Minulla on ollut hyvät välit anoppiin sen 10 vuotta mitä ollaan oltu miehen kanssa yhdessä.
Viime kesänä käytiin yhdessä reissussa, jonka jälkeen anoppi on alkanu oleen vähäsanainen ja kylmäkiskoinen minulle.
Reissussa kävin anopin kanssa ostoksilla, aina kun hän halusi. Kun olimme kävelyllä rannalla ja hän halusi katsoa jotain tai ostaa jotain, minä toimin tulkkina. (Anoppi ei puhu englantia.)
Olimme mieheni kanssa miettineet, että menisimme joku ilta kahdestaan kynttiläillalliselle. Kun kerroimme tämän anopille, hän sanoi vähättelevästi, et hän voisi sitten tulla mieheni veljen kanssa viereiseen pöytään.
Kaiken piti tapahtua tuolla reissulla porukassa.
No, reissusta on kulunut jo aikaa mutta nyt anoppi on keksinyt jotain muuta..
Minä olen aina ennen käyttänyt häntä kaupassa ja millon missäkin huutokaupassa ja lähtenyt mukaan ja ollut seurana.
Anoppi on asumuserossa omasta miehestään, hänen luonaan asuu vielä mieheni nuorin veli. Anopin puheet ovat saaneet sellaisen kuvan, kuin tämä hänen poikansa olisi hänen miehensä.. Tyyliin.. Me Harrin kanssa ostettiin.. Harrin kanssa käytiin siellä ja täällä.. Meidän Harri sitä ja tätä..
Anoppi puhuu itsestään nimellä äiti. Meidän äiskä teki hirvenpaistia, meidän äiskä on pessyt ikkunat..
Eilen kun kävimme anoppilassa ja vein sinne pullaa, kun olin leiponut. Kahvit pyysi minua keittämään, kun itse ei jaksanut nousta sohvalta. Mielelläni minä siellä touhuankin, eikä kahvien keitto iso asia ollut, mutta alkaa tympimään tyyli, millä pyydetään..
Mieheni meni veljensä huoneeseen ja jäin anopin kanssa kahden. Kyselin et miten työpäivä oli mennyt, johon sain vain huokauksia. Anoppi ei vastannut minulle, vaikka kysyin tavalliseen puheääneen..(ei ollut taustamelua). Sitten hän haki päivänlehden olohuoneeseen ja alkoi sitä lukea. Edelleenkään ei vastannut kysymykseen.
Aikaisemmin olemme jutelleet lähes kaikesta.
Minä en mielestäni ole muuttanut käyttäytymistäni mihinkään suuntaan.
Olen miettinyt, että voisiko anopin käytös johtua siitä, että olen aloittanut opiskelut ja mieheni käy töissä ja näin ollen on ainoa, joka tuo meidän perheeseen rahaa. Asumme omassa asunnossa, johon on asuntovelkaa. Aikaisemmin, kun olin töissä, anoppi suhtautui aivan eri tavalla minuun, kyseli kuulumisia ja muuta.
Nyt hän on kuin varjo entisestä. Olen miettinyt, voisiko hän olla masentunut. Hän otti aika raskaasti, kun hänen miehensä muutti pois kotoa. (Olin silloin tukena.)
Häntä ei huvita mikään, hänellä ei ole mitään harrastuksia, hän työpäivän jälkeen lysähtää sohvalle ja sanoo, ettei jaksa mitään. Olen houkutellut häntä jumppalle mukaan, mutta hän vain sanoo, et ei kai hän nyt työpäivän jälkeen jaksa!! (Eikö muutkin ihmiset käy työpäivän jälkeen tai ennen jumpassa?)
Kovasti hän aina aikoo,, kun tulee ensi viikolla iltavuoroviikko, hän käy joka aamu tunnin kävelyllä, kun kysyn viikon jälkeen, et kävitkö kävelyllä niin hän vain tuiskahtaa et "ei kai hän nyt jaksa"
Anoppi on 54 vuotias, työssä käyvä, perussairaaton.
En tiä mitä pitäis tehdä, auttaisko jos ei menis käymään siellä, helpottaiskohan tilanne vai pitäiskö hermostua ja kysyä suoraan et miksi se rutisee ja kiukuttelee ku pikku lapsi, mikä kiristää..
HUH tulipa pitkä kirjotus. Ehkei ole edes järkevää tekstiä, mut kun tässä tunteella näpyttelen.. Koittakaa ymmärtää..
Kommentteja otetaan vastaan.
anoppi
17
2746
Vastaukset
- Kia
Unohtui vielä edellisestä viestistä, et pojilleen hän on kuin naantalin aurinko. Nauraa ja hulluttelee heidän kanssaan niinkuin ennen. Minulle hän vain on harmaa, äksy ja kärttyinen.
Minulle hän kiukuttelee, ei pojilleen. (Veri on vettä sakeampaa, mutta en minä mikään sylkykuppi ole!)
Kun kerron anopille jonkun asian, hänen tavallisin vastaus on "aijaa", aikaisemmin hän on sentään keskustellut kanssani enemmän.
Ei minunkaan huvita hänen kanssaan keskustella enää, jos hän jonkun keskustelun aloittaa..
Mieheni toinen veli tuli opiskelupaikkakunnalta syysloman viettoon. Anoppi kyseli tiiviiseen sävyyn, et kai mieheni hakee veljensä asemalta. Mieheni ei voinut hakea häntä juna- asemalta yöllä, koska oli seuraavana aamuna lähdössä helsinkiin. Olimme kotona puhuneet ennakkoon, että minä voin hakea Riston asemalta. Kun sanoin, että minä voin hakea Riston asemalta, anoppi sanoi vain et ei minun tarvitse vaivautua, et Risto pääsee taksillakin.. et hän maksaa viulut.. Mielestäni en mitenkään marttyyrimäisesti lupautunut hakemaan sitä hänen poikaansa asemalta, mutta saan kuitenkin osakseni tuollaista ulkopuolelle sulkua.
Tottakai minä haen Riston asemalta, hänhän kuuluu perheeseen. Mielestäni minäkin kuulun/olen kuulunut perheeseen.
anoppi kyllä tietää mitä hän haluaa ja mitä hän ei halua ja ilmaisee kyllä hyvin äänekkäästi. "En minä tuollasta olis halunnu", "minä haluan tuollaisen joululahjaksi"
Helvetti, minä en tiä mitä minä olen tehnyt väärin tai jättänyttekemättä, kun osakseni saan tuollasta kohtelua!
Tiedetään, jonkun mielestä "tämä ei ole mitään", mutta mielestäni tuo ei ole normaalia kohtelua.- lyhyesti mutta
mieleeeni tuli ensimmäiseksi luettuani molemmat kirjoituksesi, että anoppisi on tullut sinulle jostain kateelliseksi... Tsemppiä sulle! :)
- omar
lyhyesti mutta kirjoitti:
mieleeeni tuli ensimmäiseksi luettuani molemmat kirjoituksesi, että anoppisi on tullut sinulle jostain kateelliseksi... Tsemppiä sulle! :)
Anoppisi voi tosiaan olla katkera jostain olemattomasta asiasta tai hän ottaa raskaasti miehensä pois muuton.. ja purkaa ahdistustaan sinuun. Pojilleen hän näyttää olevansa kunnossa, eihän omille lapsilleen voi näyttää ahdistustaan, sinä olet tavallaan "ei-sukua" ja sinulle voi olla silloin helpompi kiukutella..
Koeta olla normaali ja kysyä asiallisesti että mikä mättää... - Ei tarkoita pahaa
lyhyesti mutta kirjoitti:
mieleeeni tuli ensimmäiseksi luettuani molemmat kirjoituksesi, että anoppisi on tullut sinulle jostain kateelliseksi... Tsemppiä sulle! :)
Kokemuksiini perustuen arvelisin että anoppisi kärsii avio/avoeroonsa liittyvästä masennuksesta. Omille lapsilleen hän yrittää pitää vielä yllä kulissia, että kaikki on ihan hyvin. Eihän sitä lasten nähden voi murtua...
Sinä saat nähdä hänet sellaisena kuin hänestä oikeasti tuntuu. Joten oikeasti tosiasia, että hän antaa ärtymyksensä näkyä sinun läsnäollessasi on luottamuksen osoitus! Sinun seurassasi hän uskaltaa olla oma itsensä koska luottaa että sinä jaksat häntä. Kyllähän omat lapsetkin jaksaisivat, mutta jostain syystä vanhemmat haluavat suojella lapsiaan pahalta, vaikka lapset olisivatkin jo aikuisia.
Masennus on hankala asia. Hän voisi saada vertaistukea esim. joltain erokurssilta tms. Voisitko miehesi kanssa jotenkin hienovaraisesti yrittää löytää hänelle tällaista apua? Olisi parempi että hän saisi tarvitsemaansa apua muualta, ettei sinun tarvitsisi ottaa vastaan pahaa oloa. - samaa mieltä
Ei tarkoita pahaa kirjoitti:
Kokemuksiini perustuen arvelisin että anoppisi kärsii avio/avoeroonsa liittyvästä masennuksesta. Omille lapsilleen hän yrittää pitää vielä yllä kulissia, että kaikki on ihan hyvin. Eihän sitä lasten nähden voi murtua...
Sinä saat nähdä hänet sellaisena kuin hänestä oikeasti tuntuu. Joten oikeasti tosiasia, että hän antaa ärtymyksensä näkyä sinun läsnäollessasi on luottamuksen osoitus! Sinun seurassasi hän uskaltaa olla oma itsensä koska luottaa että sinä jaksat häntä. Kyllähän omat lapsetkin jaksaisivat, mutta jostain syystä vanhemmat haluavat suojella lapsiaan pahalta, vaikka lapset olisivatkin jo aikuisia.
Masennus on hankala asia. Hän voisi saada vertaistukea esim. joltain erokurssilta tms. Voisitko miehesi kanssa jotenkin hienovaraisesti yrittää löytää hänelle tällaista apua? Olisi parempi että hän saisi tarvitsemaansa apua muualta, ettei sinun tarvitsisi ottaa vastaan pahaa oloa.Ei sinussa mitään vikaa ole, etkä ole tehnyt mitään. Anoppisi on kriisissä ehkä monessakin asiassa, voi olla menopaussi, avioero, yksinäisyyden pelko, kun nuorinkin kohta lähtee, töissäkin on askel voinut lyhentyä.
Lapsilleen ja varsinkaan pojille ei äiti huonoa oloaan kerro. Juttele miehesi kanssa ja yrittäkää yhdessä seurailla tilannetta. Sinä et terapeuttina voi toimia, siihen tarvitaan ulkopuolista, ainoa mitä voit tehdä on ottaa vastaan hänen pahan olonsa ja varovasti kysellä hänen oloaan. - Kia
Ei tarkoita pahaa kirjoitti:
Kokemuksiini perustuen arvelisin että anoppisi kärsii avio/avoeroonsa liittyvästä masennuksesta. Omille lapsilleen hän yrittää pitää vielä yllä kulissia, että kaikki on ihan hyvin. Eihän sitä lasten nähden voi murtua...
Sinä saat nähdä hänet sellaisena kuin hänestä oikeasti tuntuu. Joten oikeasti tosiasia, että hän antaa ärtymyksensä näkyä sinun läsnäollessasi on luottamuksen osoitus! Sinun seurassasi hän uskaltaa olla oma itsensä koska luottaa että sinä jaksat häntä. Kyllähän omat lapsetkin jaksaisivat, mutta jostain syystä vanhemmat haluavat suojella lapsiaan pahalta, vaikka lapset olisivatkin jo aikuisia.
Masennus on hankala asia. Hän voisi saada vertaistukea esim. joltain erokurssilta tms. Voisitko miehesi kanssa jotenkin hienovaraisesti yrittää löytää hänelle tällaista apua? Olisi parempi että hän saisi tarvitsemaansa apua muualta, ettei sinun tarvitsisi ottaa vastaan pahaa oloa.Me ollaan asuttu yhdessä jo 5 vuotta, joista 2 ihan omassa asunnossa, voisiko se olla vieläkin mustasukkainen siitä, et vein hänen vanhimman poikansa 10 vuotta sitten??
Minä olen ollut masentunu ja tiedän väsymyksen tunteen ja sen ku mikään ei huvita. Kävin psykologin juttusilla reilun vuoden ja sain sieltä apua.
Anoppini eron jälkeen juttelin anopille, et eikö hänenkin kannattaisi käydä juttelemassa ko. asiasta, mutta silloin sain myös tylyn vastauksen: " en ole tottunut omista asioistani toisille puhumaan" Ehkä asia oli vielä liian tuore silloin..
Tekis kyllä mieli potkasta anoppia takapuoleen ja katsoa et saiskos se sit sanottua mikä sitä viiraa.. josko mä vähän auttaisin sitä potkulla..
Tosiasia on se, et mä en enää jaksa sen oikutteluja!
En tiedä saanko lynkkaustuomion sen jällkeen jos ehdotan jotain erokurssia.. hän kun odottaa miestään edelleen kotiin ja rakastaa tätä paljon.. (näin hän on mulle asian sanonut keväällä ja apen muutosta on aikaa jo nelisen vuotta) - Ei tarkoita pahaa
Kia kirjoitti:
Me ollaan asuttu yhdessä jo 5 vuotta, joista 2 ihan omassa asunnossa, voisiko se olla vieläkin mustasukkainen siitä, et vein hänen vanhimman poikansa 10 vuotta sitten??
Minä olen ollut masentunu ja tiedän väsymyksen tunteen ja sen ku mikään ei huvita. Kävin psykologin juttusilla reilun vuoden ja sain sieltä apua.
Anoppini eron jälkeen juttelin anopille, et eikö hänenkin kannattaisi käydä juttelemassa ko. asiasta, mutta silloin sain myös tylyn vastauksen: " en ole tottunut omista asioistani toisille puhumaan" Ehkä asia oli vielä liian tuore silloin..
Tekis kyllä mieli potkasta anoppia takapuoleen ja katsoa et saiskos se sit sanottua mikä sitä viiraa.. josko mä vähän auttaisin sitä potkulla..
Tosiasia on se, et mä en enää jaksa sen oikutteluja!
En tiedä saanko lynkkaustuomion sen jällkeen jos ehdotan jotain erokurssia.. hän kun odottaa miestään edelleen kotiin ja rakastaa tätä paljon.. (näin hän on mulle asian sanonut keväällä ja apen muutosta on aikaa jo nelisen vuotta)Arvelinkin että anoppisi saattaisi olla juuri tuollainen "en ole tottunut toisille omista asioista puhumaan"-tyyppi. Tässä sitten nähdään mitä siitä seuraa. Sinne se on lukkiutunut koko eroahdistus kun ei ole asioita selvitelty. Nyt ei jaksaisi muuta kuin sohvalla maata ja vähän sinulle kiukutella. (Lapsille edelleen pidetään ilme kirkkaana, ei tässä mitään, kaikki ihan ok.)
Jos ei anoppisi näe mitään syytä hakea apua itselleen asioiden käsittelyyn, niin en näe myöskään mitään syytä sinun yrittää toimia hänen likasankonaan. Ei sinun tarvitse ottaa niskaasi hänen oikuttelujaan. Voisitko yrittää vähäntää kanssakäymistä hänen kanssaan? - Kia
Ei tarkoita pahaa kirjoitti:
Arvelinkin että anoppisi saattaisi olla juuri tuollainen "en ole tottunut toisille omista asioista puhumaan"-tyyppi. Tässä sitten nähdään mitä siitä seuraa. Sinne se on lukkiutunut koko eroahdistus kun ei ole asioita selvitelty. Nyt ei jaksaisi muuta kuin sohvalla maata ja vähän sinulle kiukutella. (Lapsille edelleen pidetään ilme kirkkaana, ei tässä mitään, kaikki ihan ok.)
Jos ei anoppisi näe mitään syytä hakea apua itselleen asioiden käsittelyyn, niin en näe myöskään mitään syytä sinun yrittää toimia hänen likasankonaan. Ei sinun tarvitse ottaa niskaasi hänen oikuttelujaan. Voisitko yrittää vähäntää kanssakäymistä hänen kanssaan?Ehkäpä tässä tilanteessa ainoa ratkaisu on se, etten mene käymään siellä muuta kuin pakolliset käynnit. Itselleni siellä tulee vain paha olo.. Aivan kuin hän olisi ankeuttaja (Harry Potterista), joka vie minulta ilon ja hyvän mielen..
Jos nyt jouluun asti katsoisin tilannetta hävän etäämpää..
Onneksi meillä ei ole vielä lapsia, jotka haluaisivat mummolaan/ mummo haluaisi olla lasten kanssa.
Anoppini ei ollut iloinen opiskelupaikkani puolesta. Hain ja pääsin toisella yrittämällä opiskelemaan alaa, josta olen ollut kiinnostunut 4 vuotta ja sinne koko 4 vuotta olen pyrkinyt. Hänen kommenttinsa: "Sehän mukavaa" erittäin pitkäpiimäisellä äänellä sanottuna on syöpynyt kyllä pysyvästi mieleeni. - tuntoja
Ei tarkoita pahaa kirjoitti:
Arvelinkin että anoppisi saattaisi olla juuri tuollainen "en ole tottunut toisille omista asioista puhumaan"-tyyppi. Tässä sitten nähdään mitä siitä seuraa. Sinne se on lukkiutunut koko eroahdistus kun ei ole asioita selvitelty. Nyt ei jaksaisi muuta kuin sohvalla maata ja vähän sinulle kiukutella. (Lapsille edelleen pidetään ilme kirkkaana, ei tässä mitään, kaikki ihan ok.)
Jos ei anoppisi näe mitään syytä hakea apua itselleen asioiden käsittelyyn, niin en näe myöskään mitään syytä sinun yrittää toimia hänen likasankonaan. Ei sinun tarvitse ottaa niskaasi hänen oikuttelujaan. Voisitko yrittää vähäntää kanssakäymistä hänen kanssaan?Edellisten kanssa samaa mieltä.
Sitäpaitsi Itse nuorena sitä ei tule ajatelleeksi, kuinka väsynyt voi päivätyösta 54-vuotias olla.
siihen kun lisää masennuksen ja hiljaa hiipivän toivottomuuden rakastamansa miehen kotiinpaluusta, tuloksena on sohvalla äänettömänä kyyhöttävä anoppi.
Lapsilleen sitä ei halua tuskaansa näyttää, vaan kaikin voimin varjelee mielipahalta.
Sinulle miniälleen hän on ahdistuksessaan alaston.
Tuo on niin tuttua omalla kohdalla.
En itsekään tunne itseäni.
Vielä muutama vuosi sitten olin energinenja puhelias.
Nyt en mene minnekään. Ainoastaan lasten ja lastenlasten tulo saa minut heräämään eloon, ja vaikka rakastan heitä suunnattomasti, jo ennen heidän tuloaan pelkään ja mietin, kumpa minä nyt jaksaisin edes olla sen ajan kun meillä ovat ja hirveä syyllisyys jää mentyään.. - Ei tarkoita pahaa
Kia kirjoitti:
Ehkäpä tässä tilanteessa ainoa ratkaisu on se, etten mene käymään siellä muuta kuin pakolliset käynnit. Itselleni siellä tulee vain paha olo.. Aivan kuin hän olisi ankeuttaja (Harry Potterista), joka vie minulta ilon ja hyvän mielen..
Jos nyt jouluun asti katsoisin tilannetta hävän etäämpää..
Onneksi meillä ei ole vielä lapsia, jotka haluaisivat mummolaan/ mummo haluaisi olla lasten kanssa.
Anoppini ei ollut iloinen opiskelupaikkani puolesta. Hain ja pääsin toisella yrittämällä opiskelemaan alaa, josta olen ollut kiinnostunut 4 vuotta ja sinne koko 4 vuotta olen pyrkinyt. Hänen kommenttinsa: "Sehän mukavaa" erittäin pitkäpiimäisellä äänellä sanottuna on syöpynyt kyllä pysyvästi mieleeni.Minusta anoppisi kyvyttömyys iloon sinun opiskelupaikastasi kuulostaa edelleen masentuneen ihmisen reaktiolta. Jos on itsellä raskasta, niin ei oikein jaksa iloita muidenkaan onnesta. Päinvastoin, kun muilla menee hyvin, niin tuntuu kuin itsellä menisi vielä huonommin heihin verrattuna.
Ota vain vähän etäisyyttä häneen, niin jaksat itse paremmin.
Tietysti toivoisin myös että anoppisi saisi apua raskaassa elämänvaiheessa, mutta kun ei ketään voi pakolla vertaisapuun tms viedä. Olisi hyvä teille molemmille jos joskus vielä saisitte suhteenne takaisin sille alkuperäiselle, kummallekin iloa tuottavalle, tasolle. - esimerkki
Kia kirjoitti:
Ehkäpä tässä tilanteessa ainoa ratkaisu on se, etten mene käymään siellä muuta kuin pakolliset käynnit. Itselleni siellä tulee vain paha olo.. Aivan kuin hän olisi ankeuttaja (Harry Potterista), joka vie minulta ilon ja hyvän mielen..
Jos nyt jouluun asti katsoisin tilannetta hävän etäämpää..
Onneksi meillä ei ole vielä lapsia, jotka haluaisivat mummolaan/ mummo haluaisi olla lasten kanssa.
Anoppini ei ollut iloinen opiskelupaikkani puolesta. Hain ja pääsin toisella yrittämällä opiskelemaan alaa, josta olen ollut kiinnostunut 4 vuotta ja sinne koko 4 vuotta olen pyrkinyt. Hänen kommenttinsa: "Sehän mukavaa" erittäin pitkäpiimäisellä äänellä sanottuna on syöpynyt kyllä pysyvästi mieleeni.Kerronpa omasta äidistäni pienen esimerkin.
Meillä oli siis kotona aivan hirveää. Veli ja me kaksi tytärtä tuskin saimme ruokaa ja vaatteet päällemme, kaikki pyöri isän alkoholismin ympärillä ja äiti yritti turhaan pitää kaikkea kasassa. (Parempi olisi kun olisivat eronneet ajoissa!)
Joka tapauksessa niin sisareni ja minä olemme alkaneet kouluttautua vasta aikuisina ja sisareni hankki juuri yli nelikymppisenä itselleen 4-vuotisen korkeakoulutason koulutuksen eräällä alalla. Minä pääsin myös yli nelikymppisenä yliopistoon ja olen nyt toista vuottani opiskelemassa, vielä siis pari vuotta jäljellä tämän jälkeen jos kaikki menee hyvin.
Äiti ei kyllä sanallakaan ikinä kannusta vaan yrittää toppuutella että kyllä on kauheaa kun aikaa menee (menisihän se muutenkin, vaikkei opiskelisikaan, vai mitä?).
Mutta joka ikinen kerta kun yritän kertoa jotakin saavutuksistani tai mitä nyt olen lukenut (hänkin lukee paljon kirjoja) niin hän välittömästi vaihtaa puheenaiheen vaikka mihin ihan tyhjänpäiväiseen.
Minusta tuollainen on ihan käsittämätöntä, eikö äiti voi olla iloinen kun lapset sentään edes aikuisena pääsevät vähän kohentamaan opintojaan ja hankkimaan ehkä paremman työnkin jos hyvin sattuu?
Olen miettinyt pääni puhki tässä asiassa enkä osaa päätyä muuhun kuin että äiti on joka tapauksessa hirvittävän kateellinen meille tyttärilleen.
Tämä on minusta karvas pala niellä, koska kotona meille ei todellakaan annettu mahdollisuuksia kehittyä normaalisti ja olemme itse saaneet aina tuetta ponnistella, kaiken mitä olemme saaneet on omia saavutuksiamme.
Äiti voisi hyvin käydä itsekin vaikka millä kursseilla joista saisi iloa elämäänsä (on nyt eläkkeellä vapaa ihminen, kun ei isäkään ole kuvioissa häiritsemässä).
Eikö ole hassua, että MINÄ olen yrittänyt häntä tukea ja kannustaa kaiket vuodet, mutta se on aina vain yksisuuntaista? Äiti ei siis sormeaan halua nostaa lastensa tukemiseksi vaan on päinvastoin kateellinen, kun nämä jotakin saavuttavat.
En usko, että tämä on mitään epätavallista vaan varmaan aika tavallistakin.
Ikävää joka tapauksessa.
- Vävynrenttu
Ihan uteliaisuudestani kysyn. Ei kai vaan anoppi maksanut koko seurueen reissua ? Kuuntelin tuossa joku aika sitten yhden naisimmeisen hehkutusta siitä, kuinka appivanhemmat tarjoavat heille niin iiihanan matkan eksoottiseen kohteeseen ja kuinka niiiin romanttinen matka siitä tuleekaan ! Muutaman viikon päästä kuultiinkin sitten turpa rullalla lasketeltua vuodatusta siitä puuttumaan jääneestä romanttisuudesta kun appi ja anoppi seurasivat kuin hait laivaa eivätkä antaneet hetkeäkään kahdenkesken (no kai nyt sentään yöt omassa huoneessa vaikka jutun perusteella olis voinut luulla toisin.....) Tyttörukka ei ollut perillä elämän perustotuuksista kuten "Ilmaista lounasta EI ole !" ja "Sen lauluja laulat kenen leipää syöt !" Eli tiivistettynä: Jos kaipaat parisuhteen kannalta LOMAA, niin tee se vain kahdestaan, anopit ja apet reissailkoot omillaan tai pysykööt kotona !
- Kia
Hyvä pointti!
Mut anoppi ei maksanu matkojamme. Ilmeisesti omansa ja kahden nuoremman veljeksen matkat. Minä ja mieheni maksoimme oman matkamme.
Reissusta sen verran opin, et toista kertaa en lähde anopin kanssa sellaiseen paikkaan, josta ei pääse (heti kun siltä tuntuu) takaisin kotiin.
- sarvista
Ota nyt hyvä nainen etäisyyttä! Älä suotta kerjää anoppiasi minnekään mukaasi tms. vaan maksa potut pottuina. Ei sun tarvitse nöyryyttää itseäsi tuollaisen mörököllin edessä. Kerro mahdollisimman vähän asioistasi äläkä hakeudu tekemisiin. Jos anoppisi on fiksu ihminen, hän tajuaa saavansa sitä, mitä on tilannut pidemmän aikaa.
Keskustele myös miehesi kanssa. Hänen ensisijainen tehtävänsä on huolehtia perheestänne ja suhteestanne eikä olla äitinsä psykiatri. Älkää tunteko syyllisyyttä toisen pahasta olosta! Kuulostat joka tapauksessa aivan ihanneminiältä. - höpöterttu
Olet kyllä ihanneminiä!
Kannat jopa vastuuta sellaisesta, josta sinun ei tarvitsisi.
Anoppisi on joka tapauksessa aikuinen ihminen, ja hänen täytyy itse selvittää omat kriisinsä.
Miniän velvollisuus se ei ole.
Olen 54 v. ja minulla on kolme miniää. On vaikea kuvitella, että löisin noin paljon miniän harteille taakkoja edes kriisin sattuessa. Vaan enpä mene vannomaan!
Anoppisi taitaa olla kateellinen, että sinun parisuhteesi toimii ja vieläpä hänen poikansa kanssa.
Parempi olisi, että keskittyisit vain omaan elämääsi. Älä ota liikaa vastuuta anoppisi asioista!
Joskus on niin, että ihmissuhteissa on viileämpiä kausia. Silloin on osattava etääntyä. Kun anoppi pääsee jaloilleen, voit taas lähentyä.
Olet liian läheinen häntä terapoimaan. Jos hän ei älyä lähteä hakemaan ulkopuolista apua, niin sinun ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä masentuneen lääkäriksi. - vaihdevuodet
ja todella vaihdevuosilta. Hankala yhdistelmä yhdessä ja ellei itse halua mennä lääkäriin niin vaikeaa on siihen toisen puuttua. Voipi olla jo hänellä lääkkeetkin vaihdevuosiin, ja eivät ilmeisesti sopivat.
Masennus muuttaa koko ihmisen perusluonteen aivan toiseksi. Hyvä ystäväni sairastui ja käyttäytyi juuri kuvailemallasi tavalla. Pääsi eläkkeelle, eli ennen niin ahkerasta tuli saamaton. - ///
Sinussa ei ole mitaan vikaa. Katsoppa asiaa hiukan objektiivisemmin. Anopillasi on aivan selvasti masennus joka kuulosta syvenevan.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
-ei reagoida siihen mitenkaan. Vain reippaasti touhuta hanen luonaan kuin ennenkin, kuitenkaan odottamatta kysymyksiin vastauksia (niita kun ei kuitenkaan tule)
- saada hanet hoitoon. Tuo kuuluu miehellesi ja hanen veljelleen, onhan nainen heidan aitinsa. Mutta taydellisen hyvin voitte toimia myos yhdessa. Voitte kayttaa veruketta, esim. "tunnette tosi hyvan kuuntelijan jolta saa loistavia kommentteja, mitas jos kaytais jututtamassa hanta" tai jotain muuta vastaavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h352875Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062681Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv322403Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491914- 271559
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141513- 321473
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021203- 1771183
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711025