Kiusattua simputetaan

Nyrkkiä!

On näkynyt lehdissä juttua jotta aikuisille ei kerrota kiusaamisesta. Aikuiset eivät joko tee mitään tai eivät välitä.

Onko se mikään ihme kun nyky-yhteiskunnassa aikuisilta vieddän kaikki aseet puuttua kiusaamiseen. Kiusaajaosapuoli (vanhempinee) alistaa uhrin ja hänen vanhempansa mahdollisesti viikkoja ja kuukausia kestävään simputukseen, pitää keskustella ja sopia ja etsiä ongelman ratkaisumalleja ym. ym. ja kaikki tämä koulun siunauksella. Ja siinä puidaan uhriosapuolen asiat niin tarkkaan kuin mahdollista (syyllistömismielessä tietysti).

Ja jos tässä pyörityksessä uhriosapuoli sitten hermostuu ja sanoo jonkun poikittaisen voimasanan niin sitten ollaan menossa oikeuteen syynä milloin mikäkin kunnianloukkaus tai jotakin vastaavaa.
Ja saihan se eräs 18 vuotta nyhteettomasti palvellut opettaja pahoinpitelytuomion kun oli mennyt fyysisesti koskemaan erääseen kiusaajaan, oli erottanut tappelupukarit toisistaan.

Kun oikea ratkaisu olisi napata kiusaja kiinni jossain pimeällä kujalla ja antaa sille kuonoon niin että tuntuu, senkin kun voi tehdä aiheuttamatta pysyviä vaurioita. Joutavanpaiväinen lässytys jäisi pois ja asia korjaantuisi laakista.
Mitenkähän paljon linnassa istuu tyyppejä sen takia että heille ei heti alusta alkaen puhuttu kieltä jota he ymmärtävät.

1

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RAASTINRAUTA

      Puhut asiaa..

      Mie tässä mietin, että:
      Miksei kiusattu voi haastaa kiusaajiaan oikeuteen esim. pahoinoiteltystä, kunnianloukkauksesta, vapaudenriistosta. Saisivat kiusaajat opetuksen vahingonkorvauksen muodossa. Jos tuomiota ei tule ja vedotaan siihen, että lapset ovat lapsia, niin silloinhan kiusatulla on oikeus puolustaa itseään ilman pelkoa tuomiolle joutumisesta. Vai onko tässäkin niin että vedät kiusaajaltasi leekot kurkkuun, niin maksat loppuelämäsi vahingonkorvauksia, mutta kiusaaja saa tuhota elämäsi ja sä et saa MITÄÄN.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      102
      6508
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      84
      4954
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      107
      3218
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      3062
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2265
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1636
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1231
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1222
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1136
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      904
    Aihe