Olin seuraillut jo pitempään netistä miesten ilmoituksia ja minua kiinnosti erityisesti vanhemmat miehet tai siis itseäni vanhemmat. Eräällä juttelusivustolla sain kontaktin mieheen joka oli kiinnostunut nuoremmista ikäisistäni miehistä. Hän kertoi olevansa jo yli kuusikymppinen. En uskonut miehen juttuja ja tuntui, että "keskustelumme" meni minun puoleltani leikinlaskuksi. Mies lupasi olla huomenissakin paikalla.
Sen verran minua alkoi asia kiinnostaa, että menin samalle chatille ja siellähän tämä kaveri taas oli. Juteltuamme hetken hän antoi minulle kännykkänumeronsa johon soitin. Yllätykseni oli melkoinen, kun totesin hänen puhuneen totta ikänsä suhteen. Miehen ääni paljasti kyllä hänen ikänsä, itse olen 39-vuotias, en siis mikään aivan poikanen. Olen ukkomies enkä voinut suinpäin lähteä mihinkään tapaamiseen. Kerroin olevani kiinnostunut ja soittelin hänelle lähes päivittäin, yritin etsiä sopivaa aikaa tavata hänet. Raunoksi esittäytynyt mies asui rannikolla reilun 100 kilometrin päässä, ja sinne meneminen vaati todella jo aikaa. Rauno lähetti minulle kuvan alastomasta vartalostaan ja jäykästä elimestään joka kiihotti minua vain lisää.
PÄIVÄ...
Meni muutama viikko ja vaimo jäi kesälomalle, hän lähti lastemme ja sisareni kanssa Tallinnaan hotellimatkalle. Tajusin tilaisuuteni koittaneen. Soitin Raunolle ja vaimoni lähdettyä matkaan lähdin aamupäivällä ajamaan kohti rannikkokaupunkia.
Kello oli 13 iltapäivällä saapuessani hänen antamaansa osoitteeseen. Edessäni oli vanhempi puolitoistakerroksinen siisti omakotitalo. Arkaillen lähdin kävelemään ulko-ovea kohti. Ollessani soittamassa ovikelloa ovi avautui ja nuori tyttö käveli miltei päälleni. - Ai moi, sä oot vissiin se vaarin työkaverin poika.., se on odotellutkin sua jo. Katselin polkkatukkaisen vauhdikkaan tytön perään nähdäkseni hänen katoavan polkupyörällään orapihlaja-aidan taakse.
Astuin sisälle eteiseen, katselin ympärilleni ja näin vanhemman miehen kävelevän minua vastaan. Minua katsoi silmiin itseäni hieman lyhyempi mies. Vaaleanharmaitten hiusten alta tuikkivat sinivihreät silmät, ne olivat nauravat silmät, tosin silmänurkissa näkyi myös eletyn elämän jäljet ryppyineen. Äkkiseltään en olisi uskonut Raunoa 67-vuotiaaksi, ikäeromme oli siis 28 vuotta. Kättelimme ja juttelimme niitä näitä istuen olohuoneessa. Rauno kertoi tytön, Annen olevan hänen tyttärensä tytär, äitinsä on alkoholisoitunut ja tyttö asuu vaarinsa kanssa, lähti äsken kesätyöhönsä.
Tunsin oloni vaivautuneeksi, olin kokematon tässä tilanteessa enkä tiennyt miten peli avattaisiin.
- Sinua varmaan jännittää se mihin olet nyt ryhtymässä, Rauno totesi. - No joo, myönnän, en oikein tiedä.., puheeni katkesi Raunon noustua ylös tuolistaan ja tullessa seisomaan eteeni. Hänen silmänsä välkkyivät miltei pilkallisesti ojentaessaan kätensä minulle. Ojensin käteni ja Rauno johdatti minut yhteen alakerran huoneista. Rauno avasi suorien housujen vetoketjun ottaen housut pois jalastaan, alushousut ja paita lähtivät yltä samoin.
Nyt näin luonnossa tuon elimen jonka kuvalle oli runkannut joitakin kertoja. Vatsa oli paljas ja sileä, siinä ei ollut karvoja juuri lainkaan, peniksen ympärillä oli ruskean harmaa karvoitus. Puolijäykkä penis oli reilu 10-senttinen. - Riisuhan sinäkin, Rauno sanoi matalalla äänellä. Pian olin samassa tilanteessa kuin kaverikin.
Minun elimeni oli jo jäykistynyt hyökkäysasentoon katsellen kohti napaani, vatsani ja rintakehäni olivat mustan karvoituksen peittämät. Tunsin Raunon käden kosketuksen jäykässä peniksessäni. Sen vaikutus oli voimakas, minulta pääsi lähes pelästynyt huokaus. Kukaan mies ei ollut koskenut elimeeni aikaisemmin. Katseemme kohtasivat ja Rauno hymyili jälleen.
- Luotatko, kun sanon olevani puhdas, ja oletan sinunkin olevan?, Rauno kysyi. - Kyllä, enköhän, minä ainakin olen, vakuutin hengästyneenä. - Otahan tämä sitten suuhusi ja ime.
Rauno meni vuoteelleen makuulle harmaan peitteen päälle. Painuin polvilleni sängyn viereen ja varoen otin kiinni hänen peniksestään. Penis tuntui kuin pehmeältä sametilta jonka alla on kova sisus. Liikuttelin kättäni ja elin kasvoi pituutta muutaman sentin. Avasin suuni ja varoen otin terskan huulieni väliin ja imaisin sitä kuin tikkunekkua, varoen koskettamasta hampailla terskaa. Laimea pissan tuoksu leijui sieraimiini ja peniksen päästä oli herahtanut vähän limaa joka oli miltei mautonta.
- Kas poikaa, sinähän osaat, kuulin Raunon hyväksyvän kommentin hänen painaessaan niskasta ja hiuksista päätäni elintään kohti.
Avasin suuni kokonaan ja nyt penis työntyi kohti nieluani, tunsin miten teräväkärkinen terska hieroi kitalakeani, se kosketti välillä kurkkuni päätä mennessään kyllin syvälle. Opin nopeasti oikean rytmin ja tekniikan eikä minua oksettanut enää, kuten alussa, vaikka vieras esine tunkeutuikin kurkkuuni. Peniksen ollessa koko mitaltaan suussani painaen pikkukieltäni minun nenä painui Raunon karvoitukselle ja haistoin kiimaisen hientuoksun johon oli sekoittunut peniksen tuoksua. Tuntui oudolta imeä miehen elintä, tunsin syljen valuvan suupielistäni, kun imaisin kovaa penistä syvemmälle suuhuni. Pyöritin kieltäni kovaksi muuttuneen varren ympärillä, oloni oli kaksijakoinen, nautin saadessani pitää miehen elintä suussani, toisaalta inhosin sitä mitä tein.
Rauno äänteli allani ja minä hypistelin hänen sileätä vauvamaista vatsaansa joka oli kiihottavan pehmeä ja sileä. - Kohta tulee, ota kaikki suuhusi, Rauno opasti minua. - Ahh..ohh-oh...Raunon penis painui kohti kurkkuani ja tunsin hänen peniksensä kovettuvan entisestään huulteni puristuksessa. Rauno karjaisi ja kurkussani tuntui lämmin limainen tunne, nielaisin kaiken mitä suuhuni tuli, mutta pian tuli lisää. Suuni oli täynnä sitkeän tuntuista limaa jota yritin nieleskellä väkisin, minua oksettikin, mutta päästin spermaa valumaan suupielestäni peniksen vartta pitkin karvoituksen juureen ja olo helpotti. Raunon penis oli täydessä komeudessaan jotakin 16-17 senttiä, ajattelinkin että mitä sitten, jos se olisi ollut vielä pitempi.
Pian Rauno lopetti nytkymisen ja nousin istumaan sängylle, katselin Raunon punaisia poskia ja tunsin itsekin olevani punainen poskiltani, spermaa valui kaulaani pitkin rintakarvoitukselleni.
Rauno nousi istumaan. - Onko sinulla kovakin paine kiveksissä?, hän kysyi. - Onhan tuota jonkin verran, vastasin hämilläni. - Otetaan jotain suolapalaa ja jatketaan harjoituksia sitten, Rauno ehdotti. - Sopiihan sekin, myönsin vähän pettyneenä koska en ollut saanut vielä mitään tyydytystä. Rauno otti kaapista pyyhkeen johon kuivasi itsensä sekä lannevaatteet itselleen ja minullekin jonka kiedoin ylleni.
Poistuimme huoneesta ja menimme keittiöön jossa oli kattaus pöydässä. Tajusin olevani nälissäni, niin hassulta kuin se tuntuikin. Olin ollut sen verran jännityksessä etten ollut pystynyt syömään aamulla juuri mitään.Rauno vielä ehdotteli päivän mittaan uusia juttuja, mutta päätin lähteä enkä koskaan palannut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
vitun oksettava