Olemme nuori kaksilapsinen perhe ja asustamme omakotitalossa Tampereella. Tarvitsemme siivousapua lähinnä kerran-pari kuukaudessa isompien siivousten tekemiseen. Olemme jo kokeilleet kahta siivouspalvelua ja molempien kohdalla olemme joutuneet pettymään lähinnä työn laatuun. Yhteinen piirre on ollut, että alussa työ on kelvollista mutta ajan kanssa laatu alkaa heikkenemään päätyen siihen, että talo on jouduttu siivoamaan siivoojien jäljiltä mikä on tietysti aika erikoista ottaen huomioon, että palvelusta on kuitenkin joutunut maksamaan.
Olemme kyselleet lähipiiristä suosituksia luotettavista tekijöistä, mutta vastaavat kokemukset tuntuvat olevan tavallisia joka puolella.
Käykö teillä sellaisia siivoojia, joita voisitte suositella muuallekin?
Olemme kyselleet lähipiiristä suosituksia luotettavista tekijöistä, mutta vastaavat kokemukset tuntuvat olevan tavallisia joka puolella.
Käykö teillä sellaisia siivoojia, joita voisitte suositella muuallekin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
te olette siivouksen ottaneet?
Jos papereissa lukee ' ylläpitosiivous ', niin se vastaa kevyttä viikkosiivousta, eikä sillä saa suursiivousta.
Siivousfirmathan jaksottavat työnsä - eli joka kerran ei tehdä samoja hommia.
Jos haluatte perusteellisempaa putsausta, on siitä maksettava enemmän, koska firmoilla menee aikaa syynätä ne kaikki kolot.
Vaikka maksatte, ette voi olettaa siivoojan tuntitolkulla tekeän enemmän, kuin sopimuksissa on.
Eikös nämä firmat aika hyvin ilmoita papereissa, mitä tiettyyn summaan tehdään.
Ainakin minulla on näin täällä pääkaupunkiseudulla - itselläni on pieni yritys tekemässä viikottain ja tiedän ihan tasan tarkkaan mitä tekevät ja mitä voin odottaa maksamaani summaan.
ette siivoa itse?
Laiskuutta?