Suomalainen tulee kodinkonekauppaan:
Ensin on kymmenen minuutin hiljaisuus tai hirvitön valitus. Valitus johtuu monesti aivan muusta kuin tuotteesta, omasta elämästä. Hän sanoo: onko sulla vitun myyjä mitään alennusta, ostin teiltä joskus tuotteen x, joka on aivan paska. Tätä jatkuu, minkä ehtii. Kotvasen kulttua kuitenkin löytyy joku kiva tuote. Haukuttaan ensin myyjää ja liikettä, kun itsetunto on saatu kohdille, kysyy hän mahdollista alennusta. Pässi ei vain tajua, kuinka hän on jo syönnyt omaa leipää. Itse olen myyjä, valitettavasti. Olen ollut monissa kaupoissa töissä ja lkaikkialla sama ilmiö. Onneksi opiskelen ja olen muutamassa lopullisesti pois Suomesta. Häpeäksi joudun sanomaa, että olen itsekkin suomalainen. Olen ollut töissä myös ruotsissa ja tilanne on aivan, siis aivan eri. Ihmiset ovat täysin vastakohta kuin suomalaiset. Suomalaiset ovat kuin niillä olisi aina paskat housussa. Luin jostain, että suomalaiset ovat katoava kansa. Luulen, että maailma ei tule siinä mitään menettämään. En ole tavannut niin junttia kansaa kuin suomalaiset, no ehkä somalit. Tämä on kovaa tekstiä, mutta totta. On Suomessa hyviäkin ihmisä, mutta vain promillen verran. Valitettavasti.
Kyllä suomalainen on juntti, edelleen vaan!
7
763
Vastaukset
- frufani
Mepäs osaammekin vaatia oikeuksia ja valittaa viallisesta tavarasta, toisin kuin lammasruotsalaiset! Eikö olekin hyvä kun osaamme pitää puolemme, tai ainakin jotkut osaavat. Eikä valitus varmaan johdu muusta kuin tuotteesta, kuvittelet vain! "On Suomessa hyviäkin ihmisä, mutta vain promillen verran. Valitettavasti. " Onpas omituinen lause. Mitä vikaa junteissa on??! Sinäkö se päätät ketkä ovat hyviä ja ketkä huonoja ihmisiä?
- Sanden
Et takuulla sovi myyjäksi jos tuota mieltä olet asiakkasitasi. Vosin kuvitella, että olet sellaine myyjä, jonka itse kiertäisin kaukaa...todella KAUKAA. Myyjän pitää pitää mielessä lause: asiakas on aina oikeassa! Hyvä, että saadaan tuollaiset valittavat idiootit suomesta pois! Saadaan taas yksi hyvä työpaikka lisää =) siitä kiitos sinulle ja terve menoa! -----potkaisee vielä persuksiin!
- frufani
Sanden kirjoitti:

Kun olin työharjoittelussa vaatekaupassa, joku englantia puhuva henkilö osti paidan, jonka kauluksessa oli meikkivoidetta. Hän kysyi siitä myyjältä, mitä se on, mutta myyjä vastasi että "nothing dangerous" tai jotain sen tapaista.. Asiakas päätti ostaa paidan. Kukaan suomalainen ei varmana olisi ostanut sitä vaan olisi käynyt vaihtamassa sen. ja paitoja sitäpaitsi oli kaikkia kokoja jäljellä eli ei se siitä voinut olla kiinni.
- Sanden
frufani kirjoitti:

Puhut asiaa. Sitäpaitsi tämä aiheen kirjoittaja itse ilmeisesti tyytyy kaikkeen paskaan. Itse kyllä välittömästi teen valituksen jos tuotteessa on jokin virhe tai sitten ei vastaa sitä mitä myyjä lupaa. Hyvä esimerkki astianpesukoneestani. Siinä piti olla pikapesu myyjän puheiden mukaan. Vaan kotona sitten selkisi, että ei olekaan. Kävin valittamassa asiasta, mutta tyhmä myyjä siihen totesi, että ei sellasella mitään tee. Nyt kysymys ei siitä ollutkaan tarvitaanko sitä vaan siitä kun myyjä nimenomaan sanoi, että siinä on pikapesu. En tiiä mihinkäs sitä seuraavaks valittais kun myyjää ei asia tuntunut kiinnostavan. Luulisin, että voisin tämän takia vaikka palauttaa koneen.

Aika paskamainen temppu myyjältä! Joo paluta ihmeessä..tai soita kuluttajanvirastoon.. tai jotain... En tiedä oikein mitä tuossa tilanteessa kuuluisi tehdä mutta älä ainakaan jätä asiaa sikseen!
- junttikansaa
Suomalaiset ovat junttikansaa. Toisaalta puhuit nyt äsken vain ostajista. Myös myyjät voivat olla juntteja. Esim. ruotsissa ollaan aidosti palvelevia ym. Suomessa asiakasta katsotaan pitkällä silmällä ja ihmetellään "toi tuskin ostaa mitään". Juntteja ollaan siis kaikki. Kun on kiertänyt vähän ulkomailla niin on huomannut että suomi on erityisen junttimainen maa. Huudetaan kadulla, rikotaan pulloja, vittuillaan, ollaan sisäänpäinkääntyneitä, välinpitämättömiä jne jne.....
Mut tämä keskustelu ei silti sovi käydä kodinkonepalstalla.- Faktaa vai fiktiota
eli ei niin suomalaisia ollaan ja jos elämä on täällä meidän keskuudessa niin vaikeaa niin vapaasti voi lähteä ulkomaille, veikkaan vaan että ruusuiset ulkomaanunelmat aika nopeasti karisevat. Kovin tuntuu olevan suppea elämänkokemus, joten toivotan vilpittömästi onnea kun jatkossa esim. ranskalaiselle myyjälle valitatte kuinka jääkaappisi ei toimi, lycka till !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670