julia

kulinaristi

oli perjantai-ilta. olin juuri tullut julialle ja katsoimme tuomaani elokuvaa. leffa oli harvinaisen tylsä ja ajatukseni lähtivät taas harhailemaan. ajattelin juliaa, joka katsoi vieressäni keskittyynesti elokuvaa. katselin hanen täydellistä selänkaartaan ja pyöreää takapuolta. katseeni seurasi hänen vartalonsa linjaa aloittaen hätäisesti tehdystä nutturasta, paljaasta niskasta, jatkaen kohti päivettyneitä käsivarsia, nousseen paidan paljastamaa alaselkää, päätyen täyteläisten reisien ja pitkien säärten kautta pyöreisiin heiluviin varpaisiin. kuvittelin miten hyvältä nuo varpaat tuntisivatkaan sisälläni. kosketin varovasti julian pehmeää ihoa, hän säpsähti, mutta ei katsonutkaan minuun. sivelin hitaasti ja varovaisesti hänen reisiään, pelästyin koskettaessani hänen pakaraansa, mutta julia ei vieläkään reagoinut. käteni alkoivat elää täysin omaa elämäänsä tunnustellen julian selkälihaksia. huomasin kostuvani. puna nousi kasvoilleni, onneksi julia ei katsonut minuun päin. päätin lopettaa ja syventyä taas elokuvaan. vastahakoisesti käteni irrottautuivat juliasta ja istuin jähmettyneenä nojaten seinään. elokuva kesti vielä yli tunnin, mutta olin siitä onnellinen sillä sain aikaa koota itseni. julia ja minä olimme vain ystäviä.
elokuvien lopputekstien kelautuessa hitaasti ruudulle, julia kääntyi. hän katsoi minuun tavalla, joka sai minut araksi. mitä hän sanoisi? minähän olin kosketellut häntä ja nauttinut siitä, vaikka olimme vain ystäviä ja hän vielä seurustelikin. käänsin katseeni alas, mutta julia hivuttautui eteeni ja nosti pääni ylös. hän katsoi minua silmiin. hänen silmänsä olivat niin kauniit. ne olivat syksyn väriset ja hänen katseensa sai minut lähes kosteaksi. julia suuteli minua. olin ensin hämilläni, mutta vastasin kuitenkin suudelmaan. oliko mahdollista että tänä tavallisena perjantaina toiveeni toteutuisi? julia irrottautui minusta ja nousi seisomaan. en osannut tehdä mitään tässä tilanteessa, joten hän otti kiinni käsistäni ja veti minutkin ylös. hän tarttui paitani helmaan ja veti sen hitaasti pois päältäni. hän riisui rintaliivini ja paljaat rintani saivat tuntea läpimän käden kosketuksen, hän hyväili rintojani ja suuteli minua. minä päätin toimia. riisuin hänen paitansa, eikä hänellä ollut rintaliivejä. avasin hänen housunsa ja ne tippuivat lattialle. julian vartalo oli niin kaunis ja nyt se olisi minun. käteni hyväilivät hänen kylkiensä kaarta ja tarttuivat hänen alushousuihinsa. riisuin hänet täysin alastomaksi ja laitoin istumaan sohvalle. avasin housuni ja vedin ne hitaasti alas. nousin julian syliin hajareisin ja suutelin häntä. hän taisi tuntea alushousujenikin läpi kosteuteni paljasta reittään vasten, sillä hän hymyili ja siirti kätensä koskettamaan häpyäni. olin niin kiihottunut, että voihkaisin jo ensimmäisestä pienestä hipaisusta, siirsin hänen kätensä alushousujeni sisään. julia sai tästä rohkeutta ja kaatoi minut makuuasentoon. hän otti alushousuni pois. ja katseli uteliaana näkymää haarojeni väliin. pilluni kimalteli kosteana ja huusi kosketusta. varovasti julia asetti kätensä häpykummulleni ja eteni alaspäin. kun hänen sormensa osuivat klitorikselleni, olin kuolla onnesta. vedin hänet itseäni vasten, suutelin, oikeastaan ahmin hänen huuliaan. käteni harhailivat alastomalla vartalolla ja puristivat julian pakaroita. julian hengitys kiihtyi ja hän nuolaisi korvaani. tunnustelin hänen häpykarvoitustaan edeten häpyhuulille ja ujutin sormeni niiden väliin. julia oli kuuma ja kostea ja sormeni runkkasivat häntä kova vauhtia. en olisi voinut hillitä itseäni vaikka olisin tahtonutkin. en tahtonutkaan.

jatkoa luvassa, jos haluatte?

5

8337

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Milla

      Jatka kiihottaa

    • PikkuPrisca

      Jatka ihmeessä. Sulla on hyvä kijoitustyyli!

    • ginvasa

      jooo ja lisäää paljon:)

    • Upea tarina!

      Kertomuksellasi on vaikutusta, joten... =)

    • oletko tosissasi?

      Korviketta, korviketta, tuosta, kun puuttu se oleellinen= MIES!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      49
      969
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      746
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      108
      719
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      643
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      564
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      542
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      538
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      496
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      485
    19. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      467
    Aihe