Undulaatin kesytys

Haba

Meillä on ollut urosundulaatti jo kohta kolmisen kuukautta, ja vasta viime viikolla päästimme sen ensimmäisen kerran huoneessa lentämään.

Ensimmäinen undulaattimme kuoli viikon sisällä, syy on hämärän peitossa. Se oli hirveen masentunut koko viikon, joten ajattelimme päästää sen lentelemään. En tiedä, mikä sitä vaivasi, mutta se lenteli päin seiniä ja tippui monta kertaa korkealta lattialle. Seuraavana päivänä lintu näytti vielä pahemmalta, ja menehtyi juuri kun olimme ottamassa yhteyttä eläinlääkäriin.

Tämän vuoksi meillä on ollut paljon pelkoja nykyisen undulaattimme suhteen, ettei sille kävisi samoin. Tämän vuoksi kesyttämisprojekti on hieman kärsinyt. Lintu on jo melkein käsikesy, eli se antaa silitellä joka puolelta, mutta ei tule vapaaehtoisesti istumaan sormelle, vaan on tehtävä niin, että laittaa sormen siihen kepille, jolla se istuu ja sitten työntää (ei nyt millään suurella voimalla tietysti) se siihen sormelle, minkä jälkeen sormea liikuteltaessa se hämmästelee muutaman sekunnin, kunnes lentää takaisin kepilleen.

Viime viikonloppuna päästimme sen siis lentämään, kunnes pelästyimme pahasti. Lintu lensi ensin päin seinää (toisin se ehti kyllä jarruttaa jonkun verran), minkä jälkeen se vielä lensi pahannäköisesti ikkunaa päin (vaikka sädekaihtimet olivat kiinni), ja tippui lattialla. Vähän aikaa siipi näytti pahalta, kunnes nyt kaikki näyttää taas normaalilta.

Siis onko tällainen normaalia linnulta? Miten te saitte sen kesyyntymään, ja milloin te päästitte sen lentämään pois häkistä? Lensikö se päin seiniä? Pitäisikö ikkunoihin laittaa vielä jotkin verhot? Kannattaako päästää lentämään pienessä huoneessa vai esim. olohuoneessa (ongelmana vaan, et siellä on paljon ikkunoita)?

Tällaisiin kysymyksiin haluasin nyt vastauksia, jotta uskaltaisimme taas päästää sen lentelemään, koska tiedämme, että sille on tärkeää säilyttää hyvä lentotaito.

Kiitos, että jaksoitte!

6

2310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neptunus

      Laita nyt ensitöiksesi verhot ikkunoihin,vaikka niissä onkin kaihtimet niin lasi silti voi heijastaa.Verhot myöskin pehmentävät *seinille lentelyä*,se saa otteen kynsillään niistä eikä siis tipahda lattialle.Lennätä mieluimmin huoneessa jossa ei ole paljon vaaroja,esim.makuuhuoneessa.Ellei siellä sitten ole kaikennäköistä tavaraa.Poista kaikki mikä voi tipahtaa lintusi päälle sen törmätessä siihen.Ja muutenkin eliminoi sellaiset paikat joihin se voi itsensä loukata.Huoneen koolla sinänsä ei ole mitään merkitystä,pienemmässä pystyt tietenkin paremmin vartioimaan sen lento harjoituksia.Edellinen lintusi ilmeisesti kuoli saatuaan pahan aivotärähdyksen lenneltyään seinään.Itselläni on tällähetkellä myös lento harjoitukset ja kesyttäminen työn alla undulaattini kanssa.Seiniä päin on menty,mutta annoin sen pari viikkoa olla häkissä ja päästin sen taas vapaaksi.Menee huomattavasti paremmin,osaa jarrutella jo paremmin.Roikuskelee verhoissa ja tepastelee sängyn päällä;).Itse en pidä käsikesyyntymistä kauhean tärkeänä,lintu kyllä oppii menemään itse häkkiin vaikkei olisikaan täysin kesy.Tärkeämpänä pitäisin että hankkisit linnullesi toisen undulaatin kaveriksi,silloinkin tosin kesyttäminen on vaikeampaa koska lintusi ei *tarvitse* sinua koska sillä on oma lajitoveri.Joka tapauksessa se että lintusi antaa silitellä itseään ja istuu hetken sormella on hyvä alku.Kesytys on aikaa vievä projekti joka vaatii kärsivällisyyttä.Jatka samaan malliin sen kesyttämistä,tulosta vielä syntyy.On siis normalia että linnut lentävät päin seiniä,eivätkä hallitse vauhtiaan koska ne eivät ole päässeet harjoittamaan siipiään.Ajan kanssa undulaateista tulee mestarilentäjiä.Alkuun niitä voi myös hengästyttää mutta sekin on normaalia,kunto kasvaa niin sekin loppuu.Vaikka voihan muutaman vuoden ikäiselläkin linnulla olla samoja ongelmia jollei sitä ole lennätetty,mutta samoin niidenkin kunto kohenee.Yhden omistanikin kunto nousi silmissä kun hankin sen.Mutta toivottavasti sait nyt edes jotakin apua vaikka taisi mennä aika sekavaksi nämä kirjoitukset...Joka tapauksessa kaikki on ok.lintusi kohdalla.Ja pelot pois,lentäjä linnusta vielä tulee;)

    • Siivekäs

      Lue Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen undulaattioppaasta lennonopetusohjeet. Ei tule vahinkoja eikä törmäyksiä.

      Osoitteessa www.sey.fi - eläintietoa, tai hakukoneella esim. sanoilla undulaatti tai undulaattiopas.

    • lintu fani

      meillä on ikkunoissa verhot ku ne lentää ja peili peitetty jollain viltillä jos ei olis ei ne tajuais että siitä ei voi lentää neluulee että siitä pystyy lentämään läpi pistä siis peili piiloon ja ikkunoihin verhot

    • trollari

      mulla on ollut kaksi undulaattia jo helmikuusta asti mutta ne pelkää ihmisiä kuinka saan ne pelottomiksi?

    • undis1

      Munki undut syö kädestä ja antaa silittää vatsasta mut siihen se sittee jääkin.

    • Unduhullu

      Mulla on ollut undulaatteja 3 kpl, (1naaras 2urosta) tuosta joulukuun lopusta alkaen. Eka olivat tosi pelokkaita, ja tälleen, mutta käytin joka päivä kättäni n.5-10 min häkissä mahd.lähellä lintuja, niin ne tottuivat kunnes eivät lentäneet karkuun kättäni enää. Tämän jälkeen päästin ne häkistä ulos, makuuhuoneeseen, jossa laitoin verhon ikkunan eteen, ja peitin peilit. Linnut eivät lennelleet seiniin päin vain kun ensimmäisellä kerralla. Linnut on ollut minulla nyt siis n.5kk ja vain yksi niistä antaa silittää ja tulee vapaaehtoisesti käteen. Se on tosi yksilöllistä miten nopeasti ne tottuu ihmiseen, mutta toki kannattaa sormikkailla kokeilla silittämistä ajoittain tms, niin ihmisen "haju" ei tule lintuun, eikä se säikähdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      314
      6781
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3829
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      207
      3096
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2787
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1922
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1682
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      210
      1672
    8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1528
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1521
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1408
    Aihe