DMA:sta...

nuubituubi

joskus kyselin täällä, että onko merkitystä jos kovo ja CD on samassa IDEssä. Sanottiin, ettei sillä loppujen lopuksi hirveästi merkitystä ole, mutta hankinpa kuitenkin uuden IDE-kaapelin ja nyt on kovo Primaryssa masterina ja CD-RW Secondaryssa masterina. Mikään ongelma ei ratkennut vaan kone on yhtä hidas kuin aina. Nyt kuitenkin selvisi että kovo on jatkuvasti ollut PIO-siirtotilassa. Aikaisemmin luulin että kovo oli UDMA 2:ssa ja CD-RW PIO:ssa, mutta nyt kun oikeasti tiedän mikä laite on missä väylässä niin totesin asian olevan toisinpäin... Taannoin vaidettiin prossua ja näyttistä uudesta vanhempaan (älkää kysykö miksi) ja alussa oli pahoja ongelmia. Kone ei käynnistyny ollenkaan. Lueskelin muualta, että pahojen ongelmien jälkeen Windows saattaa laittaa kovalevyn PIO-tilaan.
Valinnassa on tällä hetkellä DMA if Available, mutta siirtotila on PIO...
jossain sanottiin että pitäis molemmat IDE-jutskat poistaa ja käynnistää uudelleen että saa oikeat ajurit. Mutta pelkään että tyhmä winkku luulee järjestelmän muuttuneen liikaa ja pyytää aktivoimaan (näin viimeksi kun yritin samoja hitausongelmia korjata emolevyajureilla). Sitä paitsi kaikissa lukemissani tapauksissa ongelmalaite on ollut kirjoittava DVD eikä kovalevy...

haluan tehdä homman turvallisesti, mahdollisimman vähän riskiä lisäongelmista, ok?
vinkkejä?

17

1256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gyry

      Laita laitehallinnassa IDE-1-väylä "vain PIO"-tilaan. Sitten käynnistä tietokone uudelleen, mene laitehallintaan ja muuta asetukseksi "DMA jos käytettävissä". Käynnistä kone vielä kerran uudelleen ja tsekkaa onko DMA päällä.

      • gyry

        ihan varmuuden vuoksi kysyn:
        onhan biosissa kaikki DMA:t "auto"-tilassa?

      • nuubituubi
        gyry kirjoitti:

        ihan varmuuden vuoksi kysyn:
        onhan biosissa kaikki DMA:t "auto"-tilassa?

        antamaasi vinkkiä kokeilin jo eilen... BIOSissa saattaa kyllä olla ongelmaa. Käynnistysvaikeudet nimittäin selvisivät sillä, että käytin BIOSin Fail-safe defaults asetuksia, jonka jälkeen laitoin takaisin optimized defaults ja homma pelasi. Tarkistan BIOS-asetukset jahka taas tänään ryhdyn tuota konetta räpläämään...

      • nuubituubi
        gyry kirjoitti:

        ihan varmuuden vuoksi kysyn:
        onhan biosissa kaikki DMA:t "auto"-tilassa?

        BIOS on ihan kunnossa. Jos nyt sitten poistan ne molemmat IDE Channelit Device Managerista ja annan windowsin asentaa uudet ajurit niin ei kai se luule laitteiston muuttuneen ja pyydä aktivointia? Entä onnistuuko ajuriasennus varmasti ilman CD:tä? Emolevyn CD:llä ei ole XP-ajureita. XP:n OEM asennus-CD löytyy...

      • muutu
        nuubituubi kirjoitti:

        Windows tsekkaa ilmeisesti laitteiden sarjanumerot (tai jotkin tunnistenumerot) ja nehän eivät muutu.

      • nuubituubi
        nuubituubi kirjoitti:

        BIOS on ihan kunnossa. Jos nyt sitten poistan ne molemmat IDE Channelit Device Managerista ja annan windowsin asentaa uudet ajurit niin ei kai se luule laitteiston muuttuneen ja pyydä aktivointia? Entä onnistuuko ajuriasennus varmasti ilman CD:tä? Emolevyn CD:llä ei ole XP-ajureita. XP:n OEM asennus-CD löytyy...

        poistin molemmat IDE channelitja käynnistin uudestaan. Ajurit asentui itsestään ja käskettiin buuttamaan. Mutta edelleen on kovalevy PIO:ssa... vielä Win 98:ssa sain DMA:n toimimaan emolevyn ajureilla... :(
        siinä oli kyllä myös VIA Bus Master siinä IDE kanavien alapuolella. Olisiko sen poistaminen mitään auttanut?

        lisää vinkkejä? Merkitseekö kovalevyn partitiointi mitään? Tällä hetkellä osa NTFS, osa FAT32...

      • merkintöjä?

        Ei levyformaatit pitäisi vaikuttaa.

        Minä kerran vaihdoin epähuomiossa 40-piuhaisen ide kaapelin 80-piuhaisen sijaan.
        Silloin tapahtumienvalvonnasta huomasin koneen yrittävän UDMA-5:sta aina käynnistäessä, mutta tuli virheilmoituksia sinne lokiin ja käytössä oli sitten UDMA-2. Nämä merkinnät tulivat tapahtumienvalvontaan aina bootatessa. Löytyisikö sinulta sieltä mitään boottiajankohdassa?

      • nuubituubi
        merkintöjä? kirjoitti:

        jos tapahtumanvalvonta on sama kuin Event Viewer, ninin mitään DMA-juttuihin liittyviä varotuksia ei ollu. Ei varoituksia ollenkaan, pelkästään Information-tyyppisiä kirjauksia. Nekään eivät DMA:han liityneet...
        menisikin edes UDMA-2 -tilaan, mutta kun ei... ja miksi CD-RW toimii UDMA 2:ssa niin kuin kaiketi pitäisikin... kovo yhä PIO:ssa... pitäisi varmaan kokeilla kovoa toisessa koneessa toisella emolevyllä. Kunnon emolevyllä, joka on "Designed for Windows XP" :)

        Kokeilin äsken asentaa VIA:n Hyperion -pakettia. Ei auttanut. Lueskelin vähän muiden ongelmista moninaisilla foorumeilla ja sitten ohjeiden mukaan poistin ko. ajuripaketin. Tämän jälkeen poistin vielä molemmat IDE Channelit Bus Master IDE Controllerin laitehallinnasta. Buuttauksen jälkeen meni käytännössä kaikki emon ajurit uusiksi. Eikä auttanut. Edelleen jumissa PIO-tilassa...

        Laitehallinnassa System Devices kohdalla löytyy direct memory access controller. Katsoo sen ominaisuuksia niin sanoo, että no drivers are installed for this device. Kun yrittää päivittää, niin ei löydä... tässä ongelma?

      • mulla

        Joten ilmeisesti ei vian aiheuttaja, koska mulla toimii silti.

    • ATI

      Löytyykö sieltäMasterIdDataChecksum ja SlaveIdDataChecksum-nimiset arvot (oikeanpuoleisesta sarakkeesta)

      netistä kopsattua:

      1. Open RegEdit
      2. Find the following KEY:
      HKEY_LOCAL_MACHINE\SYSTEM\CurrentControlSet\Control\ Class\{4D36E96A-E325-11CE-BFC1-08002BE10318}\000x
      3. The last four digits will be 0000, 0001, 0002, 0003, and so on.
      4. Under each key, delete all occurences of the following values:
      MasterIdDataChecksum
      SlaveIdDataChecksum

      5.Reboot the computer. Windows will now redetect DMA settings.

      tässä vähän lisää kopioitua tekstiä (en jaksa kääntää tähän aikaan aamusta...:):

      "you go to the reg. key :
      HKEY_LOCAL_MACHINE\SYSTEM\CurrentControlSet\Control\Class\{4D36E96A-E325-11CE-BFC1-08002BE10318}\0001 or 0002 (depending on beeing primary[0001] or secondary[0002] ide channel)

      there you modify the DWORD value of :
      if the drive is on master: "MasterDeviceTimingModeAllowed" or
      if the drive is on slave: "SlaveDeviceTimingModeAllowed"
      to ffffffff

      then go back to your device manager set your drive in IDE channel properties first back to pio and then, after confirming, again to dma ...that should do the trick"

      • ATI

        tarvittava kohta rekisteristä löytyy helpoiten näin:

        suorita-regedit->Ctrl F->hakusanaksi:
        Ensisijainen ide-kanava.

        Ensimmäisen "löydön" kohdalla (minulla vasemmassa sarakkeessa on avain 0002) katso Dword-arvoa "MasterDeviceTimingMode"
        Kirjoita paperille mitä sen kohdalla on arvon datana.
        Minulla lukee siinä kohtaan:
        "0x00010010 (65552)
        (Koneessani on tavallinen Samsungin 40 Gt:n kovalevy.)

        Sitten katso Dword arvoa "MasterDeviceTimingModeAllowed".

        Minulla lukee siinä:
        0xfffffff (4294967295)
        Jos sinulla on siinä arvon datana 0x00000000, klikkaa MasterDeviceTimingModeAllowed-arvoa hiiren oikealla näpiskälla ja valitse "muokkaa". Kirjoita "arvon data"-ruutuun ffffffff
        (siis kahdekasan "äffää").
        Päivitä F5-näppäimellä ja poistu regeditistä ja varmuuden vuoksi käynnistä kone uudelleen.
        Käy laitehallinnassa kokeilemassa saatko DMA:n päälle.
        Näyttäis siltä, että tuo ensimmäinen rekisteriavain (0002) ja sen Dword- ja muut arvot säätelevät IDE-1 ja IDE-2 -asetuksia.

      • nuubituubi

        kiitos noista vinkeistä. Taitaa olla samasta paikasta kopioitu kun mitä olen jo lukenut. Rekisterin muokkaus vaan on vähän pelottavaa kun en noista mitään tajua...
        no mutta, kattelin www.viaarena.com ja siellä oli kaapelointineuvot vähän eri tavalla kun eräässä opaskirjasessa. En nyt ihan tarkkaan muista miten tuo kaapelointi tehtiin, mutta saattaa olla jotain pielessä. Kokeilen vielä äskettäin löytämääni ajurisettiä, joka jollakulla muulla oli ratkaissut samanlaisen ongelman. Sitten kaapellointitarkistus ja viimeisenä keinona rekisterimuokkaus...

        jahka nyt saan aikaa mihinkään noista...

      • masa

        mitään varaa ainakaan jos vain tsekkaat sen ensisijaisen IDE-kanavan MasterDeviceTimingModeAllowed-kohdan arvon.
        Siin pitäis olla 0xffffffff ja suluissa joku numerosarja.
        Jos sulla on 0x00000000 tai jotain sellaista, dma:n päällelaitto on estetty.

      • nuubituubi

        LÄhellä se jo oli. Muutin ne TimingmodeAllowed -arvot ffffffff:ksi uudelleenkäynnistyksen jälkeen yritin laittaa DMA:n päälle. Todella pitkään se raksutti. Lopulta kun se sai hommansa valmiiksi, niin boksissa luki "DMA if available", mutta transfer modena edelleen PIO... siis ollaan lähtötilanteessa. Myös tuo TimingModeAllowed oli muuttunutu takaisin siihen mitä se oli ennen kun sitä muutin, elikä 0x0000001f (31). Sen sijaan MasterIdDataChecksum -arvo oli muuttunut. Hävettää sanoa, etten minä niitä alkuperäisiä ylös kirjoittanut...
        pitänee koettaa taas jollain erilaisella ajurisetillä...

      • kiintolevyä

        millään diagnoosiohjelmalla?
        Esim. Hitachin sivuilta saa DriveFittness -softan jolla voi tehdä kyhyen testin kaikenmerkkisistä kovaleyistä.
        Myös Maxtorilla on samanlainen testisofta.

      • nuubituubi
        kiintolevyä kirjoitti:

        millään diagnoosiohjelmalla?
        Esim. Hitachin sivuilta saa DriveFittness -softan jolla voi tehdä kyhyen testin kaikenmerkkisistä kovaleyistä.
        Myös Maxtorilla on samanlainen testisofta.

        Eilen jäi 2 kertaa jumiin ihan käsittämättömästi. Keveitä ohjelmia pyörittelin. Oikeastaan vain selain oli käynnissä.
        Tänään kun faija käynnisti niin tulikin "CMOS checksum error. Defaults loaded."
        Siitä kone ei mennyt minnekään vaan resetin jälkeen tuli sama viesti. Painoin tuon viestin jälkeen DEL ja pääsin yllättäen BIOSiin. Luulin että se oli jumissa, mutta se olikin toiminnassa, ei vaan tehnyt mitään. BIOSissa en tehnyt mitään, poistuin vaan asetukset tallentaen ja kone käynnistyi. Nyt se on taas jumissa, vaikka MIKÄÄN ohjelma ei ollut päällä.

        Seuraava operaatio on varmaan avata koppa, tarkistaa kaapelointi, prossun tuuletus. Sitten WinXP CD:ltä buuttaamaan ja formatoin kovon tyhjäksi ja FAT32-muotoon. Ja eikun Win98 takaisin käyttöön :)
        Sitä ennen olisi kuitenkin kiva saada kone pysymään käynnissä sen aikaa että kovon tiedostot saa kopsattua kotiverkossa toiselle koneelle...

        P.S. teinköhän virheen siinä kun niitä rekistereitä muuttelin? Se MasterIdDataChecksum -arvohan muuttui... ja nyt on CMOS:n checksum erroria...
        vaan enhän mä noista tiedä. Prkl...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2040
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1716
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1375
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1180
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1173
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1026
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      950
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      942
    Aihe