Nimimerkki 'Scenun' toteamus Scenicin ja Mondeon ohjauksesta sai minut taas kerran ihmettelemään että valmistetaankohan Sceniciä tosiaan kahdella eri (alihankkijan) tehostimella? Yksittäisen kirjoittajan purnaukset voisi sivuuttaa olankohautuksella, mutta olen lukenut samat monien lehtien testeistä. Varsinkin Ilta-Sanomien testaaja muistaa valittaa aina ja Teknikens Världin testaaja sanoi että Scenicin ohjaus on kuin "djupfryst fisk". Ilmeisesti "politbyroo" kuuluu samaan sarjaan?
Ongelma on siinä että minun autostani (Scenic II 2004 2.0 Aut) tällainen ohjausongelma puuttuu. Se on erittäin tarkka ja lukuisat asfaltin kolot on onnistuneesti väistetty juuri tarkan ohjauksen takia. Yksi oravakin saa kiittää hengestään Scenicin tarkkaa ohjausta. Ja on kevyt kuin mikä. Mutkat kulkee kuin kiskoilla, mutta en silti halua kokeilla koska ESP tulee mukaan. Koska Scenicin ohjaustehostin on 2-toiminen (=tehostaa myös ratin palautusta) sillä on ärsyttävä piirre: ohjaus välittää pienimmänkin muutoksen tien sivukallistumassa vetämällä kallistuman suuntaan. Jostain syystä vasemmalle vetäminen ärsyttää enemmän kuin oikealle vetäminen. Enpä ole ennen huomannutkaan, miten paljon vasemmalle (keskelle) kallistettuja 2 2 teitä täällä Espoossa on.
Mutta ne kirjoitukset. Ensin kuvittelin että vika on minussa, en vaan huomaa "pilkkimistä" kurveissa, en tehostuksen muuttumista kesken mutkan jne. "Kuin olisi jäätä mutkassa keskellä kesää" kirjoitti joku. Yhtenä päivänä meidän parkkiksella ohjaus alkoi pysäköidessä nykiä. Ajattelin että nyt...nyt se löytyi. Mutta ei, pyörien alla oli vaan tammenterhoja, jotka _erittäin tarkka ohjaus_ välitti ratille.
Kyselin ristiriidasta tällä palstalla ja meitä löytyi muitakin. Sitten oli jopa joku ajanut sekä hyvällä ja huonolla Rellu-ohjauksella. Kirjoittaja vakuutti että kummankaan tyypin autosta asiaa ei voi uskoa ennenkuin kokeilee. En keksi muuta kuin että servoja täytyy olla useampaa laatua. Tai sitten joku säätönamiska on väärässä asennossa. Tilastollisesti niitä viallisia täytyy olla paljon, itselleni ei tosin osunut yhtään viallista kun koeajoin 3 eri Sceniciä ennen ostamista.
Keväällä 2004 IS koeajoi Meganen avomallin ja toimittaja kehui ohjausta maasta taivaaseen ja ihmetteli miksei tätä (servoa) panna muihin? Oli siis saanut ehjän tehostimen koeajaakseen ja luuli että se on rättikatosta kiinni.
Scenicin ohjauksesta
7
1241
Vastaukset
- laaguna
Minulla samanlainen, mutta pidempi ;), enkä nyt kehuisi ohjausta tunnottomaksi tai epätarkaksi ainakaan kun siihen on tottunut.
Itseasiassa nyt kun vaihdoin nastarenkaat alle, niin ohjaus tuntuu mukavasti kevyemmältä.
Allekirjoitan myös tuon mjan toteamuksen ohjauksen vetelystä tien kaltevuuden mukaan. Kieltämättä hieman rasittava piirre. - Meksu
"Keväällä 2004 IS koeajoi Meganen avomallin ja toimittaja kehui ohjausta maasta taivaaseen ja ihmetteli miksei tätä (servoa) panna muihin? Oli siis saanut ehjän tehostimen koeajaakseen ja luuli että se on rättikatosta kiinni."
Itsellä on -05 Megane II Break 2.0, jossa ohjaus on kyllä juuri niin tunnoton kuin testitkin väittää. Auto menee kyllä esimerkillisen suoraan, kuin juna, mutta ei ratin välityksellä mitään tietoa tiestä ja pitovaihteluista saa. Lisäksi kaarreajo on hankalaa vaihtelevan tehostusvoiman vuoksi, jota testit kutsuvat juuri tuoksi "pilkkimiseksi".- Meganesta
Auto on sinänsä oikein suuntavakaa (1.6 farkku -05), mutta tietynsäteiset kaarteet tuovat ohjauksen pilkkimisen esiin. Varsinkin jos ei ole tottunut ajamaan autoa kyllin kevyellä otteella. Itsellä opetteluun meni muutama sata kilometriä. Olisi silti kiva tietää, onko tehostusta mahdollista säätää, keveydestä on vara vaikka vähän tinkiä.
- Me II
Meganesta kirjoitti:

Meganesta on nyt kokemusta vajaan kolmen vuoden ajalta. Vähitellen sitä on oppinut ajamaan niin, ettei sitä rattia kääntele turhan takia, vaan vain sen verran kun on tarvis. Sceniceistä on jonkin verran kokemusta, koeajanut n. neljää eri mallia ja yksi oli sijaisautona ja yksi pari viikkoa vuokralla etelän lomalla. Ja nyt tuo uusin (pitänee vaihtaa nicci, kun autokin vaihtui). Mielestän se palautus on sceniceissä hillitympi kuin meganessa. Jostain muistan kuulleeni n. kolme vuotta sitten, että sitä tehostajaa voisi ohjelmoida. Myös (meganen) jousituksessa on kolme eri jäykkyysastetta valittavissa. Kuka sen valinnan tekee, onkin eri juttu.
- Samppa
Me II kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt mja:n tavoin eri testien kritiikkiä Scenicin tunnottomasta ohjauksesta. Onneksi minulla taitaa olla se parempi ohjaus omassa Gs:ssäni. Ohjaus on mielestäni loistava ja välittää tiedon tien pinnasta juuri sopivalla tavalla. Onhan se eri tuntuinen kuin "perinteiset" hydrauliset ohjaukset. Voisin jopa väittää, että tähänastisista autoistani paras ohjaus, tai ainakin vaivattomin.
- Me II
Samppa kirjoitti:

En hauku meganenkaan ohjausta, mutta kyllä tämän scenicin ohjaus on aivan erinomainen. En keksi mitään negatiivista sanottavaa (ainakaan vielä)
(vieläkin on tuo nimimerkki vaihtamatta vaikka auto jo vaihtui)
ps. on muuten 2.0T aika liukkaasti liikkuva peli. - Hemmo2
Me II kirjoitti:
En hauku meganenkaan ohjausta, mutta kyllä tämän scenicin ohjaus on aivan erinomainen. En keksi mitään negatiivista sanottavaa (ainakaan vielä)
(vieläkin on tuo nimimerkki vaihtamatta vaikka auto jo vaihtui)
ps. on muuten 2.0T aika liukkaasti liikkuva peli.Olen myös ihmetellyt autolehtien arvostelua Scenicin ohjauksesta. Minusta se on samanlainen kuin muissakin autoissa tähän saakka. ESP aiheuttaa joskus pientä yllätystä, kun esim risteyksessä on jäinen kohta, niin ESP puuttuu asiaan ja tuntuu kuin pyörä taittuisi alle. Soratiellä ESP:n puuttuminen auton kulkuun säikäyttää enempi kuin pieni luisto.
Kytkintuntuma minusta on aikaisempiin autoihin verrattuna hiukan outo: kytkimen kautta välittyy jalkapohjaan ikävää värinää vedon ollessa päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761976Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361702Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81326Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241150Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591145Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 60931
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57914