Ajattelin hakea Telefinlandialta ilta- ja viikonloppumyyjä paikkaa. Tietääkö kukaan, mitä palkkaa tästä työstä saa ja kuinka monta tuntia viikossa pitää työskennellä ja suunnilleen mihin aikaan??
liittymämyyjä telefinlandialla?
10
3862
Vastaukset
- Tele finlandia myyvä
Ensinnäkin, Tele Finlandille et ole menossa, jos sitä myymään menet. Tele Finlandin markkinonti on ulkoistettu, ts. muut yritykset hoitavat myynnin TF:n puolesta.
Palkka riippuu siitä, kuinka hyvä olet työssäsi. Provisiopalkka siis. Itselläni tuntiansiot ovat olleet huonoimmillaan n. 7 euroa/h ja parhaimmillaan n. 25 euroa tunti (kuukausitasolla siis), päivittäisellä tasolla ne heittelevät enemmän, joskus kun on todella huono päivä, ansiot voivat olla pyöreät nolla euroa koko päivästä. Seuraavana päivänä taas jopa 30 euroa tunnissa.
Se on sinusta kiinni! Itse olen keskivertoa parempi myyjä. Huippumyyjät tienaavat näitä lukuja kuin minä, hyvät n. 4 euroa vähemmän/h, keskiverrot 6-8 euroa vähemmän ja loput vielä vähemmän.
Koskaan ei voi tietää miten se lähtee menemään. Eräs uusi kaveri, joka ei ole koskaan myynyt mitään tätä työtä ennen, tienaa lokakuussa noin 1500 euroa 110 työtunnilla. Mahdollisuudet ovat rajattomat!
Työajat ovat hyvin sovittavissa, minimi noin 12 h/vko.- Marja
Eikö siis työssä ole ollenkaan mitään kiinteää tuntipalkkaa, vaan koostuuko palkka kokonaan myytyjen liittymien määrästä? Mietityttää vaan, jos ei sitten koskana tulekaan saamaan yhtään liittymää myytyä :)
- ...tuntipalkka
Marja kirjoitti:
Eikö siis työssä ole ollenkaan mitään kiinteää tuntipalkkaa, vaan koostuuko palkka kokonaan myytyjen liittymien määrästä? Mietityttää vaan, jos ei sitten koskana tulekaan saamaan yhtään liittymää myytyä :)
Mulle ainakin tarjottiin kiinteetä tuntipalkkaa, muistaakseni vähän alle 7 e/tunti. Päälle olisi tullut vielä provikat n. 10 e/myyty liittymä.
- Marja
...tuntipalkka kirjoitti:
Mulle ainakin tarjottiin kiinteetä tuntipalkkaa, muistaakseni vähän alle 7 e/tunti. Päälle olisi tullut vielä provikat n. 10 e/myyty liittymä.
Hyvä niin. Työ meinaan vaikuttaa ihan mukavalta, mutten kyllä koskaan siihen ryhtyisi ilman taattua palkkaa :)
- nimetön
Marja kirjoitti:
Hyvä niin. Työ meinaan vaikuttaa ihan mukavalta, mutten kyllä koskaan siihen ryhtyisi ilman taattua palkkaa :)
Miten laaja myyntikoulutus näissä telefinlandin (eli smart contactin ja telefonian) liittymämyyjäfirmoilla on?
Harva pystynee kylmiltään myymään ilman koulutusta? - Tele finlandia myyvä
nimetön kirjoitti:
Miten laaja myyntikoulutus näissä telefinlandin (eli smart contactin ja telefonian) liittymämyyjäfirmoilla on?
Harva pystynee kylmiltään myymään ilman koulutusta?Voin puhua vain Telefonian puolesta. Koulutus meillä on poikkeuksellisen hyvä. 2 päivää alussa ja työhön opastetaan kunnolla ja tukea saa koko ajan. Telefonialla palkkaus perustuu täysin provisioon. Tietenkään ei mitään saa jos ei mitään myy -työnähän on nimenomaan liittymäMYYNTI! Eihän taksikuskikaan saa palkkaa jos se ei osaa ajaa :)
- nimetön
Tele finlandia myyvä kirjoitti:
Voin puhua vain Telefonian puolesta. Koulutus meillä on poikkeuksellisen hyvä. 2 päivää alussa ja työhön opastetaan kunnolla ja tukea saa koko ajan. Telefonialla palkkaus perustuu täysin provisioon. Tietenkään ei mitään saa jos ei mitään myy -työnähän on nimenomaan liittymäMYYNTI! Eihän taksikuskikaan saa palkkaa jos se ei osaa ajaa :)
Tehdä hommia Telefonialle?
Nythän on kohta jo joulusesonki. Voisi kokeilla. - Tele finlandia myyvä
nimetön kirjoitti:
Tehdä hommia Telefonialle?
Nythän on kohta jo joulusesonki. Voisi kokeilla.tykkään tosi paljon
- ex-myyjä
Tele finlandia myyvä kirjoitti:
tykkään tosi paljon
Mun mielestä työ oli ainakin ihan perseestä ja työilmapiiri todella kamala. En suosittele.
- Jago
Marja kirjoitti:
Eikö siis työssä ole ollenkaan mitään kiinteää tuntipalkkaa, vaan koostuuko palkka kokonaan myytyjen liittymien määrästä? Mietityttää vaan, jos ei sitten koskana tulekaan saamaan yhtään liittymää myytyä :)
"Mietityttää vaan, jos ei sitten koskana tulekaan saamaan yhtään liittymää myytyä :)"
Miksi työnantajan pitäisi maksaa sulle jotain jos tuotat yritykselle pelkkää miinusta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942