Lr-syndrooma???

Nyt sitten neuroottinen omistaja on tehnyt koirastaan samanlaisen!!
Kohta 6kk ja nukkuu niin että jokin osa on minuun kosketuksessa, kyttää ei päästä silmistään vaatii huomiota, tuo kaikki vielä menee.
Mutta kun se ei suostu edes lähtemään toisten kanssa ulos!! Mullistelee vaan makuhuoneesta tai vessasta, että älä luule minähän en täältä lähde kuin väkisin!!Muuta kuin tuon yhden ihmisen siis minun kanssa.
Ja jos höynäytän sen pihalle asti toisen kanssa ja palaan sisälle niin se ei suostu liikkumaan!!!
Onko läheisriippuvaiselle koirille omat vertaistukiryhmät, sitä kun ei saa tuoda siihen missä minä käyn, kun sinne on vain ihmisille sisäänpääsy?
5375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

siis tosissani olen penska on ihan liian kiintynyt minuun!!!Täytyy kai sen oppia olemaan toistenkin ihmisten kanssa?

Äänestä

tuo riippu rodusta ja yksilöstäkin. Jotku rodut ovat yhden ihmisen koiria. Omani on juuri sellainen. Ne eivät lähden kenenkään toisen mukaan mihinkään, tosin muutaman olen opettanut, että muidenkin kanssa pitää lähteä, esim kehään näyttelyssä. Koirani eivät edes ota namuja vieraalta. Ne suhtautuvat pidättyväisen epäluuloisesti vieraisiin kotona. Kodin ulkupuolella se suhtautuvat vieraisiin välinpitämättömästi. Esim. kehässä ne eivät aikuisena koskaan tervehdi tuomaria, vaan ovat kuin tuomaria ei olisi olemassakaan. Olen opettanut se sietämääm vieraan kosketusta, kun ne ovat hihnassa jo senkin takia, että ne on käsiteltävissä eläinlääkärillä. Lisäksi pidän näyttelyissä käymisestä.
Valitsin rodun osittain nimenomaan tuon pidättyväisyyden takia; koiran tulee tietää minne se kuuluu, eikä lähteä kenen matkaan tahansa.

Toinen on sitten se, että jos itse ei voi kovin hyvin, koira vaistoaa sen ja haluaa pysyä lähelläsi. Kun itse aikanaan jouduin kovan mahakivun takia sairaalaan, ensimmäinen koirani pysyi tiukasti vierelläni ambulanssi tuloon asti. Saattelipa vielä ambulanssin asti paarien vieressä juosten. Suostui jotenkin jäämään äitini kanssa kotiin.

Älä yritä höynäyttää koiraasi, koska se tuntee itsensä petetyksi. Sen sijaan palkitse se siitä, että se suostuu lähtemään jonkun toisen kanssa ulos. Eli jätä se alkuun lyhyiksi ajoiksi, siis muutamaksi minuutiksi, viereelle ihmiselle. Kun tulet takaisin, kehut sitä.
Toinen asia sitten on, että toisinaan koira on vaan pakotettava kävelemään ja kehut päälle. Silloin kuitenkin toisen henkilön tulisi tietää miten koiria käsitellään.

Äänestä
  • että mikä rotusi on?

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    että mikä rotusi on?

    Näyttää labbikselle, mutta päästä tulee mieleen beussi ja korkeat jalat koko musta luppakorva.
    Suhtautuu ihmisiin iloisesti, pissaten, mutta sisällä ei sitten huomioi enää lainkaan kun on kerran tervehtinyt. Ulkona tervehtisi jokaista vastaantulijaa, mutta tervehdys riittää, ei ole sellainen katsokaa kuinka ihana pentu olen tyyppi.

    Äänestä

Koira syö naksuja sängyssä/ sohvalla ja nukkuu omistajan peiton alla. Kyllä näitä esimerkkejä piisaa ja mitään ei voi tehdä (sitä ei saa kieltää) kun se on aina näin saanut tehdä!
Sinänsä mielenkiintoista että lemmikeistä tulee ensin perheenjäseniä ja sitten huomataankin että itseasiassa sekin on ihminen tai ainakin haluasi olla sellainen??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pennullinen kirjoitti:

Nyt sitten neuroottinen omistaja on tehnyt koirastaan samanlaisen!!
Kohta 6kk ja nukkuu niin että jokin osa on minuun kosketuksessa, kyttää ei päästä silmistään vaatii huomiota, tuo kaikki vielä menee.
Mutta kun se ei suostu edes lähtemään toisten kanssa ulos!! Mullistelee vaan makuhuoneesta tai vessasta, että älä luule minähän en täältä lähde kuin väkisin!!Muuta kuin tuon yhden ihmisen siis minun kanssa.
Ja jos höynäytän sen pihalle asti toisen kanssa ja palaan sisälle niin se ei suostu liikkumaan!!!
Onko läheisriippuvaiselle koirille omat vertaistukiryhmät, sitä kun ei saa tuoda siihen missä minä käyn, kun sinne on vain ihmisille sisäänpääsy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu