Kummitteleva huonekalu?

Mä oon asunut pari vuotta (en asu enää) aivan uudessa talossa. Ensin kaikki oli normaalia,mutta sitten taloon tuotiin yli 100 vuotta vanha pöytä. Siitä lähtien musta on tuntunut siellä talossa aina siltä kun en olisi yksin. Ihan ku joku tuijottais mua kokoajan.Se on todella pelottavaa ja saa mut aina hermostumaan. Voisiko olla että vänhan huonekalun mukana olis tullu joku haamu tai jotain?
152557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Monelle on käynyt juuri samoin, vanhan huonekalun mukana on saanut ylimääräisen vuokralaisen. Eli kannattaa vaihtaa uudempaan jos ahdistaa.

Äänestä

samantyyppinen kokemus. Yhdessä talossa oli tietty huonekalu, jonka lähellä tuntui inhottavalta, vaikka muuten talossa oli ihan rauhallista. Huonekalussa ei näkynyt mitään erikoista, eikä tunteeseeni ollut järkevää syytä. Eräs tuttuni huomasi saman, vaikken sanonut hänelle omasta kokemuksestani. En usko helposti yliluonnolliseen.

Äänestä
  • Saattaa ollakin,että entinen pöydän omistaja on tullut huonekalun mukana.Siis...kuollut omistaja!! Jos hän on ollut huonekaluun kiintynyt.

    Äänestä

  • pikkuserkulla oli vähän saman tapainen juttu.
    siitä on jo kyllä monta vuotta aikaa.
    no niillä oli semmonen toooosi vanha taulu.
    ja siinä oli semmonen ukko joka oli tosi pelottavan näkönen.kerran tai aika montaki kertaa
    on tippunu yöllä astioita kaapista ja eikä aamulla siellä ollut mitään sitten.ja sitä kesti jo monta vuotta.ja sitten sen mun pikkuserkun äiti sano et tuo kannattaisi ottaa pois koska se on vähän aave-mainen.ja se on vähän pelottava että jos me otettas se pois.ja sitten ne otti sen pois eikä sen jälkeen oo kummitellut.

    Äänestä

Siis mitä tuokin oikein on, että "tuntuu kuin tuijotettaisiin"? Miten sellaista muka voi tuntea? Ei, kyllä se on kuvittelua.

Siis mikäli oikein ymmärsin, MITÄÄN ei tapahtunut ja hermostuit talossa olemiseen. Olisikohan siinä mielenterveyden ongelmista kysymys?

Äänestä
  • miltä se tuntuu ennen kuin omalle kohdalle sattuu. Eli jos et ole kyseistä tunnetta kohdannut, niin et yksinkertaisesti tiedä mistä tässä on kyse.

    Niin ja mielestäni mielenterveydelliset syyt voi ohittaa, koska "hullu" on hullu joka paikassa, ei vain kerran elämässään jossain tietyssä paikassa. Ja tuossa samantaipaisessa toisessa kertomuksessa oli vielä muitakin jotka tunsivat saman ja ilman että heille siitä mainittiin.

    Mutta jos uskoo että ihmiskunta on päässyt evoluutiossa huipulle eikä ole enää mitään uutta opittavaa, niin silloin tällaiset tapaukset on pakko selittää siinä viitekehyksessä. Eli mielenterveydellisillä syillähän pystyy selittämään kaikki tapaukset jotka eivät sovi nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaan.

    Äänestä

  • "Siis mitä tuokin oikein on, että "tuntuu kuin tuijotettaisiin"? Miten sellaista muka voi tuntea?"

    Etkö sä muka oo koskaan tuntenu sitä kun sua tuijotetaan? Mä ainakin tunnen ja mun kaverit myös. Se on kai joku vaisto-juttu.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Siis mitä tuokin oikein on, että "tuntuu kuin tuijotettaisiin"? Miten sellaista muka voi tuntea?"

    Etkö sä muka oo koskaan tuntenu sitä kun sua tuijotetaan? Mä ainakin tunnen ja mun kaverit myös. Se on kai joku vaisto-juttu.

    Tietenkin, jos joku tuijottaa, nnin sen voi aisteilla havaita: ääreisnäöllä, kuulemalla toisen liikkeistä tai hengityksen muutoksista, ilmavirrasta, heijastumista. Mutta että vaisto, roskaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Siis mitä tuokin oikein on, että "tuntuu kuin tuijotettaisiin"? Miten sellaista muka voi tuntea?"

    Etkö sä muka oo koskaan tuntenu sitä kun sua tuijotetaan? Mä ainakin tunnen ja mun kaverit myös. Se on kai joku vaisto-juttu.

    Jospas siinä tyypissä, joka ei tuota ymmärrä ole mitään tuijotettavaa. :)

    Äänestä

Vanhoissa puun petsaus/käsittelyaineissa on myrkkyjä
jotka ilmaan haihtuessaan aiheuttavat lieviä hallusinaatioita. Yks vaihtoehto.. Tietty oishan se luonnollisinta jos huonekalussa majailis kummitus.

Äänestä

Poistettu viesti "Aha" kirjoittanut nimimerkki "RunX" (1.11.2005 klo 18.00)

Palstalla ei nimitellä. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa kannattaa olla hiljaa.

Äänestä
  • Minulla OLI paljon järkevämpää sanottavaa kuin näillä muilla, mutta sen poistitte.

    Äänestä

jos ei pidä vanhanajan muotoilu tyylistä, se voi herättää jonkin laisia pelkotiloja. Minulle ainakin joskus näin käy.

Äänestä

Hölmö ei kummituksia ole olemassa aha aha

Äänestä

Joo ja mun Doc Martensit tanssii täysikuulla yksinään ripaskaa. Taidan vaihtaa merkkiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pelästynyt kirjoitti:

Mä oon asunut pari vuotta (en asu enää) aivan uudessa talossa. Ensin kaikki oli normaalia,mutta sitten taloon tuotiin yli 100 vuotta vanha pöytä. Siitä lähtien musta on tuntunut siellä talossa aina siltä kun en olisi yksin. Ihan ku joku tuijottais mua kokoajan.Se on todella pelottavaa ja saa mut aina hermostumaan. Voisiko olla että vänhan huonekalun mukana olis tullu joku haamu tai jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu