävää seisoa risteyksessä auton kanssa ja odottaa yhtä hitaasti lähestyvää autoa, kunnes auto kääntyykin (ilman vilkkua) edelliselle kadulle. Tekis mieli käydä repimässä kaikkien vilkuttomien autojen vilkut irti, ehkä jonain päivänä toteutankin sen :P
- ninako
Friidu kirjoitti:
Mua taas ärsyttää suunnattomasti se, että kuskit säästävät vilkunkäytössä. On vilkku rikki ja miksei sitä ole katsastuksessa huomattu? Varmaan 2/3 autoilijoista ei käytä vilkkua, pelkäävätkö he, että se kuluu? On erittäin ärsyttävää seisoa risteyksessä auton kanssa ja odottaa yhtä hitaasti lähestyvää autoa, kunnes auto kääntyykin (ilman vilkkua) edelliselle kadulle. Tekis mieli käydä repimässä kaikkien vilkuttomien autojen vilkut irti, ehkä jonain päivänä toteutankin sen :P
....tosta vilkun käytöstä, tai siis sen käyttämättä jättämisestä. On se aihe ikuisuusongelmiin luettavissa.
Ei vaan mene itseni kaaliin, ettei sitä voi käyttää. Itselleni opetettiin jo autokoulussa, että se vilkku menee päälle ns. automaattisesti siinä kohdassa, kun joutuu rattia kääntämään hiukan enemmän.
Siksi kai monet laittavat vilkun päälle vahingossa jossakin 90 asteen mutkassakin, ja nauraavat päälle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762134Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361756Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111479Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341253Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611234Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161072Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59993- 60975
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103675