Eräs tyttö oli jatkuvasti kiusannut minua sekä ala-asteella että yläasteella minun ulkonäöstäni. Kiusaaminen oli jatkuvaa. Itkin melkenin joka ilta. Olin keskustellut tästä kostosta netissä tuntemattomien kanssa, mutta hekin jotenkin sanoivat, ettei kannata. Viime viikolla sitten sain tarpeekseni. Tuo ääliö oli juuri huomauttanut minulle siitä, että et yhtään tiukempia housuja löytänyt tuolle läskiperseelle. Otin äidin karheat fiskarssit, jotka olin aamulla varta vasten varannut mukaan, vetäisin tukan yhteen läjään ja napsautin suurin piirtein lantiolle asti yltävät hiukset irti mahdollisimman juuresta. Kiusaajani älysi, mitä olin tehnyt, vasta kun levitin hiukset niin, että niitä oli enää mahdotonta koota läjään. Kiusaaja alkoi itkeä aivan hysteerisesti, ja alkoi kynsiä naamaani, ja hänen kaverinsa katselivat vierestä aivan hysteerisenä. Hän uhkasi haastaa oikeuteen, ja jouduin rehtorin ja opettajan puhutteluun. Myöhemmin kävin keskustelemassa vanhempieni kanssa kiusaajan kotona, jolloin sovimme, että koska tuo tyttö oli kiusannut minua niin kauan, niin vanhempani maksoivat tytön kampaajan, ja asia oli sillä hoidettu. Tosin tuon kiusaajan isä oli aivan suunniltaan minulle, ja sanoi, että tuollaiset hullut pitäisi sulkea jonnekin muualle. Nyt tyttö on todellakin sitten aivan naurettavan näköinen. Tämä on ollut pitkään suurin haaveeni, mutta kyllä se vähän kuitenkin kaduttaa. Vanhempani eivät sitten kuitenkaan olleet kovin järkyttyneitä, mutta opettajat ovat suhtautuneet hieman oudoksuen. Onneksi nyt on syysloma, ettei tarvitse kohdata tuota kiusaajaa. Monen muun mielestä tämä oli sille hortsalle aivan oikein.
LEIKKASIN KIUSAAJANI HIUKSET
52
6788
Vastaukset
- Juu
HYvä
- oletko tyhmä
mun mielestä sulla ei ole mitään oikeutta leikata joltain hiuksia sen takia että se on kiusannut sinua. mieti jos sinulle tehtäisiin sama.
ja mitähän mahtoi opettaja sanoa?
itse olisin antanut sulle 2 tuntia jälki-istuntoa.
mee valittaan opettajille tai kuraattorille jos sinua kiusataan. älä leikkaa tukkaa päästä- fidduuntunut
Taidat olla niitä kiusaajia. Elämä on joskus epäreilua, mutta tilaamansa yleensä saa ;).
- tässä tulos....
sain opettajilta 2 tuntia jälkkää....
- ?????
tässä tulos.... kirjoitti:
sain opettajilta 2 tuntia jälkkää....
sait siis kaksi tuntia jälki-istuntoa sen takia että valitit että sua on kiusattu
- jean-e
Voi nolo.Onko hiuksilla väliä jos toista on kiusattu vitun monta vuotta!?
- Kuvitellaan
jean-e kirjoitti:
Voi nolo.Onko hiuksilla väliä jos toista on kiusattu vitun monta vuotta!?
että tuo pitkätukkainen tyttö olisi ollut kiusaajan sijaan itse kiusattuna vuosikausia ja häneltä olisi unissa kysytty: "Haluatko olla jokapäiväisen kiusaamisen kohteena vielä jatkossakin vai suostuisitko luopumaan hiustesi pituudesta sen sijaan?", niin kyllä varmaan olisi valinnut viimeisen! Eihän kukaan tuollaista päivittäistä piinaamista kestä.. Olisin ymmärtänyt jopa senkin, vaikka kiusattu olisi leikannut saksilla hetken mielijohteesta tuolta suunsoittajalta kurkun auki :D (olen vain puoliksi tosissani...)
- magnoliah
Hmm.. opettajalle tai kuraattorille ei ikinä kannata mennä valittamaan, kiusaaminen saattaa loppua hetkeksi mutta jatkuu kyllä vähän ajan päästä ja yleensä pahempana kiusauksena. Kokemuksesta tiedän aivan hyvin. Joten.. Älä hauku toisia asiasta vaan ilmaise mielipiteesi asiasta HIEMAN eritavalla. Kiitos.
- magnoliah
tässä tulos.... kirjoitti:
sain opettajilta 2 tuntia jälkkää....
Mua kiusattiin ja ala-asteella opettaja vaan tokas että ne pojat on niin ihastuneita suhun. Ylä-asteella opettajat huomas sen, muttei tehneet asialle mitään vaikka kävin sanomas. Kaikki muut luokalla vain valehtelivat ettei täällä ketään kiusata tai syrjitä. Ja toisella ylä-asteel muijat kävi kurkkuun kiinni ja rehtori soitti mun mutsil suunnillee joka päivä sanoen et:
- Taas ne tappelee.
Sit sain huudot vaikken ikinä itse pystynyt muuta kuin just ja just pistään vastaan.
Onneks nykyää ei enää.. - brita
Ei kuule auta !!!Jos meet vain rehtorin puheille ei sitte mitää ainakaa ammattikoulussa
- dhfhshjsgdjgfsjfjsjg
Jos multa leikkais joku sun tapane nörtti hiukset nii se ois kuollu sen jälkee
- Iitu Rihti
Lue minun viestini alapuolella niin ymmärrät. :)
- Oikeuden puolesta
ei missään kohtaa kielletä leikkaamasta toisen ihmisen hiuksia. Jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus leikata lähettyvillä seisovien ihmisten hiukset näin halutessaan. Erityisesti heitä häiritsevien tai muulla tavoin moittivien ihmisten hiukset saa leikata.
Kyseinen tyttö ei tehnyt mitään mistä olisi voinut nostaa oikeusjutun. Kyseinen tyttö olisi päinvastoin voinut nostaa oikeusjutun kasvojensa kynsimisestä. Kyseisestä väkivallasta olisi voinut syntyä esimerkiksi vakavia silmävammoja tai kasvojen ulkonäköä haittaavia vammoja.
Hiukset merkitsevät rikoksen kohteena vähemmän. Ne kasvavat aina takaisin mutta näköä ei nykylääketiede voi vielä palauttaa täydellisesti.
Ja sitä saa mitä tilaa.
- hyvä
niin sitä pitää :)
- :o)
Noin varmasti kaikki haluais kostaa, jos on joutunut kiusatuksi, mutta kaikilla siihen ei vaan ole vaan pokkaa. Ihan oikein sille akalle, tosin tossa ois voinu käydä sun kohalla huonomminkin, jos se kiusaaja vaikka olis tehny rikosilmotuksen.
- alakulon_urkupiste
aivan oikein teit.älä kadu yhtään tekojasi.
- mietipä asiaa
entä jos sinulta leikattaisiin tukka päästä kun olisit kiusannut jotain olisiko se oikein ?
- hatata
mietipä asiaa kirjoitti:
entä jos sinulta leikattaisiin tukka päästä kun olisit kiusannut jotain olisiko se oikein ?
Todellakin olisi. Siinäpä sitten olisi miettimistä että kannattaako aukoa päätään ihmisille.
- tyttö
mietipä asiaa kirjoitti:
entä jos sinulta leikattaisiin tukka päästä kun olisit kiusannut jotain olisiko se oikein ?
"entä jos sinulta leikattaisiin tukka päästä kun olisit kiusannut jotain olisiko se oikein ?"
Kyllä varmasti olisi! Ne on vaan hiukset! Kiusaamisesta voi jäädä ikuisia traumoja ja joidenkin tiedetään tappaneen itsensä se takia. Hiukset kasvaa,mutta vuosien kärsimystä ja pelkäämistä ei voi poistaa. - Iitu Rihti
mietipä asiaa kirjoitti:
entä jos sinulta leikattaisiin tukka päästä kun olisit kiusannut jotain olisiko se oikein ?
"mietipä asiaa entä jos sinulta leikattaisiin tukka päästä kun olisit kiusannut jotain olisiko se oikein?"
Aina vaan sama tuttu samankaltainen lause "Neiti/Herra Jossittelijalta" ja muut kyseisiltä ihmisiltä.
Riippuu tilanteesta. Mieti itse, mitä tekisit jos olisit kyseisen tytön asemassa, joka oli alusta alkaen kohdellut tätä leikkaajaa huonosti, siten ettei tämä saksilla heiluva henkilö ole alun perin tehnyt mitään väärää ollenkaan?
Toiset sanovat ettei kosto ratkaisisi mitenkään. Ironista, silti ihmiset sanovat tällaisella lauseella "Miettikää itse miten haluaisitte, että teille vastattaisiin tai kommentoitaisiin teidän aloituksiinne? Kiroilemista, haukkumista ja mollaamistako haluatte kokea?" Siksi en tajua tätä asiaa.
Koska kiusaamiseen ei puututa tarpeeksi, ei ihme miksi koulusurmaajat hyökkäsivät ihmisten kimppuun. Osittain ironista, muttei paljon. Todella säälittävää... :)
- hatata
Mukava lukea että jotkut ihmiset osaavat hoitaa ongelmansa itse.
Itse olisin kyllä uhannut ensin että jos ei pidä turpaansa kiinni, niin tulen sulkemaan sen itse omalla tavallani.- Dii
Mun mielestä on aivan eri asia leikata hiukset, kun kiusata monta vuotta. Uudet hiusket voi aina saada, mutta ikuisia traumoja ei niin vain poisteta mielestä. Sitä paitsi, kaikki joiden mielestä Hammurabgirl teki väärin, kannattais vähän miettiä mitä ovat sanoneet!
- :):):)
aivan paras kyl must teit iha oikei sai seki kokee jotai mitä oot sä joutunu kokee ::D:D:D:D::D
- darien
perkales aivan ja oikein! asenteellinen tempaus
- cool
hyvin tehty! olisit vielä levittänyt koiranpaskaa sen päälle niin olis ollu ihan täydellinen :D
- RAASTINRAUTA
Ajattele.. sua kiusattiin ja nöyryytettiin. Se on paljon vakavampaa, kuin hiustenleikkuu.
Henkiset arpesi parenevat hitaammin, kuin sen huoran tukka kasvaa takaisin.
Sun isä joutui maksamaan kampaajan, aivan naurettavaa!!
Kiusaajan olisi pitänyt itse jäädä nuolemaan näppejään.
Vittu ko alko tuommonen tilanne ottaan taas aivoon. Ei niinko perhana oo tosi, että kiusaaja saa kuisata minkä lystää ja tappaa toisen henkilön henkisesti, eikä kukaan pidä sitä minään, eikä puutu siihen, mutta jos kiusattu nousee takajoloilleen, noin niinkuin sinä teit niin heti ollaan puuttumassa ja rankaisemassa.- Anni
Mulla kävi pari vuotta sitten ihan samalla lailla. Mulla oli yks "kaveri", jonka kaa oon valitettavasti vieläki samall luokalla. Sitte kävi niin, että oli yhet piirrustuskilpailut, ja aikaa oli tosi vähän. Mun pöydällä oli kyniä, joita tää mun kyseinen "kaveri" rupes sitten lainaamaan. Lopuks se otti oikeen tahallaan kaikki mun kynät ja lähti juokseen jonnekki nauraen. Mä suutuin sille ja yritin napata kynät takasin itelleni. Sillon mun sormi tarttu sen "arvokkaasee" kaulaketjuun joka sitten samantein katkes. Se paskapää rupes itkemään ja mä sain ihan omalla rahallani korvata sille uuden ketjun. Se tilanne oli aivan helvetillinen, joten tiedän miltä susta tuntuu. :(
- tytteli
Ikinä ei ois itellä pokka tuohon riittänyt!
Mahtavaa.Näin jokaiselle kusipäiselle kiusaajalle pitäis tehdä.
Melkoinen shokki varmaan tytölle, haha.
Juuri niin: Sitä saa mitä tilaa.
(En lukeudu kiusattuihin,enkä kiusaajiin-)
Jos hän oli vuosia sinua kiusannut, niin tuo oli kyllä vähintäänkin oikeutettua!! - nipe_
Loistavaa! teit just oikein ;) Onnitteluni :)
- ...
Repesin
- sitä saa mitä tilaa
Mitäs kiusasi sinua ja sai sinut aina itkemään iltaisin..Ihan oikein!!!
- tukija
Itse olen sitä mieliltä tuo oli sille kiusaajalle ihan oikein!!
olisi alkanut hiukan miettiä ennen kuin alkoi kiusata! - tyttö
Hyvä veto! ilkeätä oli mutta ei tuollaista kiusaamista oikein onnistu lopettamaan kun jollain tuollaisella tavalla, kun eivät nuo opettajatkaan kuuntele aina vaikka kiusaamisesta valittaisi. Toivotaan että kiusaaminen loppuisi nyt!
Hyvät jatkot sinulle! - tosin
Tuollaisesta kuin toiselta hiuksien leikkaaminen (elikkäs vasten tahtoaan) on sellanen jutska, että siitä voi saada mojovat korvaukset.
- hennuli
Jotain on kiusattu kauan, ja sinä mietit sitä, että kiusaaja saa korvauksia. Juuri tällaisten asennevammaisten takia kiusaamista ei saada koskaan kitkettyä vähemmäksi. Hyvää joulua sinulle!
- kannattaa hakea korvauksia
hennuli kirjoitti:
Jotain on kiusattu kauan, ja sinä mietit sitä, että kiusaaja saa korvauksia. Juuri tällaisten asennevammaisten takia kiusaamista ei saada koskaan kitkettyä vähemmäksi. Hyvää joulua sinulle!
mun mielestä sen tytön kannattaa hakea korvauksia ja sytyttää sen pojan tukka palamaan. tuntuu ehkä hiukan enemmän jos tukka palaa päästä kun että joku leikkaa sen
- tosin
hennuli kirjoitti:
Jotain on kiusattu kauan, ja sinä mietit sitä, että kiusaaja saa korvauksia. Juuri tällaisten asennevammaisten takia kiusaamista ei saada koskaan kitkettyä vähemmäksi. Hyvää joulua sinulle!
Niin ihanaa kuin se olisikin ja sitä toivoisin, että paha saa aina palkkansa... niin se ei aina toimi niin.:( Juuri se, että ihmiset ymmärtävät tekojensa seuraukset estää sen, että kaikki ei tapa ja leikkele toisiltaan hiuksia. "Kiusaaja tappaa vuosia häntä kiusanneen kiusaajan". Onhan se kiusattu kuollut, mutta valitettavasti linnareissu odottaa kiusattuakin. Kiusaaminen on kamala ilmiö, mutta en silti toivo että kiusatut menevät pilaamaan oman tulevaisuutensa sen johdosta ryhtymällä väkivaltaisuuksiin VAIKKA toinen niin olisi tehnyt. Hiusten leikkaaminen ei ole niin vakava asia, mutta jutusta tuli heti mieleen vanha artikkeli, jossa kaksi tyttöä olivat mm. leikanneet erään tytön hiukset ja tehneet muuta alentavaa. Ja juuri tuo hiusten leikkaaminen oli suurentanut sanktioita. Vrt. Lasien rikkominen tappeluissa (tähän syynä mahdollisuus silmien vaurioitumisesta luulisin). Ehkä olen sitten tunnevammainen toivoessani että kiusaajat löytävät ratkaisun tilanteeseen tekemättä sitä omalla kustannuksellaan.
Vaikka en itse ole ollut kiusattu, on minulla läheisiä, jotka ovat olleet rankan kiusaamisen uhreja. Ja näkeehän näitä tarinoita koko ajan medioista. Se suututtaa helvetisti, joten en ihmettelisi jos kiusatulla "napsahtaa" ja tekee jotain harkitsematonta ja kostonhimo on suuri. Mutta en halua, että kiusaaja saa toivonsa läpi aiheuttamalla ongelmia lisää kiusatulle. Sisäiset haavat voivat kestää vaikka vuosikymmenet, mutta joskus kiusattu pääsee pois koulun seinien sisältä ja joskus jopa kiusaajat aikuistuvat (ei ehkä luonne muutu parempaan, mutta kiusanteko ei ole hänelle välttämätöntä). Ne hetket yläasteella tai valitettavasti jo ala-asteella eivät ole loppuelämä ja kiusattu ei joudu koko elämäänsä olemaan tekemisissä kiusaajan kanssa. Niitä tapauksia, missä kuitenkin pääosin selvitään kiusaamisesta, on paljon. Miksi pilata se, käyttämällä keinoja joihin vain kiusaaja alentuu. Hyvää joulua.
- The Thing at the Swings
en voi muuta kuin onnitella tästä tempauksesta! mielestäni on hienoa kun kiusattu näpäyttää kiusaajaansa! =)
itse en kaiketi kykenisi tekemään mitään noin pientä, omaan suuren määrän raivoa, jota olen kerännyt ala-asteen kiusaajiltani asti... mm. heitin yhtä ylä-asteen kiusaajaani tuolilla, ja hyökkäsin toisen kimppuun tarkoituksenani työntää sormeni hänen silmiensä taakse. lohduttautukaa ajaterllen, etten onnistunut, mutta kiusaaminen loppui.
pahoittelen jos pelottelen, mutta joskus voi kiusata väärää henkilöä... esimerkiksi sellaista joka on määritelty vaaralliseksi kun ei syö lääkkeitään. =) - snowAngel91
silti en ois ruvennu noin vittumaiseks vaikka ois kuinka oikein ollutki. No varmaan ainakin lopetti kiusaamisen..
- magnoliah
Ymmärrän kyllä. Itselläni ei olisi ollut kyllä rohkeutta tuollaiseen tekoon, mutta jos olisi ollut, olisin varmasti tehnyt ihan saman.
- Gini_
nehän olivat vain hiukset, so what!?! Ne on uusiutuva luonnonvara.... Hyvä hyvä... ;)
- tielmo
Mie en kyllä voi mitään, on pakko sanoa, että saipahan ansionsa mukaan!
Tuskin olisin itse moiseen hommaan ryhtynyt, mutta miusta sie teit OIKEIN. Pikkuisen hullultahan se kuulostaa, mutta mitä muuta voi odottaa, kun toinen on niin idiootti, että kiusaa viattomia tuolla lailla.
Heh, kiva kuulla, että joku uskaltaa! - FaceV-89
LOISTAVAA! Hyvä kun uskalsit tehdä asialle jotain. Koulussa kun asiaan ei puututa eikä oppilasta voi vahtia 24/7 niinku että kiusaako kiusaajat viel joten useimmiten ne opettajalle kertomise jälkee jatkavat viel.
ja muille hiustenpuolustajille: NE OVAT VAIN HIUKSET! ne kasvavat hei kuukaudessa noin sentin.
Entäpä kiusattu. Mua on koulukiusattu ja se edesauttoi vakavaa masennusta joka minulla on ollut nyt ala-asteesta lähtien. ja vieläkin kiusaamisesta traumoja. En mm. pysty uusiin ihmisiin tutustumaan tai luottamaan heihin. olen ollut hoidossa ja suljetulla ja ties missä. Tietenkään en kiusaajiani tästä syytä mutta voi kun toivoisinkin olevani se kiusaaja jolta lähti VAIN HIUKSET! minun koko elämäni on pilalla! eikä tämä ole liioittelua.
tuo oli siis todella hyvä temppu todellakin
nouskaamme kiusaajia vastaan
ja hei. jos se vielä aukoo päätään ja uhkaile oikeasti että seuraavalla kerralla aukasen kurkun tai jotain muuta jotta tämä kiusaajasi tajuaa että tosissasi olet ja et halua tuon kiusaajan edes katsovan sinuun päin.
ME OLEMME YLPEITÄ SINUSTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!- jeaabeibee!
Mutta nyt tulin hilpeelle tuulelle. Olen ylpeä sinusta. Hän ei varmasti enään koskaan kiusaa sinua.
Nouskaamme kiusaajia vastaan!
ÄLÄ KADU TEKOASI, TEIT AIVAN OIKEIN, KIUSAAJALLE LUU KURKKUUN NII ETTÄ JO ON OSAT VAIHTUNNA!
Olen ylpeä sinusta. - Vaikka onkin
jeaabeibee! kirjoitti:
Mutta nyt tulin hilpeelle tuulelle. Olen ylpeä sinusta. Hän ei varmasti enään koskaan kiusaa sinua.
Nouskaamme kiusaajia vastaan!
ÄLÄ KADU TEKOASI, TEIT AIVAN OIKEIN, KIUSAAJALLE LUU KURKKUUN NII ETTÄ JO ON OSAT VAIHTUNNA!
Olen ylpeä sinusta.kiusattu ja se tyttö oli epämiellyttävä, niin hiukset on kuitenkin osa ruumista ja myös yksityisomaisuutta. Väärä tekohan se oli, eikä sellaisesta saa kehua, vaikka sympatiseeraisikin sinänsä kiusattua enemmän kuin kiusaajaa. Koulua olisi pitänyt painostaa enemmän kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla eikä anella tekemään velvollisuuttaan. Koululle olisi pitänyt tulla aina seurauksia, jos tuloksia ei olisi alkanut näkyä. Tuntuu, että noi kiusaajatyyppiset perheet haluaiskin, että täällä olis sellainen villi länsi -meininki, että vahvin ja runsaslukuisin voittakoon, mutta sitten se ei enää kelpaisikaan, kun kuvio kääntyisi ylösalaisin.
Ihmettelen kyllä, että tytön vanhemmat suostuivat johonkin kampaajamaksuun ja myönsivät yleensä, että kiusaamista oli tapahtunut? Olisko vanhemmat tässä tapauksessa kuitenkin fiksumpia kuin lapsensa, kuten ei kai yleensä ole? Vai pelkäskö ne, mitä niiden lapselle voi vielä tapahtua, jos tilannetta ei saada purettua? Kummallista, jos neuvotellaan vasta sitten, kun tulee lättyyn. Se ei ole tervettä, että kunnioitetaan vain väkivaltaa.
- ..........
REPS ihan paras! :D Mallia tästä, ihmiset!
- qii
"Ihan oikein sille akalle, tosin tossa ois voinu käydä sun kohalla huonomminkin, jos se kiusaaja vaikka olis tehny rikosilmotuksen."
Hyvä pointti ja vielä parempi kun otetaan huomioon että rikosilmoituksen yhteydessä olisi selvitelty tilanteen vakavuutta ja jos muija oli kerran ruvennut kynsimään naamaasi niin silloin myös sinulla olisi niin sanottu "etu" lähteä nostamaan rikosilmoitusta.
En lähde erityisemmin kommentoimaan oliko tekosi loppujen lopuksi niin edullinen mutta jos kiusaaminen loppuu tähän niin siinähän sitä sitten.
- underdog
Onneksi oon kipeenä ja pois koulusta! Tuo on hieno uutinen! Ite en kyl voi "oikeutetusti" noin tehdä koska vaihdoin just koulua ja on nyt semmoset uudet, vähemmän aikaa piinanneet kiusaajat jotka ei oo (viel) tehny fyysisii juttui niinku repineet hiuksista. :(
Of course kuiteski ne on niitten vanhojen, vuosia ärsyttäneiden idioottien kavereita (miten muuten kutsuis samal nimellä) eikä rehtori suostu antaa mun vaihtaa luokkaakaan sille mis mul olis ees 3 kaverii >:(
Ygh, toivottavasti toi sai sen tyypin hiljenemään, ei kyllä sitä sua kohtaan olevaa vihaa kyl sen kohalta poista joten se ehkä korkeintaa tuijottaa vihasesti alemmasta asemasta. - maustemylly
mä ainakisn kuolisin jos mun pitkät hiukset leikattais lyhkäsiks, mut en oo ikinä kiusannu ketään joten mulla ei liene vaaraa:) se kiusaaja sai ihan oikeen opetuksen, jonka se varmasti muistaa joka aamu peiliin kattoessaan!
Nyt viel tarttee kattoo ettei omat hiukset joku päivä tipu päästä :D - ex kiusattu_
Teossasi oli mielestäni niin hyviä kuin huonojakin puolia.
HYVÄÄ oli se, että uskalsin pitää puoliasi kiusaajan edessä ja se, että kiusaaja luultavasti lopettaa härnäämisesi ainakin VÄHÄKSI aikaa.
-
-
HUONOA taas oli se, että sinun ei olisi pitänyt kostaa kiusaajalle, KOSKA nyt hän saatta vaikka leikata sinunkin hiuksesi, tai tehdä sinulle jotakin VIELÄ KAMALAMPAA, niin että näytätte MOLEMMAT yhtä naurettavilta. Ja JOS hän pääsee asian yli, hän saattaa alkaa kiusata sinua VIELÄ PAHEMMIN.
-
-
Siinä minun mielipiteeni.- heieieiei
Kumpi on kamalampaa; huono itsetunto kiusaamisen myötä vaiko lyhyt ja ruma tukka?
Älä kadu yhtään.
- Totuus on
että paras puolustus on hyökkäys!!!! Aivan mahtavasti, teit kun veit "prinsessalta" kutrit!!!! XD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922