Silmät auki esittelyissä

järjenkäyttöä

Kävin viime viikolla katsomassa kahta vanhaa omakotitaloa. Paikalla oli muutama muukin. Kiinnitin huomiota seuraaviin seikkoihin:

-olin ainoa, joka kiipesi tikapuita pitkin kurkistamaan vesikaton kuntoa (ekassa pellit ruosteessa).
-olin ainoa(?), joka huomasi, että toisen kohteen (välittäjän mukaan hyvin pidetty) kellarin seinillä oli mustaa kasvustoa ja valumajälkiä ulkoseinän laastissa.
-olin ainoa, joka huomasi, kokeili ja totesi, että kun 180 senttinen henkilö istuu toisen talon vessanpöntöllä, toinen jalka on oven ulkopuolella.
-olin ainoa, joka kiersi katsomassa ikkunoiden vesipellit. (toisessa talossa, jossa uudehkot ikkunat, vesipeltien ja rakenteiden välissä rako, jossa vanhaa silikonia.) Itseasiassa olin ainoa, joka ylipäänsä tarkisti talon ulkopuolisen kunnon.
-lisäksi tässä "kasvihuonetalossa" ei ollut sadevesikaivoja, eikä muuta sade- tai sulamisvesien poistumisreittiä. (selittää kellarin?)

Paikalla oli enimmäkseen nuoria pareja, sekä lapsiperheitä. Ekassa talossa välittäjän asenne neutraali, toisessa myyntihenkinen (=huono).

Ehkä kukaan ei ollut vakavissaan liikkeellä? Toivottavasti.

7

2183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omalta kohdaltani

      katselmuksen ylimalkaisuus johtuu siitä,
      että ensin tarkistan sijainnin, yleisen kunnon, tilat, tontin ja hinnan.

      Jos sitten ihan tosissaan alkaa kiinnostamaan niin sitten vasta alan tarkistaa yhtä tarkasti kuin sinä.

      Elikkä ehkä joka 20. kohteen.

      Muttei tuo sitä tarkoita että kaupat tehtäisiin
      tarkkaan syynäämättä, vaikka se siltä saattaa
      näyttääkin.

    • Ensiasunto jonkin ajan pääs...

      Voisit(teko) kertoa miten tarkastan kaiken tarvittavan? Mihin kannattaa katsoa ensimmäiseksi, entä toiseksi?
      En esimerksi tiedä miten tarkastaisin vesikaton kunnon.

      • Pomps

        talo pitäisi purkaa ennen kuin näkee mitä se on sisältä. Kuntoarviokaan ei näe kaikialle.


      • Kiipeät katolle

        Peltikatto> jos maali hilseilee ja pelti alkaa näkyä, ei hyvä

        Huopakatto> irvistäviä saumoja/poimuja, ei hyvä

        Kannattaa katsoa läpiviennit ja kulmat.

        Myös välikatolla kannattaa piipahtaa, jos näkyy valumajälkiä niin remppaa on tiedossa...


    • EX-VAX

      riskipeliä, ellei osaa hakea niitä mahdollisia vikoja oikeista paikoista.
      Ostimme pari kuukautta sitten keskeneräisen omakotitalon, koska haimme nimenomaan omaa taloa kauniilta paikalta, mutta kuitenkin kohtalaisen läheltä Helsingin keskustaa.
      Vanhoja oli kyllä myytävänä monenlaisia, ja paljon löytyi mielenkiintoisiakin kohteita, mutta sitten kuitenkin päädyimme uuteen puolivalmiiseen. Jouluksi olisi tarkoitus päästä muuttamaan.
      Kyllä tarjonta on hyvin kirjavaa, ja huomasin saman, että esittelyissä käyvät katsovat hyvin pintapuolisesti vanhaakin taloa. Voihan olla että he eivät ole matkassa tositarkoituksella.
      Kannattaa kyllä kiinnittää huomiota kaikkiin mahdollisiin puutteisiin ja vikoihin. Lahonneen hometalon ostaminen on pahinta mitä voi asuntokaupassa tapahtua.

    • Pete ihmetelee

      Kaikissa vanhoissa omakotitaloissa on huollontarvetta. Yleeensä ne myydään pois kun ei enää jakseta korjailla ja huoltaa. Jos ostat uuden on siinäkin rakoja vesipellin välissä , tuuletus huom. Uuden veroista et saa halvalla.
      Vanhemmissa noin yli 20 vuotta sitten tehdyissä taloisssa ei vielä tehty sadevesi ja salaojituksia niin hienosti tai ollenkaa. Jso säästät talon ostohinnassa pane kaivuri töihin.
      Omkoti rakentaja vm . 2005

    • siinä

      Olen itse käynyt n. 40 taloa n. 60 kesämökkiä katsomassa, enkä ole koskaan nähnyt mitään katollakiipelilijöitä (LOL) - ehkä kaikkia ei yksinkertaisesti kiinnosta, kun näkevät jo helpommallakin että talo ei ole tarkemman tutkimisen arvoinen. Sitten jos todella ollaan kiinnostuneita, sovitaan uusi käynti ilman ulkopuolisia. En kyllä silloinkaan kenenkään pytylle istuisi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1269
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1133
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      979
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      905
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe