Vain 6 viikkoa jäljellä!!!

PoliceGirl82

Elämä heittikin Irlantiin tällä kertaa. Jospa tästä vaikka tulisikin uusi kotimaani ja jatkuva muuttaminen loppuisi.
Kaikkein jännittävintä on nyt uuden koiranpennun odotus. Enää 6 viikkoa, ja pieni dobermannipoika muuttaa meille! Ensi viikolla mennään katsomaan uutta kotia meille, ja luonnollisesti valinnan suhteen tärkeimmiksi asioiksi nousee koiran soveltuvuus taloon. Löytyyhän rauhallinen nukkumapaikka, riittävän suuri, aidattu piha ja tilaa dobberille saada hepulikohtaus.

Hieman jännittää hakureissu Englannista saakka. Mitähän pieni pentuni tuumaa lautalla matkustamisesta? Kotiin sille laitetaan kaikki mukavuudet valmiiksi, tekisi jo nyt mieli lähteä ostelemaan kaikkea tarvittavaa..! Leluja ja luita, kuppeja ja ruokasäkki.

Onko teitä muita jännittänyt näin valtavasti koiranpennun tulo? Mitä te pennulta odotatte, kun hankitte sen? Millaiseksi toivotte sen kasvavan? Kertokaa mietteistänne ja odotuksistanne!

9

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnellinen

      oman koiran saaminen oli sitten onnelinen hetki. tuntui kuin päivä olisi ollut ikuisuus. jännitti ihan hirveesti kun ei tiennyt et minkälaiseks se koiruli sit kasvais. tietysti odotin et se osais kaikkee hienoja juttuja tehä, mut aika näyttää ja jonain päivänä se vielä osaakin.kyllä siitä tulee vielä hieno koira. onnee odotukseen!

    • Interaktio

      Onnea vaan pennuhakuun. Ja onnea vaan muutosta Irlantiin. Onko se niin mukava paikka kuin monet siellä käyneet hehkuttaa? Minunkin kuulema pitäisi e-h-d-o-t-t-o-m-a-s-t-i siellä joskus käydä.

      Mutta eikös sun nyt kuuluis hankkia irlanninsetteri...?

      • PoliceGirl82

        Aikaisemmin kävin Limerickin lähellä pienessä kylässä nimeltä Shannon, ja se oli aivan fantastinen elämys. Karua ja kaunista, oikea koiraihmisen unelma. Nyt kuitenkin olemme Dublinissa ja talo hakusessa. En kerrassaan voi sietää kaupungissa asumista, joten toivottavasti koti löytyy jostakin pellon laidasta =)

        Irlanninsetterihän olisi oikein mainio koira, kauniskin vielä. Ja itseasiassa uusimmassa Irish Heraldissa oli pentujakin... mutta ehkei kumminaan, vaikka pennun haluaisinkin HETI!!


      • grrrrrrrrr
        PoliceGirl82 kirjoitti:

        Aikaisemmin kävin Limerickin lähellä pienessä kylässä nimeltä Shannon, ja se oli aivan fantastinen elämys. Karua ja kaunista, oikea koiraihmisen unelma. Nyt kuitenkin olemme Dublinissa ja talo hakusessa. En kerrassaan voi sietää kaupungissa asumista, joten toivottavasti koti löytyy jostakin pellon laidasta =)

        Irlanninsetterihän olisi oikein mainio koira, kauniskin vielä. Ja itseasiassa uusimmassa Irish Heraldissa oli pentujakin... mutta ehkei kumminaan, vaikka pennun haluaisinkin HETI!!

        mihin hommiin lähditte Dubbiin? Meidän perheellä saattaa olla sama edessä ensi vuonna, mikäli täällä Suomessa ei oikein mahdollisuudet aukene. Dublin on vallan ihana kaupunki, vielä kun siellä toimisi se julkinen liikennepuoli paremmin:/


      • PoliceGirl82
        grrrrrrrrr kirjoitti:

        mihin hommiin lähditte Dubbiin? Meidän perheellä saattaa olla sama edessä ensi vuonna, mikäli täällä Suomessa ei oikein mahdollisuudet aukene. Dublin on vallan ihana kaupunki, vielä kun siellä toimisi se julkinen liikennepuoli paremmin:/

        Tänne tulin, kun mies otti työpaikan täältä. Piti tosiaan jäädä Englantiin, jossa nelisen vuotta olen asunut, mutta tällaista tämä elämä on. Työt minulla ja veljelläni haussa ja ihan hyvältä näyttää, sillä työttömyysprosentti on alle viisi. Kuuluisikohan tämä juttu nyt jonnekin muualle..? Jos haluat kirjotella enemmän niin laita mailia
        [email protected]


    • wuffis

      Nyt kyllä täytyy sanoa että kateellinen olen. Britti miljöö on vetänyt aina puoleensa ja jos oikein hyvin käy niin ehkä joskus siellä asunkin. Irlannista en kovin hyvin perillä ole. Englannissa kerran on tullut käytyä ja se kyllä on paikka mun makuun jotenkin vain.

      Muistan kyllä että olet uutta pentua odottanut jo pitkän aikaa ja varmasti on aika ollutkin pitkä! Itse olen selvinnyt niin vähällä että uusin tulokas on löytynyt joko samantien tai muutaman viikon odotuksella:) Mä en mieti hetkeäkään kun tilanne on päällä.

      Viimeisin koiruus tuli hieman kauempaa enkä nähnyt pennusta muuta kun yhden kuvan sähköpostin välityksellä joten en tiennyt tästä yhtään mitään muuta kun rodun ja nimen. Olihan se jännää nähdä että minkälainen nyytti sieltä tulee ja mitä siitä tulee, hetkeäkään en ole katunut ja koira on ylittänyt odotukseni 110% kaikin puolin=)

    • Molossi

      Irlanti ,ahh...Sinne kun joskus pääsisi edes käymään... :O)
      Meillä viisi viikkoa jäljellä odotusta...........
      Ja meren takaa meillekin tuleepi :O)iloa menetyksen jälkeen ...

    • hurtta-83

      Tuntui et sekuntti kestää ikuisuuden!
      Minä ostin kaiken valmiiksi jo reippaasti ennen vauvan tuloa, isäntä remppaili kämpän pennulle sopivaksi.
      Suunnilleen ulkoilutin narua pihalla kun en millään meinannut jaksaa odottaa...

      Kasvattaja kyllä kotisivuillaan päivitti kokoajan uutta videota pennuista ja laittoi uusia kuvia ja kuulumisia ja päivittäin melkein oltiin yhteyksissä, kun minä tahdoin tarkalleen tietää miten pentu voi, mitä tekee/jättää tekemättä jne.
      Maha oli kuralla viimesen viikon ja yöllä ei saanu nukuttua =)

      Isännän kans luettiin kaikki mahdollinen tieto sakuista ja siitä mitä pitää ottaa huomioon pennun kotiin tullessa.

      Heh!Minä jopa ilmottauduin koulutuksiinkin jo ennen kuin edes koko koira oli mulla =)...
      Ja liityin palveluskoiriin ja tilasin lehden =)
      Aattelin et pääsempähän ainakin sit heti kouluttelemaan kun kurssi alkaa(kun ovat aina
      täynnä)

      Voih!Olise ihanaa aikaa...vaikka vauvahan tuo on vielläkin, äitin mussukka. Nyt toki hieman on hankalaa ottaa syliin =) (painoa 45kg ja ropiat, 68cm korkeutta)

      Onnee vaan kovasti!!!

    • Sari-PETS

      Minulla tuo omien koirien odotus on ollut yhtä tuskaa :) ja unettomia öitä!
      Kun lähdin toista koiraani hakemaan oli jännitys ihan hirvittävä!!
      En saanut nukuttua lainkaan lähtöä edeltävänä yönä. Näin se on ollut molemmista.
      Toisesta vaan näin painajaisia :)
      Naurettavalta tuntuu nyt, mutta unessa istuin helsingissä terminaalissa ja tajusin passin olevan kotona turussa. Siihen aina heräsin ja yön aikana tarkistin useampaan otteeseen passin todella olevan repussa mihin sen olin pakannut :)

      Onnea uuden pennun johdosta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe