Eräänlainen ajatus

Lunette

Istuin autossa ja katselin pihalle. K- raudan pihalle kerääntyi muitakin autoja, ja ihmiset kiirehtivät sateelta rakennuksen lämpöön. Kuuntelin pisaroiden satunnaista tipahtelua auton kattoon. Kaksi autoa pysäköi eteeni vierekkäin, ensimmäisenä parkkeerannut nousi ja avasi jälkeenpäin tulleen, auttoi kaksi pientä lasta sieltä ulos. Mies ja vaimo lapsineen, mietin oliko vanhemmilla ollut riitaa siitä kumman kyytiin lapset menevät. Minun vanhempani olivat riidelleet siitäkin.
Olin itsekin lapsi, hämmentynyt teini. Kypsempi kuin ikäisensä, sellainen, jolla oli aikaa käydä äidin kanssa kaupassa. Paitsi tänään jäin mieluummin autoon, sillä äiti ei ansainnut kantoapua tulomatkan aikana huutamiensa kirouksien takia. Minut hän oli kironnut, tavallista pahemmin. Hän oli laukonut asioita, jotka olin yrittänyt unohtaa, repi vanhat haavani auki ja lisäsi pökköä pesään. Olin vain vaiennut, ettei vastaan väittäminen innostaisi häntä lisäämään solvaamisen määrää.
Autoja tuli ja meni, äiti viipyi kaupassa. Sama se minulle oli, viipyi miten pitkään halusi, olihan perjantai eikä minulla kiirettä minnekään.
Avasin oven ja sylkäisin purkan pois. Sen jauhaminen oli pitkästyttävää. Jatkoin eteenpäin tuijottamista, ja ajattelin kaikkea turhaa elämässäni, elämässäni ilman sisältöä sen kummemmin. Olin kuin kirja ilman tekstiä, kaikki into ja elämänhalu oli kadonnut aikaa sitten. Historian kirjoista olin onneni löytänyt.
Joku poika luuli että tuijotin häntä, ja vilkutti. Tuhahdin itsekseni, mutten vastannut vilkutukseen.
Odotin ja odotin. En tiennyt kuinka kauan. Sitten pelkääjänpaikan puoleinen ovi avattiin, ja käännyin hitaasti katsomaan. Musta hahmo keltaisessa sadetakissa, miten silmiä hivelevä yhdistelmä. Hahmolla oli kädessään ase, jonka piippu osoitti minua. En ajatellut sitä, mistä hahmo oli tullut, mutta sen tiesin, että olin odottanut häntä koko ikäni. Samanlainen kohtaloni ei olisi kuin historiallisten sankarieni, jotka kuolivat kukakin enemmän tai vähemmän kunniallisesti. Tässä ei ollut mitään kunniallista, kun hahmo lähetti minut tuonpuoleiseen luodilla, jota koskaan ei tultaisi löytämään. Hahmoa, pyssyä, tai keltaista sadetakkia, ei niitä löydettäisi. Kallossani ei olisi reikää, sillä kaikki oli vain vertauskuvaa. Olin saattanut oman tarinani loppuun. Kauan sitä oltiin jo odotettukin.

2

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • X-Sherlokki

      hmmm. Mitenhän nyt suhtautuisi, omalla tavallan kyllä, mutta sitten ei ja taas kyllä.


      Arvoasteikolla 1-10

      Tästä sadetakin kahistama 7½

      T. ®Sherlokki © 2005

    • kiira_05

      pidin tästä, jotenkin tuota juttua jäi vaan pyörittelemän päässä :) Heh, mutta joo, siis pidin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      158
      12109
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4550
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      134
      3643
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2738
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      362
      1609
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1506
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1451
    Aihe