Kissa availee ovia..

Janetski

Onkos jollain samaa et kissa hyppää kahvaan ja työntää oven auki? en tiedä mitä poppakonsteja tähän voisi tehdä, kun haluaisi nukkua rauhassa ja kissa tulee ja avaa oven, kuitenkaan ei viittis oven eteen laittaa joka ilta virityksiä ettei kissa pääsisi makuuhuoneeseen, ulko ovikin pitää pitää avaimella lukossa ettei pääse rappuun karkaamaan.. Nälän kyllä kolli kanssa tunnistaa ja tietää missä ruoat on, osaa avata alapuolelta myös keittiönkaapin.. Joskus syö niin paljon että oksentaa..

18

7621

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Milla

      Käännä kahva toisinpäin? Se on aluksi vähän hankala muistaa, mutta hyvin äkkiä sitä oppii "väärään" suuntaan kääntämään.
      Siitä en kyllä tiedä jos kissa osaa tämänkin taidon..

    • ukkonooa

      Meillä kissa oli jo opettelemassa kovaa vauhtia ulko-oven lukon aukaisua, kun välioven kahvan aukaisu oli jo hallussa.

      Kahvan kääntäminen alaspäin (eli kahva pysty- ei vaakasuunnassa) tekee kahvaan hyppäämisen ja siinä kiinni pysymisen käytännössä mahdottomaksi. Kokonaan toisinpäin kääntäminen auttaa oven kiinni pysymisessä, mutta ei välttämättä kissan yrittämisen vähentämisessä.

    • 4kissaa

      Avaa oven ja jos ei jostain syystä halua että jonnekin menee, tosin nyt saa mennä kaikkialle, mutta esim. muuton yhteydessä pitää vaan se ovi teljetä jotenkin.

      • kissa availee ovia...

        Meillä on ns. irrotettavat ovenkahvat, joten kissamme ei edes yritä avata ovia jos niissä ei ole kahvoja paikoillaan... Mutta sitten kun joku kerta ovenkahva unohtuu paikoilleen, niin samantien availemassa. Hauskan näköstä touhua kyllä toi kun kissa on hoksannut sen miten ne ovet aukee, ja sitten roikkuu kahvoissa =) Tosin emme voi pitää edes makuuhuoneen ovea kiinni, vaikka ei kahvaa olisikaan niin kissa raaputtaa ovea niin kauan että pääsee sinne minne haluaa. Mutta eipä se niin hirveesti häiritse kissa nukkuu muutenkin yöllä meidän sängyssä. Mutta fiksu kohtalotoveri kissa sulla =) Meinaan jotkut kissat eivät hoksaa tota juttua millään vaikka kattovat vierestä kun toinen availee ovia, niin toiselle ei mene jakeluun silti millään miten se tehdään =)


      • kaksi pentua
        kissa availee ovia... kirjoitti:

        Meillä on ns. irrotettavat ovenkahvat, joten kissamme ei edes yritä avata ovia jos niissä ei ole kahvoja paikoillaan... Mutta sitten kun joku kerta ovenkahva unohtuu paikoilleen, niin samantien availemassa. Hauskan näköstä touhua kyllä toi kun kissa on hoksannut sen miten ne ovet aukee, ja sitten roikkuu kahvoissa =) Tosin emme voi pitää edes makuuhuoneen ovea kiinni, vaikka ei kahvaa olisikaan niin kissa raaputtaa ovea niin kauan että pääsee sinne minne haluaa. Mutta eipä se niin hirveesti häiritse kissa nukkuu muutenkin yöllä meidän sängyssä. Mutta fiksu kohtalotoveri kissa sulla =) Meinaan jotkut kissat eivät hoksaa tota juttua millään vaikka kattovat vierestä kun toinen availee ovia, niin toiselle ei mene jakeluun silti millään miten se tehdään =)

        meilläkin kissat osaa avata keittiön kaapin ovet syödä mitä löytää mutta mä olen iihan vaa teipillä teipannu ovet kiinni... niitä ne ei ainakaan viellä osaa avata...


      • Anonyymi
        kaksi pentua kirjoitti:

        meilläkin kissat osaa avata keittiön kaapin ovet syödä mitä löytää mutta mä olen iihan vaa teipillä teipannu ovet kiinni... niitä ne ei ainakaan viellä osaa avata...


    • mon_key

      ...koiran kanssa. Meidän poika-hauvamme nukkuu pesutilassa, ja oppipa sitten avaamaan oven kun hyppäsi ovea vastaan. Eli kahva vain ylöspäin. Se tepsii! :)

      • mon_key

        tai mahdollisesti alaspäin. Meillä on ylöspäin.


      • Anonyymi
        mon_key kirjoitti:

        tai mahdollisesti alaspäin. Meillä on ylöspäin.

        🚪


    • moona

      kissanomistajan arkeen ikäväkyllä kuuluu
      nämä ovien availut. vaatekaappien ovien edessä
      meillä on Ever Clean hiekat, mutta huoneiden
      ovet on pakko olla auki sillä kun koko katti
      revahka alkaa roukkua kahvoissa (on ne sitten
      väännetty ylös/alas) sitä ei kuuntele kukaan.
      Ulko-ovi on takalukossa. Nämä ovet ei niin ole
      meillä ongelma koska ollaan totuttu siihen, että
      avoimetovet on oltava sisätiloissa jos haluaa
      perherauhan kestävän.

    • Anonyymi

      Meillä kissa avaa kaappeja ja hyppii pöydiltä alas niin mitä se tarkoittaa

      • Anonyymi

        Mä olen yksinäinen ja hullu 😭


    • Anonyymi

      Laita kissalle aina kuivaruokaa ja puhdasta vettä yöksi. Mun kissa saa tulla aina makkariin, jopa kylppäriin, jos haluaa. Se ei tykkää, jos laitan oven kiinni. Olen laittanut vaatekaappien ovet narulla kiinni, ettei se menisi vaatteiden päälle nukkumaan.

    • Anonyymi

      Haka oviin korkealle. Pitää varmasti.

    • Anonyymi

      Käännä kahva,ota ja pura ko.kahva,sen voit kääntää ylös.
      Aikoinaan oli sama ongelma:)

    • Anonyymi

      Älkää ottako lemmikkiä, jos ette halua niitä luoksenne!

    • Anonyymi

      Kissan voi päästää makkariin. Nukkuu hyvin yön, kun ei suljeta oventaa.

    • Anonyymi

      "Poliisi katsoi lemmikkikissan ulkoilun ilman valvontaa rikokseksi, kertoo Suomen eläinsuojelun (SEY) tiedote."

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe