.kun olin 7 vuotta vanha.
Muistan kuinka leikimme kaverini kanssa meidän pihalla. Huomasimme vanhan miehen joka oli siististi pukeutunut ja vaikutti mukavalta.
Hän pyysi meitä juomaan mehua hänen luokseen, uskoin ja lähdin. Kaverini sanoi jäävänsä leikkimään, kunnes palan takaisin.
Olin miehen asunnolla, kun kuulin hänen tulevan taakseni. Join hänen tuomaansa mehun ja minulle alkoin tulla kuuma. Hän ehdotteli jos ottaisin vaikka hameen ja paidan pois. Tottelin. Asiasta ei saanut mitään selvää. Hän vei minut makuuhuoneeseen jonka ikkunasta katsoimme pihaamme.
Hän otti minut syliinsä ja riisui pikkuhousuni pois. En tiennyt mitä tehdä, tunsin vain sydämeni kovat lyönnit. Hän kysyi lupaa kalunsa käyttämiseen, minä vaan nyökkäilin. Vasta kun hän oli työntämässä sitä sisääni, tunsin polttavaa kipua ja rupesin itkemään. Hän ei kestänyt vaan päästi minut menemään.
Juoksin kyyneleet silmissä kaverini luokse. Hänen ihmetellessään minun punaisia ja vetisiä silmiäni sanoin että silmääi meni roska.
Muistan antaneeni sille ukolle nimeksi Pahoilainen ja hänen asunto oli minulle helvettiä.
Vaikeinta tässä on se että tästä ei tiedä kukaan ja on 11 vuotta kulunt.En halua vaivata vanhempiani koska se mies on kuollut. Mutta tunnen hänen hengityksen ja näen hänet kun rakastelen toisen kanssa. Hän on jäänyt mieleeni loppuelämäkseni. Mitä teen. Menenkö psykiatrille vai annanko asian olla? Tätä on vaikeaa kertoa, mutta en jaksa enää. Välillä tuntuu että hän elää minussa. Välillä vaan on sellainen olo, että kestänkö vai luovutanko...
..=( kaikki apu ja kommentit ovat tervetulleita..
P.S. pedofiileja pitää voida hallita. He eivät saa hallita meitä ja pilata elämäämme sen yhden kerran perusteella...=(
Muistan kuinka leikimme kaverini kanssa meidän pihalla. Huomasimme vanhan miehen joka oli siististi pukeutunut ja vaikutti mukavalta.
Hän pyysi meitä juomaan mehua hänen luokseen, uskoin ja lähdin. Kaverini sanoi jäävänsä leikkimään, kunnes palan takaisin.
Olin miehen asunnolla, kun kuulin hänen tulevan taakseni. Join hänen tuomaansa mehun ja minulle alkoin tulla kuuma. Hän ehdotteli jos ottaisin vaikka hameen ja paidan pois. Tottelin. Asiasta ei saanut mitään selvää. Hän vei minut makuuhuoneeseen jonka ikkunasta katsoimme pihaamme.
Hän otti minut syliinsä ja riisui pikkuhousuni pois. En tiennyt mitä tehdä, tunsin vain sydämeni kovat lyönnit. Hän kysyi lupaa kalunsa käyttämiseen, minä vaan nyökkäilin. Vasta kun hän oli työntämässä sitä sisääni, tunsin polttavaa kipua ja rupesin itkemään. Hän ei kestänyt vaan päästi minut menemään.
Juoksin kyyneleet silmissä kaverini luokse. Hänen ihmetellessään minun punaisia ja vetisiä silmiäni sanoin että silmääi meni roska.
Muistan antaneeni sille ukolle nimeksi Pahoilainen ja hänen asunto oli minulle helvettiä.
Vaikeinta tässä on se että tästä ei tiedä kukaan ja on 11 vuotta kulunt.En halua vaivata vanhempiani koska se mies on kuollut. Mutta tunnen hänen hengityksen ja näen hänet kun rakastelen toisen kanssa. Hän on jäänyt mieleeni loppuelämäkseni. Mitä teen. Menenkö psykiatrille vai annanko asian olla? Tätä on vaikeaa kertoa, mutta en jaksa enää. Välillä tuntuu että hän elää minussa. Välillä vaan on sellainen olo, että kestänkö vai luovutanko...
..=( kaikki apu ja kommentit ovat tervetulleita..
P.S. pedofiileja pitää voida hallita. He eivät saa hallita meitä ja pilata elämäämme sen yhden kerran perusteella...=(
Vastaukset 10
Vanhimmat
mene ihmeessä mielenterveys asemalle tarvitset apua ja paljon koita kestää ja toivon että olosi paranisi
Et ole yksin, etkä ole ainoa, joka on joutunut pedofiilin uhriksi.
http://www.klak.com
Tästä osoitteesta salaisuus osio. Siellä on monia saman kokeneita!
Voimia sinulle. Ja jos tuntuu niin kannattaa käväistä psykologin juttusilla, nämä asiat ovat vaikeita ja syövät ihmistä.
Ja muistathan, että vaikka nyökyttelit, et todellakaan antanut suostumustasi tai ollut osasyyllinen tapahtuneeseen, ethän edes tiennyt, kuin vasta jälkeenpäin mihin suostuit.
Vastuu on aikuisella, aina.
-Rk-
Voisitko mitenkään jättää menneet mennneisyyteen ja keskittyä nykyiseen elämääsi? En ole ollenkaan varma että kannattaa kaivella vanhoja paskoja aina, se voi vain särkeä elämää lisää. Tosin jos olet jäänyt vain säälimään itseäsi tuon tapauksen vuoksi niin elämäsihän on jo mennyt pilalle eikä sitä enää mikään korjaa, ei edes vanhojen kaivelu.
Mitä odotat psykiatrilla käynnistä? Että hän jollain hokkuspokkus-konstilla saa pyyhittyä kokemuksesi pois elämästäsi? Eihän se niin mene.
Eipä taida sulla olla kokemuksia. Vion kertoa, että tämä 'vanhojen kaiveleminen' auttaa lähes aina.
Minua ei ole käytetty hyväksi lapsena mutta on muunlaisia pahoja elämänkokemuksia jotka on vaikuttaneet luonteeseeni ja aiheuttaneet kaikenlaisia ongelmia. On totta etten ole käynyt missään terapiassa mutta en kuollaksenikaan saata keksiä mitä hyötyä siitä olisi.
Minun pitäisi vain jälleen kerran ottaa asia käsiteltäväksi joka ei tosiaankaan voisi vähempää kiinnostaa.
Olen pyöritellyt itse mielessäni asiaa paljon ja todennut että se mikä on tapahtunut se on tapahtunut eikä sitä enää mikään muuta, asiat pitää vain saada nieltyä, ei muu auta.
Tottakai tapahtuneet asiat ovat vaikuttaneet siihen miten suhtaudun muihin ihmisiin mutta en pysty uskomaan miten joku psykiatri voisi aivopestä minut suhtautumaan kaiken kokemani jälkeen jollain muulla tavalla ihmisiin?
Negatiiviset kokemukset ovat yhtä lailla elämänkokemusta kuin muutkin kokemukset ja ne vaikuttavat ihmisen elämään myöskin.
Vertauskuvallisesti:
Jos putoan lahon katon läpi ullakolle ja loukkaannun niin eikö silloin tämä kokemus opeta varomaan lahoja kattoja vaikka se onkin negatiivinen = traumaattinen kokemus.
Jos menisin psykiatrille, minun pitäisi kertoa koko tapahtuma kaikkine kipuineen ja kaikkine taustoineen psykiatrille moneen kertaan ja analysoida tapahtunutta loputtomia kertoja.
Psykiatri yrittäisi taivutella minut suhtautumaan jälleen yhtä huolettomasti kattoihin kuin aiemminkin, eli yrittäisi mitätöidä kokemukseni koska se on negatiivinen = traumaattinen kokemus.
Sitten menisin psykiatrin kohottamalla itsetunnolla uudelleen laholle katolle ja putoaisin taas katon läpi!
Montako kertaa sitten pitäisi lyödä päätään seinään?
Mutta jottei totuus unohtuisi niin on toki henkilökohtaista tarvitseeko apua tapahtumien käsittelyyn.
On aivan samallainen kuin sinun. Minä vain en heti pystynyt asiaa kertomaan. Sinä autoit minut loppuun. Hän tuo sairas mies nuoli ja imi alapäätäni, hän kun ei pystynyt oikeasti. Hän sitoi käteni etten pystynyt paneen vastaan suussani oli inhottavan likainen liina mytyssä Nyt voin sinulle saman kokeneena antaa neuvon joka on hyvä ainakin minulle. Älä ajattele asiaa, nyt olet sen kirjoittanut kaikelle kansalle se riittäköön. Ei auta yhtään ammattiauttajat kuten edellinen sanoi, ei kukaan koskaan saa sinua unohtamaan asiaa kokonaan se olet sinä itse joka tulet asian kantamaan mukanasi hautaan saakka.
Usko tai älä näillä tapahtuneilla asioilla on varmaankin jokin merkitys elämässämme. Jollei me vielä tiedetä niin joskus saamme tietää mikä meininki asialla on..."
Siispä ystävä rakas minä toivotan sinulle hyvää kesää ja jätä asia mielestäsi ajattele mukavia asioita. Elämä opettaa.. Kun joskus saat omia lapsia niin neuvo heitä ja kehitä syvä ja rakas luottamus lastesi ja sinun välille että he uskaltavat tulla luoksesi kaikilla asioilla. Älä koskaan naura, vitsikkään sanan takana saattaa olla vakava asia jota et heti ymmärrä.
Ilman muuta kannattaa mennä psykiatrille hakemaan apua, asian setviminen ammattilaisen kanssa auttaa varmasti. Edellä joku ehdotti unohtamaan koko jutun?! Se ei ilmeisesti onnistu helposti jos asia on vaivannut tähänkin asti 11 vuotta! Psykiatri ei varmasti teekään mitään hokkuspokkus-temppuja, mutta voi auttaa sinut selvittämään asian itsesi kanssa.
Jos sinua on tietyssä iässä käytetty hyväksi etkä ole heti hakenut apua, niin nuoren ihmisen joustavuus auttaa sinua kestämään kokemuksiesi kanssa. Mutta jos sinä saat tyttären, ja kun se tulee siihen samaan ikään, niin hyvin todennäköisesti saat pahoja henkisiä vaivoja kun näet itsesi omassa lapsessasi. Monet hyväksikäytetyt naiset romahtavat juuri tuossa vaiheessa. Siksi pitää trauma käsitellä mahdollisimman pian asiantuntijan avulla pois, jotta sitä ei tarvitse tehdä silloin, kun lapselle pitäisi olla tasapainoinen äiti. Ongelma on vielä siinäkin, etteivät ne insestikokemukset palaudu mieliin sellaisenaan, vaan saattaa ilmetä aivan toisenlaiseen ahdistukseen naamioituneena. Tälläin ei edes tajua, mistä paha olo tulee. Siis nyt on aika tehdä asialle jotain.
Tuommoinen on kyllä niin henkisesti rassaavaa tiedän itsekkin kokemuksesta...itse olen aikalailla päässyt sen yli vaikka välillä näen siitä painajaisia suosittelen psykiatria se auttoi minuakin...jos haluat puhua voit aina e-mailailla minulleppäin autan parhaani mukaan.
Me´ne ihmeessä käymään psykiatrilla...kenenkään ei tarvitse elää ajatellen jotain pedofiiliä....
varmaan tulee parempi olokin kun pystyy rakastelemaan sen miehen kanssa kenen kanssa rakastelee eikä "pedofiilin"=)ONNEA