Lauvantaisauna

Parasta viikossa on lauvantaisauna .Nykyisin kyllä monet kylpee useamman kerran viikossa , mutta ei se ole saman tuntuista kun kylpy lauvantai ehtoona .Ja jos vielä on kesä ja mökin sauna ja tuore vihta Miten tulisimme toimeen ilman saunaa?
321666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Sanopas sinä se,kyllä lauantaisauna on se kirvoittava ja virvoittaja toimen pide,ei keskellä viikkoa saunominen sitä korvaa.

Äänestä

Se on ollut sitä jo yli 30 vuotta, kun lopulta opin saunomaan. Nimenomaan lauantaina.

Nuorena en halunnut ollenkaan käydä saunassa. Ongelma oli siinä, että en jostakin syystä hikoillut, vaan löyly vain kärvensi nahkaani. Voi olla, että 50-70-lukujen kerrostalosaunat olivat liian kuivia.

Äänestä

muulla tavoin.
Saunassa voi käydä muinakin viikonpäivinä, varsinkin kesällä lähes joka päivä, mutta lauantai-iltaan se kuuluu ehdottomasti.
Kun vielä on mahdollisuus kipaista saunasta uimaan, tuntuu juhlalta. Kesällä se ei tunnu niin hyvältä kuin nyt veden jo kylmettyä. Keväällä menen heti kun kotirannassa on senverran sulaa että sekaan mahtuu ja syksyllä jatkan kunnes jäät tulevat. Avannon aukipitämiseen ei uutteruuteni riitä, jos tilaisuus on, menen kyllä avantoonkin.
Saunomisen jälkeen on sitten mukava rentoutuneena ottaa lasilinen-pari jotain hyvää viiniä.
Taas on hyvä alkaa uusi viikko.
Hyvää viikon alkua kaikille Teille !

Äänestä

Ei saunan voittanutta olekaan, varsinkin mökillä, kun pääsee Roineeseen välillä. Kun olisi vielä selänpesijä, niin kaikki olisi hyvin.

Äänestä
  • Pian on saunassa se sata astetta jonka vaadin.
    Tässä juuri illan ohjelmaa laadin
    ja huomaan ettei selänpesijää mailla halmein
    ois hyvä neuvo tähän kaikkein kallein...
    Ei auta vaikka juoksin tielle huutain; Tänne päin!
    Naapurin koiran jolkottavan vain siellä näin.

    Vaikka lupaan selän pestä pesijältäni
    ja sais aamusella herätä mun viereltäni
    ei, ei kuulu pesijää, ei pestävää..
    ja ohjelmatta taas ilta tämä jää.

    On laudeliina puhdas, valkoinen ja pellavaa
    on haudottuna vasta, kiukaalla makkaraa
    ja juotavaksi.. sitä mietin mitä hyvää ois
    luettelosta jos jättäis oluenkin pois.
    Jos tulossa jo olet.... juokse vastaan tulen sua
    vaan harmin paikka, ethän sinä tunne mua...
    Mutta kerrankin, ota riski, ethän tietää voi
    milloin pienet kellot lemmen kielin soi...
    Se sattuahan vois saunan lauteillakin, eikö vain.
    Taas aivan pienestä mä jutun aiheen sain
    ja kaipaan selänpesijää, kuin sinä siellä
    mutta ei näy yhtään tulijaa viell'tuolla tiellä.

    Äänestä

  • Big Friend kirjoitti:

    Pian on saunassa se sata astetta jonka vaadin.

    ihania nuo sauna kutsut!!! Kuka nuita saatttaa vastustaa. Kaikki valmiina sinne vain köllöttämään. Mutta mitäs mummut, ne vain ruutua tiirailee. Kukaan ei uskalla pakata laukkua ja hypätä auton kyytiin.
    Haaveilevat samasta. Kunhan tietokone tois rapulle asti saunakaverin.Ja tois se kotiin asti ,järjestelykysymys.

    Äänestä

  • old_profile_21572 kirjoitti:

    Hyvä, Pääsky, kun kirjoittelit ketjuun vielä. Tuollaiset mahtavat kutsut ovat jääneet lukematta. Sillä sillä siunaamalla sekunnillahan olisimme rientäneet...
    Myöhässä, myöhässä, ei maha mittää! -
    Runon talletin sentään, sallittaneen.

    Äänestä

  • Big Friend kirjoitti:

    Pian on saunassa se sata astetta jonka vaadin.
    Tässä juuri illan ohjelmaa laadin
    ja huomaan ettei selänpesijää mailla halmein
    ois hyvä neuvo tähän kaikkein kallein...
    Ei auta vaikka juoksin tielle huutain; Tänne päin!
    Naapurin koiran jolkottavan vain siellä näin.

    Vaikka lupaan selän pestä pesijältäni
    ja sais aamusella herätä mun viereltäni
    ei, ei kuulu pesijää, ei pestävää..
    ja ohjelmatta taas ilta tämä jää.

    On laudeliina puhdas, valkoinen ja pellavaa
    on haudottuna vasta, kiukaalla makkaraa
    ja juotavaksi.. sitä mietin mitä hyvää ois
    luettelosta jos jättäis oluenkin pois.
    Jos tulossa jo olet.... juokse vastaan tulen sua
    vaan harmin paikka, ethän sinä tunne mua...
    Mutta kerrankin, ota riski, ethän tietää voi
    milloin pienet kellot lemmen kielin soi...
    Se sattuahan vois saunan lauteillakin, eikö vain.
    Taas aivan pienestä mä jutun aiheen sain
    ja kaipaan selänpesijää, kuin sinä siellä
    mutta ei näy yhtään tulijaa viell'tuolla tiellä.

    Witch Fried tuli saunaan,
    heitti reppunsa naulaan.
    Saunassa jälkilöylyt karkeloi,
    hikeä pintaan ei saada voi.

    On sunnuntai ilta surkea tää,
    kovin on sateinen marras sää.
    Vielä porstuan penkillä
    pala HK:n sinistä jäljellä lie,
    ei se vierailijan nälkää vie.
    Mut´löytyypä vastan alta puteli pien,
    siinä pohjalla tilkka, sen murheeseen juon.

    Jo nousee mieli ja uhoon käyn,
    jospa tulisit tänne, sut kylvettelisin.
    Katuharjalla ehkä, sun selkäs pesisin,
    mut kun ei ketään näy, se mahdotonta kai.

    Heitän reppuni selkään, lähden saunasta nyt,
    sillä murheeseen tahdo mä kuihtua en.
    Kovin on kylmät varpaani mun,
    tahdon etsiä auttajan parhaimman.

    Mut´taisin olla hiukan väärässä taas,
    tää saunahan oli perjantaina jo lämminnyt,
    ja nyt on jo sunnuntai ilta joutunut.

    Äänestä

  • Witch Friend kirjoitti:

    Saunassa oli kuumaa
    selän pesijä puuttui!
    Lemmenkö huumaa
    kun kylpijä suuttui?

    Poikkeis nyt joku
    tulis kanssani saunaan
    riisuttais puku
    pantais laukku naulaan.

    Ei vain tulijoita tiellä
    ei ääntäkään missään,
    ethän vain siellä -
    Etkö muka päässyt sissään?

    Ei ollut lukossa ovi
    sen kiinni vedin vain
    eihän se nyt sovi
    et ois se suljettuna ain.

    Täällä odotan, odotan
    lauteilla istun ja hikoon
    itseni alas pudotan
    ja suihkun alla vain likoon.

    Kun ei kukaan edes eksy
    ei poikkea tähän taloon
    ei osoitetta edes kysy
    ei pyri pimeästä valoon.

    Vastan alla oli pulloni
    se piiloon sinne jätin
    eikä millään mahdu kalloon
    itseänikö sillä petin -

    Ei tänään pulloa missään
    ei makkaran palaa
    Tulitko ihan hiljaa sissään
    ja nautit niistä salaa?

    Olisit vain hetken odottanut
    taisin olla lenkillä vielä
    en olisi sinua kadottanut
    olisit tullut vastaan tiellä.

    Äänestä

  • Big Friend kirjoitti:

    Saunassa oli kuumaa
    selän pesijä puuttui!
    Lemmenkö huumaa
    kun kylpijä suuttui?

    Poikkeis nyt joku
    tulis kanssani saunaan
    riisuttais puku
    pantais laukku naulaan.

    Ei vain tulijoita tiellä
    ei ääntäkään missään,
    ethän vain siellä -
    Etkö muka päässyt sissään?

    Ei ollut lukossa ovi
    sen kiinni vedin vain
    eihän se nyt sovi
    et ois se suljettuna ain.

    Täällä odotan, odotan
    lauteilla istun ja hikoon
    itseni alas pudotan
    ja suihkun alla vain likoon.

    Kun ei kukaan edes eksy
    ei poikkea tähän taloon
    ei osoitetta edes kysy
    ei pyri pimeästä valoon.

    Vastan alla oli pulloni
    se piiloon sinne jätin
    eikä millään mahdu kalloon
    itseänikö sillä petin -

    Ei tänään pulloa missään
    ei makkaran palaa
    Tulitko ihan hiljaa sissään
    ja nautit niistä salaa?

    Olisit vain hetken odottanut
    taisin olla lenkillä vielä
    en olisi sinua kadottanut
    olisit tullut vastaan tiellä.

    ensimmäinen runo oli hellyttävin, sitä ei ole niin helppoa vastustaa kun sitä joka pesi katuharjalla.
    Moni vanhempi ihminen hoitaa toista vanhusta.Mutta on se silti seurana,saunaankaan eivät moni pääse.
    Toivoisi kaikken halukkaiden saavan saunakaverin.Tai savusaunakaverin silloin olisi mitä pestäkkin kun on mustana savusta

    Äänestä

  • Big Friend kirjoitti:

    Pian on saunassa se sata astetta jonka vaadin.
    Tässä juuri illan ohjelmaa laadin
    ja huomaan ettei selänpesijää mailla halmein
    ois hyvä neuvo tähän kaikkein kallein...
    Ei auta vaikka juoksin tielle huutain; Tänne päin!
    Naapurin koiran jolkottavan vain siellä näin.

    Vaikka lupaan selän pestä pesijältäni
    ja sais aamusella herätä mun viereltäni
    ei, ei kuulu pesijää, ei pestävää..
    ja ohjelmatta taas ilta tämä jää.

    On laudeliina puhdas, valkoinen ja pellavaa
    on haudottuna vasta, kiukaalla makkaraa
    ja juotavaksi.. sitä mietin mitä hyvää ois
    luettelosta jos jättäis oluenkin pois.
    Jos tulossa jo olet.... juokse vastaan tulen sua
    vaan harmin paikka, ethän sinä tunne mua...
    Mutta kerrankin, ota riski, ethän tietää voi
    milloin pienet kellot lemmen kielin soi...
    Se sattuahan vois saunan lauteillakin, eikö vain.
    Taas aivan pienestä mä jutun aiheen sain
    ja kaipaan selänpesijää, kuin sinä siellä
    mutta ei näy yhtään tulijaa viell'tuolla tiellä.

    100 mittarissa,näin on mullakin, ja hyvää tekee.
    Vasta ei siis vihta, Itä-Suomeen viittaa,erehdynkö?
    Nuo murreasiat kun on ollut puheissa.

    Äänestä

  • Big Friend kirjoitti:

    Saunassa oli kuumaa
    selän pesijä puuttui!
    Lemmenkö huumaa
    kun kylpijä suuttui?

    Poikkeis nyt joku
    tulis kanssani saunaan
    riisuttais puku
    pantais laukku naulaan.

    Ei vain tulijoita tiellä
    ei ääntäkään missään,
    ethän vain siellä -
    Etkö muka päässyt sissään?

    Ei ollut lukossa ovi
    sen kiinni vedin vain
    eihän se nyt sovi
    et ois se suljettuna ain.

    Täällä odotan, odotan
    lauteilla istun ja hikoon
    itseni alas pudotan
    ja suihkun alla vain likoon.

    Kun ei kukaan edes eksy
    ei poikkea tähän taloon
    ei osoitetta edes kysy
    ei pyri pimeästä valoon.

    Vastan alla oli pulloni
    se piiloon sinne jätin
    eikä millään mahdu kalloon
    itseänikö sillä petin -

    Ei tänään pulloa missään
    ei makkaran palaa
    Tulitko ihan hiljaa sissään
    ja nautit niistä salaa?

    Olisit vain hetken odottanut
    taisin olla lenkillä vielä
    en olisi sinua kadottanut
    olisit tullut vastaan tiellä.

    Olen matkalta palannut,
    olo nuhruinen todella on,
    mut´pulma on siinä
    ei mulla oo saunaa.
    Jospa illaksi vielä
    saunan lämmittää voisit.

    Repussain mulla tarvikkeet on moiset,
    on kuusenhavu löylytippaa,
    on vasta pehmeä, jolla sinut vihtoaisin,
    sais hikikarpalot ne juosta hippaa.

    Pehmein on mulla pesusieni,
    siihen tuoksuvinta vaahtoa pirskottaisin,
    sillä sinut puhtoiseksi pestä voisin.
    Huuhtelisin, käsin hellin sivellen,
    ja vesi lempeästi ihollasi virtoaisi.
    Sitten untuvaiseen pyyhkeeseen
    sinut kietoa haluaisin.

    Ei saunotus vielä ole valmis
    yrttivoiteita vielä ois tarvis.
    Parhaimmalla voiteella viel´
    ihosi sivellä voisin ja
    lämpimään kylpytakkiin sinut kietoa haluaisin.

    Mutta voi voi surkeutta,
    voi voi suurta hätää,
    mistä sinut löytää vois
    ja saunaan päästä voisi?
    Olishan se surkeata
    vallan turhaa vaivaa
    jospa tämä toivomus
    ei tietä saunaan raivaa.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    100 mittarissa,näin on mullakin, ja hyvää tekee.
    Vasta ei siis vihta, Itä-Suomeen viittaa,erehdynkö?
    Nuo murreasiat kun on ollut puheissa.

    .. Ja minä pieni poloinen en sitten tuohon saunaan pääsekään. Tänne, tänne jäädä täytyy, syksyhyn ja ikävään. Vain max 80 rakastan.

    Äänestä

  • Kun yksin jäin, niin noinpa huokaisin. "Olispa selän pesijä." Sitten varsiharjan ostinkin.

    Äänestä

  • old_profile_16083 kirjoitti:

    100 mittarissa,näin on mullakin, ja hyvää tekee.
    Vasta ei siis vihta, Itä-Suomeen viittaa,erehdynkö?
    Nuo murreasiat kun on ollut puheissa.

    Sinähän, SkillaN, hurja tyttö olet! Minulla henki salpautuu sellaisessa lämmössä, en pysty kauaa lauteilla istumaan. 80 astetta tai vähän allekin on minun mieleeni. Siinä voi ottaa lempeät ja leppoisat löylyt. Ja jos kunnon vanhanaikaiseen puulämmitteiseen pääsee, niin vihta on vihtomista varten. Saunan jälkeen syödään vasta.

    Äänestä

  • Katleija kirjoitti:

    Kun yksin jäin, niin noinpa huokaisin. "Olispa selän pesijä." Sitten varsiharjan ostinkin.

    Varsiharjan minäkin jouduin hankkimaan kun yksin jäin. Mutta ei se korvaa lämmintä naisen kättä, vaikka siinä olisi pehmeä sienikin, niin se tuntuuu ihanalta. Edelleen selänpesijän paikka vapaana.

    Äänestä

  • Witch Friend kirjoitti:

    Olen matkalta palannut,
    olo nuhruinen todella on,
    mut´pulma on siinä
    ei mulla oo saunaa.
    Jospa illaksi vielä
    saunan lämmittää voisit.

    Repussain mulla tarvikkeet on moiset,
    on kuusenhavu löylytippaa,
    on vasta pehmeä, jolla sinut vihtoaisin,
    sais hikikarpalot ne juosta hippaa.

    Pehmein on mulla pesusieni,
    siihen tuoksuvinta vaahtoa pirskottaisin,
    sillä sinut puhtoiseksi pestä voisin.
    Huuhtelisin, käsin hellin sivellen,
    ja vesi lempeästi ihollasi virtoaisi.
    Sitten untuvaiseen pyyhkeeseen
    sinut kietoa haluaisin.

    Ei saunotus vielä ole valmis
    yrttivoiteita vielä ois tarvis.
    Parhaimmalla voiteella viel´
    ihosi sivellä voisin ja
    lämpimään kylpytakkiin sinut kietoa haluaisin.

    Mutta voi voi surkeutta,
    voi voi suurta hätää,
    mistä sinut löytää vois
    ja saunaan päästä voisi?
    Olishan se surkeata
    vallan turhaa vaivaa
    jospa tämä toivomus
    ei tietä saunaan raivaa.

    Takaisin Sinut sain
    olit poissa hetken vain
    oon sauna kaverista ylpeä
    ois kanssasi upeaa kylpeä.

    Toki saunan lämmitän
    kesäisen vastan pehmitän
    kiukaan kuumalla paikalla on
    vuolukivinen kuppi verraton.

    Siihen löylytipat, kuumaan
    jäämme kuusenhavun huumaan.
    Pesusienellä peset pehmeällä
    laulellen äänellä hellällä.

    Ihan uneen vaivun,
    näin pyyntöösi taivun,
    yrttivoiteiden vaikutus ihan
    jo pehmittää kovankin lihan.

    Kas jumissa jalat.
    vaan kun hieroa alat
    johan vetristyy raajat
    kaikki lihakseni laajat.

    Suuntavaistosi herkin
    löytäähän tämän savumerkin
    ja kas, olet luonani silloin
    ja saunamme lämpiää päivin, illoin.

    Pyyhe pehmeä ympärilläin
    kuinka voikin käydä näin,
    tunnen samalla kätesi kädessäni,
    olet lähellä, ihan vieressäni.

    Jäädään näin
    ihan vierekkäin
    eihän kiirettä meillä
    näillä kuvitteelisillakaan teillä.

    Äänestä

  • old_profile_21350 kirjoitti:

    Varsiharjan minäkin jouduin hankkimaan kun yksin jäin. Mutta ei se korvaa lämmintä naisen kättä, vaikka siinä olisi pehmeä sienikin, niin se tuntuuu ihanalta. Edelleen selänpesijän paikka vapaana.

    Sataa astetta mittari näyttää
    lenkin jälkeen on taas kiva löylyä heittää,
    vaan kaveri saunasta puuttuu täällä
    oishan se mukavata tällä harmaalla säällä
    löytää kaveri lenkille ja saunaan kuumaan
    kietoa käsi miehen/ naisen uumaan
    pestä selkä ja paikat kaikki puhtaiksi saada
    vaan ei kukaan pesuvettä niskaani kaada
    siksi kai yksin taas lauteille kiipeänkin
    ja unohdan kaverin kaipuuni kipeänkin.

    Äänestä

  • Big Friend kirjoitti:

    Takaisin Sinut sain
    olit poissa hetken vain
    oon sauna kaverista ylpeä
    ois kanssasi upeaa kylpeä.

    Toki saunan lämmitän
    kesäisen vastan pehmitän
    kiukaan kuumalla paikalla on
    vuolukivinen kuppi verraton.

    Siihen löylytipat, kuumaan
    jäämme kuusenhavun huumaan.
    Pesusienellä peset pehmeällä
    laulellen äänellä hellällä.

    Ihan uneen vaivun,
    näin pyyntöösi taivun,
    yrttivoiteiden vaikutus ihan
    jo pehmittää kovankin lihan.

    Kas jumissa jalat.
    vaan kun hieroa alat
    johan vetristyy raajat
    kaikki lihakseni laajat.

    Suuntavaistosi herkin
    löytäähän tämän savumerkin
    ja kas, olet luonani silloin
    ja saunamme lämpiää päivin, illoin.

    Pyyhe pehmeä ympärilläin
    kuinka voikin käydä näin,
    tunnen samalla kätesi kädessäni,
    olet lähellä, ihan vieressäni.

    Jäädään näin
    ihan vierekkäin
    eihän kiirettä meillä
    näillä kuvitteelisillakaan teillä.

    Tässä me istumme, vieri vieressä,
    käsi kädessä saunan eteisen lämpimässä.
    Mietin mitä ois elämä tässä
    jos ei ois virtuaaliystävä vierellä istumassa.

    Hyvänolon tunnetta tilanne tuottaa,
    kannusta mehua haluan sinulle juottaa.
    Siis juokaamme kannusta yhteinen malja
    joka virvoittaa mielen, kirvoittaa kielet.

    Täss olemme kuin luonnon lapsukaiset,
    saunan lämpiminä vielä.
    Nauttikaamme elämästä ilolla ihanalla.
    meit ei suru vaivaa pinnan alla.

    Rakkaus on rinnan alla istuessamme täällä
    niin kuin päivänpaiste syksyisellä säällä.
    Ilon viikko nyt on meillä alkavainen,
    riemun rinnoin ompi meille koittavainen.

    Hyvä on myös olo kuutamolla kulkiessa,
    majavannahka viitta hartioita suojaamassa.
    Missä lie on parempi paikka olla,
    Tyytyväisyys, onni, on tässä (virtuaali)ystävän vierellä olla.

    Äänestä

  • old_profile_21350 kirjoitti:

    Varsiharjan minäkin jouduin hankkimaan kun yksin jäin. Mutta ei se korvaa lämmintä naisen kättä, vaikka siinä olisi pehmeä sienikin, niin se tuntuuu ihanalta. Edelleen selänpesijän paikka vapaana.

    Ylikupsa! Niin että mikäpä se teitin saunalämpötila olikaan, jos tässä anoutuisi pesijä-kamraatiksi?

    Äänestä

  • paimentyttönen kirjoitti:

    Ylikupsa! Niin että mikäpä se teitin saunalämpötila olikaan, jos tässä anoutuisi pesijä-kamraatiksi?

    Tervetuloa selänpesuun. Sauna voidaan lämmittää ihan sopimuksen mukaisesti, voimme ottaa ensin esilöylyt ja sitten kylpeä kunnolla. Itse en pidä oikein kuumasta, koska täytyy voida heittää myöskin löylyä. Jos on liian kuuma niin löylyt on kuivat, eikä niistä nauti. Hellät ihoa hyväilevät löyly, että jaksaa olla ja nauttia, sitten kirpeät loppulöylyt ennen suihkua ja sinun selänpesuasi. Jään odottelemaan tietoa, koska laitan saunan lämpiämään. Saunomisiin.

    Äänestä

  • Witch Friend kirjoitti:

    Tässä me istumme, vieri vieressä,
    käsi kädessä saunan eteisen lämpimässä.
    Mietin mitä ois elämä tässä
    jos ei ois virtuaaliystävä vierellä istumassa.

    Hyvänolon tunnetta tilanne tuottaa,
    kannusta mehua haluan sinulle juottaa.
    Siis juokaamme kannusta yhteinen malja
    joka virvoittaa mielen, kirvoittaa kielet.

    Täss olemme kuin luonnon lapsukaiset,
    saunan lämpiminä vielä.
    Nauttikaamme elämästä ilolla ihanalla.
    meit ei suru vaivaa pinnan alla.

    Rakkaus on rinnan alla istuessamme täällä
    niin kuin päivänpaiste syksyisellä säällä.
    Ilon viikko nyt on meillä alkavainen,
    riemun rinnoin ompi meille koittavainen.

    Hyvä on myös olo kuutamolla kulkiessa,
    majavannahka viitta hartioita suojaamassa.
    Missä lie on parempi paikka olla,
    Tyytyväisyys, onni, on tässä (virtuaali)ystävän vierellä olla.

    Kiitokset tarjoilusta saatan sanoa
    ja pikkuisen lisää mehuasi anoa.
    Sehän kummasti piristi nuutuneen
    ja näen lasinkin lämmöstä huurtuneen.
    Laitoit jäitäkin, kylmää on mehu
    en turhaan seuraasikaan tässä kehu.
    Mitä elämä oliskaan ilman ystävää,
    näin pelkin keskusteluyhteyksin kestävää.
    Yksinäisen rintaan lämpöä suoden
    pienen ilon mukanasi tuoden
    olit piristys päivän harmaan.
    Taas lauantaisaunassa tapaamme varmaan.

    Kippis, nostan tämän mehu maljan tästä!
    Paljon oli taas iloa virtuaaliystävästä.

    Terveiset täällä.
    http://kni.prz.rzeszow.pl/~peu/likeu.swf

    Ylikypsa! Tuolta "luottotietojasi" katsastin. Eihän sitä muuten arvaa... Pitkätukkaista halajat. Siihenhän se sitten, virsi kaunis, lyhyt.

    Kiitos! Ihana piristys harmaaseen päiväämme! :)

    Äänestä

  • paimentyttönen kirjoitti:

    Ylikypsa! Tuolta "luottotietojasi" katsastin. Eihän sitä muuten arvaa... Pitkätukkaista halajat. Siihenhän se sitten, virsi kaunis, lyhyt.

    Itse olen ollut lapsena paimenessa, paimenesta on paljon muistoja, joten olisi ihanaa paimentaa yhdessä, vaikkapa saunomalla.

    Äänestä

  • old_profile_21350 kirjoitti:

    Itse olen ollut lapsena paimenessa, paimenesta on paljon muistoja, joten olisi ihanaa paimentaa yhdessä, vaikkapa saunomalla.

    Maantien vartta käy paimenpojan tie,
    karjaansa paremmalle laitumelle vie,
    risainen takki ja vihellys taito
    repussa voileivät ja pullossa maito
    kukee tuo paimenpoika aamusella varhain
    lähtee kun uni viell' ollut ois parhain.
    Karjalle viheltelee, vitsaa säästää
    joskus viljapeltoonkin karjansa päästää
    unohtuen taivaalle tuijottamaan...
    paimentytöstä vierellään uneksimaan...
    Nuotion sauhukin silmiin käy -
    ei unikuvissakaan enää karjaa näy...
    Saiko vierelleen.... ei taida kertoa,
    rakkaudelle kun ei mikään vedä vertoa...

    Kiitos runoistasi, olet todella etevä runoniekka. Ajatuksen siivin luoksesi hiivin, jos nainen lienet, homoksi en vielä itseäni tunnusta.

    Äänestä

  • Witch Friend kirjoitti:

    Tässä me istumme, vieri vieressä,
    käsi kädessä saunan eteisen lämpimässä.
    Mietin mitä ois elämä tässä
    jos ei ois virtuaaliystävä vierellä istumassa.

    Hyvänolon tunnetta tilanne tuottaa,
    kannusta mehua haluan sinulle juottaa.
    Siis juokaamme kannusta yhteinen malja
    joka virvoittaa mielen, kirvoittaa kielet.

    Täss olemme kuin luonnon lapsukaiset,
    saunan lämpiminä vielä.
    Nauttikaamme elämästä ilolla ihanalla.
    meit ei suru vaivaa pinnan alla.

    Rakkaus on rinnan alla istuessamme täällä
    niin kuin päivänpaiste syksyisellä säällä.
    Ilon viikko nyt on meillä alkavainen,
    riemun rinnoin ompi meille koittavainen.

    Hyvä on myös olo kuutamolla kulkiessa,
    majavannahka viitta hartioita suojaamassa.
    Missä lie on parempi paikka olla,
    Tyytyväisyys, onni, on tässä (virtuaali)ystävän vierellä olla.

    levottomuutta aikaan,eikö jo linja-autopysäkillä näy tulijaa.Siis olen ihan otettu että saatte hetkessä tuollaisia runoja , niistä välityy oikea toisesta välittäminen.
    On virtuaali ystäväkin jotain, saa sanoa tunteensa runona. Eiköhän runo löydä tiensä ystävän tyynyn alle,joka huokailee alkaessa nukkumaan ja hymyilee itsekseen.

    Äänestä

  • paimentyttönen kirjoitti:

    Ylikupsa! Niin että mikäpä se teitin saunalämpötila olikaan, jos tässä anoutuisi pesijä-kamraatiksi?

    kunhan menet kyllä Kalle ulos kantaa jos alkaa heikottaa ja pistää eteiseen istumaan. Kannattaa käyttää nämä tarjoukset saattaa ettei toistu kovin monesti.Ja äkimpään pääset köllöttämään sänkyyn.Etkä tule aivan heti pois.

    Äänestä

  • Big Friend kirjoitti:

    Kiitokset tarjoilusta saatan sanoa
    ja pikkuisen lisää mehuasi anoa.
    Sehän kummasti piristi nuutuneen
    ja näen lasinkin lämmöstä huurtuneen.
    Laitoit jäitäkin, kylmää on mehu
    en turhaan seuraasikaan tässä kehu.
    Mitä elämä oliskaan ilman ystävää,
    näin pelkin keskusteluyhteyksin kestävää.
    Yksinäisen rintaan lämpöä suoden
    pienen ilon mukanasi tuoden
    olit piristys päivän harmaan.
    Taas lauantaisaunassa tapaamme varmaan.

    Kippis, nostan tämän mehu maljan tästä!
    Paljon oli taas iloa virtuaaliystävästä.

    Terveiset täällä.
    http://kni.prz.rzeszow.pl/~peu/likeu.swf

    Lehdet puiden hiljaa maahan putoaa,
    on syksyn hehku haipumassa pois.
    Saimaan syliin päivä laskenut on taas
    Yöhyt lempeä nyt tienoon syliins´ sulkee,

    Rintani rauhaton on toivoo täynnä,
    syksyn hohteen, säteet auringon
    niiden kullat kätkeä voin sydämeen,
    ne eloon uutta onnea tuo.

    Riemu palannut on taasen rintahani ,
    kuin muuttolintuin parvi ois lentänyt luoksein mun.
    Lämpimin sormin voin koskettaa kasvojas sun,
    tuntea huulilla elämän maku.

    Elämä on ihanampaa kera ystävän niin armaan,
    saahan kukkia nyt virtuaalirakkaus,
    suoraan puhtoisiin sydämiin,
    olemusten värisevään pohjaan asti.

    Äänestä

  • "varkaissa" kirjoitti:

    Kiitos! Ihana piristys harmaaseen päiväämme! :)

    Tässä sivuraiteella - häiritsemättä runoilijoitamme - totean taas kerran: Kiitos tunnelmoinneistanne! Luojanlahjoja olette! -

    Samalla, jos "kuulet" Klara, kerron, että luin äsken myös sinun viime vuoden syyskuisia kauniita runojasi, jotka silloin tallensin. Terveisin Helena

    Äänestä

  • Hintriika kirjoitti:

    Sinähän, SkillaN, hurja tyttö olet! Minulla henki salpautuu sellaisessa lämmössä, en pysty kauaa lauteilla istumaan. 80 astetta tai vähän allekin on minun mieleeni. Siinä voi ottaa lempeät ja leppoisat löylyt. Ja jos kunnon vanhanaikaiseen puulämmitteiseen pääsee, niin vihta on vihtomista varten. Saunan jälkeen syödään vasta.

    mökillä ja kuumat on löylyt, ne ekat,sitten toinen löyly on jo lauhkeampi.
    Meillä on mökillä hyvin happirikas sauna ja sieltä ei ilma lopu kovassakaan löylyssä. Vastalla en kylve, joskus kun himo päälle iskee sitten ja tuoksun saamiseksi vastaa saunassa käytän.
    Keväällä ne eka saunat talven jälkeen, on ne todella nautinnollisia, tämän kellari sähkösaunan jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uniikki1 kirjoitti:

Parasta viikossa on lauvantaisauna .Nykyisin kyllä monet kylpee useamman kerran viikossa , mutta ei se ole saman tuntuista kun kylpy lauvantai ehtoona .Ja jos vielä on kesä ja mökin sauna ja tuore vihta Miten tulisimme toimeen ilman saunaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu