Lastenhoitajille

Järki käteen!

Mua suututtaa nykyajan lastenhoitajissa ja lastentarhanopettajissa muutama asia.

1. Miksi teidän pitää olla joka asiassa kieltämässä lapsia. sisälle ei saa juosta? ei saa hyppiä? leikkikää nätisti. Olen kuullut että jopa ulkona kielletään ei saa juosta ettet vaan kaadu ja polvet aukea! so what, jos lapsi nyt kaatuu ulkona ja polvet aukee, se ei ole kovin vaarallista kyllä ne polvet siitä paranee. Älä mene sitä rinnettä pitkin että käytät portaita! Älä laske sitä rinnettä ku portaita pitkin tullaan alas! Nyt lopetatte ton juoksun ja rupeatte rauhallisiin leikkeihin! Älkää ottako niin kovia vauhteja keinussa! Hei järki käteen lastenhoitajat. Kai lapset nyt sentään ulkona saa juosta, hyppiä ja kirkua niin paljon ku jaksaa. Se on lasten liikuntaa. Ei ihme että yli puolet suomalaisista on ylipainosii ja lapsien ylipaino lisääntyy huimaa vauhtia kun heille jo pienestä pitäen opetetaan ettei saa tehdä sitä ja tätä. Lapsille tulee käsitys ettei saa tehä mitää että juokseminenkin on kiellettyä.

2.Monessa päiväkodissa on ollut myös outoja tapoja ruokailussa. Leipää ei saa ennen kun ruoka on syöty ja sitten jos lapsi haluaa toisen leivän ni sit sanotaan ei enempää että syödään ruokaa jos on nälkä. Onko näille älyttömille tavoille perusteluita? Lautanen pitää syödä tyhjäksi. Ihmekkös tuo jos on ylipainoisia lapsia kun lapsi joutuu syömään lautasen tyhjäksi vasten tahtoaan. Siinä lapsi oppii yhdistämään ruuan ja pahan olon. Ja näin myöhemmäs elämässä kun tuntee olonsa masentuneeksi niin yrittää lievittää pahaa oloa ruualla.

Alna vakavasti harkitsemaan perhepäivähoito vaihtoehtoa.

19

2214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lhlh

      arvaat, että rupeaa tulemaan vastauksia.
      Tässä oma kantani: Pieni lapsi syö vaihtelevasti, joskus paljon, joskus vähän. Lapsi itse säätelee syömänsä määrän.
      Ruokailussa pitää nyt opetella uudet systeemit: ei pakkoa! Jos lapsi ei syö ruokaa, ei pakoteta, eikä syötetä sitä välipalalla. Leipä maito silti.
      Välipalaa tavallinen annos, ei enempää, ei vähempää, jos ei syö, ei syö. Kerrotaan vanhemmille, ettei ole syönyt mitään koko päivänä, ilman "pitkäänaamaa" ja ylisanoja, vain toteavasti.
      Ruokapöydässähän lapsi sitä valtaa osaa käyttää, jos annetaan.
      Puhuimme tästä asiasta juuri viime viikolla, ja ajattelimme ottaa uuden käytännön asiaan. Tämä asia on hoitajien korvien välissä, ei lasten.
      Ruokailun pitää olla iloinen asia, ei mitään pakkoa ja nalkutusta, syö nyt, se on hyvää-tyylin. Makuasioista ei voi kiistellä aikuisten mielestä, miksi sitten lapsen pitää niellä kaikki, vaikka ei tykkäisikään.
      Ruualla ronkkiminen ja nirsoilu jokaikinen päivä on tietenkin eri asia, siihen toki pitää puuttua.
      Ja se uusien makujen oppiminen, mielestäni sekin pitää tehdään kotona.
      Koulussa imut pakotettiin!! syömään tiettyjä ruokia, tuloksella:inhoan niitä vieläkin, enkä syö niitä ollenkaan.
      Jatketaan näistä ajatuksista.
      Sotahan tästä kyllä tulee, mutta kuitenkin.
      nimim. vastarannankiiskinen

    • turvallisuus

      No niin. Toki on hyvä että lapsi saa harjoittaa monipuolisesti liikuntaa mutta päiväkodin pihat ovat usein liian pieniä ja siellä on lapsia aina 1v - jopa 7v. asti, ja heidän liikunnalliset valmiudet ovat aivan eri tasoa. Jotta vahinkoja ja yhteentörmäyksiä ei sattuisi joutuu henkilökunta rajoittamaan liian kovan menon. En usko että sinäkään olisit kovin mielissäsi jos oma kultakimpale makaa loppuelämänsä halvaantumeena kun on pudonnut keinusta niskalleen. Se on se vastuu kysymys, minä en ainakaan halua sellaista vastuulleni. Ongelmahan ratkeisi taas jos olisi tarpeeksi henkilökuntaa jotka voisivat lähteä osan porukan kanssa retkelle aina ulkoiluaikaan, vaikka metsään tai urheilukentälle missä olisi tarpeeksi tilaa toteuttaa liikunnallisia tarpeita. VAATIKAA VANHEMMAT LAPSILLENNE ENEMMÄN HOITAJIA!! Sitten kai minäkin voisin palata takaisin päiväkotiin töihin.

    • hoitaja

      Mua suututtaa tällaiset kirjoitukset, joita kirjoitetaan ajattelematta asoita esim. turvallisuuden kannalta sekä myös yleistävässä sävyssä!

      1. Juoksemisen ja liiallisen hyppimisen kieltoon sisällä on erittäin hyvä syy: TURVALLISUUS! Päiväkotien sisätilat ovat sen verran pieniä ja täynnä teräviä kulmia (pöydät, hyllyt ym.) joihin voi itsensä loukata pahastikin (Meidän talossa on se hyvä puoli, että on oma iso sali, jossa lapset voivat turvallisesti juosta myös sisätiloissa). Sisällä on myös muita lapsia joiden kanssa yhteentörmäyksessa voi tulla pahaakin jälkeä. Lattiat on liukkaat ym. ym. ym. Samoin se meteli joka lähtee kun 15 lasta saisi huutaa ja mellastaa miten huvittaa. Kyllä siinä olisi kaikilla hetken päästä kuulo pois!
      Ulkona tietenkin on mahdollista pitää kovempaa ääntä ("kyllähän maailmaan ääntä mahtuu"). Työssäni olen joutunut lopettamaan muutaman kerran liiallista kiljumista, kun sitä on tapahtunut kavereiden ja aikuisten korvan vieressä ilman mitään järkevää syytä (siis lasta nyt vain huvitti siinä kohtaa kiljua). Mielestäni se on oikeitettua, jotta säästyisimme kuulovaurioilta!
      Juoksemista en kiellä, jos tila on siihen sopiva, valitettasti päiväkotien pihat tuppaa olemaan liian pienet ja täynnä lapsia tähän tarkoitukseen ja kun siellä on myös niitä monta vuotta pienempiä, jotka sitten jää jalkoihin. Silloin kun pienet eivät ole pihalla samaan aikaan isojen kanssa, en todellakaan kiellä juoksemista koko piha-aluella, muuten kyllä joudun sitä rajoittamaan tietylle alueelle ja muistuttamaan juoksijaa varomaan pienempiä. Mutta onneksi on olemassa juoksukenttiä, jonne pääsemme lasten kanssa esim. jumppatunnilla juoksemaan ja purkamaan energiaa.
      Keinuista hyppimisen kieltämisen pitäisi olla itsestään selvyys kaikille, jotka vähänkin osaa ajatella asiaa tarkemmin! Piha on täynnä lapsia eikä koskaan voi täysin ennakoida, ettei keinuísta hyppääjän alle juuri hyppäyshetkellä tule ketään toista. Ja se tietenkin, että pienethän ottaa isoista mallia ja yrittävät sitten itsekin -huonoin seurauksin! Liian kova vauhti aiheuttaa pienillä keinuista putoamisia, ja sen nyt tietää kuinka siinä voi käydä! Jos on pelkästään isoja pihassa annan kyllä ottaa kovemmat vauhdit, mutta onhan keinuillakin rajansa! Ja ei ne lapset siellä päiväkodissa ole hoidossa yöhön asti. Jos vanhempien mielestä lapsi saa liian vähän liikuntaa päiväkodissa (mikä ei kylläkään ole totta!), voivat he lähteä vielä päiväkodin jälkeen ulkoilemaan, jossa lapsi voi juosta ja hyppiä ja keinua vaikka keinutangon ympäri ja hypätä kovista vauhdeista. Silloin myös se vastuu on vanhemmilla, pois hoitajilta!

      2. Ruokailussa meillä on sääntönä, että maistaa pitää, mutta syödä ei ole pakko. Nykypäivänä on paljon lapsia, jotka syövät hyvin epäterveellisesti pikaruokaa (hapurilaisia, ranskalaisia ym.). Se johtuu varmasti osaksi siitä, etteivät vanhemmat jaksa (tai viitsi?) valmistaa kunnon kotiruokaa. Päiväkodeissa tehdään monipuolista ja terveellistä, tavallista ruokaa. Meillä ruoka-annokset katsotaan lapsen mukaan (pienempi ruokaisille hieman pienempi annos, suurempi ruokaisille hieman suurempi annos), mutta niin, että joka ruokalajia tulee kaikille. Lapset ovat ennakkoluuloisia uusien ruokien suhteen ja siksi meillä pitää ainakin maistaa, jotta opitaan tuntemaan uusia ruokia. Mutta toisilla lapsilla tämä on ihan jokapäiväistä vaikka ruokana olisi mitä tahansa (mutta kun ei ole sitä pizzaa eikä hampurilaista, joita kotona aina saa). Silloin meillä sovitaan esim. muutama lusikallinen kutakin ruokalajia maistettavaksi, jotta lapset oppisivat syömään terveellisempiäkin ruokia. On tehty tutkimus, että tietettyä ruokaa pitäisi maistaa 14 kertaa, ennen kuin todellisuudessa tietää tykkääkö siitä vai ei (tätä noudatan jos kysessä on ihan perusruoka, erikoisuudet on oma lukunsa). Useinhan uusi ruoka maistuu kummalliselta ensimmäisellä kerralla, mutta muuttuu ajan kansssa paremmaksi.
      Tässä haluan vielä korostaa, että lasten ylipainoisuus ei suinkaan johdu siitä, että päiväkodissa pitää syödä yksi lautasellinen TERVEELLISTÄ ruokaa. Kyllä se ylipainoisuus on kotoa lähtöisin!

      • lhlh

        vehnäjauhokastikkeita joissa seikkailee lihanpalasia, kalapuikkoja (mitä terveellistä niissä muka on!)iloisia peruna-naamakroketteja, rahkaa (kermasta) ym.
        Ehkä jossain pikkupäiväkodissa, jossa on asiansa osaava keittäjä, saadaan vielä terveellistä ruokaa, mutta nämä isot, joihin tulee jostain kaukaa ruoka ja autolla kuskattuna, mitä terveellistä niissä enää on, ei mitään.
        Pakkomaistamisella saadaan suurinta tuhoa aikaan!

      • Fakta tietoo

        En ota kantaa tuohon liikunta juttuun, mutta sen verran haluan korjata asiaa, että lisääntynyt ylipainoisuus ei johdu epäterveellisistä ruokailu tavoista. Nykyään ihmiset syövät terveellisemmin kuin koskaan ennen mutta ihmiset syövät edelleen liian suuria annoksia. Siitä johtuu tämä lisääntynyt ylipaino. On tietenkin poikkeuksia, perheitä jossa syödään epäterveellisesti mutta näin yleisesti ottaen.

      • Oikeesti!

        Juu tätä vähän arvelinkin, että te ette ymmärrä mitä tarkoitan. Tietysti tiedän että tässä kieltämisessä on kyse turvallisuudesta. Mutta tarkoitan sitä että päiväkodeissa mielestäni ollaan ylihuolehtivaisia. Seuratkaa ensi viikolla päiväkodeissa että kuinka paljon muut hoitajat ja te itse kiellätte lapsia. Miettikää sen jälkeen mielessänne että onko oikeasti aihetta kieltää? onko oikeasti lapselle jotain suurta vaaraa mitä kiellätte lasta tekemästä?

        Esimerkiksi olen kuullut päiväkodin pihalla että lasta on kielletty menemästä rinnettä ylös ja käsketty käyttämään portaita. En kehdannut puuttua silloin asiaan. Mitä haittaa on jos lapsi menee rinnettä ylös? sehän on vain hyvää liikuntaa ja harjoittelua. Rinteen nousu on myös raskaampaa kuin portaiden nousu ja siksi olisi ollut lapselle hyvää liikuntaa.

        Lapseni on ollut yhteensä 3 päiväkodissa ja jokaisessa päiväkodissa on ollut samantapaista toimintaa että joka asiassa ollaan kieltämässä älä tee sitä älä tee tätä.

        Eräs lastenhoitaja oli joskus katsonut jonkun tv ohjelman jossa oli käsitelty lasten lisääntynyttä ylipainoa. Ohjelmassa oli puhuttu juuri siitä että lapset eivät enää harrasta liikuntaa ja johtunee juuri siitä että lapsia nykyään kielletään joka asiassa. Älä juokse sisällä? älä heittele kiviä? Miettikää asiaa ja seuratkaa päiväkodissa tietoisesti omaa sekä muiden hoitajien toimintaa.

        Luulenpa että teillä lastenhoitajilla on vain jotenkin juurtunut tuonne selkärankaan se kieltäminen että te ette itse edes huomaa kuinka turhan päiväisistä asioista kiellätte.

        Toivottavasti kukaan ei nyt ärsyynny tästä tekstistä mutta minä ärsyynnyn ainakin turhan päiväisestä kieltämisestä.

      • nähnyt olen
        Fakta tietoo kirjoitti:

        En ota kantaa tuohon liikunta juttuun, mutta sen verran haluan korjata asiaa, että lisääntynyt ylipainoisuus ei johdu epäterveellisistä ruokailu tavoista. Nykyään ihmiset syövät terveellisemmin kuin koskaan ennen mutta ihmiset syövät edelleen liian suuria annoksia. Siitä johtuu tämä lisääntynyt ylipaino. On tietenkin poikkeuksia, perheitä jossa syödään epäterveellisesti mutta näin yleisesti ottaen.

        päiväkodin ruokailussa hoitajat syö sangollisen ja lapset, yleensä, vähemmän, joku lapsi kieltäytyy jopa syömästä.

      • ^¨¨^
        Oikeesti! kirjoitti:

        Juu tätä vähän arvelinkin, että te ette ymmärrä mitä tarkoitan. Tietysti tiedän että tässä kieltämisessä on kyse turvallisuudesta. Mutta tarkoitan sitä että päiväkodeissa mielestäni ollaan ylihuolehtivaisia. Seuratkaa ensi viikolla päiväkodeissa että kuinka paljon muut hoitajat ja te itse kiellätte lapsia. Miettikää sen jälkeen mielessänne että onko oikeasti aihetta kieltää? onko oikeasti lapselle jotain suurta vaaraa mitä kiellätte lasta tekemästä?

        Esimerkiksi olen kuullut päiväkodin pihalla että lasta on kielletty menemästä rinnettä ylös ja käsketty käyttämään portaita. En kehdannut puuttua silloin asiaan. Mitä haittaa on jos lapsi menee rinnettä ylös? sehän on vain hyvää liikuntaa ja harjoittelua. Rinteen nousu on myös raskaampaa kuin portaiden nousu ja siksi olisi ollut lapselle hyvää liikuntaa.

        Lapseni on ollut yhteensä 3 päiväkodissa ja jokaisessa päiväkodissa on ollut samantapaista toimintaa että joka asiassa ollaan kieltämässä älä tee sitä älä tee tätä.

        Eräs lastenhoitaja oli joskus katsonut jonkun tv ohjelman jossa oli käsitelty lasten lisääntynyttä ylipainoa. Ohjelmassa oli puhuttu juuri siitä että lapset eivät enää harrasta liikuntaa ja johtunee juuri siitä että lapsia nykyään kielletään joka asiassa. Älä juokse sisällä? älä heittele kiviä? Miettikää asiaa ja seuratkaa päiväkodissa tietoisesti omaa sekä muiden hoitajien toimintaa.

        Luulenpa että teillä lastenhoitajilla on vain jotenkin juurtunut tuonne selkärankaan se kieltäminen että te ette itse edes huomaa kuinka turhan päiväisistä asioista kiellätte.

        Toivottavasti kukaan ei nyt ärsyynny tästä tekstistä mutta minä ärsyynnyn ainakin turhan päiväisestä kieltämisestä.

        Joissakin päiväkodissa on kyllä melkein kaikki kielettyä. Olen tehnyt sijaisuuksia 6 vuoden ajan ja nähnyt kaikenlaisia päiväoteja. Kahta samanlaista päiväkotia ei ole olemassakaan.

        Joissakin päiväkodeissa annetaan lasten paljon vapaamin mennä ja riehua ja meuhkata mikä musta on täysin ok. Toisissa taas täytyy olla nätisti ja ei saa niin vapaasti mennä.

        Kerrankin yks lapsi juoksi lapin kanssa. Hoitaja , työkaverini, meni väliin ja sanoi: ei saa juosta lapiokädessä, voi kaatua ja sitten sattuu.

        Olin täysin erimieltä. musta on hullua ettei lelukädessä vois juosta periaatteessa, toisaalta ymmärrän että onhan se sellaista että voi kaatua ja voi tulla mustelmaa mutta tuskin se nyt mitään maata kaatavaa olisi.

        Tietenkin mitä isommat ryhmät ja isompipäiväkoti niin sitä tarkemmat säänöt.

        Myönnän kyllä, että musta on aina tosi ikävää jos tapahtuu jotain; lapsi kaatuu ja tulle mustelma/ruhje, tai toinen lapsi lyö lapiolla toista tai puretaan jne.
        Haluis aina minimoida kaiken, ettei tulis mitään eikä sattuis mitään. On aina tosi ikävää kertoa, tulee sellanen syyllinen olo, jotenkin syyllistän ittenki herkästi tapahtuneesta, että mun vika, kun en ehtinyt ja mun vika kun en ehtinyt huomaamaan ja sitten ..etenkin jos vanhemmatkin ovat kovin tarkkoja..jotenkin ajattelee et olenpas huono hoitaja kun en ehtinyt. vaikka en ole .tiedän että olen hyvä, vastuullinen, annan lasten toisinaan riehaantua (riippuen päiväkodin omista säännöistä) huolehtien kuitenkin turvallisuudesta, olen lämmin halailen , pidän sylissä, tuen lasten itsetuntoa, kehun kun aihetta on, tai saatan sanoa jotain nättiä. rakastan lapsia aidosti.

      • yks. pph
        Oikeesti! kirjoitti:

        Juu tätä vähän arvelinkin, että te ette ymmärrä mitä tarkoitan. Tietysti tiedän että tässä kieltämisessä on kyse turvallisuudesta. Mutta tarkoitan sitä että päiväkodeissa mielestäni ollaan ylihuolehtivaisia. Seuratkaa ensi viikolla päiväkodeissa että kuinka paljon muut hoitajat ja te itse kiellätte lapsia. Miettikää sen jälkeen mielessänne että onko oikeasti aihetta kieltää? onko oikeasti lapselle jotain suurta vaaraa mitä kiellätte lasta tekemästä?

        Esimerkiksi olen kuullut päiväkodin pihalla että lasta on kielletty menemästä rinnettä ylös ja käsketty käyttämään portaita. En kehdannut puuttua silloin asiaan. Mitä haittaa on jos lapsi menee rinnettä ylös? sehän on vain hyvää liikuntaa ja harjoittelua. Rinteen nousu on myös raskaampaa kuin portaiden nousu ja siksi olisi ollut lapselle hyvää liikuntaa.

        Lapseni on ollut yhteensä 3 päiväkodissa ja jokaisessa päiväkodissa on ollut samantapaista toimintaa että joka asiassa ollaan kieltämässä älä tee sitä älä tee tätä.

        Eräs lastenhoitaja oli joskus katsonut jonkun tv ohjelman jossa oli käsitelty lasten lisääntynyttä ylipainoa. Ohjelmassa oli puhuttu juuri siitä että lapset eivät enää harrasta liikuntaa ja johtunee juuri siitä että lapsia nykyään kielletään joka asiassa. Älä juokse sisällä? älä heittele kiviä? Miettikää asiaa ja seuratkaa päiväkodissa tietoisesti omaa sekä muiden hoitajien toimintaa.

        Luulenpa että teillä lastenhoitajilla on vain jotenkin juurtunut tuonne selkärankaan se kieltäminen että te ette itse edes huomaa kuinka turhan päiväisistä asioista kiellätte.

        Toivottavasti kukaan ei nyt ärsyynny tästä tekstistä mutta minä ärsyynnyn ainakin turhan päiväisestä kieltämisestä.

        samaa mieltä. Ulkoilimme lasteni kanssa puistossa missä oli tarharyhmä.Tädit eivät muuta tehneet kuin kielsivät ja komensivat. Minun neljä vuotias hoitopoika istui hiekkalaatikon reunalle katseli touhua vähän aikaa, ja tokaisi,, "voi raukat lapset"!

    • Neljän hoitaja

      Meillä ei sisällä juosta siitä syystä, että tilaa on aivan liian vähän ja juoksemiseen lapsilla yleensä kuuluu hirveä metelöinti, joka sekään ei mun mielestäni sovi sisätiloihin.
      Syy siihen, miksi hoidossani olevat lapset syövät ensin ruokansa, sitten vasta leipää ja maitoa, juontaa juurensa urani alkuajoilta. Huomasin saman kaavan toistuvan: lapsista osa söivät ensin leivän ja hörppäsivät maidon päälle ja totesivat, ettei jaksa syödä, mahat on jo täynnä. Tämä toistui muutaman kerran. Tulin siihen tulokseen, että jotain on asialle tehtävä ja päädyin tuohon ratkaisuun. Mielestäni ruoka-aikana on kuitenkin tärkeämpää syödä se oikea ruoka, täyttää vatsat sillä. Tiedän, ettei tämä tapa miellytä teitä jokaista, mutta omasta mielestäni perusteluni on tarpeeksi vahva.

    • tullaan

      siihen, että kaikkia on mahdotonta miellyttää. Toisten mielestä päiväkodeissa eletään kuin pellossa ja haavereita sattuu jatkuvasti,toisten mielestä taas kaikki on kiellettyä. Lopettakaa hyvät ihmiset narina ja olkaa tyyttyväisiä joskus ja johonkin. Minä hoidan teidän lapsianne iloisella mielellä,pienellä palkalla, olosuhteissa, joissa suurin osa teistä ei suostuisi työskentelemään. Olen korkeasti koulutettu ja vaihtanut tälle alalle, koska nautin lasten kanssa tekemisestä. Jos mieltänne painaa, ettette itse jaksa touhuta lastenne kanssa, niin älkää sitä meihin purkako. Meillä on lastenne kanssa kivaa!

    • naurettavan pieni palanen

      Joskus lapseni kertoi päiväkodissa ollessaan että välipalalla saa vain kolmasosan banaanista tai yhden appelsiiniviipaleen. Luulin että lapseni keksi koko jutun, kunnes nyt itse päiväkodissa työskennellessäni kohtaan saman. Tuorepalana on aina joku naurettavan pieni hedelmä siivu...

      Leivät on myös pilkottu minimaalisen pieniksi. Kyllä minustakin näissä päiväkodin ruokailu asioissa on järki ihan unohdettu.

      • annos

        auttaa lasta syömään kaiken ja opettaa, että ruokaa ei saa heittää hukkaan. Lapsilla on penempi maha ja he syövät vähemmän kerrallaan, mutta useammin kuin aikuiset. Ja lisäähän voi ottaa...

    • päiväkodissa

      Olen lastenhoitajana eräässä etelä-Suomalaisessa päiväkodissa ja uskoisin, että meidän päiväkoti ei ainakaan edesauta tuota mainittua ylipainoa, päinvastoin yritämme kannustaa lapsia liikkumaan.

      Meillä on kerran viikossa jumppa ja kerran viikossa käydään metsäretkellä.(ja laululeikkejä/aamujumppia joka päivä joihin liikuntaa tietenkin sisältyy) Plus ulkoiluaikaan kannustamme lapsia juoksupeleihin. Tottakai meidän päiväkodissa saa ulkona juosta!! Kunhan ei tahallaan juokse toista päin. Ei pienet kaatumiset haittaa. Plus talvella tietenkin hiihdämme ja luistelemme.

      En sanoisi,että meidän päiväkodissa kielletään jyrkästi aivan kaikki. Mutta niin tietenkin, että turvallisuus säilyy. Sisällä ei todellakaan saa muuten vaan juosta, (jos juoksettaa oikein kovasti, voi parin riehakkaan vesselin kanssa mennä saliin purkamaan energiaa) ja se turvallisuussyistä, on ollut otsaa ja huulta auki, kun säännöt on unohtunut.

      Päiväkoteja on varmasti erilaisia ja hoitajia sekä vanhempia, jotka haluaa eri asioita päiväkodeilta, mutta turvallisuus lienee asia, jota kaikki haluaa:)

      • Syö ku hevonen

        Kyllä ei varmasti lapset saa riittävästi ruokaa päiväkodissa,kaikessa kun on säästettävä.Oma lapseni syö aina kotiin tultaessa,kuin ei ennen ruokaa olisi saanutkaan.Onhan siitä onnettomasta välipalanmurusien syömisestä jo kulunut aikaa kun kotiin haetaan,että luonnollisesti nälkä on.
        Kaikessa on säästettävä,muttei se nälkä lähde pieniä paloja maistellessa.Ylipainosta tuskin on pelkoa,sen sijaan aliravitsemuksesta lapset kärsivät siihen saakka kunnes kotiin pääsee syömään!!!
        Helppohan se on varsinkin teidän tynnyrinkokoisten ihrapunkerohoitajien sanoa,kun ette varmasti tiedä mitä nälkä on !!!

      • päiväkotiin
        Syö ku hevonen kirjoitti:

        syömään, niin tiedät että kyllä se aikuisten syöminen siellä hyvin heikoksi jää kun lapsia syöttää, paloittelee ruokaa, tarjoilee lisää, pyyhkii maitoja lattialta ja välillä imuroi lasin siruja. Joten vaikka aikuiset ruokansa maksavatkin, niin ihran kerääminen täytyy kyllä hoitaa kotona.
        Lapset syövat usein ja pienempiä annoksia kuin aikuiset. Tottakai lapsella on kotiin päästyä nälkä. Monet lapset myös nirsoilevat ihan uskomattomista asioista. Ymmärrän, että kaikki ei kaikesta pidä, mutta esim. perunat, porkkanat, kurkku ym. tavalliset ruuatkin menee uskomattoman huonosti joillekin. Vanhemmat vaan toteavat, että kotona kaikille tehdään mieleistä ruokaa, ja hyvä jos viitsitään tehdä. Mutta useamman vaihtoehdon tarjoilua tuskin päiväkoteihin saadaan.

    • paula

      mut meilläkin on sellanen sääntö et ensin ruoka, sitten leipää. Jos lapset sais valita ne söis pelkkää leipää eikä se oo kauheen monipuolista.

      • täti

        minäkin annan jopa maitoa vasta sitten kun ruoka on melkein syöty. Muuten juodaan koko mukin tyhjäksi, ja siihen se ruoka jää.

    • joo

      Ei sitä uskalla antaa lasten aukoa polviansa, kun siitä saa hyvin penseän kommentin äidin tullessa hakemaan kullanmuruaan. Edes housut ei saa olla likaiset. Joka saakelin kuhmusta saa kotiin tehdä kirjallisen selvityksen kolmena kappaleena. Paluupostissa haaste raastupaan. Että siksi ei juosta sisällä.

      Vakiokysymys on "miten on syönyt?" Jos on syöty huonosti, niin "onpa kumma kun se on meidän kultin lempiruokaa, kotona kyllä syö sitä". Silmien pyörittelyä ja kummastuneita ilmeitä. Siihen kun vielä toteaisin, että söi kulti toki kahdeksan näkkäriä ja kuudesta näkkäristä voit.

      Päiväkodin eväillä ei vatsanympärystä kasvateta, kotona kyllä.

      Voi turusen pyssyt. Paras on sinun harkita kotona oloa kultin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe