Tietääkö joku?

Pelokas

Muutin jokin aika sitten uuteen vuokrayksiöön. Talo on vanha, ja iso Jugend- tyylinen kivitalo.
Heti ensimmäisenä yönä heräsin tasan klo 3.00 siihen että minulla oli hirveän kuuma. Se oli outoa koska tämä vanha talo on useimmiten kylmä ja vetävä eikä sen lämpötila yleensä muutu miksikään vaan talo pysyy aina yhtä vetävänä. Minulla oli outo ontto olo, ja olin todella hermostunut. Luulin nähneeni vain jotain pahaa unta, mutta en kuitenkaan saanut unta vaikka sen jälkeen yritin nukkua. Hikoilin niin paljon että jouduin käymään suihkussa, mutta kun katsoin huoneeni lämpömittaria (minulla on huoneessani sisälämpömittari) se näytti vain 19,5 celsiusastetta. Yritin suihkun jälkeen nukkua mutta siitä ei tullut mitään, koska olo oli todella omituinen. Oli sellainen olo, että koko huone on täynnä ihmisiä, vaikka ketään muuta ei huoneessa ollut kuin minä yksin.
Pääsin nukkuun vasta joskus klo kuuden aikoihin aamulla jolloin nukahdin uudelleen ja heräsin aamulla ihan normaalisti.

Olen asunut asunnossa n. yhden kuukauden ja tämä on tapahtunut minulle jo neljä kertaa. Herään aina tasan kello kolme yöllä hirveän kuumuuteen, jolloin joudun menemään suihkuun. Enkä koskaan saa unta ennen kello kuutta aamulla. Koko ajan tuntuu siltä että koko talo on täynnä ihmisiä, ja että talossa on kauhea vilske ja vilinä, vaikka olen ihan yksin. Yhden kerran kun uskalsin katsoa peiliin, näin oman kuvani peilissä ihan omituisen näköisenä! Oma naamani näytti siltä kuin se valuisi ja venyisi ihan muodottomaksi. Se näytti ihan muovailuvahalta! Se oli kauheaa. Tuli mieleen se Scary movie jossa käytetään niitä naamioita joiden ilmeet on venyneet.

No ei se vielä mitään, mutta viime viikolla olin eräissä juhlissa erään vähän vanhemman sukulaiseni synttärijuhlissa. Hän on aika yksinäinen nainen joka elää koiriensa ja yhden rag dollinsa kanssa. Yleensä olen ollut ihan hyvissä väleissä hänen kanssaan. Juhlat järjestettiin lähinnä vanhemmille sukulaisille. Tämä minun sukulainen, synttärisankari vaikutti aika vaivautuneelta koko juhlien ajan, mutta se mikä minua kummastutti oli se että hänen koiransa suhtautuivat minuun tosi epäluuloisesti. Yleensä pidän jotain hänen kolmesta koirastaan kainalossa ja silittelen sitä, mutta nyt ne kaikki katsoivat mua epäluuloisesti ja yksi jopa murisi minulle kun yritin silittää sitä. Kissakin lähti heti minut nähtyään pois eikä sitä näkynyt koko juhlien aikana missään. oon yleensä pitänyt ainakin sitä villakoiraa sylissä joka kerta kun siellä käyn, mutta nyt sekään ei antanut minun silittää itseään. Kun lähdin juhlista pois ja hyvästelin tämän sukulaiseni, hän vaikutti ihan oudolta. Hän oli kylmä ja etäinen, ihan kuin ei luottaisi minuun ja ajattelisi että minä olen joku terroristi. Meillä on aina ollut ihan hyvät välit tämän sukulaisen kanssa. En ole saanut vieläkään mitään vastausta siihen miksi hän käyttäytyi niin.

Se miksi yhdistän nämä kaksi tapausta toisiinsa on se mitä tapahtui seuraavaksi.

Kun pari päivää tätini synttäreiden jälkeen kävelin kadulla, vastaani tuli joku rastalettinen tummaihoinen afrikkalainen mies. Hän käveli silleen lanteitan keinutaen kuten ne yleensä tekee. En tunne yhtäkään ulkomaalaista mutta tämä sanoi minulle ohimennessään että:

"Me and my Girl! Don't touch the dog!" Ja katsoi silleen tosi merkitsevästi.
Mitä tämä kaikki voi merkitä?

43

9452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei oikein ny usko tota

      Siis ihan ihme juttu. Se rastatyyppi pilas koko homman, muuten olis voinu mennä läpi.

    • TheOneAndOnly

      Siellä on ilmiselvästi kummitus/kummituksia, jotka jostain syystä alkavat peuhata siinä klo 3-6 yöllä. Vaihtoehtoja sinulla on ainakin 3. Muutat pois, yrität sinnitellä tai yrität ajaa henget nevadaan. Jos valitset viimeisen vaihtoehdon niin tässä muutamia ehdotuksia:

      Kutsu joku pappi tai vastaava henkien karkoittaja ajamaan ne henget pellolle. Ongelmana tässä vaihtoehdossa on löytää oikea/tehokas karkoittaja. Hyvänä puolena yksinkertaisuus, jos nuo henget nyt lähtee yhdellä kertaa, mikä ei ole ollenkaan varmaa.

      Jos meinaat ajaa ne itse pois, niin homma kestää pidempään, koska tuskin osaat manata niitä kerralla pois, ja tuosta vaan ei kannata edes yrittää, tilanne voi pahentua jos ne siitä suuttuu.

      Jos kuitenkin haluat tehdä henkien olon epämukavaksi, niin asiaa kannattaa opiskella enemmän ja suosittelen lukemaan Robert Brucen kirjoittaman kirjan "Practical Psychic self defense". Tuo kirja on englannksi ja löytyy amazon.com:sta.

      Tässä muutamia pikaohjeita millä pääset alkuun(nämä on siitä kirjasta ja kuulema testattu moneen otteeseen erilaisissa kummitustaloissa):

      1. Pidä valoja päällä ainakin osaksi siellä missä nukut tai missä nyt noita häiriöitä on. Henget tarvitsevat pimeää kerätäkseen voimia kaikenlaista häirintää varten, ja jos pimeää ei löydy, niin niiden hommat vaikeutuu. Jos talossa on ns. kylmiä kohteita, niin myös sinne kannattaa asentaa valoja. Kyseiset paikat kun on just niiden "pesiä", joissa ne kerää energiaa. Näitähän on siis yleensä kellareissa ja ullakoilla.

      2. Toinen mitä henget tarvitsee on hiljaisuus, eli pidä jotakin mölytoosaa päällä hiljaisella siellä missä nukut. Hevimusiikki ei sitten tehoa, parasta olisi klassinen tai lastenlaulut, mutta noilla lastenlauluilla lähtee aikuisiltakin yleensä järki, joten en ehkä suosittele niitä(ei niitä kyllä itse pirukaan pitkään kuuntele..)

      3. Pyydä apua yläkerrasta. Eli sinun ei todellakaan tarvitse olla uskovainen tai "hihhuli", mutta rukoilu todellakin auttaa näissä tilanteissa. Pyydät vain jotakin korkeampaa positiivista voimaa auttamaan. Tämä nostaa paikan positiivista värähtelytasoa, ja se jos mikä on myrkkyä, varsinkin jos henget ovat negatiivista sorttia. Eli kannattaa rukoilla ennen nukkumaan menoa, sekä yöllä jos alkaa ahdistaa, se on yleensä merkki jonkin negatiivisen otuksen lähellä olosta.

      4. Sitten vielä kannattaa pitää kämppä puhtaana ja tuulettaa sitä usein. Molemmat nostavat paikan värähtelytasoa, mikä auttaa asiaa. Vielä parempi olisi jos paikan "suitsuttaisi" vaikka jollain kukkaistuoksulla, tavallinen ilmanraikastin varmaan toimii hyvin.

      Noilla ohjeilla pitäisi ongelman helpottaa. Eli jos nyt seuraavana yönä alkaa taas ahdistaa klo 3, niin pomppaa ylös, iske kaikki valot päälle laita musiikkia soimaan ja rukoile vaikka että "valon enkelit" tai mikä vaan tuntuu sopivalta, tulisi ja ajaisi häiriköt pois. Mitä enemmän pistät tunnetta tuohon rukoukseen, sitä paremmin se toimii.

      Uskoisin että 10-30 minuuttia tuollaista käsittelyä riittää rauhoittamaan loppuyön, niin ei tarvii valvoa siihen 6 asti ennen kuin pystyt nukkumaan. Ei siis tarvii rukoilla kuin kerran, mutta noita valoja musiikkia pidät päällä vaikka alussa sen 10 minuuttia ja katsot riittääkö se.

      Toivotan sinulle hyvää ja rauhallista jatkoa!

      -Pete

      • TheOneAndOnly

        Niin ne kissat ja koirat on tosi herkkiä havainnoimaan kaikkia henkitason juttuja, eli jos ne suhtautuu sinuun erilailla, niin on mahdollista että olet saanut ns. kyytiläisen kylkeesi, eli joku noista hengistä on mahdollisesti lähelläsi ja eläimet huomaavat sen. Tästä ei kannata hätääntyä, missään suuressa vaarassa et ole, pientä haittaa noista kyllä voi olla.

        Niin ja jos tykkäät valkosipulista niin syö sitä raakana. Se legenda että vampyyrit ei tykkää valkosipulista ei ole tuulesta temmattu.

        -Pete

      • Pelokas

        Kun muutin asuntoon edelinen asukas oli jättänyt keittiöön hirveän määrän valkosipulia! Keittiössä on sellaisia metallisia tankoja katon rajassa ja ne oli kiedottu täyteen valkosipulia. Niin paljon ettei ne voi olla kaikki tarkoitettu pelkästään ruuanlaittoon. Luulin alkuksi että ne on jotain muovisipuleita laitettu vain koristeiksi mutta ne on ihan oikeita. En oo ottanut niitä pois mutta ihmettelin vain miksi iitä on siellä niin paljon. Mut jos ne on tarkoitettu häätämään kummituksia niin siihen ne ei ainakaa ole tehonneet.

        No siitä rastatukasta en tiedä liittyikö se tähän tapaukseen oikeasti mitenkään. Voihan olla mahdollista että se vain räppäs kävellessään. Aihekin sopis hyvin johonki hip hop biisiin. Ainahan ne räppäilee jostain girleistä ja dogeista.

        Mutta eilen kun tulin baarista joskus siinä kolmen jälkeen yöllä niin tää tapahtui taas uudelleen. Olin kännissä ja yleensä nukahdan heti kun pääsen himaan. Mutta heti kun pääsin ovesta sisään, huomasin että kaikki ei ole kohdallaan. Yritin mennä nukkumaan koska olin väsynyt mutten saanut unta, koska minulle tuli taas kuuma. Sama juttu tapahtui kun ennenkin. Paitsi etten jaksanut käydä suihkussa. Valvoin kuuteen asti aamulla ja silloin olin jo ihan selvinpäin! Join eilen aika paljon ja joskus baari illan jälkeen olen vielä aamullakin kännissä. Mutta joskus siinä puol 5- 5 aikoihin huomasin olevani ihan selvinpäin. Kuudelta menin nukkuun ja heräsin ihan vähän aikaa sitten. Krapulasta ei tietookaan!

        Kokeilen ens kerralla noita ehdotuksiasi. Viime yönä en jaksanut.

      • TheOneAndOnly
        Pelokas kirjoitti:

        Jaa, että oli katossa valkosipulia. No yksi syy siihen miksi se ei tehoa on varmaan se, että ne ei haise millekkään siellä katonrajassa. Eli valkosipulia pitää pilkkoa niin että se lemuaa ja sitten laittaa vaikka lautasille eri puolille huoneistoa jos haluaa että sillä on jotain tehoa näissä hommissa.

        Tuo krapulasta selviäminen on aika jännä juttu, enkä ole kuullut vastaavasta aikaisemmin..hmm. jos asiaa tarkemmin miettii niin tuo voisi liittyä siihen kuuman olon tunteeseen joka sinulle tulee. Näyttäisi siltä että jostain syystä aineenvaihduntasi vilkastuu silloin kun sinulle tulee kuuma, ja hikihän siinä tulee myös samalla. Eli tuossa on kyseessä ehkä jonkinlainen kiihtymystila, joka iskee noihin aikoihin yöllä, ja sellainen tila estää myös nukkumisen aika tehokkaasti.

        Tavallinen saunominen/hölkkähän ei polta alkoholia yhtään tavallista nopeammin, eli jos todellakin selvisit humalatilasta nopeammin kuin yleensä, niin tässä on jotain muutakin mystistä pelissä..noh mietitään tätä lisää kun tiedetään auttaako nuo perinteiset karkotustemput asiaa.

        Olisi todella jännä tietää vähän enemmän tuon talon historiasta, ketä siellä on asunut ennen ja mitä siellä on puuhailtu, voisi auttaa selvittämään tätä mysteeriä kummasti.

        -Pete

      • En usko
        TheOneAndOnly kirjoitti:

        Ootteks te ihan vakavissanne? Usko menee tähän palstaan.

      • TheOneAndOnly
        En usko kirjoitti:

        Ootteks te ihan vakavissanne? Usko menee tähän palstaan.

        Tuosta kysyjästä on tiedä, mutta, minä ainakin olen. Ei tätä palstaa ole pakko lukea jos aiheet ei kiinnosta.

        -Pete

      • Pelokas
        TheOneAndOnly kirjoitti:

        Jaa, että oli katossa valkosipulia. No yksi syy siihen miksi se ei tehoa on varmaan se, että ne ei haise millekkään siellä katonrajassa. Eli valkosipulia pitää pilkkoa niin että se lemuaa ja sitten laittaa vaikka lautasille eri puolille huoneistoa jos haluaa että sillä on jotain tehoa näissä hommissa.

        Tuo krapulasta selviäminen on aika jännä juttu, enkä ole kuullut vastaavasta aikaisemmin..hmm. jos asiaa tarkemmin miettii niin tuo voisi liittyä siihen kuuman olon tunteeseen joka sinulle tulee. Näyttäisi siltä että jostain syystä aineenvaihduntasi vilkastuu silloin kun sinulle tulee kuuma, ja hikihän siinä tulee myös samalla. Eli tuossa on kyseessä ehkä jonkinlainen kiihtymystila, joka iskee noihin aikoihin yöllä, ja sellainen tila estää myös nukkumisen aika tehokkaasti.

        Tavallinen saunominen/hölkkähän ei polta alkoholia yhtään tavallista nopeammin, eli jos todellakin selvisit humalatilasta nopeammin kuin yleensä, niin tässä on jotain muutakin mystistä pelissä..noh mietitään tätä lisää kun tiedetään auttaako nuo perinteiset karkotustemput asiaa.

        Olisi todella jännä tietää vähän enemmän tuon talon historiasta, ketä siellä on asunut ennen ja mitä siellä on puuhailtu, voisi auttaa selvittämään tätä mysteeriä kummasti.

        -Pete

        Siis ne metallitangot on kiinni katossa, mutta ne roikkuu aika alhaalla lieden päällä tai siinä lähellä. Vähä vaikee selittää. Enkä mä tiiä miks ne sipulit sinne on jätetty. Pitäisi jo varmaan poistaakin ne kun ne on roikkuneet siellä koko kuukauden ajan enkä tiedä kauanko valkosipulit yleensä kestää pahentumatta. Sen jälkeen nähdään alkaako kummitukset kummitella enemmän. ;-) En kyllä pitäisi jos koko kämppä haisis valkosipulille.

        Mut katsotaan nyt miten tää juttu tästä alkaa meneen. Krapulaa ei tullut myöhemminkään. Harvoin olen jaksanut käydä baari illan jälkeen lenkillä mutta nyt jaksoin. Ihan kuin en olisi baarissa ollutkaan!

        Hiukan on alkanut kyllä pelottaan nukkumaanmeno. Varsinkin sen jälkeen kun katsoin sinne peiliin. Mutta se voi johtua kyllä siitä omituisesta olostakin joka minulle tuli silloin yöllä. Ehkä mua vain vähän huimas ja silmät haroitti väsymyksestä ja hikoilusta. Oli se kyllä outoa siltikin. Ennen en ole sellaista kokenut. Ja se kasvojen venyminen näytti kyllä ihan todelliselta. Tai sit olen sekoamassa.

        Talon historiasta en tiedä mitään. Voisin yrittää ottaa asiasta selvää jos tämä jatkuu vielä.

        En usko että olet sekoamassa. Äläkä edes ala itse epäilemään moista. Sinun kannattaa vaihtaa asuntoa jos huomaat, että tästä alkaa tulla ahdistusta tai pelkotiloja. Sillä tavalla asia korjaantuu helpoimmin.

        Monet ihmiset jotka eivät ole koskaan uskoneet mihinkään ns. yliluonnolliseen, alkavat epäillä itseään kun törmäävät sellaiseen ekan kerran. Se on järkytys, sillä siinä menee monesti uusiksi koko elämänkatsomus. Ja yleensä asiasta ei uskalla kertoa kenellekään kaverille, etteivät vaan nekin ala karttaa kun "kaveri puhuu hulluja". Tämä tietysti lisää ahdistusta ja pahentaa tilannetta. Mutta usko kun sanon, että et todellakaan ole ensimmäinen tai viimeinen ihminen joka kokee vastaavia juttuja. Nämä asiat ovat yleisempiä kuin uskotkaan, ja saman huomaat itsekin jos seurailet näitä palstoja. Onneksi sentään on edes tämä palsta missä ihmiset voivat kertoa ongelmistaan avoimesti ja voivat saada jopa apua.

        Eli suurin vaara mitä noista yleensä on, on pelosta johtuva mielenrauhan järkkyminen. Eli ne eivät voi satuttaa sinua fyysisesti(jos tässä nyt on kyse jonkin sortin hengistä), kun ne ei itsekään ole fyysisiä. Eli ole rohkea, sillä pärjää näissä asioissa(ja yleensäkin elämässä) paremmin.

        -Pete

      • Noita-Nainen
        Pelokas kirjoitti:

        Kun muutin asuntoon edelinen asukas oli jättänyt keittiöön hirveän määrän valkosipulia! Keittiössä on sellaisia metallisia tankoja katon rajassa ja ne oli kiedottu täyteen valkosipulia. Niin paljon ettei ne voi olla kaikki tarkoitettu pelkästään ruuanlaittoon. Luulin alkuksi että ne on jotain muovisipuleita laitettu vain koristeiksi mutta ne on ihan oikeita. En oo ottanut niitä pois mutta ihmettelin vain miksi iitä on siellä niin paljon. Mut jos ne on tarkoitettu häätämään kummituksia niin siihen ne ei ainakaa ole tehonneet.

        No siitä rastatukasta en tiedä liittyikö se tähän tapaukseen oikeasti mitenkään. Voihan olla mahdollista että se vain räppäs kävellessään. Aihekin sopis hyvin johonki hip hop biisiin. Ainahan ne räppäilee jostain girleistä ja dogeista.

        Mutta eilen kun tulin baarista joskus siinä kolmen jälkeen yöllä niin tää tapahtui taas uudelleen. Olin kännissä ja yleensä nukahdan heti kun pääsen himaan. Mutta heti kun pääsin ovesta sisään, huomasin että kaikki ei ole kohdallaan. Yritin mennä nukkumaan koska olin väsynyt mutten saanut unta, koska minulle tuli taas kuuma. Sama juttu tapahtui kun ennenkin. Paitsi etten jaksanut käydä suihkussa. Valvoin kuuteen asti aamulla ja silloin olin jo ihan selvinpäin! Join eilen aika paljon ja joskus baari illan jälkeen olen vielä aamullakin kännissä. Mutta joskus siinä puol 5- 5 aikoihin huomasin olevani ihan selvinpäin. Kuudelta menin nukkuun ja heräsin ihan vähän aikaa sitten. Krapulasta ei tietookaan!

        Kokeilen ens kerralla noita ehdotuksiasi. Viime yönä en jaksanut.

        Ongelmasi saattaa olla hormonaalinen - oletko kaynyt verikokeissa?

        Toki huoneistossasi saattaa myos olla "kutsumattomia vieraita", ja jos et uskalla kommunikoida niiden kanssa, niin kokeile nyt sitten vaikka aluksi juuri tuota "valot paalle ja radio paalle" -metodia.

        Ehka voisit myos vaikka ostaa jonkin Neitsyt Maria -ikonin seinallesi...tarkeinta on kuitenkin, etta jos/kun rukoilet apua "ylakerrasta", teet sen niin, etta uskot siihen itsekin.

        Ja muista: Mita enemman panikoit, sita enemman yleensa "morokollit" saavat siita energiaa.

      • Pelokas
        Noita-Nainen kirjoitti:

        Kiitos vastaukesta! Miksi juuri neitsyt maria ikoni?

        Kävin kaksi vuotta sitten perusteellisessa terveystarkastuksessa viimeksi, ja vähän sitä ennen minulta otettiin epäsäännöllisten kuukautisten vuoksi verikokeet hormonitoiminnan kartoittamiseksi. Niiden perusteella olen terve kuin pukki, ja hormoneissakaan ei ollut ainakaan silloin mitään vikaa. Muulla tavalla elämäni ei ole muuttunut mitenkään ja elän liikun ja syön ihan terveellisesti. Mitä nyt viikonloppuisin käyn baarissa. Enkä ole vielä menopaussi ikäinen joten kuumia aaltojakaa noi tuskin ovat.
        Tuollaista hikoilua minulla ei ole aikaisemmin ollut muualla kuin saunassa. Ja se olotila mikä siihen liittyy ei ole pelkästään fyysinen, vaan ihan selvästi koen että huone on täynnä muitakin ihmisiä, vaikka en näekään heitä. Ihan kuin kämpässäni olisi kunnon bileet, vaikka mitään ei näy eikä kuulu. Jumalaan en usko ja olen ennen ollut skeptikko ja olen edelleen. Kuitenkin nämä kokemukset pistävät miettimään. No selitys voi löytyä ihan nenän edestäkin eikä se tarvitse olla mitään yliluonnolista.
        Sen sukulaisen koiratkin näin tänään ja kaikki oli kuten ennenkin ja koirat heiluttivat häntää eivätkä murisseet. Tämä itse sukulainen tosin oli edelleenkin vähän etäinen ja viileähkö, mutta en viitsinyt kysyä mitään asiasta. En oikeastaan pelkää tätä juttua muuten kuin yöllä. Päivällä kaikki on vain mielenkiintoista.

      • aave nainen

        talon menneisyys. itselläni on tapana nimittäin herätä AINA!! ennenkun joku kuolee monia öitä 3.33. ja ehkä sinulla on kiusallinen seuralainen joka tai jonka on koirat ja kissat vaistonneet..

        Niin siis - ESIM. Neitsyt Maria -ikoni...nehan ovat aika yleisia ja niita on helposti saatavilla...toki jonkin muukin "kristillinen symboli" kay...

        En ole itse mikaan "hihhuli", mutta uskon kuitenkin ylimpaan Jumalaan jne...ja uskon, etta jos todella USKOT asiaan, niin silla kristillisella symbolillakin on enemman tehoarvoa...

        Mutta olennaista rukoilussakin on siis oma, aito usko...

        Tiedan kylla periaatteessa, milta sinusta tuntuu...monasti "saan itse seuraa", kun sita vahiten kaipaan...esim. joskus kun on jo jotenkin vasynyt ja/tai heikko olo, ja sitten alkaa viela kuulua jotain "omituista muminaa/juttelua" esim. viereisesta huoneesta kun tiedan takuuvarmasti olevani ainoa henkilo huoneistossa...

        Silloin sita ei enaa ole niin "etsivan mielella" liikenteessa...sita vain haluaisi olla rauhassa...eikos niin?

      • murahteli
        TheOneAndOnly kirjoitti:

        Niin ne kissat ja koirat on tosi herkkiä havainnoimaan kaikkia henkitason juttuja, eli jos ne suhtautuu sinuun erilailla, niin on mahdollista että olet saanut ns. kyytiläisen kylkeesi, eli joku noista hengistä on mahdollisesti lähelläsi ja eläimet huomaavat sen. Tästä ei kannata hätääntyä, missään suuressa vaarassa et ole, pientä haittaa noista kyllä voi olla.

        Niin ja jos tykkäät valkosipulista niin syö sitä raakana. Se legenda että vampyyrit ei tykkää valkosipulista ei ole tuulesta temmattu.

        -Pete

        Itse olin joskus äitini luona tv:tä katsomassa ja sen musta kissa alkoi kahdeksan aikaa illalla murahdella minun viereeni selvästi peloissaan karvat pystyssä. Ei ollut tehnyt näin koskaan aiemmin ei ennen eikä jälkeen. Tapahtuma kesti pitkään noin kymmenen minuuttia ..sen jälkeen se kiersi vielä tassut tutajaten paikan. Onko muilla samasta kokemusta?

        Myös koirani käyttäytyi kerran oudosti kun tapasi vieraan ihmisen lenkillä..vieras olisi halunnut silittää koiraani mutta koirani pelkäsi ekan kerran elämässään ihmistä näin.. meni kauemmaksi niin pitkälle kuin pääsi hihnassa siitä ihmisestä ja vinkui(outo ääni jota en ollut ennen kuullut) peloissaan...uskoin sitä ja mentiin nopeasti pois sillä koirani oli joskus varottanut myös henkilöstä jolla oli kaunaa minua kohtaan itse en sitä huomannut koirani kyllä, joka ei enään luottanut kyseiseen ihmiseen. Muuten koirani oli erittäin ihmisrakas vain nämä kaksi tapausta. Mistä oli kyse teidän mielestä?

      • aave nainen
        aave nainen kirjoitti:

        talon menneisyys. itselläni on tapana nimittäin herätä AINA!! ennenkun joku kuolee monia öitä 3.33. ja ehkä sinulla on kiusallinen seuralainen joka tai jonka on koirat ja kissat vaistonneet..

        tms kuvaamaan asuntoasi kun olet poissa tai kotona silloin tällöin jotain jää siihenkin eli siis kuva nauhalle.

    • Viinin ystävä

      Ainakin se että olet poikkeuksellisen nopeasti selviytynyt humalatilasta ja krapulasta viittaisi mahdolliseen kyytiläiseen. Kerran näin dokumentin eräästä miehestä, joka ihmetteli sitä että oli tullut persoksi punaviinille ja pystyi juomaan sitä yllättäen useamman pullollisen tulematta edes humalaan. Hän meni tapaamaan selvännäkijää ja tämä kertoi häneen kiinnittyneen hengen joka on aikanaan ollut alkoholisti. Sitten selvännäkijä piti miestä käsistä kiinni ja komensi henkeä lähtemään. Kuului kova pamaus kun huoneessa ollut lasipöytä halkesi. Sen jälkeen selvännäkijä ilmoitti hengen lähteneen. Mies kertoi myöhemmin käsiään kuumoittaneen voimakkaasti tapahtuman aikana.

      Ehkäpä joku juopottelee siivelläsi.

      • Noita-Nainen

        Tuollaisesta en olekaan viela kuullut...;)
        Mutta vanha viisaushan sanoo, etta "samanhenkiset vetavat samanhenkisia puoleensa"...

    • Pelokas

      Piti lähteä tänään ulos illalla mutta jäinkin kotiin kun olen flunssassa. Poistin ne valkosipulit tuossa viikon alussa. Viikko oli ihan normaali. Ei mitään kummempaa. Mutta koko tämän päivän kämpän tunnelma on ollut taas ihan outo! En oikein tiedä johtuuko se tästä flunssasta mutten usko kuitenkaan. Kuumuus ja olo on ihan samanlainen kuin aina silloin kun toi omituinen 3:lta herääminen ja kuumat aallot alkoi. Mut nyt ei ole vielä edes iltayö!

      ApuA! Mitä teen? Pitäisikö mun vain olla täällä ensi yö näiden aaveiden kanssa vai lähdenkö jonekin pois? Pelottaa! Jos tää kuumuus alkaa jo tässä vaiheessa niin mitä se onkaan yöllä. Ihmettelin kun halloweenina ei tapahtunut mitään kummaa. Oikein odotin että kohta se taas alkaa. Mutta nyt se alkoi taas ja kello on vasta puol yheksän!!!!

      Voi vittu. Pidän varmasti koko yön netin auki ja raportoin kaikkia tapahtumia.

      • Pelokas!!!!

        Nöin juuri jonkun ihme varjon tos eteisen ja keittiön välissä!!!!!!!! APUA!!!!

      • Pelkoas!!!
        Pelokas!!!! kirjoitti:

        Nöin juuri jonkun ihme varjon tos eteisen ja keittiön välissä!!!!!!!! APUA!!!!

        Apua tääl kuulu äsken jotan outoa muminaa. Ihmisen ääntä se oli ihan varmasti!!!! enkä osaa paikantaa sitä. Nyt se kuuluu taas! Vähän välii. En osaaa paikantaa sitä mistä se kuuluu. Ihan ku joku mies yrittäis hirveesti sanoo jotain mut sen suu tukitaan jollain!

        Voi helvetti, kun se varjo kulki just tosta ulko oven edestä enkä uskalla siksi lähtee täältä ulos. Vai pitäiskö mun? Sanokaa jotain!!!!!!! En mä uskalla mennä tosta oven eestä! En mä uskalla liikua täst mihinkään!!!!

      • Pelpokas!
        Pelkoas!!! kirjoitti:

        TAAAS TOSTA MENI JOKU OHI!! VOI VITTU MÄ LÄHEN NYT MENEEN!!!! VAIKKA SE TULIKSIN TOSSA OVELLA VASTAAN MUN ON PAKKOL PÄÄSTÄ TÄÄLTÄ POIS NYT HETI!!!!!

      • Neuvojen välittäjä
        Pelpokas! kirjoitti:

        TAAAS TOSTA MENI JOKU OHI!! VOI VITTU MÄ LÄHEN NYT MENEEN!!!! VAIKKA SE TULIKSIN TOSSA OVELLA VASTAAN MUN ON PAKKOL PÄÄSTÄ TÄÄLTÄ POIS NYT HETI!!!!!

        Vaikuttaa aika kinkkiseltä tilanteelta, mutta ei varmasti ole ylitsepääsemätön. Sinuna noudattaisin eräässä toisessa keskustelussa näkemiäni neuvoja. Alla linkki kyseiseen keskusteluun.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001149&posting=22000000011827101

        Älä anna valtaa pelolle, vaan haasta kiusaajasi. Yksilöitä ne ovat siinä missä ihmisetkin ja jos eivät ole asuntoosi tervetulleita, on sinulla oikeus ajaa ne sieltä pois.

    • Minea

      Miten sulla nykyään menee?? Olitko tosiaan tuo joka kirjoitti muutaman viestin tummista hahmoista jne...täällä kun ei ikinä tiedä kuka kirjoittaa ja mitä (jos ei ole rekisteröitynyt)

      • Pelokas

        En ole nukkunut täällä enää sen jälkeen kun ne varjot näin ja kuulin sitä muminaa. Nyt pitäisi taas uskaltaa. Mutta olen päättänyt muuttaa täältä pois. Etsiskelen uutta asuntoa. Kerroin näistä asioista siskolleni. Hänen luo voin lähteä nukkumaan jos alkaa pelottaa. Hiljaista on nyt onneksi. Kävin katsomassa sen riivaajaelokuvan, eikä olisi pitänyt. Siinä kerrottiin siitä mitä kolmelta yöllä herääminen merkitsee... Että pitikin sattua että siinä elokuvassakin ne ihmiset heräs myös kolmelta! Ihmeen yhteensattuma sekin. Oikein järkytyin.

      • ex-sekopoltsi

        joo. olet selvästi vaikutuksille altis joten vältä tälläisiä elokuvia. Niin olen itsekin tehnyt katsottuani aikoinaan Manaajan (meni mielenterveys aika heikoille sen jälkeen).
        Hanki muita juttuja elämääsi jos et osaa suhtautua näihin juttuihin tarpeeksi kylmäpäisesti ja viihteellisesti.
        Ei sun juttu ollenkaan!

      • Pelokas
        ex-sekopoltsi kirjoitti:

        No elokuva ei ollut mitenkään erityisen pelottava. En pelkää helposti. Mutta kuten huomaat, nämä oudot ilmiöt täällä kämpässä alkoi ennen tuon elokuvan ensi- iltaa. Ensi- ilta oli vasta 11.11. ja tämän ketjunkin aloitin jo lokakuun puolella. En oo koskaan edes kuullut mistään kolmelta yöllä heräämisestä ennenkuin itse aloin heräilemään silloin. Ja nyt elokuvassa kerrotaan syykin sille. Kyllä se vähän karmas. Mutta onneksi viime yö oli ihan normaali.

      • utelias.....
        Pelokas kirjoitti:

        En ole nukkunut täällä enää sen jälkeen kun ne varjot näin ja kuulin sitä muminaa. Nyt pitäisi taas uskaltaa. Mutta olen päättänyt muuttaa täältä pois. Etsiskelen uutta asuntoa. Kerroin näistä asioista siskolleni. Hänen luo voin lähteä nukkumaan jos alkaa pelottaa. Hiljaista on nyt onneksi. Kävin katsomassa sen riivaajaelokuvan, eikä olisi pitänyt. Siinä kerrottiin siitä mitä kolmelta yöllä herääminen merkitsee... Että pitikin sattua että siinä elokuvassakin ne ihmiset heräs myös kolmelta! Ihmeen yhteensattuma sekin. Oikein järkytyin.

        mitä se kolmelta herääminen riivaaja -leffan mukaan merkitsee? kiitos

      • Pelokas
        utelias..... kirjoitti:

        mitä se kolmelta herääminen riivaaja -leffan mukaan merkitsee? kiitos

        En tarkasti muista mutta jotain sellaista että kello kolme yöllä on henkimaailmassa jotenkin merkittävä hetki ja se liittyi pyhän kolminaisuuden pilkkaamiseen. Olipas taas aika karmaisevaa ottaa pohjia yksin siel. Nyt pääsin kaverille. Kaveri haluais mennä mun asuntoon yöksi mut mä vastustelen. En tiedä mitä vielä keksitään kunhan tarpeeksi ensin juodaan.

    • Pelokas

      En tiiä mikä on vialla ku en saa millään uutta asuntoa! Ei ole vuokrarästejä, on täysin moitteeton tausta, vakituinen työ. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Mutta kukaan ei halua minua vuokralaiseksi!

      Viime kerran jälkeen toi juttu on tapahtunut kerran. Mutta mä olen nyt jotenkin loukussa enkä pääse tästä kirotusta kämpästä koskaan eroon! Mä en pääse täältä mihinkään! Mua ahdistaa, ja yritän viettää mahdollisimman paljon aikaa muualla kuin täällä. Täällä on jotain kammottavaa. Ja kaikenlisäksi on sellainen olo että kaikki mun kaverit on alkaneet välttelemään minua. Kukaan ei halua enää tarjota mulle yöpaikkaa vaik ne ennen oikein pyysivät että jäisin heille yöksi.
      Täti väitti että käyttäydyn oudosti ja että olin jotenkin töykeä hänen synttäreillään. Miksi olisin kun kaikki siellä oli jotain ihmisiä joita en edes tunne? En mul mitään niitä vastaan ole. Miks olis?

      Kaikenlisäksi esimies välitti sellaista viestiä että jos en ryhdistäyty, niin kannattaisi pitää mielessä että työnantaja on kohta tekemässä leikkauksia.meistä duunareista aika moni saa lähtöpassit pikapuoliin. Ja mä oon aina ollut hyvä työntekijä. Ei yhtään sairaslomaa edes! Mutta olen kuulemma käyttäytynyt epäkohteliaasti enkä tajua miten niin?!
      Kaikki väittää että käyttäydyn oudosti ja epäkohteliaasti. kaikki ihmissuhteet on mennyt jotenkin vihamielisiksi enkä ymmärrä mistä se johtuu. Mun paras kaveri, joka tietää tästä kämpästä, sanoi että oon muuttunut kylmäksi ja epäkohteliaaksi.

      • hoitsu.

        Skitsofrenian oireita!
        Hakeudu pian hoitoon!
        (ei ollut ivalla vaan ihan tosissaan sanottu)

      • aave nainen

        tuonne alkupäähän ehdotuksen kamerasta. niitä voi lienee taltioida myös nauhalle. niinkun ääniäkin kun jättää kasetti nauhurin päälle. (mutta toinen sitten haluaako kuulla/nähdä).

        niin tuo hoitsu tuossa mainitsi skitsofreniasta. mutta kannattaa´han sekin tarkistuttaa. mutta mutta lienee voin sanoa että vanhoissa taloissa toki näkyy jotain. (jos on terveen paprut) ja mitään fyysistä vikaa ei löydy.

        aika monesti ihmiset laittavat nämä voimakkaat kokemukset (skitsofrenian tms) piikkiin. mutta joku tai jokin on voinutkin päästä jo vaikuttamaan sinuun. (mielellisesti). jos kerran olet muuttunut.

      • Sanji1

        En halua kuulostaa tyypilliseltä skeptikkokotipsykologilta, mutta rehellisesti sanottuna ehdotan, että tarkistuta pääsi. Jos koko persoonallisuutesi on muuttunut, koet, että ihmiset ovat sinua vastaan, ahdistuneisuu, äänet (joita et ennen kuullut) jne... ihan helposti aikuisiän skitsofreniaa.

        Tosin et ole sanonut, että kuulisit niitä kämpän ulkopuolella, joten en tiedä.

        Kuule. Kokeile saada joku tuttu yöpymään kämpässä, saadaksesi selvää, oletko ainut joka kokee kummia.

        Tai sitten olet riivattu. En kyllä usko Jumalaan, mutta kokeile vaikka käydä papin puheilla.

        Jos oikeasti olet tosissasi, eivätkä nämä viestit ole pelkkää pilaa, voin yrittää antaa tukea/neuvoa sähköpostin kautta: kit_fielding@suomi24.fi

      • Skeptikko

        ..jos kuulostan tylyltä mutta suosittelisin myös mahd. pikaista käyntiä lääkärillä ja arvelen että psykoosin alku siellä nostaa päätään.

        Toisaalta psykoosi/skitsofrenia on kovin lähellä parapsykologisia kokemuksia ja yleistä herkkyyttä ympäristön lähes huomaamattomille merkeille, sekä yliluonnollisille että luonnollisille.

        Lääkärissä käynti sulkisi ainakin yhden uhkan pois ja sen jälkeen tapahtuvat asiat olisi helpompi arvioida ihan tasapainoisesti ja kiihkottomasti.

      • tuli mieleen
        Sanji1 kirjoitti:

        En halua kuulostaa tyypilliseltä skeptikkokotipsykologilta, mutta rehellisesti sanottuna ehdotan, että tarkistuta pääsi. Jos koko persoonallisuutesi on muuttunut, koet, että ihmiset ovat sinua vastaan, ahdistuneisuu, äänet (joita et ennen kuullut) jne... ihan helposti aikuisiän skitsofreniaa.

        Tosin et ole sanonut, että kuulisit niitä kämpän ulkopuolella, joten en tiedä.

        Kuule. Kokeile saada joku tuttu yöpymään kämpässä, saadaksesi selvää, oletko ainut joka kokee kummia.

        Tai sitten olet riivattu. En kyllä usko Jumalaan, mutta kokeile vaikka käydä papin puheilla.

        Jos oikeasti olet tosissasi, eivätkä nämä viestit ole pelkkää pilaa, voin yrittää antaa tukea/neuvoa sähköpostin kautta: kit_fielding@suomi24.fi

        että onkohan skitsofreenikolla välttämättä aina vaan näkö ja kuuloharhoja.. jos se vaan pihalla ilmenee persoonallisuuden muutiksena tms.

    • Pelokas

      Okei, kiitos kaikille vastanneille!

      Mä olen mielenterveystoimiston asiakas masennuksen vuoksi, ja olen käyttänyt mielialalääkettä nimeltä Sepram puoli vuotta. Ennen sitä en ole käyttänyt mitään lääkeitä. En kuitenkaan usko että nämä jutut liittyvät siihen.
      Varsinkin siksi, koska paras kaverini yöpyi täällä yhden viikon ja yhtenä yönä tapahtui taas se sama juttu. Sen jälkeen meni välit poikki, enkä ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen.
      Kun olin kertonut hänelle kaiken, hän päätti mielenkiinnosta tulla tänne mun luo nukkumaan joksikin aikaa. Koska olen mielenterveystoimiston asiakas, hän oli varmaankin vain huolissaan minun mielenterveydestäni.
      Hän tuli tänne nukkumaan, ja aluksi oli ihan hauskaa. Oli kivaa kun oli seuraa. Mutta sitten tuli taas se yö, jolloin heräsin kolmelta yöllä, alkoi hikoiluttaa, ja tuntui että koko kämppä on täynnä ihmisiä. Olin kolmelta yöllä ihan virkeä, oikeastaan adrenaliiniä virtas varmaan veressä enemmän kuin tavallisesti. Olo oli ontto, jotenkin omituinen, ja muistan että kaverini käyttäytyi myös oudosti. Hän oli hereillä jo silloin kun itse heräsin, ja istui tuolilla eikä sanonut mitään. Kun kysyin häneltä että miksi hän istuu tuolilla ja mihin hän heräsi, hän vain vastasi vihaisesti että "mee nyt nukkuun takaisin!" Hikoilin mutta en mennyt suihkuun vaan yritin nukkua. Kaverini istui koko ajan tuolilla eikä suostunut tulemaan nukkumaan. En osaa kuvailla millainen se kämpän tunnelma oli, mutta se oli kuitekin tosi omituinen, ihan kuin kaverini olisi ollut joku ihan toinen henkilö. Yritin mielestäni olla niinkuin ennenkin kaikesta huolimatta, ja käyttäytyä kuin normaali ihminen, mutta kaverini vain istui tuolilla eikä liikkunut mihinkään ja puhui tosi vähän muutenkin. Näytti tosi omituiselta. Ihan kuin olisi ollut ihan nukuksissa. Valvoimme näin vähintään johonkin puoli seitsemään ja sen jälkeen mun muisti katkeaa. Nukahdin ilmeisesti silloin ja kun heräsin, kaverini edelleen istui samalla tuolilla ja näytti oudolta ja väsyneeltä. Hän ei sanonut mitään vaikka kysyin haluaako hän kahvia, vaan lähti ovesta ulos kuin ei olisi nähnytkään minua. Sen jälkeen en ole tavannut häntä.
      Olen yrittänyt soittaa hänelle mutta hän ei vastaa, eikä hänen vanhempiensakaan kotoa vastata minulle. Olen ihan ymmälläni enkä tiedä mitä tehdä. Hän on ihan lapsuudenaikainen ystävä ja aina ollut tavoitettavissa.

      • Iida

        kuulunut mitään?? Oletko saanut kaveriisi yhteyttä? Mitä muuten kuuluu?

    • Pelokas

      Tuskin tätä enää kukaan lukee.

      Uuden vuoden yö. Melkein kaikki ihmissuhteeni on mennyttä. En tiedä miksi. Kaikki välttelee minua. En ole vieläkään saanut uutta asuntoa vaikka olen etsinyt koko ajan. Asunnossani kummittelee vieläkin, joskus on hiljaisempaa ja joskus ne tulee joka yö. Sen jälkeen kun sain edellisestä työpaikastani potkut, pääsin töihin yhteen firmaan jonka pomo on ihan sekopää. Haluaisin lähteä sieltä mutta en uskalla koska nykyisen tilanteeni huomioon ottaen minulle kavisi vain huonosti. Mulla on ollut uskomattoman huono tuuri viimeaikoina. Ensin kaikki ystävät katos, sitten sain potkut, sen jälkeen jouduin nykyiseen työpaikkaani, sit liukastuin jäällä ja katkaisin jalkani. Sen jälkeen olen sairastanut kolme kertaa tosi pahan flunssan jossa kuume on mennyt kaksi kertaa yli neljänkymmenen rajan. Nyt olen taas terve mutta en tiedä kuinka kauan. Jouduin, tai pääsin sairaalaan ja pois täältä vähäksi aikaa se jalan murtumisen takia, mutta nyt olen taas täällä asunnossa. Olo on taas omituinen ja koska ne olennot on ilmaantuneet jo niin monta kertaa osaan jo ennakoida niiden tulemisen. Ja ne tulee taas ensi yönä. Olen siitä varma.

      • Pelokas

        Parhaasta kaveristani en ole kuullut yhtään mitään sen yön jälkeen. Ja nyt tuntuu taas todella pelottavalta!!!!! Mutta mulla ei oo enää kavereita joiden luokse voisin mennä yöksi! Ja mutsikin on etelässä. Sisko on äidin kanssa etelässä eikä täällä ole ketään jonka luokse voisin mennä! Ja vittu ku toi mumina alkoi taas. Ei sitä oo kuulunut tänä iltana vasta kuin yhden kerran mutta kuitenkin!!!! Kameraa ei ole vieläkään ollut varaa ostaa eikä ole vanhaakaan tallella. Voi helvetti nyt se mumina taas kuuluu.... pitäisjkö mun soittaa kriisipuhelimeen???????

      • pelokas

        taas tossa näky joku olio!! Voi vittu mun on pakko lähtee täältä vetään!!!! Mut se oli taas tossa oven edessä. en mä uskalla mennä tuonne oven lähelle!!!!! Toimumina on jatkuvaa nyt ja tuos on jotain ihme varjoja aina välillä tossa eteisessä!

      • Jii
        pelokas kirjoitti:

        Raamatussa sanotaan, että paholaisen harhoja kohtaa kaikkialla, mutta Jeesus on hyvä paimen, joka kaitsee lampaitaan pelastaen sinut kaikelta pahalta.

      • miaenahra
        Pelokas kirjoitti:

        Parhaasta kaveristani en ole kuullut yhtään mitään sen yön jälkeen. Ja nyt tuntuu taas todella pelottavalta!!!!! Mutta mulla ei oo enää kavereita joiden luokse voisin mennä yöksi! Ja mutsikin on etelässä. Sisko on äidin kanssa etelässä eikä täällä ole ketään jonka luokse voisin mennä! Ja vittu ku toi mumina alkoi taas. Ei sitä oo kuulunut tänä iltana vasta kuin yhden kerran mutta kuitenkin!!!! Kameraa ei ole vieläkään ollut varaa ostaa eikä ole vanhaakaan tallella. Voi helvetti nyt se mumina taas kuuluu.... pitäisjkö mun soittaa kriisipuhelimeen???????

        Tämä on mun mielestä tosi mielenkiinosta. Haluan tietää mitä tapahtuu pidäthän meidät ajantasalla?
        toivottavasti kaikki selvee. Oletko lukenut aiheesta nim: riivatut, riivaajat. Lukase... musta tuo kuulostaa siltä, jos olet tietämättäsi ollut epäkohtelias yms...

    • Eewokki
      • NyaNya

        Luin koko ketjun, ja pystyn kuvittelemaan tuon.
        Kamalaa, sen sanon.

        Tuo unihalvaus kuulostaa kyllä aivan mahdolliselta. Oireet ovat samoja ja näin.
        Kissa- ja koiratapauksia se ei silti selitä.
        Itse uskon paranormaaliin ja muihinkin henkimaailman juttuihin ihan sataprosenttisesti, joten tavallaan luulen että tuohon ovat ne sekaantuneet - mutta silti epäilen järjelläni unihalvaukseen.

        Toivon että ystävyyssuhteesi palaavat ennalleen jos ja kun tästä ongelmasta päästään!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2040
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1716
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1375
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1180
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1173
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1026
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      950
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      942
    Aihe